Anoppi paljastui

Teidän onnenne on että anoppi on pysytellyt muusta perheestä kaukana jo alun alkaenkin. Anopillasi on olemassa mieheesi ote joka on rakentunut jo lapsuudesta. Miehesi ei ole osannut toimia tai puolustautua millään tavoin, sillä hän on sokea äidilleen joka hänet on kasvattanutkin.
Et olisi voinut tehdä paremmin kuin että kieltää anoppiasi olemasta teihin yhteydessä. Narsisti EI MUUTU. Tässäkin tapauksessa narsisti hiipi perhe-elämäänne salakavalasti mutta onneksi paljastui. Ei sitten ihan ollut narsisti siitä fiksuimmasta päästä ;) Hehän pystyvät keplottelemaan ja puhumaan itsensä aina syyttömiksi, heissä kun ei tietenkään ole koskaan mitään vikaa. Syyt on aina muissa ihmisissä. Onnitteluni!
Minä kasvoin narsistiäidin otteessa ja sen kertomiseen menisi ikä ja terveys. Olen päättänyt olla antamatta tälle hirviölle yhtään enempää energiaani, mutta sen voin sanoa että narsisti kävelee muiden ylitse röykeästi ja käyttää toisia vain hyväkseen. Mitään aitoa empatiaa tai rakkautta heiltä on aivan turha odottaa, sillä he yksinkertaisesti eivät siihen kykene! Tajuavat vain jotakin puuttuvan, mutta eivät tiedä mitä.

Narsismi voi olla myös opittua. Miehesi ei vaikuta itse narsistilta vaan tuntuu lähinnä ottavan auliisti näitä vaikutteita vastaan.
Minä en tunne yhtäkään mummoa joka ei mielellään solmisi läheisiä suhteita lapsenlapsiinsa. Vaikea kuvitella että tuollaisia isoäitianoppeja on olemassakaan. Kuulostaakin jo niin kylmältä.
Narsisteissa on sellainen juttu että he osaavat jäljitellä aitoja tunteita ja olla välittävinään aidosti mutta samaan aikaan normaalisti tunteva ihminen jolla on normaali tunneelämä kodillaan, tajuaa että toisessa on jotakin todella outoa. Ei pääse lähelle.
Jos haluaa tällaisen ihmisen kanssa pysytellä väleissä niin silloin muiden täytyy tehdä ja tanssia tällaisen itsekkäästi ajattelevan pillin mukaan. Auta armias jos näin ei tapahdu, vaivutaan itsesääliin ja syytellään muita. Vielä kauheampaa on, etteivät muut aina edes tiedä mistä narsistinen ihminen on tykännyt huonoa.
Oletko joskus tehnyt anopille jotakin että hän ei ole halunnut tulla läheisemmäksi ja tutustua? Tai no eihän siinä narsistin kohdalla sellaista tarvita. Hän tuntee itsensä loukatuksi jo sen takia että hänen pojallaan on toimiva liitto sinun kanssasi ja rakkauden sekä palvonnan kohteena olet nyt sinä eikä hän.
Älä vaivaa ajatuksiasi tuon kaltaisella anopilla. Hän ei todellakaan siitä ikinä muutu, vaan vanhetessa pahenee. Varaudu nyt siihenkin vielä että nyt suutuettuasi hänet, hän alkaa keräämään hovia itsensä ympärille mielistellen muita ihmisiä käyttäen heitä sinua vastaan. Hän tod. näk. tulee kostamaan ja suosimalla muita sukulaisia ja kääntämällä heidät puolelleen, voit joutua vielä tilille suoraan sanomisistasi. Itse katkaisin välini narskuisääni, jonka takia olen juossut koko aikuisikäni purkamassa traumojani ja puhumassa asiasta. Kehoitan kaikkia joilla on puolisona tai muutoin lähisuvussa narsisti-ihminen, paetkaa! He imevät terveet ihmiset kuiviin ja lopuksi se joka on viaton ollut alun alkaenkin, luulee todella olevansa itse hullu. Narsisti sen sijaan porskuttelee tyytyväisenä etsien uusia kohteita, entistä vahvempana.

Siis aivan kummallista. Tekstisi oli aivan kun minun elämääni! Paitsi mieheni pitää kyllä äitiinsä yhä vieläkin yhteyttä (muka minulta salaa!). Hän ei ikinä myönnä anopin osuutta siihen, että välittömästi tulee perheessä ongelmia. Käy kerran vuodessa n. 2-3 päivän vierailulla ja soittelee n. 2-3 krt/kk:ssa. Mistä tiedän, että on soittanut? No, miehen käytös muuttuu välittömästi perhettä kohtaan vihamieliseksi. Mies ei tykkää yhtään tietysti siitä kun heitän hänelle juttua, että sitä on näemmä taas äiteelle soitettu kun ollaan kun perseelle ammuttu karhu. Minä ärsytän pelkällä olemassa olollani ja lapsetkin saa kiertää silloin kyseisen tyypin tosi kaukaa!! Vierailu sensijaan ei aiheuta tätä vihamielisyyttä. Hän on niin "täynnä" äitiään vierailun jälkeen, että saamme perheenä sitten oikein superkivan isin takaisin!! :)

Hei! Nyt täytyy sanoa että olen luullut olevani ainoa miniä joka on tällaisessa tilanteessa! Olen siis ap. Ja tuo että sinä käytit samaa nimitystäkin mitä minä: mies on silloin kuin perseeseen ammuttu karhu! Juuri sellainen ja sitä nimitystä minäkin käytin miehestäni joka oi reili samalla tavalla kuin sinunkin miehesi. Ei ole mitään muuta sanaa kuvaamaan sitä.
Olen niin lopen väsynyt näihin jatkuviin ja säännöllisesti tehtäviin mieheni "takaisin maanpinnalle" palauttelun, se tuntuu vievän voimia yli äyräiden. Hirveän sodan jälkeen saan hänet tajuamaan että niin ei käyttäydytä muuta perhettä kohtaan yms.
Tätä on tosi vaikea näyttää toteen että miehen käytös muuttuu oman äitinsä arvomaailman (hyvin narsitinen) mukaiseksi heti kun äitinsä kanssa enemmän tekemisissä.
Se että se on niin haitallista meille muulle perheelle ja aiheuttaa väistämättä ikäviä konflikteja, niin olen ajatellut että parempi ettei mies olisi tekemisissä sen äitinsä kanssa. Mutta sitten tullaan siihen ikävään että minä olen se kauhea ja kamala joka pilasi miehen ja tämän äitinsä välit. Sitten minä olen loppujen lopuksi se kauhistus ja syypää kaikkeen.
Eikä anoppi sitä ikinä tule tajuamaan että hänen vaikutuksensa on todellakin niin haitallista perheemme hyvinvoinnin kannalta. Ottaa tietenkin vain loukkauksen kannalta, kuinka hänelle ollaan niin ilkeitä.
En tiedä mitä tässä tapauksessa tulisi tehdä. En halua olla ilkeä, enkä loukkaava vaikka sitä kyllä olin kun annoin täydeltä tuutilta anopille tulla suorat sanat. Tulee vain ajatus että onko anopilla oikeutta olla muun perheen selän takana yhteydessä poikaansa, vaikuttamassa ja puhumassa sellaisia asioita joista pojan vaimo ei ole tietoinen. Minä katson sen manipuloinniksi ja vielä sellaiseksi jossa miniä törkeästi ja ylimielisesti ylikävellään.Tsemppiä sinulle oikein kovasti ja jaksamista!

Olen omalle miehelleni sanonut, että anoppi on sun äitisi aina! Sille asialle minä tai kukaan muu ei voi mitään. Voit tavata ja olla tekemisissä hänen kanssaan niin paljon kun haluat, mutta se ei sitten saa näkyä ikävänä käytöksenä omaa perhettä kohtaan. Tämä juttu käytiin kyllä ainakin kolme kertaa läpi koko yön keskusteluna. Annoin sen verran hyvät esimerkit, mitä oli tapahtunut, että mies ei voinut enää kieltää sitä, että vaikutusta oli!! Meni siis lopulta kyllä jossain määrin perille.

Meidän lapset on jo sen verran isoja ja kriittisellä älyllä varustettuja, että he ovat tehneet omat päätöksensä kyseisen mummin suhteen. Siis ovat kohteliaita ja vastaavat mm. puheluihin, vaikka mummi kyllä yrittää parhaansa mukaan manipuloida myös lasten kautta. He eivät tosin mene isänsä tapaan mukaan näihin juttuihin. Mistä siis olen todella kiitollinen. He eivät ole enää olleet halukkaita lähtemään vierailuille, koska mm. kesäisin ovat harrastuksissa niin tiiviisti ja vanhin jo kesätöissäkin. Ainoa juttu mihin jouduin pari vuotta sitten puuttumaan, että pyysin lapsiltani sellaista, että he eivät kertoisi kovin yksityiskohtaisesti minuun liittyvistä jutuista, ettei anoppi saisi uutta materiaalia ikään kun meidän koko perhettä vastaan. Anoppi kun ei kestä sellaista, että lapset esim. kehuvat mun kokkailuja, olen eräässä harrastuksessani aika taitava ja saanut "kuuluisuutta" tai esim. mun ja lasten yhteisistä reissuista...Ei ole kiva kun niitä mollataan! No, siitä seurasi sitten kyllä semmonen juttu, että anoppi soittelee lapsille varmaan puolta vähemmän!! Hän kun ei oo oikeasti kiinnostunut hirveästi heidän elämästään. Anopista pienet lapset ovat väsyttäviä ja tylsiä. Kiinnostus heräsi kun menivät kouluun. Jonkinlainen paniikki ehkä myös, että hän olikin omille lapsenlapsilleen täysin vieras ja yhdentekevä henkilö. Kai se ns. taivaspaikkakin alkoi kiinnostaa kun ikää alkoi tulla!! Tsemppiä sulle!!

Unohtui se kirjoittaa, että kun tulee miehen kanssa jotain riitaa, hän kyllä siis vetää aika pian sen kortin esille, että minä olisin estänyt häntä pitämästä omaan äitiinsä yhteyttä, vaikka sitä juuri en ole tehnyt. Päinvastoin olen pari kertaa ihan lähettänyt hänet yksin vähän miettimään elämänsä kuvioita anoppilaan. Se on siis parasta realiteettiterapiaa ikinä!! Siellä on oikeasti niin hirveää, että mies tosiaan tulee tosi lauhkeana ja elämäänsä tyytyväisenä takaisin!! Tosin minä en nykyisin enää halua edes kuulla mitä karmeuksia siellä sitten tapahtui, vaan saa mies märehtiä ne ihan omassa tykönään.

Olen totaalisesti ulkoistanut itseni vain hänen vanhemmistaan. Appi on ihan ok. mutta kun se on yhteispaketti mikä tarjolla, että anoppi olisi myös mukana, olen jättäytynyt sen ulkopuolelle. Olen siis anopin livenä nähnyt jotain 4 vuotta sitten yhdessä suvun perhejuhlassa, jonka anoppi pilasi moittimalla toista miniäänsä kokoajan tarjoilujen annista ja kaikesta oikeastaan. Mitkä siis olivat oikeasti tosi hyviä kun ei ollenkaan tämän miniän vahvinta aluetta!! Harmittaa kun en pystynyt antamaan tukeani tälle mieheni veljen vaimolle sen takia, että anoppi oli kun liimapaperi hänessä kiinni ja minä taas pysyin turvallisen viiden metrin päässä hänestä, pysyäkseni ns. pois sylkyetäisyydeltä!!

Meillä oli ihan sama juttu että sitten kun lapset aloittivat koulun, vasta sitten tämä mummu alkoi kysellä pari kertaa vuodessa elokuviin, sitä ennen ei yhtikäs mitään. Kyllähän he pieninä lähtivät mutta eivät enää halua. Sitä ennen mummu saattoi kysyä muiden sukulaistensa kuullen haluaako lapset tulla mummille yöksi ym. muita katteettomia lupauksia, joita ei ikinä toteuttanut. Halusi vain päteä toisten silmissä. Minä sitten äitinä selittämään miksi mummu ei pidä lupauksiaan ja koitin paikkailla niitä mummun lupauksia.
Tämä mummu ei ole koskaan pyytänyt lapsia luokseen tai halunnut ottaa lähempää kontaktia lapsenlapsiinsa, tutusta heihin. Ja nyt kun on se aika että lapset tekevät itse päätöksensä, minulle suututaan kun lapset eivät halua viettää aikaansa tämän mummun kanssa. Tai no poikamme olisi kyllä lähtenyt mummun kanssa katsomaan esitystä jos minä olisin maksanut siitä hänelle! Nuo yötämyöten tiukat keskustelut ovat meilläkin aivan tuttuja ja sama juttu että mies ei voi kieltää anoppinsa vinoa ajatusmaailmaa. Sellaiset vain vievät minulta hirveästi energiaa ja olen aivan puhki seuraavanakin päivänä ellei useampanakin. Kyllä mies tiedostaa ja sanookin äitinsä olevan kusipää, mutta tottakai haluaisi säilyttää edes jonkinlaiset välit äitiinsä, mutta ei tajua miten taitavasti äitinsä häntä ohjailee.
Tämä mummo vaikuttaa todella taitavalta manipuloijalta, määräilee milloin pidämme laseten synttärit heidän suvulleen vaikka olen ilmoittanut jo että kakut on tilattu tietyksi päiväksi. Vastauksena on vain että älä niistä kakuista välitä. Koska hänen siskonsa oli käymässä Suomessa (asuu ulkomailla) ja hän halusi nähdä kaikki sukulaisensa, niin minun oli järjestettävä niin että tämä sukukohtaaminen mahdollistui. Enkä todellakaan kehtaisi kutsua isoa porukkaa synttäreille ilman kunnollisia tarjottavia. Oli siis tilattava kokonaan uudet kakut tätä sukua varten mikä ei ole mikään pieni ja seuraavana päivänä sitten ne aiemmin tilatut kakut olivatkin sen verran isoja että niistä jäi hukkaan vaikka kuinka paljon. Siis tällä manipuloinnin taitavuuteen piiloutuu minusta sellaista röyhkeyttä ja ylimielisyyttä, suoraan sanottuna hyväksikäyttöä. Nyt tilanne on se että hän haluaa tavata mieheni ja jutella mieheni kanssa kahden kesken tästä aiheuttamastani metelistä kun sanoin suorat sanat. Miksi ihmeessä hän haluaa jutella mieheni kanssa kun minun kanssani on yhteenotto. Jos hänellä ei olisi mitään salattavaa ja puhdas omatunto, niin hän voisi varmasti selvittää asiansa meidän molempien läsnäollessa. Mutta ei, hän kun haluaa sepostella noita ihmeellisiä selittelyjä kuinka toisissa ihmisissä vain on vika ja hän parka on joutunut tällaiseen tilanteeseen tahtomattaan ;) ja tietää ettei mieheni niihin sano juuta eikä jaata. Tietää myös ettei hänen satuilunsa mene minulle läpi! Sitten tällä mummolla on ihmeellinen tapa ylikävellä koko ajan. Hän esimerkiksi aloitti soittelun yhdessä vaiheessa suoraan lapsille ja kyseli jos he lähtisivät mummon kanssa leffaan. Minä en tästä tykännyt, sillä niin vieras kuin hän on ja näitä katteettomia lupauksia ollut. Minusta kohtelias mummo ensin sopii vanhempien kanssa ja kun päivät ym.on katsottu niin sitten esittää asiansa lapsille. Enkä tykännyt siitäkään että tämä anoppi aina mieheni kautta puhelimitse tiedusteli kaikki perheemme asiat, mutta minä en ikinä tiennyt tästä naisesta yhtään mitään. Aivan kummallista ja ihmeellistä takapiruna vaikuttamista. Ei millään tavalla reilua tai mukavaa.
. Eikö se läsnäolo mukana lastenlasten elämässä tule mummon omasta sydämestä, asenteesta ja halusta antaa jotakin itsestään? Eihän sellainen tule painostamalla tai syyttelemällä muita? Minäkin luulen että tämä mummo on ollut aika etäinen tunnepuolella omille lapsilleen, ja sitten ne pikkuhippuset huomionosoitukset niin omat lapset säntäävät heti nappaamaan mistä ikinä kiinni saavat (eivät uskalla sanoa äidilleen poikkipuolista sanaa). Että saavat häneltä edes jotakin. Siihen se äidin ihannointi perustuu tässä tapauksessa että äitiä pidetään niin ainutlaatuisena ja uhrautuneena, vaikka normaalista ja ehdottommasta äidinrakkaudesta ei todellakaan ole ollut tietoakaan. Miksi muuten hänen suhtautumisensa olisi yhtäkkiä muuttunut?? Rakastava äiti suhtautuu myöhemmin samalla rakkaudella myöskin lapsenlapsiinsa. Epänormaali ja kylmä ja etäinen suhtautuu samoin myös lapsiinsa ja myöhemmin lapsenlapsiinsa.
Onneksi miehellä itsellä on järki päässä nyt kun nämä on joutunut rautalangasta ensin vääntämään. Mutta äkkiä se järki sieltä häviäisi jos anoppi pääsisi manipuloimaan. Se on nähty.

Hymyilyttää näitä lukiessa. Minun äitini on samanlainen. Olen joutunut pitämään häntä aisoissa, en uskalla enkä halua kertoa hänelle mitään asioistani mitä ei ole ihan pakko kertoa. Jo nuoresta sain tuntea nahoissani kuinka hän käytti kylmästi kaikkea luottamuksella kertomaani tarpeen tullessa minua vastaan. Hän ei ole kiinnostunut lapsistani ellei heistä ole jotakin hyötyä hänelle. Sukulaisten edessä esittää välitävänsä, mutta ei ikinä ota itse muutoin mitään kontaktia lapsiini. Miestäni hän ei arvosta, ainoa johon hän haluaa pitää yhteyttä on minä. Hän ei koskaan auta meitä taloudellisesti, ei hänellä siihen ole mitään velvollisuuksiakaan, mutta rikkaana mummuna luulisi hänen haluavan joskus jotakin kivaa antaa lapsenlapsilleen. Hyvin vähäistä ja nihkeää kaikki antaminen. Jos en soita ja pidä yhteyttä niin usein kuin hän haluaa ja vaatii, niin hän suuttuu. Vaikka ei ole mitään puhumista, niin silti pitää soitella. Sitten kun itse en aina huomaa vastata hänen soittoihinsa, suuttuu siitäkin. Kun sitten soitan, ollaan niin vihaisia että. Pelottaa jo aina etukäteen kaikki tilaisuudet ja soitot hänen kanssaan kun ei sieltä mitään hyvää mieltä koskaan saa. Aina tuloksena se että minulla on paha ja ahdistunut mieli. Vaikka tekisin mitä, mikään ei ole tarpeeksi hyvää. Harmittaa että oma äiti on tuollainen koska häneen ei ole helppo laittaa välejä poikki. Anoppiin sen sijaan olisi miniänä helpompi suhtautua niin kuin näissä tapauksissa pitääkin. Yritän aina olla se kiltti tyttö, ja äidin moittiessa menen aivan lukkoon enkä osaa / kykene puolustautumaan mitenkään. Hänellä on sairas henkinen yliote minusta.

Tämän tyyppiset anopit ovat itse aina vain hyötymässä, jopa omien lastensa perheistä. Kaikki omasta antaminen on vaikeaa, pakolliset synttäri ja joululahjat kyllä, nekin pitkin hampain, eikä mitään ylimääräistä.
Nämä anopit saavat henkistä tyydytystä siitä että saavat muut toimimaan tahtomallaan tavalla. He myös vaativat itselleen erikoiskohtelua ja tuo synttärijuttu on oiva esimerkki sellaisesta. Hän ei itse viitsinyt järjestää sukutapaamista siskolleen (säästi rahaa, aikaa ja vaivaa) ja vyörytti homman hoidettavaksi sinulla. Ensi kerralla kun on lapsen synttärit, niin soita anopille ja kysy onko hänen sukulaisiaan tulossa että tiedät valita päivän oikein ettet joudu tekemään tuplatilausta tarjoilujen suhteen :) Ja vaikka olisittekin sopineet että pidät erikseen anopin suvulle omat juhlat anopin toivomuksesta niin eikö silloin normaalilla huomaavaisuudella varustettu anoppi olisi tarjoutunut ottamaan osaa kuluihin tai vaikka itse leipomaan kakkunsa sinne? Tulisit vain hulluksi jos tuo anoppi pääsisi enemmän vaikuttamaan perheessänne. Yhtäkkiä huomaisit että hän määrää sitä ja tätä ja pian kaikki kuviot pyörivät anopin tahdon mukaan. Tommoselle anopille pitää pistää selvät rajat niin kuin pikkulapselle. Hän suuttuu siitä kyllä verisesti, niin kuin on tehnytkin mutta ei teidän siitä tarvitse välittää. Kyllä anopin kuule kuuluu mukautua teiden tekemiin päätöksiin siitä milloin synttärit pidetään eikä vaatia omalle suvulleen erikseen järjestettäviä juhlia, varsinkaan kun itsellä ei ole aikomustakaan laittaa tikkua ristiin niiden eteen. Hävytöntä! Ei voi kuin ihmetellä.

Nyt olen lukenut ANOPEISTA ja kun itsekkin olen anoppi niin oikein hirvittää, ajattele jos ei minunkaan vävyt ja miniä pidä minusta ja jos lapseni saavat kuulla minusta herjauksia. Minä olen yrittänyt olla aina vähän sivussa ja soitan koska menen kylään etten aiheuta yllätyksiä, pidän lasteni puolisoista ja toivon että myös he pitävät minusta. Minulla ei ole tarvetta omia poikaani mitenkään ja kun hänellä on oma perhe niin ymmärrän että se on tärkein, vaan ajatuksissani joskus muistelen aikaa kun hän oli pieni ja vaan minun, mutta olisihan se kamalaa jos heille tulisi riitoja minun vuokseni. Yritän aina olla niin että en aiheuta hämminkiä mitenkään ja piru vie siltikin sanani tulkataan väärin aina joskus ja silloin saan jälkikäteen puhelun omalta lapseltani että mitä olin tarkoittanut kun olin sanonut niin ja näin, normaalisti sitä tarkoitetaan juuri sitä mitä sanotaankin.Minun miniälle on myös äiti etusijalla ja se merkitsee että siellä vieraillaan useasti, mutta ymmärrän häntä ja en ole kateellinen mitenkään, olkoot siellä missä viihtyvät. Ja se joka käy luonani tulee vapaasta halusta, olen lopettanut jo aikoja sitten käskemästä lapsia kylään, he tulevat jos tulevat ja siihen on tyytyminen. En katso itseäni niin tärkeäksi että heidän pitäisi olla minussa kiinni tai minä heissä.

Minäkin olen anoppi eikä tulisi mieleenkään valittaa pojalleni tuntevani itseni ulkopuoliseksi koska heillä on miniäni vanhempiin enemmän yhteydenpitoa. Olen vain onnellinen että pojallani on onnellinen perhe ja ympärillä rakastavia ja välittäviä ihmisiä.
Poikani lisäksi minulla on tyttäriä ja joskus jos on juhlapäiviä jolloin olisi kiva että kaikki pääsisivät koolle, mutta harvoin niin on. En loukkaannu jos joku ei pääse silloin tulemaan, sehän olisi aivan mielipuolista, tiedän että lapsillani on perheineen kaikenlaista menoa, milloin matkustelua, töitä, harrastuksia, milloin mitäkin.
En tuppaa itseäni väkisin kylään, en syyttele lapsiani siitä jos he käyvät luonani harvemmin kuin toisten mummojen. Olen läsnä silloin kun on tilaisuus ja lapsenlapseni tietävät että rakastan heitä kaikkia ehdoitta! Antaisin heille vaikka kuun taivaalta. Silti en koe olevani etäinen heille, minulla on hyvät suhteet kaikkiin jälkikasvuuni ja lapseni tietävät että saavat apua pyydettäessä jos suinkin on vain mahdollista. En ymmärrä sellaisia anoppeja jotka syyttelevät lastensa perheitä ja kuitenkin itse ovat antaneet ymmärtää etteivät halua olla sen syvemmint tekemisissä ja suorastaan pelkäävät jos hoitoapua joutuu antamaan. Kyllähän niitä on kaikenlaisia tapoja rakastaa, useiden rakkaudella on vain monenlaisia ehtoja. Harvoin tällaiset anopit ottavat edes miniöitään kuin osaksi sukua. Heille miniät ovat vain jotakin sukuun tulleita ulkopuolisia. Näillä anopeilla ei ole lämmintä rakkautta sydämessään, vain itsekeskeistä ja itserakkautta pullollaan. Itserakkaus ja itsekeskeisyys aiheuttaa kyräilyn siitä että omat lapset ja heidän perheensä viettävät aikaa muiden kanssa enemmän ja lopuksi kateuden siitä. Ei tällainen nainen pysty aidosti rakastamaan kuin itseään. Minulle poikani vaimo on kuin yksi tyttäristäni ja tyttärieni miehet kuin omia poikia. Rakastan heitä kaikkia ehdoitta eikä heidänkään keskinäisiä välejä sotke kateus tai kyräily. Aito välittäminen ja rakkaus saa aikaan aidosti iloisia ihmisiä. Sellaisten keskellä on ihana elää. Olen varmasti maailman iloisin ja onnellisin mummo!

Minäkin olen anoppi , peräti kolmelle ihmiselle kahdelle miehelle ja yhdelle naiselle. Olen yrittänyt olla niin etten vaan sotkisi omien lasteni elämää mitenkään. Täytyy tunnustaa että välillä pyöriskelen itsesäälissä ihan vaan itsekseni kun kuulen että esim lapsilla on ollut grilli juhlat ja kukaan ei ole meitä ukon kanssa kutsunut, olisi niin mukava olla perheen kanssa.Mutta en ole koskaan sanonut kellekkään että surettaa, sillä yritän muistella omia miniä aikojani ja välttää niitä "virheitä" joita minun anoppini mielestäni teki silloin kun olin nuori ja lapsellinen. Sillä tänään kaipaan anoppiani valtavasti ja muistelen häntä usein, ja ymmärrän ettei hän koskaan halunnut olla ilkeä, sillä se olin minä joka olin niin hirveän lapsellinen ja takerruin joka pikku asiaan ja tietysti sai ukko kuulla monet valitukset että " taas se sanoi niin" ja "onko sen pakko tulla aina tänne koputtamata" ja kaikki oli aina anopin vikaa mielestäni. Anoppia ei enää ole olemassa, ja nyt kun itse olen perinyt hänen manttelinsa niin yritän etten olisi tiellä ja pidän suuni kiinni vaikka miten tekisi mieli ojennella joskus ja soitan aina ensin ennenkö menen käymään ja kysyn jos sopii. Kukapa äiti haluaisi tuhota oman lapsensa avioliiton. Se on vaan hyväksyttävä että he ovat aikuisia ja elävät omaa elämäänsä omilla ehdoillaan, kuten minä itse aikoinani. Olen toki yli onnellinen kun käyn kylässä ja saan tavata lasten lapset. Niin se on elämä pojat hankkivat vaimon itselleen ja ihan luonnollista että vaimo on ensin hänen sydämmessään, ttöillä on miehet jotka myös haluavat elää omalla tavallaan. Joten minä olen tehnyt oman osuuteni äitinä silloin kun he olivat pieniä, ja siksi en sotkeennu heidän elämäänsä. Autan jos apua pyydetään ja rakastan lapsenlapsia koko sydämmestäni, mutta kysyn aina heidän vanhemmiltaan ensin jos aion tehdä jotain heidän kanssaan, joten kun on anoppi niin pitää hankkia omakin elämä eikä roikkua lastensa perheissä. Aina se ei ole ollut helppoa, mutta kun sen ajattelee oikealla tavalla ja vertaa miten itse oli nuorena niin kovasti ymmärtää heitä.

liiän pitkä tavutukset missä tavutukset, taas on jääneet koulut vähiinn...