Väärä suunta?

ilokyynel

No niin, ensimmäiseksi joku tulee taivastelemaan että olet nuori et saa laihduttaa. Sen lauseen sivuutan saman tien, koska fyysisesti olen kehittynyt kuitenkin sen verta, että mitään traagista minulta ei väliin jää.
Eli 15-vuotias, aamupainoa 66 kg ja pituutta 165 cm.

Olen aloittanut 'dietin', jossa pyrin syömään vähemmän mitä kulutan, eli näin ollen laihtumaan. Mahdollisimman nopeasti, mutta kuitenkin niin, etteivät kilot tulisi takaisin. Tavoitepaino olisi 55 kg paikkeilla, vaikkapa ensi kevääksi. Eli -10 kg vuodessa.
Heitän vaikka esimerkiksi tämän päivän ruoka&liikkuma listan:

"Aamu: -
Iltapäivä: 1 Valion Olo-jugurtti 360 kcal
Ilta: kaakaojauhe 12 g veteen sekoitettuna ja loraus maitoa

Laskeskelin että kokonaismäärä tälle päivälle olisi sellanen vähän vajaa 200 kcal, sillä liikuttua tuli 200 kalorin verran. Käytän 2-4-6-8-1000 menetelmää, josta olen kuullut juttua, eli ensimmäisenä päivänä 200 kcal, toisena 400 kcal ja viimeisenä se 1000. Sitten koko liuta alusta. Kuulemani mukaan näin keho ei mene säästöliekille eli ei kanssa sitten syö lihaksia, vaan ottaa tuosta läskistä kaiken.

Liikkumiset vielä tähän loppuun. Koiran kanssa 3 kilsan reipas kävelylenkki 20 20 vatsalihasta, 20 20 reisilihas liikkeitä, 10 selkää, 20 20 alavatsaliikettä, 10 10 kylkiliikettä, 10 10 vinot vatsalihakset ja puolen minuutin kyynerseisonta. Unohdinkohan jotain? Ai niin, illalla tunnin mittaiset bh-treenit, mutta niitä ei voi kunnon liikunnaksi laskea."
Kopioitu suoraa blogistani. Laskurien mukaan päiväkulutukseni olisi jotain 1700-1800 kcal pintaan normaalisti, hieman yli sillä liikun koirani kanssa.

Eli olenko menossa aivan väärään suuntaan? Palaavatko kilot kummitellen ja tuplaten takaisin?

10

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V93ra

      Et syö juuri mitään.? Edes aamupalaa mikä on kaikista tärkein? Miten edes jaksat? Itelläni tulisi kyllä aika heikko olo. Kun syö hyvin niin jaksaa myös harrastaa liikuntaa. :)

      Mikset aloita vaan syömään terveellisesti kasviksia, hedelmiä yms., Ei tuollaiset dieetit vie pysyvästi painoa pois, vain paino tulee kuitenkin joskus taas takaisin..

    • Laihtunutkin

      Dieetit voit unohtaa saman tien. Olet normaalipainoinen ja nuori ihminen.

      Odota viisi vuotta ja katso mihin painosi kehittyy. Keskity painonhallintaan, älä laihduttamiseen. Syö paljon hedelmiä ja marjoja, äläkä ylitä 2000 kilokalorin päiväannosta.

      Vaikka et halunnut kommentteja iästäsi, tosiasia on se, että laihdutus teini-iässä sekoittaa hormonitasapainosi aivan täysin.

      Muista, että ne jotka sinua neuvovat ovat joskus olleet 15-vuotiaita ja tyytymättömiä omaan painoonsa tai ulkonäköönsä. Sinä sen sijaan et vielä ole ollut aikuinen, joten et tiedä miltä maailma näyttää tässä päässä. ;) Itse olen 21-vuotias, ja aloitin nyt laihduttamisen kaikkien näiden ylipainovuosien jälkeen. Olenkin laihtunut 10 kg ja olen viimein tyytyväinen itseeni.

      Koskaan ei ole liian myöhäistä, mutta liian aikaista voi olla. Kysäise neuvoa lääkäriltä - painonhallinta ja muutaman kilon pudotus onnistuvat myös terveellisellä ja järkevällä tavalla.

    • guxxx

      Siiiis!!! Alottaja! Jos sun peruskulutus on 1700-1800 päivässä, ni sä voit syödä ihan hyvin 1000-1200 kalorii päivässä ja laihtua silti ton -10 kiloa vuodessa, oikeastaan jo muutamassa kuukaudessa tai alle. 1 kilo läskiä = 7700 kcal. Eli on todellakin väärä suunta, syö enemmän! Laihdut silti. =)

    • tp

      Ennemminkin kannattaa syödä 500-1000-1500-2000 ja sitten aloittaa alusta tai vielä mieluummin 1000-1500-2000. Tuolla menolla menee keho varmasti säästöliekille.

    • HOHHOIJAA..

      Suksi kuuseen. Tuo on muiden lukijoiden aliarvioimista heittää edes vitsillä tuollaista että ottaa vuoden tavoitteeksi -10kg ja syö sitten 200kcal päivässä.

      Ja ihan takuuvarmasti olet muutamassa viikossa säästöliekillä jos suurin syömäsi päiväannos on 1000kcal.

    • järki käteen

      Jos kulutuksesi on 1800kcal, niin sun pitää syödä 1600kcal päivässä jotta laihtuisit 10kg vuodessa. Siinä sinulle asiallinen ohje.

    • ilokyynel

      Pakko todeta 'Laihtunutkin'lle, että itse en jaksa kärsiä enää ylipainosta. Puolet elämästäni olen rämplännyt ruuan kanssa. Olen ollut koko lapsuuteni (hyvä on, olen vieläkin lapsi) ylipainonen, 12-vuotiaana laihduin kymmenen kiloa puolessa vuodessa (bmi silloin 18,8), mutta yhden liikunnallisen harrastuksen jäätyä ovat kilot tulleet 'salakavalasti' takaisin. Olen kyllä nähnyt niiden tulevan, mutta olen ollut asenteella 'hyväksyn kroppani, ei kaikkien tarvitse olla luuviuluja'. Seuraavaksi joku varmaan tarttuu siihen että haluaisin olla luuviulu..? Ei, ei asia näinkään ole. Haluan vain oloni mukavammaksi ja koko ajan ei tarvitsisi miettiä mitä vaatetta pitää pistää päälle etteivät jenkkakahvat korostuisi tai muuta vastaavaa. Eli ihan oman mielenterveyteni takia haluan hieman sutjakammaksi, itselläni tulee päänsärky tuosta koko aikaisesta "Mitä muut ajattelevat, näytänkö läskiltä"-rumbasta.

      Laskeskelin että peruskulutkseni olisi 1700 ilman minkäänlaista liikuntaa. Eli tarkalleen montako sataa kaloria pitäisi olla 'vajetta' jos haluaisi sen kymmenen kiloa pois? 200-400 laihdutuksen nopeudesta riippuen? Joka päivä kuitenkin liikun koiran kanssa tunnin lenkin ja lihaskunnot päälle.

      Pakko mainita tähän väliin, kuinka pelottavaa on oikeastaan olla syömättä, kun se alkaa tuntua liiankin helpolta. Helpommalta kuin kohtuudella syöminen.. Olen taipuvainen ahmimiseen.

      Ai niin, kiitoksia kaikille neuvoista. Palauttelette jotakuta vähän maanpinnalle.

    • ilokyynel

      Kiitoksia pisteelle. Tuo sai todellakin ajattelemaan.

      Taitaa tulla sellanen fiilis, että kalorit anti olla. Ehkäpä olisi todella viisaampi opetella oikea ruokailutottumus tai viiden vuoden päästä saan taas tiputella painoa. Tosin eihän niitä kaloreita nurkkaankaan voi heittää, mutta jos nyt söisi 'ihmisten' annoksia. Eli se 1200-1300 kaloria päivässä.

      Itselläni vain suurin ongelma on syömisen räpylässä pitäminen, se karkaa liian helposti käsistä. Vinkkejä tähän ongelmaan?

      • Tosi helppoa

        Syö 5-6 kertaa päivässä. 2 lämmitä ateriaa. Niin ei tule koskaan nälkä eikä lähde lapasesta. Pidä tarkat ruoka-ajat. Jos syöt liian vähän, syöminen karkaa taatusti hanskasta.

        Ja sinä et ole edes nuori, sinä olet vielä lapsi.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      57
      2960
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2741
    3. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      33
      2549
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      38
      2451
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      50
      1938
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1569
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1483
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1287
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1213
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1070
    Aihe