En tiennyt minne aiheestani kirjoittaisin, joten laitoin nyt tänne.
Tilanteeni on semmoinen, että olen avosuhteessa mieheni kanssa ollut jo viisi vuotta. Suhteemme toimii loistavasti kaikin puolin ja jumaloimme toisiamme edelleen, MUTTA
kun saan sairaskohtauksen tai kärsin todella kovista kivuista mies on täysin avuton, melkeinpä välinpitämätön!
Olen sairastanut reumaa tapailumme alkamisesta lähtien, mutta ensimmäisinä vuosina sairauteni oli lähes huomaamatonta, nyt välillä todella vaikeita kausia. Kipeähän olen tavalla tai toisella melkein jatkuvasti joten pienistä en edes viitsi miehelleni kitistä, tai itse muutenkaan pieniin reagoida. Mutta sitten kun iskee jumalattomat säryt koko kroppaan keskellä yötä, niin ettet paikallasi voi olla, niin huh..
Toivoisihan sitä/ja luulisi että tässä ajassa mies olisi jo oppinut jotenkin ns. rauhoittelemaan minua, jolloin kivutkin hellittäisivät nopeammin.. mutta miespä vaan kysyy mikä on ja yrittää jatkaa unia, tai yleisesti ottaen vain istuu ja tollottaa :( tämä saa oloni vain entistä hermostuneemmaksi. Päivystävään sairaalan puhelimeen pitää itse koittaa tuskissaan selittää tilanne (vaikket pysty olla paikallas, ja henkikin kulkee heikosti) tai vähintään sanella miehelle ihan kaikki! Turhauttavaa..Entä jos tilani olisikin tajuton, ni mies ei oikeasti osais tehä muuta kuin soittaa hätänumeroon...
Mitä asialle voisi tehdä, jotta tuntisin oloni turvallisemmaksi? Miettinyt myös että onkohan tämä asia vielä sellainen joka kaataa muuten hyvän suhteen, koska sairaus kuitenkin on minulla elin-ikäinen...
Tilanteeni on semmoinen, että olen avosuhteessa mieheni kanssa ollut jo viisi vuotta. Suhteemme toimii loistavasti kaikin puolin ja jumaloimme toisiamme edelleen, MUTTA
kun saan sairaskohtauksen tai kärsin todella kovista kivuista mies on täysin avuton, melkeinpä välinpitämätön!
Olen sairastanut reumaa tapailumme alkamisesta lähtien, mutta ensimmäisinä vuosina sairauteni oli lähes huomaamatonta, nyt välillä todella vaikeita kausia. Kipeähän olen tavalla tai toisella melkein jatkuvasti joten pienistä en edes viitsi miehelleni kitistä, tai itse muutenkaan pieniin reagoida. Mutta sitten kun iskee jumalattomat säryt koko kroppaan keskellä yötä, niin ettet paikallasi voi olla, niin huh..
Toivoisihan sitä/ja luulisi että tässä ajassa mies olisi jo oppinut jotenkin ns. rauhoittelemaan minua, jolloin kivutkin hellittäisivät nopeammin.. mutta miespä vaan kysyy mikä on ja yrittää jatkaa unia, tai yleisesti ottaen vain istuu ja tollottaa :( tämä saa oloni vain entistä hermostuneemmaksi. Päivystävään sairaalan puhelimeen pitää itse koittaa tuskissaan selittää tilanne (vaikket pysty olla paikallas, ja henkikin kulkee heikosti) tai vähintään sanella miehelle ihan kaikki! Turhauttavaa..Entä jos tilani olisikin tajuton, ni mies ei oikeasti osais tehä muuta kuin soittaa hätänumeroon...
Mitä asialle voisi tehdä, jotta tuntisin oloni turvallisemmaksi? Miettinyt myös että onkohan tämä asia vielä sellainen joka kaataa muuten hyvän suhteen, koska sairaus kuitenkin on minulla elin-ikäinen...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Teidän pitää keskustella asiasta, oletko kertonut miten toivot avopuolisosi toimivan mainitsemissasi tilanteissa?
Miksi sinun pitää kiputilanteessa ottaa yhteyttä päivystykseen?
Ja jos olisit tajuton niin oikea toimintapahan olisi nimenomaan se 112:n soitto....
Ymmärrän kyllä itsekin kroonista kipua ja epilepsiaa sairastavana sinua, mutta toisaalta tulee mieleen että itse olet peloissasi/kauhuissasi tms. kun kipukohtaus tulee (tietysti sekin ymmärrettävää).
Mitä tarkoitat sairaskohtauksilla, mikä aiheuttaa niitä?
Minulle tulee lähinnä mieleen se, että sinun kannattaisi keskustella asiasta psykologin tms. ammattiauttajan kanssa.
"Mitä asialle voisi tehdä, jotta tuntisin oloni turvallisemmaksi?" Mitä pelkäät???
kärsin kroonisista kivuista, jotka osittain johtuvat reumasta, joihinkin oireisiin en toistaiseksi ole syytä saanut lääkäri käynneillä :)
kivut tulevat usein ns. kohtauksittain, ja esim oxilorin lääke aiheuttaa minulla kylkien nykimistä, joka on vähän kuin epilepsia kohtaus.Samoin jalkojen tunnottomuus ja pettäminen alta
En nyt varsinaisesti siis pelkää mitään mutta kaipaisin mieheltä rauhoittavia eleitä yms. joskus kipu kun on niin kova ettei paikallaan voi olla toki tulee lieviä paniikki oireita
Mieheni vaan saa minut turhautumaan
Kyllähän tuo on keskustelun paikka. Uskoisin, että kyse on väärintulkinnasta ja virheellisistä oletuksista puolin ja toisin.
Miehinen suhtautuminen kipuun ja hätään on usein sellainen, että mitä vähemmän hössöttää, sen parempi - lohduttelu voi joillakin saada olon tuntumaan entistä kurjemmalta, kun huomion haluaisi omasta tilasta pois. Jos hän on tällainen ihminen, hän voi hyvin yrittää olla avuksi olemalla mahdollisimman huomaamaton ja olla tekemättä suurta numeroa.
Voi myös olla, että hän on lamaantunut, koska tuntee itsensä avuttomaksi, neuvottomaksi ja turhaksi. Taas hyvin stereotyypillinen miehinen näkökohta on, että asiat pitää pystyä korjaamaan, fixaamaan, paikkaamaan... mutta krooninen kipu ei ole korjattavissa. Ei voi antaa neuvoja, pitäisi vain olla tukena. Sitä mies ei ehkä osaa.
On toki myös mahdollista, että hän tosiaan on välinpitämätön ja kipuilusi on hänelle lähinnä rasite, kun et olekaan enää hauska ja mukava vaan sinua pitäisi hoitaa. Tällöin mies on lapsellinen, itsekäs ja kypsymätön ja sinun kannattaa harkita, haluatko mokoman kanssa elämäsi jakaa.
Voisiko Oxiklorin vaihtaa johonkin toiseen valmisteeseen?