iskeä vai ei

En tiedä, mihin kategoriaan tää sopisi, mutta kokeillaanpas jos teiltä löytyy vinkkejä ongelmatilanteeseen. Eli, olen ihastunut yhteen vanhaan ystävääni, jonka kanssa emme kuitenkaan ole viime vuosina pitäneet kovinkaan tiiviisti yhteyttä, johtuen siitä lähinnä, että hän asuu ulkomailla. Olin häneen ihastunut jo n. 4 vuotta sitten, mutta suhteemme ei edennyt suudelmia pidemmälle, koska itse olin tuolloin liian arka ottamaan seuraavaa askelta.

Näiden välissä olevien vuosien aikana olemme pitäneet yhteyttä satunnaisesti, mutta vanhat ihastuksen tunteet ovat heränneet nyt viime aikoina. Olemme jutelleet ja luulen, että mies voisi olla ehkä kiinnostunut minusta ja ihastunutkin. En kuitenkaan tiedä varmasti tapaileeko hän jotakuta tällä hetkellä. Flirttailemme. Itse toivoisin, että mies tekisi aloitteen, olkoonkin se vanhanaikaista, mutta jotenkin aloitteen tekeminen on kynnyksen takana minulle.

En kuitenkaan haluaisi jättää tätä kiveä kääntämättä, koska meillä synkkaa hyvin ja juttua riittää. Olen 28 v ja mies saman ikäinen, mistään teini-ihastuksesta ei siis ole kyse. Mitä voisin tehdä? Kerronko miehelle suoraan, ja jos niin miten? Vai odotanko hamaan tulevaisuuteen ja kenties joskus seuraavaan tapaamiseemme ja katson mitä silloin tapahtuu?

Tiedän, että tämä on varmasti ikuisuusongelma, mutta omia ajatuksiani selvittääkseni, kerronko vai en, enkö kerro vai kerronko, kuulisin mielelläni vinkkejä!
10388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

MInulle sanottiin eilen ohjeeksi: Jos haluat sen miehen niin toimi. Täytynee ilmeisesti sitten yrittää. Itse olen aika ujo, mutta katsotaan mitenrautalangasta vääntäminen onnistuu.

Äänestä

Juuri näin, jos haluat sen miehen niin toimi MÄÄRÄTIETOISESTI. Jos halusi ovat riittävällä tasolla, niin sinulta löytyvät kyllä keinot, tahto ja sitkeys toteuttaa tavoitteesi...

Sinun on siis toimittava eri tavalla kuin tähän asti olet toiminut ja kuinka ollakkaan - tavoite jo häämöttää...!

Äänestä

Rautalangasta vääntäminen onnistui puolitiehen.No tiedän ainakin miehen tunteet minusta- tykkää. Määrätietoisesti on nyt toimittava, koska en uskaltanut ihan kimppuun käydä.

Äänestä
  • apua, miten tällasen asian voi toiselle esittää? mitä jos sillä onkin jo joku, mitä jos meidän ystävyys menee pilalle, mitä jos se pitääkin mua ihan hoopona... voooeiii! rohkeus ei taida riittää...

    Äänestä

Kyllä sun nyt vaan pitää olla rohkee tässä , oman etuskin nimissä. Jos sillä on jo joku niin se selviää vaan ottamalla selvää.
Sunhan piti päästä keskustelemaan kahden kesken niin, että tollastenkin kysymysten esittäminen on vähän luontevampaa.
Vaikka sillä olisikin jo joku niin et sä siihen putoo, ootpahan ainakin viisaampi siinä asiassa sen jälkeen. Niin, ja sitä paitsi sehän vain vahvistaa hänenkin käsitystään tunteittesi vahvuudesta - johdattaa ikään kuin asioita oikeaan suuntaan. Ei kai hän antais ymmärtää jos sen takana ei olis mitään...
Kimppuun voit käydä sitten vähän myöhemmin, kun olet hoitanut itsellesi suotuisat sisäänajoasetelmat.
Nyt siis vielä yksi vaihde sisään ja rohkeutta peliin, tyttö hyvä!

Äänestä

Joo minulla on hiukan monimutkaisempi kuvio. Eli kaverilla on jonkin asteen naisystävä, jonka mieltä tää kyseinen mies ei haluaisi pahoittaa. No onneksi sanoi sen konditionaalissa. En ole enää mikään tyttönen js ollut pitkään yksin. Haluan ihan todella tämän miehen!! Tiedän toimivani vastuuttomasti varsinkin kun ex-mieheni jätti minut toisen naisen vuoksi. Nämä eivät ole avoliitossakaan vielä ja seurustelleet vähän aikaa. Se on ainut puolustukseni.

Äänestä

Sun kannattas varmaan ottaa nyt selvää niiden välisestä tunnetasosta. Tääkin taitaa onnistua vain keskustelemalla avoimesti asiasta.
Oon kyllä samaa mieltä, että tyttöä ei saa loukata missään olosuhteissa.
Niin, eihän se mies varmaankaan halua lopettaa toimivaa suhdetta. Toi peli saattas tietysti viitata siihen, ettei se toimikaan kovin hyvin.
Jos se on 'vain' jonkin asteen naisystävä, nii sun pitäs nyt todella selvittää ton asteen intensiteetti. Jos se todella haluu sun kanssa jotain enemmän, niin sitten pitäis saada selville kenen kanssa ja haluuko ylipäätään vakiintuu johonkin suuntaan.
Sun vahvuus on joka tapaukses toi rakastuminen ja vahvat tunteet joten se ainaki on kunnossa...

Äänestä

No me on tunnettu sen miehen kanssa vajaa puoli vuotta. Ajattelin heti että vau siinäpä mies. Itse aloitti flirttailun jota on jatkanut koko ajan. On soitellut minulle ja sanonut tykkäävänsä ja näkee minusta kuulemma tuhmia unia. Muualta kuulin että tää mies on seurustellut naisensa kanssa vajaan vuoden eli silloin kun tutustuttiin varmaan vaan 3-4 kuukautta.

En minä varmaan olisi mitään alkanutkaan, mutta kun kaikki merkit näyttää että on minuun ihastunut. MIksi ihastui jos asiat tyttöystävän kanssa olis kunnossa?
Itse olen niin sekaisin ettei uni meinaa yöllä tulla ja päivät pyörii miehessä. Olen eronnut vajaa 10 vuotta sitten ja kukaan ei ennen häntä ole kiinnostanut minua.

Itse en jaksa enää leikkiä ja siksi häneltä hiukan sain selville missä mennään. Sanoi ettei halua töppäillä enää kun on nuorempana niin tehnyt, mutta kuitenkin yhdessä puhelussa totesi hiukan huppelissa, että haluaa katsoa tämän meidän homman loppuun saakka.Eli tunteita on hänellä. Täytynee sitten vain odotella. Lupasi soitella ja tulla joku päivä kahville. ELi ota nyt siitä selvää.

Äänestä

Pallo asioiden selvittämiseksi taitaa olla sinulla tyttöseni. Yritä siis selvittää hänen tilanteensa ja jos ei muu auta niin kerro rehellisesti rakastumisestasi...

Avoimmuus ja rehellisyys lopulta kuitenkin voittaa, tulet näkemään sen.

Onnea matkaan!

Äänestä

Tyttöseni juu. Olen 50 nainen sehän tässä vähän hassua onkin, MIes 54v ja "tyttöystävä" on kuulemma eläkeiässä. No itse tunnen olevani nyt ihan teini-ikäinen.Ja käyn kuumana :)

Hitto, tietää että tykkään olen sen hälle sanonut. MIten sen kerron muuten? Siihenhän tuo vastasi tuon löpinän ettei tahdo enää töppäillä yms. ja lupasi soitella koska tulee kahville. Tuo oli minusta hiukan ristiriitaista. ELi haluaa tavata minua, mutta... Eilen laitoin tekstarin hälle ja puhuin romantiikasta ja sen puutteesta. Mitäpä vielä? No kirjoitin kyllä pitkän viestin jossa kerroin kaiken mitä ajattelin, mutta en uskaltanut sitä laittaa. NO jospa tulee kahville kun lupasi. Ja nyt mietiskelee mitä hänelle sanoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viuksi kirjoitti:

En tiedä, mihin kategoriaan tää sopisi, mutta kokeillaanpas jos teiltä löytyy vinkkejä ongelmatilanteeseen. Eli, olen ihastunut yhteen vanhaan ystävääni, jonka kanssa emme kuitenkaan ole viime vuosina pitäneet kovinkaan tiiviisti yhteyttä, johtuen siitä lähinnä, että hän asuu ulkomailla. Olin häneen ihastunut jo n. 4 vuotta sitten, mutta suhteemme ei edennyt suudelmia pidemmälle, koska itse olin tuolloin liian arka ottamaan seuraavaa askelta.

Näiden välissä olevien vuosien aikana olemme pitäneet yhteyttä satunnaisesti, mutta vanhat ihastuksen tunteet ovat heränneet nyt viime aikoina. Olemme jutelleet ja luulen, että mies voisi olla ehkä kiinnostunut minusta ja ihastunutkin. En kuitenkaan tiedä varmasti tapaileeko hän jotakuta tällä hetkellä. Flirttailemme. Itse toivoisin, että mies tekisi aloitteen, olkoonkin se vanhanaikaista, mutta jotenkin aloitteen tekeminen on kynnyksen takana minulle.

En kuitenkaan haluaisi jättää tätä kiveä kääntämättä, koska meillä synkkaa hyvin ja juttua riittää. Olen 28 v ja mies saman ikäinen, mistään teini-ihastuksesta ei siis ole kyse. Mitä voisin tehdä? Kerronko miehelle suoraan, ja jos niin miten? Vai odotanko hamaan tulevaisuuteen ja kenties joskus seuraavaan tapaamiseemme ja katson mitä silloin tapahtuu?

Tiedän, että tämä on varmasti ikuisuusongelma, mutta omia ajatuksiani selvittääkseni, kerronko vai en, enkö kerro vai kerronko, kuulisin mielelläni vinkkejä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu