Eli, kertokaa te paremmin asiasta tietävät jotain: kyseessä on siis neulalla tehty rusto lävistys, jossa koruna on aikaisemmin ampumisessa käytettävä hoitokorvis, putsattu tietenkin. (Tarkennus: Lävistys ei ole itselläni vaan kaverillani, joten hänen puolestaan tässä kyselen.)
Alkuun lävistys on parantunut hyvin, mutta mitä olen tässä viime viikkojen aikana kuullut ja nähnyt, niin molemmin puolin rustoa on ilmaantunut reijän ympärille "kohouma". Kuumotusta ja kipua on ajoittain ollut, mutta ei koko aikaisesti. Parin päivän ainaka korvasta tuli myös hieman mätää, mutta kuulemma loppunut jo.
Syytä tähän on siis kaiveltu googlettamalla jo riesaksi asti, eli näsäviisaille tiedoksi: kyllä sitä nettiä OSATAAN käyttää.
Kuitenkin, tuo "rengas kohouma" on kasvanut, ja kaverini kertoi, että oli tässä taanoin ottanut korviksen JOKA päivä pois puhdistuksen ajaksi ja laittanut takaisin. Puhtaat kädet on kuulemma ollut ja vettä ja puhdistusainetta on käyttänyt vuoroin. Nyt on menossa hakemaan kaupasta merisuolaa liuoksen tekoa varten.
Ja vielä miksi mie kirjoitan kaverin puolesta? Osaan selittää asian itse vähän helpommin kuin hän, ja hänellä vielä ensimmäinen rusto lävistys kyseessä. Aiemmat lävistykset hänellä (kieli napa) ovat tulehtuneet.
Pyydän, asiallisia vastauksia vain! Lääkäristä on ollut puhetta, mutta lääkärin sanoin; Ota se pois!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei ! Minullakin on rustolävistys, joka on tehty ihan liikkeessä... Minulla ei ole siinä mitään pattia eikä se ole tulehtunut, mutta se on kasvanut vinoon viime patin ansiosta, joka on jo lähtenyt pesun ansiosta pois, osaako kukaan neuvoa miten saisin korun taas suoraan ?
Kiitos etukäteen.
emt :(
Eiköhän se lääkäri nyt kuitenkin ab-kuurin määrää, jos tulehtunut on. Tuskin tekee hyvää tuo jatkuva lävistyksen räplääminen. Missään haavahoidoissa ei käytetä puhdistusaineita, vaan vesijohtovettä tai keittosuolaliuosta.