Vieläkö voi kysyä?

Totta kai yksipuolinenkin ero pitää saada molempien käsitellä, muutenhan se jää painamaan mieltä, niin jätetyllä kuin jättäjälläkin. Luultavasti naisenkin on helpompaa puhua nyt, kun aikaa on jo hieman mennyt ja tunteetkin ehkä laantuneet, jotta hän voisi keskustella tekemästään valinnasta ja selittää sitä, niin itselleen kuin sinullekin.

Kokeile lähestyä häntä ja ole rehellinen sen suhteen miksi lähestyt. Yhteydenotto on helppo käsittää väärin, joten varaudu perustelemaan se kunnolla. Kannattaa myös lähteä liikkeelle sillä mielellä, että ero on tosiasia jonka sinäkin hyväksyt. Silloin te kykenette keskustelemaan syistä jotka johtivat seuraukseen eli eroon.

ikinä ei ole liian myöhäistä. Olisitpa hän, jonka kanssa minun pitäisi puhua myös väleistä. Samat on mietteet täälläkin. Vielä ei ole tullut tilaisuutta, mutta jospa se joskus koittaisi. Helpottaisi niin paljon jo sekin, että saisi sanottua omat ajatuksensa, toisesta en tiedä mitään, mutta jo se, että itse saisi purkaa. Ero tai "eroaminen" tuli minulla niin vaikeaan elämäntilanteeseen, että asia on häirinnyt aina ja jotenkin koen olevani väleistä vähintään selityksen velkaa, otti hän sen mitenkään vastaan tai ei. Minä en tiedä, enkä ajattele onko se nimenomaisesti järkevää vai ei, mutta se tuntuu siltä, että olisi hyvä. Kävi sitten miten kävi. Niin kauan tämä varmaan häiritsee ainakin minua.

Eihän se myöhäistä ole. Oman kokemuksen perusteella ei kuitenkaan kannata odottaa liikoja, nainen ei jaksa vatvoa enää entistä jos on uusi elämä alkanut (ei välttämättä uusi kumppani). Tietysti jos aikaa on kulunut tarpeeksi niin sitten voi olla että haluaa tehdä jonkinlaisen tilinpäätöksen.

Pitää miettiä tarkkaan: jos elämäsi ei ole vielä järjestyksessä niin voi olla hyvä odottaa, sillä nainen hyvin todennäköisesti kokeilee tehdä mustasukkaiseksi, tai silkasta loukkaamisen halusta mainitsee ohimennen uudesta kumppanistaan tai siitä kuinka yössä on jatkuvasti vientiä ja niin pois päin.

Minusta kuulostaa järkevältä, että haluat jutella asiat selväksi. Aikaa on kulunut jo niin kauan, että suuremmat tunneryöpsähdykset varmastikin pysyvät kurissa.

Uskoisin että paljon riippuu siitä miten saatte keskustelun alkuun. Molemmilla täytyisi olla aika rento ja luottavainen olo, muuten tuollaisesta keskustelusta ei oikein mitään tule.

Olisikohan s-posti sopiva aloitus? Kun olet niitä ajatuksiasi kirjoittanut, voisit kysyä josko toinen voisi niitä lukea ja kommentoida. Ehkä voisitte sen jälkeen käydä kahvilla tai jotain?

Ymmärsin ettei tarkoitus ole "vongata" toista väkisin takaisin, vaan ihan selvittää asiat kuntoon. Sekin olisi hyvä kertoa, ettei toista ala ahdistamaan.

Minusta toimisit ihan oikein, jos otat yhteyttä exääsi. Jos hän ei halua kanssasi jutella, kurja juttu. Ymmärrän epäröintisi, kun kerroit ettet tiedä kuinka toinen sinuun suhtautuu. Ei ole mukavaa pelätä taas torjuntaa. Mielestäni sinun kannattaa kuitenkin yrittää.

Niin, ehkäpä jokin tuollainen varovainen neutraali lähestymistapa kuten sähköposti voisi olla ihan hyvä alkuun ja katsoa miten hän siihen suhtautuu. Ja voisi siinä sitä viestiä kirjoittaessakin vielä hieman koittaa jotenkin jäsennellä ja järjestellä niitä ajatuksia ja miettiä, että miten asian esittää. Ja kun toinen ei ole heti siinä läsnä hengittämässä niskaan ja saa rauhassa miettiä, miten asian pukee, niin voinee ehkä olla helpompi se asia jotenkin järkevästi esittää.

Olisi tosiaan mukava pystyä kunnolla käymään tuo ero läpi. Se tuli jotenkin niin yllättäen vaikkakin osasin sitä jollain tapaa odottaa. Merkit oli niin sanotusti ilmassa. Enää se ei mitään tunneryöppyjä aiheuta, mutta jotain kysymyksiä pyörii yhä päässä ja kyllä sitä toisinaan miettii, että miten siinä nyt sillain kävi. Takaisin vonkaamaan en sentään ala. Enkä oikein tiedä edes, että mitä varsinaisesti tunnen häntä kohtaan enää. Jotain kaipuuta, lämpöä tai jotain, mutta kai tässä on aika, etäisyys yms aiheuttanut sen, että tilanteen oon hyväksyny ja osannu päästää ne isoimmat tunteet menemään.

Jospa sitä jotain osaisi kirjoittaa. Katsotaan mitä saan aikaan ja mitä siitä tulee. Enpä ole aikoihin mitään tällaista asiatekstiä edes kirjottanut.

Toisaalta, jos toinen on läsnä, vaikkei hengitä niskaan, sillä taas välttyy ne pahimmat väärinkäsitykset, mitä aivan takuulla tulee, kun aletaan laittaa tunnepitosta asiaa tekstiksi ja vielä väännetään sen neutraaliin muotoon. Siksi minusta suoraan puhuminen on parempi keino. Toisaalta senkin voi valmistella, pyytää juttelemaan, varata aikaa, miettiä muutaman kysymyksen, mihin haluaisi ehkä vastauksen ja tätä rataa. Kirjoitettuna on sekin asia, että se tapaaminen voi olla kiusallista, ja ei ne luulot, käsitykset tai väärinkäsitykset ehkä korjaudu teksteillä. Lisäksi kun pystyy tapaamaan ja juttelemaan, ei se seuraava tapaaminen ole kiusallinen, mikä saattaa kirjoittelun kautta olla vähän kuitenkin, että no mitähän se nyt oikein mietti, kaikki vivahteet ja tarkennukset on vain omaa kuvitelmaa. Puhumista kannatan.

Hei!

Saitko minkäänlaista keskustelua aikaiseksi, miten kävi?

Mietin samaa, pitäisikö vielä kysyä ja selvittää mitä oikein tapahtui... Rohkeutta keräilen ja punnitsen vaihtoehtoja.

no yritä vaa jos sul on tunteita viel siihe kohtaa !!! mie oon ite 15 ja mie rakastuin 14 vuotiaasee likkaa täysin ja meiööä oli hyuvä kaveruus ja sitten myöhemmin sain selville että tämä tyttö on kiinostunu toisesta pojasta vaikka väittää itse olevan kiinostunu minusta ! sitteen eräänä kauniin päivänä tuli sähköpostiini viesti että kaiki on ohi ja sillä selvä no yritin saada syytä selville mutta ei...... siit on jo reilu puol vuotta ja oon vieläkii siint asiast järkyttyny !!!! se oli elmämäni rakkain naisystävä tähän mennessä jasitten paljastukin täysi vedättäjä siitä!