Avioeroa tulisi aina välttää, kun se suinkin on mahdollista (poislukien se jos toinen osapuoli on esim. väkivaltainen, ja jos toinen jättää ja lähtee, niin silloinhan jätetty osapuoli ei voi sille mitään). Näin jo siitäkin syystä, että tämä on aina erittäin järkyttävää lapsille, jos perhe hajoaa. Vaikka jotkut muuta väittävät, sellainen ei voi olla vaikuttamatta lapseen ja aiheuttaa syvät henkiset haavat.
Lapsen parhaaksi
Lapsuus turvattava
7216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta mitäpä sanot niistä haavoista, jotka lapsiin jäävät, kun katsovat ja kuuntelevat vanhempiensa huonoa parisuhetta, sellaista, joka on suoraan suolesta ja syvältä?
Vaikka kaikki muu olisi ns. hyvin ja lasten elämä turvallista ja turvattua, niin jos toinen aikuinen ei kunnioita toista pätkääkään omana itsenään vaan vain, jos toinen suostuu alamaiseksi, ja kun ei suostu, niin mitä siitä seuraa: maan päällinen helvetti. Kun siinä helvetissä lapset joutuvat kasvunsa kasvamaan, niin minkälaisen kuvittelet tuloksen olevan?
Minä olen kasvanut riitaisassa kodissa. Kuuntelin sitä yöt ja päivät silloin kun riita oli päällä ja sitä kesti yleensä viikon kaksi kerrallaan. Kaikki joulut ja juhannukset sai pelätä, koska riidat alkoivat ainakin silloin viimeistään. Piti varoa puheitaan ettei aiheuta riitaa. En koskaan käskenyt ystäviäni kotiini koska en voinut olla varma siitä ettei riita ollut alkanut koulussa ollessani. Kuunnellessani riitelyä ihmettelin miksi kumpikaan vanhemmistani ei antanut periksi vaan piti kiinni periaatteistaan viimeiseen asti. Ihmettelin heidän tyhmyyttään jo lapsena. Kuka viitsii riidellä aina ja pikkuasioista. Silloin en ymmärtänyt että he saattoivat jopa nauttivat siitä.
Miten se vaikutti minuun?
Kun menin naimisiin en koskaan riidellyt lasteni kuullen. Jos toisen vieraan ihmisen kanssa syntyy tilanne että suututtaa niin en koskaan korota ääntäni vaan poistun tilanteesta. Rauhoitan tilanteen ja keskustelen myöhemmin asiasta. Lapseni ovat nyt aikuisia ja heidän avioliittonsa ovat onnellisia. Minullakin on onnellinen avioliitto jota on kestänyt jo 32 vuotta.
Eivät lapset kärsi riitaisasta kodista jos heitä siellä rakastetaan. He vain haluavat järjestää omille lapsilleen riidattoman kodin. Niin ainakin minä tein.
Väkivalta on eri asia. Sen näkeminen aiheuttaa lapselle todella pahan trauman.
Avioliitot ne vasta aiheuttavatkin syviä henkisiä haavoja lapsille.
Kulttuurisidonnainen uskomus on, että lapset tarvitsevat vanhempien avioliiton turvaamaan lapsuuden. Ylipäätään ympäristötekijöillä ja kasvatuksella on suurempi vaikutus lapsen mielenrauhaan kuin kahden vanhemman väkisellä yhteiselolla.
Riitaisen kodin kasvattina, josta aikaisemmin kerroin oli yksi paha juttu joka tuli vastaan lähes päivittäin lapsena. Se oli se että piti valita puolensa. Piti olla jonkun puolella ja se oli aina äiti.
Eron tullessa ei ongelmana ole yksinhuoltajuus eikä rakkaudettomuus lapsia kohtaan vaan ne uudet kumppanit joita saattaa olla monta. Se tekee lapsen elämästä helvetin. Kukaan muu ei voi rakastaa lasta kuin oma isä tai äiti. Ja isovanhemmat. Uusi kumppani ei ole koskaan toisen vanhemman korvike. Kaveri voi olla mutta ei muuta. Ja lapselle tulee paha olo siitä jos hyväksyy vanhemman uuden kumppanin. Siitä tulee valtavan suuri ristiriita, koska viimeiseen asti lapsi haluaa vanhempiensa pysyvän yhdessä.
Ja kun isän/äidin kumppanit vaihtuvat niin voiko luottaa suhteen pysyvyyteen? Jos tulee kaveriksi uuden isäpuolen kanssa niin mitä kun tulee ero ja uusi kumppani? Mitä tapahtuu luottamukselle jota lapsena yrittää rakentaa?
Vanhemman uusi kumppani voi olla paljon parempi kasvattaja/ystävä (=vanhemmille lapsille) kuin lapsen oma vanhempi. Mitenkään ihmeellistä ei lapsen elämä ole, jos etenkään oma isä ei ole koskaan huolehtinut lapsesta. Ei millään tavalla. Pikemminkin ollut v-mäinen, tehnyt kiusaa, lannistanut ym. Tämän lisäksi haastanut jatkuvasti riitaa lapsen äidin kanssa, ollut ilkeä myös hänelle.
Lapsi ei todellakaan aina halua vanhempiensa pysyvän yhdessä. Mistä sinulle tällainen harhakäsitys on tullut? Kautta aikain lapset ovat eläneet ja kasvaneet lähinnä äidin rakkaudella ja kasvatuksella. Joku fiksu onkin sanonut, että äiti rakastaa lapsiaan ja lasten isä rakastaa lapsiaan rakastamalla lasten äitiä. 70-luvulla vasta keskittiin, että lasten isän pitäisi hoitaa, kasvattaa ja rakastaa lapsia siinä missä äitikin.
Ainakin minun tuttavapiirissä on useita, jotka pitävät yhteyttä enemmän isäpuoleensa kuin omaan isäänsä (jota eivät kenties ole edes nähneet vuosiin). Kuten myös jotkut naiset tulevat juttuun paremmin äitipuolensa kanssa, vaikka pitävätkin yhteyksiä myös äitiinsä. Joillekin ihmisille kun on paljon helpompi puhua tunteistaan ja ongelmistaan jollekulle muulle kuin vanhemmilleen. Näin on usein silloinkin, kun vanhemmat ovat yhdessä. Itse juttelin etenkin teini-ikäisenä ja pitkälle sen jälkeenkin kaikesta kummitädilleni, joka taatusti on rakastanut minua, vaikkei ole edes sukulainen. Pitää minua edelleen kuin omanaan -vaikka on jo yli 70v. Ja pitää myös lapsiani omanaan... ikäänkuin olisivat hänen lastenlapsia.
Eikä nuo erovanhempien kumppanit aina vaihdu. Itse en tunne ketään, jolla olisi 3. "lapsellinen" parisuhde meneillään.
Lapsille on oikeasti tärkeää tuntea ja huomata, että myös aikuiset rakastavat toisiaan ja välittävät toisistaan. Ovat toisilleen tärkeitä. Äiti ei jaksa millään ammentaa rakkautta lapsilleen, jos hän itse ei tule rakastetuksi. Pelkkä huolehtiminen ei myöskään ole rakkautta. Jos vain huolehtii ja hoitaa, on hoitaja. Lastaan rakastava vanhempi näyttää lapselle polkuja aikuisuuteen. Jokainen tietää, että niitä on monta, joista pitää valita. Nykyaikana on entistä tärkeämpää, ettei joudu paniikkiin eikä epätoivon valtaan, KUN elämässä väistämättä tulee muutoksia. Lapsen elämää ei voi rakentaa harhakuvalle, että kaikki on pysyvää, mikään ei muutu.
Minusta kasvoi alistuja ja miehen kynnysmatto, näin äitini oli käyttäytynyt avioliitossaan. Lopulta tajusin tämän suhteen sairaaksi ja ero siitä tuli omassa avioliitossani. Vanhempien alistumalla ylläpidetty suhde myös jättää syvät henkiset haavat.