Räksyttäminen ei auta, kun 2 miljoonaa syrjäytettyä suomalaista odottaa vastinetta vaaleissa antamilleen äänille. Jäädytyspeli hallitusneuvottelujen suhteen ja kenties parin vuoden hallitusmuodostusshowt eivät tuo niitä luvattuja parannuksia suomalaisten perusturvaan ja toimeentuloon, nyt alkaa olla jo kiire, ihmiset ovat kärsimättöminä odottaneet.
Äärioikeisto koettaa aggressiolla peittää Soinin petoksen
Viisaasti Vasemmalla
155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jäädyttäminen, eli freezing, on äärioikeiston taktiikka seuraavat neljä vuotta. Hallitusta tosiaan "muodostetaan" ehkä se pari vuotta, kuten Belgiassa tehtiin, mutta ennen kaikkea palloa tullaan pompottelemaan hallituksen ja opposition välillä siten, ettei Soinin tarvitse nostaa paksua ahteriaan penkistä kohentaakseen köyhien tilannetta, kuten täysin vastikkeettomasti lupasi äänestäjilleen.
Toisaalta, jos joku oli niin tyhmä, että Persuja äänesti, on varmasti edelleen yhtä tahvo, eikä tajua, että pelkkää kahden kokoomuksen vedätystä koko homma ja menee, kuin pässi narussa johtajansa perässä.