Onko ero oikea (vai ainoa) ratkaisu?

Minä ja mieheni olemme olleet lukiosta asti yhdessä, nyt jo lähemmäs kolmekymppisiä. Yhdessä asuneet muutaman vuoden. Lapsia ei ole, eikä niitä ole suunniteltukaan. Nyt olen erityisesti viimeisten kuukausien/vuosien aikana alkanut entistä enemmän varmistumaan siitä, että tunteet miestä kohtaan ovat kuolemaisillaan. En tunne "vetoa" häntä kohtaan, enkä enää näe häntä yhtä hyvännäköisenä kuin ennen. Hän mielistelee usein puheitani ja yrittää olla samaa mieltä, mutta kuitenkin suhtaudumme asioihin varsin eri tavalla. Riitelemme usein pikkuasioista ja hellyys on ainakin omalta puoleltani vähentynyt huomattavasti. Hellyyttä tulisi mieheltä, mutta omalta osaltani se on alkanut tuntua väkinäiseltä.

Ennen yhteenmuuttoa ihastuin erääseen mieheen, jota näin silloi tällöin harrastuksen yhteydessä ja vaihdoimme kuukausia ja vuosia katseita ja tervehdimme. Joitakin kertoja myös juttelimme niitä näitä ja eräänä iltana hän ehdotti kahville lähtemistä. Minulla oli tuolloin jo suhteessani suuria solmuja, mutta lähdin kuitenkin. En voinut vastustaa. Erosin miehestäni ja tapasin ihastukseni muutaman kerran. Olin ihastunut, mutta en uskaltanut näyttää sitä täysillä. Hänkin kertoi olevansa. Palasin kuitenkin entiseni luo melko pian ja jatkoimme yhteiseloa. Kaipasin välillä ihastustani ja olemme tapailujen jälkeen joitakin kertoja jutelleetkin. Näin häntä usein ja näen edelleen. Kaipaan häntä toisinaan, joskus päivittäin. En tiedä oliko se pelkkää ihastumisen tunnetta, mutta se tuntuu vieläkin. Hänessä on sitä jotain.

Avomiehelläni on nykyään omien sanojensa mukaan huono itsetunto ja se näkyy päälle päin. Olen alkanut miettiä, haluanko edes hänen kanssaan naimisiin tai perustaa perhettä. Hänessä ei ole ns. miestä. Meillä on todella vähän yhteistä tekemistä, emme koskaan käy missään. Näen myös omia ystäviäni aivan liian harvoin. Mieheni on myös todella mustasukkainen pienistäkin asioista ja kaikesta tulee kuittailua. Tuntuu ettei hänkään osaa päättää mitä haluaa, myötäilee vain ja kehottaa minua ehdottamaan tekemistä. Yhteisellä matkalla emme ole koskaan olleet, emme hotellissa emmekä kahden kesken mökillä.

Olenko kyllästynyt? Luultavasti. Joskus ärsyttää katsellakin miestä, en näe enää sitä samaa, mitä näin ennen. Johtuuko tämä ihastuksestani? Ehkä. Ehkä huomasin, mitä mieheltä haluaisin. Hänellä olisi sitä ollut. Näin hänessä aviomiesainesta. Mutta nykyään hän seurustelee, enkä halua sotkea hänen asioitaan. Omiakaan asioita en haluaisi sotkea, mutta mitä menetän, jos jatkan tässä suhteessa??