mitä kuuluu kun ei ole nyt ollut pitkään aikaan juttuja, viime kesänä kävi kuumana keskustelu gambeista ja niiden takemisistä, onko kaikki eronneet vai mihin on piiloutuneet
muistatteko gambit
maijamehiläinen 78
15329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ylhäällä joku nostanut vanhan ketjun, sitäkö tarkoitat....oli vissiin viime vuonna joku pitkä ketju missä oikein nimeltä mainittiin joitakin pukkeja....
Osa eronneet, osa sitä miettii ja osa edelleen autuaan tietämättömiä miehensä tekemisistä. Ehkä paras osa niillä, jotka ovat jo eronneet, varsinkin jos ovat siitä toipuneet, jatkaneet elämäänsä ja saaneet kaikki ikävät asiat historiaan. Varmasti vaikein tilanne niillä, joilla kuvioissa viattomia lapsia. Itse mietin eroa tällä hetkellä vakavissani, kai sen takia tänne eksyin, jos jotain täältä selviäisi. Vaimolle kun kukaan ei kerro mitään.
ei ne mieti lapsiaan, jättävät taakseen vaan, ja tekevät uusia.
Olen eronnut ja toipunut ja olisin voinut erota jo paljon aiemmin, tuhlasin aikaa ja parhaita vuosia, turhaan odotin muutosta ja annoin anteeksi.
erosin muutama vuosi sitten gambialaisesta miesystävästä, olin kovin epäileväinen alun perin, mutta halusin katsoa, mitä tuleman pitää. no, alkuun meni hyvin, mutta epämääräiset puhelut, selittämättömät poissaolot jne sai minut jättämään hänet ennekuin satutti minua.
mies ei tarvinut oleskelulupaa, ollut täällä jo vuosia. myönsi myöhemmin olleensa typerä ja pelehtineensä muiden kanssa, ex- vaimon jne...
mutta jotain pahaa sai tehneeksi, toi gambian matkaltaan tippurin... käykäähän siskot sukupuolitautitesteissä !toki muutkin kuin gambit, esmes suomipojat, jotka käy tallinnassa, tuo näitä meiltä jo lähes hävinneitä tauteja.
nyt on turha muutaman kipakan naisen/miehen tulla sanomaan tähän: sait mitä ansaitsit, mitäs menit afrikkalaisen kanssa sänkyyn jne...
täältä kotimaastakin saa varmasti /katsokaas tilastoja) sp- tauteja ihan omilta ukoilta, jopa suomalaisilta....
jutun juoni oli tämä: älä luota afrikkalaiseen, suomalaisee tai minkäänmaalaiseen mieheen rakkaussuhteessa. pidä hauskaa, käytä kortsua äläkä luota kauniisiin puheisiin; olen erilainen kuin noi muut....
en ole yllättynyt, munkin mies kiisti aina pettämisen, kunnes yks nainen täällä palstalla julkisti oikein nimellä kenen vaimon kannattaa olla varuillaan :))
Rakkaat kanssasisaret,Suomessa ei ole kovin vaikeaa selvittää mikä tilanne on menossa jos jotain epäilee,eli tutkikaa taustoja ja jos tulee tunne et jokin mättää niin silloin yleensä jokin on ihan oikeasti pielessä...meidän naisten pitää pitää yhtä ihan samalla menttaliteetillä kuin he "Veljeä ei jätetä"!!! Mutta jokainenhan elää haluamallaan tavalla ja tyylillä,mutta muistakaa,ei saa olla lian sinisilmäinen se voi kostautua isosti!!
Niin kauan kuin naiset eivät ymmärrä tai suostu ymmärtämään sitä, että näillä Afrikan veijareilla nyt vaan on hyvin erilaiset toimintatavat naissuhteissaan kuin kantaväestöllä keskimäärin, ei asiat tule muuttumaan. Sitä saa mitä tilaa, voisi kai sanoa. Mutta kun moni on niin, sori vaan, tyhmä ettei tiedä mitä tilaa.
Onnellisesti naimisissa ollaan gambialaisen kanssa.
niinpä, naisten pitäis pitää yhtä, minäkin luulin olevani onnellisesti naimissisa, eipä tullut siskot kertomaan vaikka täytyi monen tietää mitä aviomieheni puuhasi, naiset kai pelkäää että oma mies suuttuu jos nainen kertoo jonkun vaimolle että miehen puuhat on vähän outoja.
Kyllä niitä gambeja edellenkin vaan pääsee tänne avioliiton kautta. Sukulaiseni meni naimisiin gambialaisen kanssa, nainen 60 v ja mies 20 v, ja mies sai oleskeluluvan muutamassa kuukaudessa, ollut Suomessa nyt kaksi kuukautta.
No ei siinä paljon järki päätä pakota, kun isoäiti ottaa kakskymppisen pojun miehekseen, buahhhaaahhaaa, ja uskoo gambin lemmenlurituksiin varmaankin.
Niin, pitäisi pitää yhtä, ja onhan tämä avoimesti kirjoittelu jo askel siihen suuntaan. ja kyllähän ne osaa satuilla vaikka ja mitä myös sille vaimolle joka sattuu näkemään jotain sopimatonta. Itse olen kuullut kuinka joku tyttö on vaimon tuttu ja kuinka ero on vireillä jne. Silloin en ole edellistä vaimoa tuntenut, joten totuutta asiasta en ole päässyt tarkistamaan, mutta sen perusteella mitä tiedän nyt, tuskin totta ne puheet ovat olleet. Ja vaikeahan se on kertoa, jos ei vaimoa tunne tai ei ole yhteystietoja. Nykyään alkaa olemaan sellainen meininki ettei vaimoja edes esitellä toisille ja yritetään kaikin tavoin pitää erillään, ettei vaan keneltäkään pääse lipsahtamaan mitään. Varsinkin jos on "vaimoke nro2" kierrossa. Niin ja eron syistä on aika hulvattomia legendoja, parhaimmat ovat ne joissa vaimoa syytetään kaikenlaisesta pettämisestä, jopa oman maan miesten kanssa, taitaa syy olla aina toisin päin. Kyllä tässä pitää ehkä yksi romaani kirjoittaa näistä jutuista, ni jokohan rupeasi rummut soittamaan gambiaankin asti, ettei ne suominaiset ole enää huijattavissa. ;)
Ja jos tässä pidetään suomisiskot yhtä niin kehottaisin kaikkia niitä vaimoja, joiden ukko lähti tänään ruotsiin "pelaamaan palloa" olemaan tarkkaavainen. Kyllä kai siellä sitä palloakin pelataan tai ainakin katsellaan, mutta laivalla ja illan juhlissa, kukaan meistä tuskin haluaisi tietää mitä siellä tapahtuu tai ehkä se voisikin auttaa päätösten teossa ja ukon ulos potkimisessa. Sormukset pois (tästä on ihan valokuvatodisteita) ja menoksi. Oma ukko ei tänä vuonna päässyt lähtemään ja jos olisi lähtenyt, olisi saanut sinne sitten jäädäkin.
Mikä olisi hyvä suomennos termille White Trash? Meinaan kun noiden yön timojen kanssa peuhaavien joukossa ei muita olekaan ja monet niistä ei varmaan osaa englantia sen vertaa, että tietäisivät mitä sillä tarkoitetaan.
Itse tiedän kaksi suomalaista lähes kuusikymppistä naista, jotka tämän vuoden puolella ovat avioituneet nuorten poikien kanssa, ja odottelevat oleskelulupia miehilleen.
Mikä se on, joka panee vanhan naisen pään noin sekaisin, että parikymppisiä yritetään keinolla millä hyvänsä, saada Suomeen. Äly kadoksissa ihan totaalisesti.
Olen naimisissa gambialaisen kanssa, ollut jo kolme vuotta ja siinäkin on tasan kolme vuotta liikaa.
Sama vanha kuvio kuin monilla muillakin gambien puolisoilla, ole saatiin Suomeen ja alussa oli kaikki hyvin, kunnes tulivat kuvioon valehtelu ja toiset naiset, rahan lähettely Gambiaan ja minun olisi pitänyt maksaa kaikki juoksevat menomme yms.
Nyt ero vireillä, asumme jo eri osoitteissa, ei kuitenkaan jätä minua rauhaan, tekstailua, soittelua ja vannomisia, huoh.