Miehelläni on todennäköisesti jonkin asteinen masennus tai työuupumus. Tiedän ettei hän voi olla töistään pois tai jäädä edes sairauslomalle koska on yrittäjä. Hän ei jaksa kuulemma nykyistä "taakkaansa" (perhe, vaimo, työ jne.) joten ilmeisesti jotain on jätettävä. Koska työtä ei voi jättää, niin jäänkö minä vaimona pois kuvioista ja hoitamattoman masennuksen jalkoihin? Tuntuu turhalta, että hän heittää hukkaan suhteen ja perheensä vain siksi ettei ehkä ymmärrä olevansa työuupunut ja masentunut. En kiellä etteikö suhteemme olisi ollut haalea jo viimeisen puolen vuoden ajan, mutta yhdessä olemme olleet yli kymmennen vuotta.
Onko muilla ollut vastaavia tilanteita?
Onko muilla ollut vastaavia tilanteita?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ole ollut ihan vastaavaa tilannetta, mutta muistuttelen siitä mahdollisuudesta, että uupuneena yks' kaunis päivä ei vaan enää jaksa painaa pitkää päivää. Yrittäjäkin on ihminen, yhtä hauras ja särkyvä kuin muutkin. En usko siihen, ettei yrittäjä voi pitää lomaa, ei huilata; ei sellaista menoa kestä kukaan.
Eli, olisikohan syytä tarkistella asennetta, ja ihan oikeasti ottaa huomioon, että jos palaa ihan loppuun -vaikka vaimo kuvioista lähtisikin- burniksesta selviäminen käy työstä. Ei siinä enää just muuta yritetäkään. Joten, oisko miehen syytä jo pysäytellä vauhtia, jos alkaa avioliitto olla kintaalla?
Vai pakeneeko mies työhön huonoksi kokemaansa parisuhdetta? Masentunut kun haluaisi erota, mutta ei meinaa uskaltaa tehdä sellaista päätöstä?
Totuus on, että yrittäjä on lainsuojaton. Päivärahojen saaminen on todella kortilla ja jos niitä sattuu saamaankin, niin niillä ei elä. Käytännössä jäisi puolison vastuille.
Mikäli on velkainen yrittäjä, niin puolison vastuutkaan eivät auta. Eikä kela, ei toimeentulotuki ei mikään.
Mieti laatua. Jos mies on aina töissä, suhteenne haalenee kokoajan. Vielä toiset puoli vuotta, ja teillä alkaa mennä pakkasen puolelle. Miehen ei tarvitse "heittää" suhdetta hukkaan vaan se tapahtuu automaattisesti ajan kanssa.
Itse olin yhdessä exän kanssa 25 vuotta. Hän oli myös yrittäjä. 90-luvun lama "tappoi" hänet. Työtä 18-24 h/vrk 7 päivää viikossa. Vuosia oli velkasaneerauksessa (vapaaehtoisessa). Lapset kasvoivat ainaisen raha-ahdingon keskellä ilman isää. Mies lupasi ja lupasi hakeutua säännöllisiin palkkatöihin. Vanhempani pelastivat meidät nälkäkuolemalta (= käytännössä erolta) vuosikaudet.
Sitten exmies alkoi tehdä puhelinmyyntiä kotosalta. Kukaan ei jaksanut enää. Lapset olivat lähestulkoon aikuistumisen kynnyksellä. Siinä vaiheessa huomasin, ettei parisuhteemme ole ollut vuosiin mikään parisuhde. Olin vain kuvitellut että suhteemme voisi vielä joskus toimia. Ihan selkeästi ajatellen olisi pitänyt erota jo siinä vaiheessa kun emme millään olisi tulleet omillamme toimeen. Miten tyhjä liitto voi ollakaan ennenkuin sen suostuu tunnustamaan.
Jos ja kun miehesi ei ymmärrä olevansa masentunut (exäkin oli. Hänellä oli myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireita. Oma psykologini sanoi) et voi sille mitään. Vaikka mies ymmärtäisikin olevansa masentunut, muttei hae apua, et voi mitään. Ja vaikka mies hakisi apua, muttei sittenkään tapahtuisi mitään, et voi mitään. Jos miehesi siis pohtii eroa, niin olkaa järkeviä, erotkaa ihmeessä.
Totta, mies voi olla palanut loppuun myös minun vaatimusteni vuoksi. Hän ei ole jaksanut paineita molemmista suunnista. Vaatimukseni ovat perustuneet arjen jakamiseen, ja jako ei ole ollut minun näkökulmastani reilu kun miehen työt vaativat niin paljon aikaa.
Kyllä hän on lomaa pitänyt vähän, ei ole tehnyt töitä vuorokauden ympäri vaan on aina kyllä tullut kotiin viimeistään nukkumaan. Tiedän kuitenkin, että jos joku hänen pyörän kyydistään tiputetaan niin se olen minä eikä työ. Tämä tuntuu turhalta, koska mielestäni työn pitäisi olla vain yksi pöydän jalka arjessa eikä pöytä pysy pystyssä jos työ-jalka on pidempi kuin muut.
Ei, en minä haluaisi erota vain siksi että "suhde on ollut haalealla" tai "mies pohtii eroa, niin pitäisi erota". Eikö asioista koskaan selvitä ilman eroa ja silti voida jatkaa onnellisina, uudessa nousussa?
Minun mieheni sairastui rajusti masennukseen talvella. Töissä oli rankkaa eikä kestänyt minua, kun tuli kotiin. Sanoi ettei kestänyt kuulla ääntänikään. Oli itsetuhoisia ajatuksia, unettomuutta. Työterveyslääkäri lähetti parisuhdeneuvojalle, jonne ei ottanut minua pyynnöistäni huolimatta mukaan. Sairastumisesta meni 2 kk kun hän oli muuttanut ulos talosta. Kohta kuukausi siten.
Halusi muuttaa elämänsä ja sanoi, että töitä (inhoaa työtään ja riitelee esimiehen kanssa))on pakko jatkaa, eikä uutta työtä löydä. Mutta minut voi jättää. Meillä ei ole lapsia. Yhdessä oltu yli 10v.
Nyt on jo uusi nainen löytynyt ja elämä kuulemma pikku hiljaa järjestyksessä.
Eli vastaukseksi ap:lle: näköjään eroa ei voi estää. Itse olen yhä shokissa.
Voi jumalauta tätä on vaikee lukea ilman että kiehuu yli...Olisit jumalauta kiitollinen että miehesi tekee työtä olisit kiitollinen että hänellä on työtä ja maksaa laskuja, ihan mikä päivä vaan voit huomata että ups ei sun elämä nyt niin hirveetä ollutkaan koska istut kohta yksin sit on vasta syytä pillittää. Etkö osaa tukea toista ilman että vaadit jotain, eikö elämässä voi joskus olla niin että toinen tekee vähän enemmän kotona myös töitä kun toinen, etkö osaa olla vaatimatta turhia. Suomi on niin saatanan tasavertanen maa että kaikki pitää panna puoliks, otahan järki käteen. Kyllä varmaan sullekkin joskus tulee vaikea aika niin mitä haluat...että miehes nalkuttaa sulle omien tarpeittensa tyydyttämistä, kyllä sullekkin nappi tulis täyteen vähemmästäki.
Lopeta vaatiminen ja ala tukemaan niin joku päivä voit saada vastakaikua.
Työ on sitä mitä valitettavasti pitää tehdä ja sun pitää se ymmärtää, ihminen ei voi kaikkeen. Sun pitäs löytää ittelles jotain muuta tekemistä elämässä vaikka joku avioliitto tai suhde kurssi joka opettas vähän muitten huomioon ottamista! muuten löydät ittes eronneena piste.
Mitä eroa on sillä onko suhteessa yksin vai oikeasti yksin? Paitsi ettei oikeasti yksin tunnu niin yksinäiseltä.
Tuossa ap:n tapauksessa on sama juttu kuin minun ex-liitossani: vuorovaikutusongelma. Näin sanoi psykologinikin. Kun toinen haluaa suhteelta oikeaa suhdetta ja toinen haluaa (tai hänen on muka pakko) tehdä töitä, niin tässä on juuri se suuri ongelma. Vaikkei kokoajan haluaisikaan että istuisi puolisonsa kanssa käsikädessä, niin ihan pienillä joustoilla saataisiin suhde uuteen uskoon. Se, joka tässä joustaisi olisi mies töistään. Hän ei jaksa tai halua. Ap:n on valittava joko ero tai yksinäisyyys liitossa.
Mitähän jos kysyisit mieheltä, että voitko joskus auttaa iltaisin tai muuna sopivana aikana noissa yrityksen töissä. Ihan varmasti voisit tehdä jotain! Sano vaikka, että näin me saadaan sitten illaksi yhteistä aikaa, ja voit vaikka hieroa tai muuten välittää hänestä.
Se olisi samalla sitä myötä- ja vastamäkeen kulkemistä, eikä tarvitsisi koko ajan "miettiä tunteita" tai muuten vaan veivata asioita, niinkin naisten tapa on.
Mulla taas kaikki on mennyt päinvastoin , eli juuri kun kuvittelin että pahimmat ruuhkavuodet ovat takanapäin . Lapset olivat viellä pieniä , itse kävin hektisessä päivätyössä ja ex ilta/yötöissä , eli illat ja viikonloput meni jonkin näköisessä horroksessa ja normaalista parisuhteesta nyt ei ollut edes tietoakaan. Nyt lapset jo isoja ja ihan pahin hektisyyskin olisi poistunut tieltä , niin ex hyppäs uuteen suhteeseen (noin 4 v sitten) , mikä tarkoitti välittömästi sitä että mulle jäi ison asunnon päivittäiset kulut ,velat ja hyppääminen taas sinne astetta hektisempään työelämään kun ei nää asunnot vielläkään mene kaupaksi ja ihan normihommista ei palkkaakaan lohkea siten että tulisi nää kaikki laskut maksettua. Tällaiseen elämäntilanteeseen en voisi edes ajatella mitään parisuhdetta saatika uusperhettä, tätä oravanpyörää on nyt sitten vietetty melkein 4 vuotta :/ . Usko on kuitenkin kova että jonain päivänä viellä käännän sen seuraavan sivun elämässäni ja pääsen taas vähän helpommalla :)
Kyllä se kämppä kaupan menee, kun myyt tarpeeksi halvalla. Ihmisten ahneudella ei ole rajaa, ennemmin tapetaan itsemme työllä kuin eletään oikeaa elämää. Aina on vaihtoehtoja!