Perinteisesti kai lähinnä naiset joutuvat mäkättämään miehille siisteysasioista yms. mutta meilläpä onkin hieman toisinpäin. Mies on nimittäin ihan helkutin tarkka erilaisista asioista. Kotonamme noudatetaankin tämän myötä melko pitkälti samoja "sääntöjä" joita hän on jo pidemmän aikaa yksin asuessaan (ja kaiketi edellisessä suhteessaankin) tottunut noudattamaan.
Hän on tarkka siitä miten pyykkiä tai tiskejä pestään (pesuaineiden määrät, pesupalloa pitää ehdottomasti käyttää ettei tule kertymiä pyykkikoneen pesuainelokeroon, mitä ohjelmia käytetään mihinkin jne.), millä tiskiharjalla saa pestä mitäkin jne. Imuri kaivetaan esiin heti jos lattialta bongataan joku pienikin hiekanmuru. Talouspaperin loppuminen kesken on suorastaan katastrofi. Myös raha-asioista ja mm. nukkumaanmenoajoista hän on ihan hemmetin tarkka. Kaikki kulut pitää jakaa aina aivan sentilleen jne.
Luin eräästä miehen exän kirjoittamasta jutusta, että hänenkin mielestään miehellä oli suorastaan neuroottisia pinttyneitä tapoja ja että mies oli mm. laskenut montako sekuntia exä piti ulko-ovea auki... Itse en ole tuota kokenut, mutta jääkaapin oven auki pitämisestä kyllä tulee sanomista aika helposti... ;-) Ja jos minä laitan joskus ruokaa, mies on vähän väliä vieressä kurkkimassa, neuvomassa ja vääntelemässä hellan nappuloita. Olenkin todennut että hän laittakoon sitten ruuat jos kerran mielestään paremmin osaa, eipä tarvii itse vaivautua kun en varsinaisesti keittiöihmisiä ole..
En sano että olis sinänsä ollenkaan huono asia että joku on tosi tarkka mm. turvallisuus-, siisteys- ja raha-asioista, mutta kyllähän se jatkuva pingottaminen ja niuhottaminen välillä kyrsii. Mietityttää että pysähtyykö tollanen "seiväs ahterissa" -ihminen koskaan hetkeksikään ihan vaan nauttimaan elämästä.
Yks hämmentävimpiä puolia on muuten se, miten hän kyttää muiden ihmisten (etenkin minun kavereideni) lastenhoitoa ja on aika hanakasti erilaisissa tilanteissa mukana hyysäämässä. Jos kaverin lapsi kaataa päälleen mehua, mies saattaa huomauttaa että "tonne jäi vielä" ja "pyyhitääs vähän tosta vielä" tms.
Joku kaveri sanoi mulle näistä asioista puhuttaessa, että hän olis ehkä jopa vähän loukkaantunut siitä jos mies tunkis noin vahvasti "naisten reviirille". Mitä ootte muut mieltä tästä pointista?
Olen kans miettinyt että mikä oikein tekee miehestä nipottajan? Onko se jotain lapsuudesta/kasvatuksesta juontavaa vai ihan vaan luonteenpiirre, onko tällasia miehiä paljonkin? Liittyykö niuhotus olennaisesti esim. narsismiin..?
Itsekin olen kyllä hyvin siisti ja järjestelmällinen mutta jään silti monissa asioissa miehelle toiseksi ja riitaakin näistä asioista usein tulee, koska ärsyynnyn hänen niuhotuksestaan. Periaatteessa en niin välitä siitä että kotitöissä noudatetaan miehen omia sääntöjä jne. mutta oishan se lähtökohtasesti varmaan kyllä reilumpaa että sellasista asioista sovittais jotkut yhteiset pelisäännöt eikä oletuksena olis että toinen jatkaa elämäänsä aivan samoin kuin sinkkunakin ja toinen tulee siihen mukaan ikäänkuin joksikin alivuokralaiseksi.. Itse koen että olennainen osa sitä paikan tuntemista kodiksi on myös se, että saa nimenomaan olla "kuin kotonaan" ja tehdä joitain asioita myös siten mikä itselle on luontevaa, ilman että tarvii koko ajan pelätä että suuttuuko toinen jos nyt teen tämän asian näin tai näin.
Heräskö kellään mitään ajatuksia?
Mikä tekee miehestä nipottajan?
8
284
Vastaukset
- mr_groove
Aika usein tuollainen ylikontrollointi liittyy turvattomuuden tunteeseen, joka juontaa juurensa lapsuudesta. Eli ihminen yrittää tiedostamattaan luoda turvallisuuden tuntua kontrolloimalla ympäristöään lähes sairaalloisesti.
Teidän kannattaisi varmaan käydä pariterapiassa juttelemassa ongelmistanne. Siellä voisit saada myös käsitystä miehesi mahdollisista persoonallisuushäiriöistä. - germanx F
kannattasko tuon naisen ennemminkin mennä vähän selvittämään, miksi hän haluaa elää ns."laiskasti"..
ymmärrän hyvin tuon säännön tiskiharjoista, sillä aika usein kun peset esim. valurautapannua tai muita paistinpannuja tiskiharjalla, niin tiskiharjaan voi jäädä rasvakertymiä ja "ihania" paskahiukkasia..tuollaisella tiskiharjallako meinasit sitten lasit ja lautaset pestä?ei varmaan tule muutes puhtaiksi.
ja mitä tulee ruoanlaittoon, niin oikeasti sitä voisi opetella jokainen joskus..ja ei hellan tarvitse aina hehkua kuumana kun jotain ruokaa laittaa..tietyt ruoka-aineet kun voivat vaatia pidemmän kypsennysajan, liiallinen lämpö tuhoaa vitamiinit ja kärtsää ruoan.
ja jos lattialla on likaa, niin eikö silloin kannata ottaa se imuri ja moppi kauniiseen käteen?pölyjäkin olisi joskus ihan hyvä pyyhkiä, ajatellen sisäilman puhtautta ja omaa terveyttä.
tiesitkö että jääkaappi kuluttaa enempi sähköä, kun jääkaapin ovea pidetään auki..jos jääkaapista halutaan jotain, niin se otetaan sieltä ja ovi suljetaan, eikä jäädä "ihailemaan" jääkaapin sisältöä..
nukkumaanmenoajat olisi hyvä asettaa arkipäiviksi, sillä silloin on koulua ja töitä..mielestäni täysin järkevää.
entäs sitten jos hän huolehtii lasten hyvinvoinnista ja siisteydestä?eikös se ole ihan hyväkin juttu, kun joku vähän katsoo nykypäivän lasten perään, kun välillä tuntuu että lasten omat vanhemmat eivät edes tiedä missä lapsi huitelee..eikä oikeastaan kiinnosta onko lapsella puhtaat vai viikon vanhat vaatteet päällä..
taidat itse olla vaan niin laiska, että sua ottaa päähän kun joku viitsii tehdä jotain ja huomaa/tajuaa jotkin asiat paremmin kuin sinä.
taidat itse vedellä jotain valmissapuskaa ja siivota vasta sitten kun lattian pintaa ei enää näy ja hometta kasvaa nurkissa...
itse vasta silloin huolestuisin jos miehestä paljastuisi väkivaltaisia piirteitä...mutta että "mies siivoaa ja on tarkka..IIIK!!"..ehkä miehesi ei tykkää asua keskellä paskaa, ja on säästeliäs ja tarkka..vai että narsisti..mene itse hoitoon kuule..- Monimutka
"taidat itse olla vaan niin laiska, että sua ottaa päähän kun joku viitsii tehdä jotain ja huomaa/tajuaa jotkin asiat paremmin kuin sinä.
taidat itse vedellä jotain valmissapuskaa ja siivota vasta sitten kun lattian pintaa ei enää näy ja hometta kasvaa nurkissa..."
Olisit "germanx F" hyvä kumppani alkuperäisen kirjoittajan puolisolle. Niuhoilla ihmisillä on aina miljoona hyvää syytä miksi asiat kannataa tehdä aina juuri heidän haluammallaan tavalla ja mikään muu ei ole hyvää tai riittävästi. Mutta avatkaa jo silmänne! Asioita voi tehdä hyvin monella tavalla ja harva on kuollut vaikka ei jokaista murua heti pois siivoakaan. Ihminen on onnellinen silloin kun hän elää mukavaa ja tasapainoista elämää sovussa itsensä kanssa, ei välttämättä silloin kun jokainen matonhapsu on suorassa mutta ihminen ihan uuvuksissa jatkuvast huushollaamisesta.
- Niuho vaimoni
Joo! Käännetäämpä se sama naisen tekemäksi! Ei se sen kummempaa ole!
Sehän on siis saatana katastrofi! Minä haluan löhötä sohvalla just silloin kun haluan Enkä halua syyllistyä kotitöistä.
Miehenä käännän ne neljä viimmeistä riviä edukseni. "kuin kotonaan" - hopealapsi
Eihän tuollaista siivousintoilua sentään väkivaltaan voi rinnastaa :D Tottakai se on ärsyttävää, jos toinen koko ajan puuttuu siihen, miten itse toimii. Sama se onko ns. nipottaja mies vai nainen ja oliko aihealueena kotityöt vai autolla ajo. Tietysti on mahdollista, että toisen kodinhoito- ym. taidoissa on puuttumisen varaa, mutta tuskin aikuisten ihmisten kohdalla puuttumisen tarvitsee olla jatkuvaa ja jokaista asiaa koskevaa.
Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että yhdessä asuessa pitää laatia pelisäännöt, jos niitä ei itsestään synny. Etenkin, jos arki alkaa ärsyttää. Jokainen haluaa elää omassa kodissaan omalla tavallaan. Parisuhteessa tämä ei ole mahdollista, vaan kaikkien osapuolien olisi tehtävä kompromisseja.
En tiedä, mikä saa ihmisen olemaan niin tarkka... Eihän tuo välttämättä mihinkään traumaan tai ongelmaan liity. Ehkä hän on tottunut tekemään kaiken tietyllä tavalla, eikä ole vielä ymmärtänyt miltä tilanne sinusta tuntuu. Omista tavoista joustaminen voi vaatia kovaa ponnistelua. Itse olen ainakin ponnistellut :D Loppujen lopuksi jää hyvä mieli siitä, kun huomaa, että asiat hoituvat, vaikka joku muu tekisi ne toisella tavalla. Suosittelen konkreettista keskustelua kotitöistä ja tunteista, joita asioihin puuttuminen herättää :) - Kaikkea sitä lukee
Sairasta meninikiä, haluatko oikeasti elää noin?
- Tarkkaa hommaa
Tuolle yhdelle vastaajalle täytynee vielä toistaa lause: "Itsekin olen kyllä hyvin siisti ja järjestelmällinen". Eli valitettavasti siitä ei ole kyse, että minun "kotityötaidoissani" tai siisteydessäni olisi kauheasti moittimisen varaa. En viihdy p*skan keskellä, en tiskaa mitään rasvaisella harjalla enkä kärtsää ruokaa liian kuumalla. Lähinnä välillä tuntuu, että teen sitten asian millä tyylillä tahansa, siinä on aina miehen mielestä jotain huomauttamista. Tulee sellanen riittämätön olo, kun kuitenkin tosissaan yrittää.
- Isi-P
Ymmärrän hyvin sinua sillä elän vähän samanlaisen ihmisen kanssa. Vaikka olen kyllä mies ja "niuhompi" on siis nainen. Silti olen kyllä mieheksi varsin siisti ja kätevä kotitöissä ja moni ihmettelee että minun tekemisissäni voisi olla jotain niuhottamista. Mutta aina tuntuu kuitenkin olevan.
Olenkin tullut vähitellen siihen tulokseen että kyse ei ole ollenkaan siitä onko tietyille tavoille oikeasti hyviä syitä tai perusteita, vaan ainoastaan siitä että toisen luonne on sellaien että hänen on hyvin vaikea hyväksyä mitään muuta kuin se toimintatapa joka tuo hänelle sen turvallisuuden ja pysyvyyden tunteen. Hän tuntee hallitsevansa tilanteen ja elämänsä kun kaikki sujuu tiettyjen rutiinien mukaan. Mutta jos samassa taloudessa asuva ihminen jatkuvasti rikkoo tuon tunteen, se häiritsee hänen rauhaansa niin paljon että sitä on vaikea käsitellä. Siksi toista halutaan jatkuvasti patistaa toimimaan samoin jotta tuota häiriötä ei tulisi.
Itse olen kuitenkin ihan järjestelmällisesti jatkanut omaa tyyliäni. Ja koska joudun vaimon työaikojen takia tekemään hyvin usein iltaisin kaikki lapisperheen kotityöt, olen myös pystynyt näyttämään miten koti ei romahda vaikka teenkin asiat omalla tavallani. Hän myös tietää että arkemme ei pyörisi jos en tekisi omaa osuuttaan. Hän on siis vähitellen vain joutunut taipumaan siihen että on monta tapaa tehdä asioita. Välillä vanhat rajoitteet tietysti aina pulpahtelevat esiin mutta eivät enää niin usein kuin ennen. Hän myös tajuaa nykyään paremmin että ei ehkä ole aina kaikessa oikeassa ja tekee sitten asiat ihan yksin "paremmin" kun se häntä helpottaa eikä enää vaadi minua siihen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780