Sori heti alkuun että tämä aihe ei kovin hyvin sovi tänne, mutta en äkkiseltään löytänyt parempaakaan palstaa joten valitsin vaan jonkun.
Olen huomannut ihan parin viimeisen vuoden aikana muuttuneeni, kai herkemmäksi tai jotain sellaista. Esimerkiksi sellainen asia jota en esim. 5 vuotta sitten olisi varmana tehnyt on se että olen liikuttunut katsoessani elokuvia tai esim. ollessani häissä. Elokuvissa kohtaukset jotka ovat surullisia tai muuten vaan liikuttavia, vaikka onnellisella tavalla, saavat minulle palan kurkkuun, joskus jopa muutaman kyyneleen valahtamaan, jopa piirrettyjä elokuvia katsoessani!! Monet, jopa melko kliseisetkin elokuvaloput saavat minut nykyään liikuttumaan vaikka ennen en muista liikuttuneeni saati kyyneltä vuodattaneeni yhdenkään elokuvan vuoksi.
Häissä en nyt sentään ala vollottamaan, mutta pala kyllä noussut kurkkuun muutaman kerran.
Tätä on tapahtunut myös muutaman kerran kun katsoin jalkapallo-ottelua jossa viimeisillä sekunneilla kannattamani joukkue teki maalin ja voitti tärkeän pelin, en sentään itkuun pillahtanut mutta tunsin palan kurkussa ja tuli liikuttunut fiilis.
Olen hieman hämilläni, enkä oikein tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Olen muuttunut nynnyksi? Olen ihan friikki? Mitä mieltä olette? Ja jos sillä jotain väliä itse aiheen kannalta on niin olen nuori (vai nuorehko?) aikuinen mies.
Olenko muuttunut nynnyksi?
Whadya think?
1
102
Vastaukset
- Kokenut mies
Ole onnellinen siitä että sulla on tunteita ja se tarkoittaa että olet inhimillinen. Ymmärrän että miehenä se voi hämentää että "ei mies saisi olla herkkä". Ole vaan oma itsesi. Kyllä kokemus tuo sitten sellaista varmuutta missä "saa" näyttää tunteita ja missä ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464