Olenko tunnevammainen vai...

Lapsi on kokenut monta menetystä. Hänen äitinsä on ainoa ihminen maailmassa jonka hän kokee varmana ja turvautuu häneen.

Kenen muun luo hän voisi mennä nähdessään pahaa unta ja ollessaan peloissaan, ellei äitinsä? Tuon ainoan ja varman ihmisen luo?

Missä sinä teit väärin, on raahata tuo pari kotiisi tietäessäsi varsin hyvin että aiti ja lapsi on yksi paketti. Vaikka sinä kuinka ihailet äitiä, lapsi on osa häntä. Hänen elämässään tuo lapsi menee AINA AINA AINA kaiken muun edelle.

Ja niin sen täytyykin olla.

Lapsi kenties on nähnyt miesten tulevan ja menevä heidän elämässään. Nyt sinä olet yksi lisää tuohon helminauhaan.

Luuletko että käytoksesi on turvaa tuovaa ja luottamusta lisäävää lapselle? Vastaus on: EI!


Plussaksi sinulle kerrottakoon että teet hyvin kun huolehdit lapsesta taloudellisesti, mutta se ei riitä. Tuohon pakettiin kuuluu myos joustavuus äiti/lapsi suhteessa. Sinä valitettavasti tulet olemaan sivullinen tuossa yhtälossä niin kauan kunne lapsi on täysi-ikäinen. Sinulla ei ole oikeutta kertoa lapselle mitä tehdä. Tuo on äitinsä velvollisuus ja se kallistuu aina lapsen puolelle.

Seuraavaa puolisoa valitessasi, ole hyvä, jätä äidit lastensa kanssa rauhaan.

Mieti tarkasti, että onko nainen, lapsi ja tämä koko suhteenne henkilökohtaisen konkurssin arvoinen?

Entä jos kyse olisi biologisesta lapsestasi, miten häneen suhtautuisit? Suhtaudu tähän lapseen samoin ja jos se ei yrityksistä huolimatta onnistu, niin älä hanki lapsia lainkaan.

Erottiin menneellä viikolla. Jätän hänelle lähes kaiken yhteisen ja omaakin omaisuutta. Minä kyllä ehdin hankkimaan uutta tavaraa, mutta hän ei. Myös kämppä jää hänelle. Kipeää tekee, mutta ei päästy yhteisymmärrykseen asioissa.

Näinhän tässä sitten kävi, että hyväuskoista hölmöä kusetettin olan takaa. Hän on vaan käyttänyt minua lompakkona. Suurta suunnitelmaa oli häneltä kaikki "ongelmat". Selvisi vähän yhtä sun toista. Oli jo heti suunnittelemassa orgioita erään jätkän kanssa ja ihte sanoi vielä mulle, että ei aleta "värkkään" mitään aivan heti. Eli olisi jatkanut lypsämistäni vaikka panee toisia... Kyllä voi olla paska olo kun vihaa ja rakastaa toista yhtä aikaa. Kiitos ja näkemiin.

Niin, tottakai uuden puolison lapsia kohdellaan ja suhtaudutaan kuin omaan. Minun oli pakko lopettaa suhde. Äitinsä kärsi, mutta lapset kokivat riemuvoiton. Ehkä he vielä kuvittelevat isän palaavan äidin kanssa.

Tapaamme tämän naisen kanssa vain lasten ollessa isällään.

Kertomassa on useita juttuja, jotka kiinnittävät huomioni.

Minkä ikäinen olet itse?
Lapsi on neljä vuotias.Neljä vuotias on vielä sangen pieni ihmiseksi. Jos noin pienen pitää pärjätä omassa huoneessaan sängyssään pitkän pimeän yön yli, miksi sinä tarvitset vierellesi toisen ihmisen? Tämä vain mittakaavaksi, sen enempää ottamatta kantaa, missä kukakin nukkuu. Lapsi näkee vain sen, että häntä ei oteta viereen kainaloon mutta sinut on otettu. Sekään, että sinä tykkäät äitistä niin paljon, että haluat nukkua hänen vieressään ei selvitä tilannetta lapselle yhtään: tykkäähän hänkin, kait hän saa samalla syyllä myös pyrkiä äitinsä viereen. Mikä hätä sinulla on, kun sinä voit olla lapsen äidin vieressä, mutta lapsi ei, jos siihen vetoat. Entä, tiedätkö sinä ihan tarkoin lapsen sielunmaiseman, mikä on hänelle hätää, mikä ei, ja mikä ero näillä on verrattuna siihen kun sinä tätä hätää arvioit?

Et saa muodostettua lapseen minkäänlaista isäpuolisuhdetta. Siis hetkinen, mitä ihmeen puolisuhdetta? Lapset vievät kaiken ja enemmän. En tiedä, miten olet yrittänyt muodostaa puolikasta suhdetta, mutta lapsi kuitenkin haistaa, että et ole kokonaan jutussa mukana. Kuitenkin olet kertomasi mukaan ollut lapsen elämässä koko sen ajan, joka hän on itselleen tietoisena ollut edes olemassa. Eli, jos olisit hänet hyväksynyt täysin, hänellä tuskin olisi syytä tai kykyä rajoittaa suhteen syventymistä. Lapset menevät täysillä tai ei ollenkaan. Sinä olisit voinut olla ihan kokonaan isä hänelle ilman mitään puolikkaita. Se, miten asia on juridisesti ei ole lapselle mitään merkitystä. Ja jos vielä pidemmälle ajattelee, sinä olisit voinut avioitua lapsen äidin kanssa, ottaa lapsen omalle nimille - ilmeisesti lapsen isä ei juurikaan vaikuta hänen elämäänsä- ja kas vain, siinä sinulle olisi ollut lapsi.

Sanooko lapsen äiti itseään sellaiseksi, ettei saa ihteään niskasta kiinni opettaakseen lasta omaan sänkyyn, vai määritteletkö sinä sen? Jos lapsen äiti sanoo niin, hän selittää ehkä sillä sitä, että hänen mielestään noin pienellä lapsella on -- mikä mielestäni on täysin oikein-- lupa kömpiä äitinsä viereen, mutta ei saa sitä sinulle suoraan sanottua.
Me naisetkin olemme vain ihmisiä, jotka joskus liikaa lähtevät tasapainottelemaan lasten ja miesten välillä. Kun on toisaalta mukava, kun on seksikumppani valmiina, ja toisaalta lasten etu on tärkein: siinä sitä ollaan ja toivotaan lapsen ymmärtävän edes pysyvän omassa sängyssään. Moni äiti vetoaa siihen, että minkä minä tälle voin, kun lapsi ei tottele ja pysy poissa vierestä, vaikka salaa jossain sopukassaan on ihan tyytyväinen, kun lapsi tuhisee kainalossa. Itse olen tätä miettinyt: miten minun pitäisi hätistää lapsi joka todennäköisesti nukkuisi hyvin ja turvallisesti vierestäni, jotta joku mies voi siinä olla. Oma vastaukseni: ei mitenkään.

Itse ratkaisin asian aikoinaan siten, että en yksinkertaisesti raahannut meille kotiin yhden yhtään miestä , vaan tosiaan pidin lapseni etusijalla. Nukuimme pitkään koko pikkuperhe yhdessä isossa sängyssä: uskon, ettei tästä ole ollut haittaa meistä kellekään. Se, jos itse jäin seksittä siinä kohtaa oli vähän toissijainen juttu: tarvitsin eron jälkeen aikaa rakentuakseni, orgasmeja sain ja saan edelleen ihan omin sormin, sen takia ei tarvinnut ympätä asioita keskenään.

Tuo että lapsen viereen tulo saa sinut raivoihisi on todella hirvittävää, eikä sitä lievennä yhtään, että pidät sen sisälläsi. Ylipäätään, että tunnet raivoa tuossa tilanteessa on asia, jota sinun pitäisi katsoa tarkemmin. Eiköhän siinä ole syy, miksi et ole saanut luotua lapseen oikeaa suhdetta. Vaikka lapset eivät ymmärrä vaistoamaansa, he kuitenkin vaistoavat. Lapsi turvautuu sitäkin tiukemmin äitinsä viekkuun mitä enemmän hän vaistoaa sinun taholtasi "jotain" uhkaavaa. Ei ihme, ettei suhde syvene: lapsi pelkää sinusta huokuvaa pidäteltyä uhkaa.

--- ja huh ja huh.. kaikkesi olet tehnyt ja lapsi vain on vastarintaan. Marttyyrin viittaa sinä olet ollut itsellesi ostamassa ja sovittamassa. Ja kaiken päälle vielä tuo, että olet jokseenkin säälinyt naista hänen yksinhuoltajuutensa takia. Tiedätkö. Sääli on sairautta, eikä todellakaan aidon toista rakastavan suhteen peruspilari.Varmasti naisellakin oli osuutensa asiaan, vai mitä?

Hienoa, että olette menossa parisuhdeterapiaan. Se voi avata silmät ja saada tajuamaan, että suhde ei ole ihan oikealla pohjalla edes.

Koska aloituksesi on avoero- palstalla, saan arvella senkin, että jos minun parisuhteessani olisi kertomasi kaltainen ongelma, niin minä lopettaisin sen.

Se on joskus vaikeaa tuo että on lapsi jo valmiina ja moni ongelma on ovella näissä suhteissa. Ja lapset ovat aina äitiinsä takerruksissa ja varsinkin noin pienet, ja osaavat vetää oikeasta narusta tarvittaessa. Ja jos sinä kelpaat olemaan taloudellisesti isänä siinä niin kai sitä nyt voi sitten lapselle jotain opetuksiakin antaa, sillä suhde missä toisen aikuisen ei saa koskaan puuttua asioihin (vaan lompakon kanssa) ei voi kestää. Joten harkitse tarkoin ja kysy itseltäsi haluatko jatkaa suhteessa ja olla puuttumatta asioihin jotka koskevat pikkuista, vai lähteä ja antaa äidin ja lapsen elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan . Sillä äidillä tulee aina olemaan vastuu lapsensa hyvinvoinnista, ja kun lapsi on turvallinen perheessä niin hän kyllä pysyy omassa sängyssään yöt, eikä kipittele teidän väliin ja sen turvallisuuden voi hän saavuttaa vaan jos tuntee että on rakastettu sellaisena kun on. Ja niin kauan kun nämä pienet tulevat yöllä äidin vuoteeseen niin heitä ei saa ajaa pois sillä he tulevat koska haluavat juuri silloin läheisyyttä. Itse olin aikoinani lapsi joka EI saanut olla äidin vieressä joten muistan sen surun vieläkin kun sain kuulla sanan EI. Jos sinusta tuntuu että et tule jaksamaan hänen edesottamuuksiaan niin lähde. Äidin suhde lapseen on aina ensisijalla joten jos osaat rakastaa lasta niin saat olla hyvä kakkonen.