Kokenut soittaja?

Siis mitä se tarkoittaa? Siis teidän mielestänne. Minulle tulee mieleen, että se on joku joka on oppinut soittamaan. Mutta kuka on oppinut soittamaan? Onko siihen sanottava, että kahdenkymmenen vuoden soittamisen jälkeen on kokenut soittaja? Ihan varmasti on. Ei kukaan soita kahtakymmentä vuotta jos ei edisty. Vähempikin riittää.

Vai mitä mittapuuta pitäisi käyttää? Että on soittanut Anna Erikksonin taustabändissä mainiosti barreita heitellen? Mainio tapa opetella otelautaa muuten.

Tuntuu siltä kuin joku kuvittelisi soittamisen olevan money for nothing? Ettei sitä tarvitsisi edes opetella. Kukaan ei kuvittele pikajuoksijan pärjäävän harjoittelematta.

Kokeilkaa, niin tiedätte. Onnistuuko kappaleen kuin kappaleen soittaminen kun joku napsauttaa sormiaan?

Eipä taida onnistua.
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itsellä on takana reilusti se 20 vuotta(itseopittua). Ei siis niin, että oisin jokapäivä soittanut sen 3 tuntia itkukurkussa vaan silloin kun on vaan tuntunut hyvältä.

Minulla menee homma kuiteski sillai, että parhaana päivänä homma luistaa ja kaikki kuulostaa hyvältä. Huonona päivänä taas ei kuullosta! Sävellajissahan toki pystyy pysymään, mutta kun ei vaan irtoo, nii silloin soitto on intohimotonta rutiinin omaista suorittamista!
En tiedä huomaako soittoa vähemmän harrastaneet tällaisista "maanantaipäivän soitoistani", ettei ne kuulosta kovin hyviltä....mutta minusta itsestäni tuntuu silloin siltä, että koko maailma huomaisi!
Ainakin monet soittoa harrastamattomat ja alottelijat on tulleet huonosti soitetun keikan jälkeen kehumaan, miten mahtavalta kuulostaa.

Oon soittanu paljon itseäni kokeneemman konkarin kanssa useita vuosia(kerran viikossa), ja sen soitosta en ikinä pystynyt erottamaan, onko ns. huono päivä vai ei. Se kuulostaa aina mahtavalta!
En tiedä onko hänellä samanlaisia tuntemuksia, kun itselläkin, koska ainahan hän kuiteski välillä toteaa, ettei nyt oikeen irtoa tänään.

Ehkä kehitystä ylläpitävä asia on juuri se, ettei ikinä tuu täysin tyytyväiseksi oman soittonsa suhteen?!

"Onnistuuko kappaleen kuin kappaleen soittaminen kun joku napsauttaa sormiaan?"

Maailmassahan on niiin vaikeita kappaleita soittaa, ettei niitä pysty kokeneinkaan soittamaan sormea napsauttamalla.

Itse kuiteskin arvostan ja pyrin kehittymään siinä, että kykenee soittamaan kuulun perusteella...on se sitten siinä hetkessä- tai aiemmin kuultua.
Harrastan usein sitä, että katson telkkaria kitara sylissä ja yritän blokkailla kaikkea sieltä tulevaa musiikkia(mainosbiisejä, tai jossain musapainotteisessa ohjelmassa soitettuja biisejä), siten, että pystyn omaksumaan kappaleen sen esityksen aikana.
Se on asia, joka on kehittänyt ja rutinoittanut omaa soittoa kaikkein eniten!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Its not so easy kirjoitti:

Siis mitä se tarkoittaa? Siis teidän mielestänne. Minulle tulee mieleen, että se on joku joka on oppinut soittamaan. Mutta kuka on oppinut soittamaan? Onko siihen sanottava, että kahdenkymmenen vuoden soittamisen jälkeen on kokenut soittaja? Ihan varmasti on. Ei kukaan soita kahtakymmentä vuotta jos ei edisty. Vähempikin riittää.

Vai mitä mittapuuta pitäisi käyttää? Että on soittanut Anna Erikksonin taustabändissä mainiosti barreita heitellen? Mainio tapa opetella otelautaa muuten.

Tuntuu siltä kuin joku kuvittelisi soittamisen olevan money for nothing? Ettei sitä tarvitsisi edes opetella. Kukaan ei kuvittele pikajuoksijan pärjäävän harjoittelematta.

Kokeilkaa, niin tiedätte. Onnistuuko kappaleen kuin kappaleen soittaminen kun joku napsauttaa sormiaan?

Eipä taida onnistua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu