on varmasti ensiarvoisen tärkeää deitti-ilmoituksessa. Kopsaankin tähän toisesta keskustelusta vastausta pätkän verran:
Valokuvasta sen verran, että jostain syystä erityisesti miehet tuntuvat heittelevän palstoille itsestään todella huonoja kuvia. Tässä kohtaa naiset kai kiinnittävät keskimäärin asiaan enemmän huomiota. Ihan vinkkinä yleisesti, kauniimpi kasvokuva tulee, kun sen ottaa "telellä", eli vähän kauempaa zoomaten lähemmäksi. Läheltä otettu "laajakulma" leventää (otsaa, nenää, mahaa tai mikä nyt sattuukaan lähimpänä linssiä olemaan) vähän vääristäenkin ulkonäköä.
Treffi-ilmoituksen kuva kannattaisikin ottaa ihan sitä varten. Huomioiden, että on kivat vaatteet päällä (miehillä ehdottomasti paita päällä!) Ei liian hienona (puku, iltapuku...) Käydä suihkussa ja pestä myös hiuksensa (jottei iho kiillä hikisenä ja rasvaisena...kuvaa varten voi mieskin sipaista puuteria nenäänsä ja otsaansa tarvittaessa) Yritä hymyillä kuvassa niin, että hampaatkin näkyvät (jotta selviää, että ne ovat olemassa) Digiaikana voit ottaa itsestäsi vaikka sata kuvaa, ja valita niistä sen yhden, joka on onnistunut :) Perinteinen vinkki on; käännä tuolin selkänoja vähän viistosti kameraa kohti, istu tuolille sivuttain tai "satulamaisesti" ja nojaa rennosti käsivarrella tai molemmilla selkänojaan, katse kameraan. JA HYMYILE. Jos mahdollista, vältä salamavalon käyttöä.
Pyydä (vastakkaista sukupuolta oleva) kaverisi avuksi valitsemaan parasta fotoa. Ei sen tarvitse olla valokuvallisesti ammattilaistasoa, mutta kännykällä räpsäisty kuva keskellä illanviettoa ei anna kenestäkään positiivista ensivaikutelmaa.
Älä siis nakkaa esille kuvaa, joka on napattu sen jälkeen, kun olet helteisen lomapäivän istunut terassilla, olet hiestä märkä ja alkava kalju on palanut tulipunaiseksi...kuumissasi olet heittänyt paidan pois ja muutamat hikiset rintakarvat kimaltelevat kiharoilla auringossa...
Vastineeksi tähän lie turha heittää naisten kuvia, joissa rintavarustus on korostetusti esillä, koska koen sen taas olevan tarkoitushakuista.
Valokuva
7
281
Vastaukset
- aikuinen mies
Vielä parempi on kun ei laita kuvaa ollenkaan! Kuva peitää alleen kaiken muun informaation, ja sen jälkeen vastapuoli (sekä mies että nainen) katsovat vain kuvaa, eikä ollenkaan tekstiä.
- lil_miss
Kuva kertoo paljon enemmän kuin tekstiä ulkonäöstä. Ilman mun kuvaa treffipalstalla en olisi tavannut mun nykyistä miestä.
Tosiaan jos kuva on huon, kuvassa näkyy rintavarustusta liikaa tai vähäisissä vaatteissa, henkilö ei ole tositarkoituksella hakemassa mitään.
Jokainen joka käyttää aivojaan tietää ton...
- niisku n.
Tuossakin on perää, mutta on turhaa värkätä viestejä toiselle, joka sitten
kuvan saatuan heivaa sut pellolle.
Kuva näyttää heti sen, onko kiinnostunut, vai ei. Sen pitää tosin olla asiallinen
ja päivitetty, ei vuosia vanha räpellys, eikä mikään kaukaa kalliolla seisten
oleva haamu.
Sellainen, kuka ei jaksa paneutua itse tekstiin, voi hypätä seuraavaan ja
sitä seuraavaan.- n. -50 v
Itse laitan aina hakuun vain "kuvalliset profiilit" ja jonkinlaisen laajahkon ikähaitarin (usein n. /- 8v. omasta iästäni). Kaikkia ilmoituksia ei kuitenkaan jaksa lukea, niin jollain tavalla on tehtävä valinta, minkä profiilin edes aukaisee luettavaksi. Luen sen kyllä sitten avattuani, toki saatan jättää lukemisen lyhyeen, jos heti teksti kertoo tyypin hakevan nuorempaa, pidempää, tms. asioita, joita en täytä.
- keelo
Sinänsä ihan hyviä vinkkejä. Tosiaankin hyvä potretti ihmisestä otetaan sopivalla telellä, ehkä noin 85 mm alkaa olla teknisesti sopiva polttoväli muotokuvaan. Laajakuvaobjektiivilla tulee liikaa vääristymiä. Toki 85 mm voi olla liian pitkä sisätiloihin käyttäväksi, joten sen mukaan täytyy monesti valita :) 50 mm voi myös olla ihan hyvä. Toisaalta kuvan ei mielestäni tarvitse olla mikään muotokuvapotretti vaan kuva voisi hyvin olla myös kokovartalokuva, josta kuitenkin selvästi kävisi ilmi myös kasvot. Ei siis niin, että ihminen on pieni piste jossain ympäristössä :) Kuvaksi käy toki myös hyvin joku arkisessa yhteydessä otettu kuva, ei tarvitse olla mikään erityinen poseerauskuva, koska sellainen ei taas välttämättä ole kovin luonnollinen.
Monesti kyllä naisetkin voisivat hieman katsoa minkälaisia kuvia deittipalstoilla käyttävät. Monesti on juuri jotain kännykkäkameralla peilin kautta otettuja epäselviä kuvia tai sitten jossain baarissa juomat kädessä otettuja. Kuitenkin sillä kuvalla pitäisi antaa hyvä käsitys. Toisaalta mielestäni pitäisi antaa myös sopivan neutraali käsitys, mitä kuvassa alkoholin kanssa läträys ei oikein anna. Ainakin minulle tulee mieleen, että onko henkilöstä tosiaan paras kuva se lasi kädessä baarin hämärässä otettu kuva, kun nykypäivänä tosiaan voi sen paremmankin kuvan ottaa milloin vain digikameralla. Sen verran nyt pitäisi voida kunkin panostaa, jos on oikeasti hakemassa seuraa.
Tuo voi olla myös hyvä, että käyttää vastakkaista sukupuolta olevaa kaveria apuna valitsemaan kuvan. Tai ylipäätään toista ihmistä, koska välttämättä itse ei pysty arvioimaan itseään näyttääkö kuvassa juuri siltä miten muut sinut näkevät.
Ylipäätään kuva ihmisestä ei ole helppo asia. Onnistunutta kuvaa ei ole helppo ottaa ja toisaalta yhdestä kuvasta ei myöskään välity kuin juuri se sekunnin murto-osan hetki kuvan kohteena olevasta ihmisestä. Ihminen on kuitenkin paljon monipuolisempi kuin se lyhyt hetki. Itse toivoisinkin, että ihmiset ymmärtäisivät, että kuvaa ei kannata tuijottaa turhan paljon. Siitä toki näkee melko hyvin sen minkä näköinen toinen on. Mutta se ei kuitenkaan kerro aivan kaikkea eikä etenkään sitä millainen fiilis toisesta välittyy livetilanteessa. Itse olen mies ja olen tavannut netin kautta naisia, joista osa on ollut tavattaessa huomattavasti paremman näköisiä ja taas toisia, jotka eivät olekaan olleet ihan sen näköisiä kuin kuvan perusteella olisi voinut luulla. Esim. juuri tapaamani nainen vaikutti kuvassa ihan viehättävältä, mutta valitettavasti en kokenut häntä millään tavalla viehättävänä tavattaessa. Enkä nyt siis hae mitään ihmeempää kuin tavallista suomalaista naista. Moni sanoo, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta itse en näe asiaa lainkaan näin, koska on näitä vaihtelevia kokemuksia. Sanon ennemmin, että tapaaminen kertoo ne tuhat sanaa monilla eri tavoin ja on useimmissa tapauksissa syytä tavata, jos kirjoitusten perusteella kiinnostaa.- Puhutko..
..nyt todellisista milleistä vai kropeista.. 50 alkaa olla turhan laaja täyskennoisella potrettikuviin.
- ajatus vaan...
Aloitinkin jutun oikeastaan sillä ajatuksella/vinkkinä, ettei kukaan mukava normaalin näköinen ihminen laittaisi itsestään treffi-ilmoon esille kuvaa, jossa näyttää suorastaan vastenmieliseltä, (kuten itsekin mainitsit baarissa tuopin ääressä)
esim. hikiseltä (kaikkihan me hikoilemme!) ja näin karkoittaisi ilmoituksestaan meitäkin, jotka siis etsimme ihan sitä "tavallista", kaljuuntuvaa? pyöreätäkin? auringossa herkästi palavaa punakkaa? tms. kumppania, eikä vaatimuksissamme oikeastaa olekaan muuta, kuin puhtaus ja mukava luonne. Jokin ensivaikutelma on kuitenkin annettava, että joku edes kiinnostuu lukemaan ilmoitusta, jotta sinne tapaamisasteelle joskus päästäisiin. Toivoisinkin siis, (ihan itsekkäistäkin syistä!) että "tavisten" antama ensivaikutelma olisi mahdollisimman hyvä.
Koitin ihan kansankielellä antaa pari pikkuvinkkiä sen rintataskussa olevan pokkarin käyttöön... jonka milleihin kuitenkin aika harva lie perehtynyt... Missä ja miten "poseeraa", on sitten ihan oma valinta, kokeeko olonsa rennoimmaksi lemmikkinsä kanssa, harrastuksensa parissa vai ihan vaan poseeratessa (sellaisiakin ihmisiä on!) En siis edes puhuisi muotokuvasta, vaan henkilökuvasta, eikä treffi-ilmoituksen kuvan suinkaan tarvitse olla muotokuvatasoa... ihan kotikuvaajan jälki riittää hienosti, kunhan vähän on ajatusta mukana.
Varsinainen poseeraaminen on kuitenkin meille taviksille usein hankalaa ja jäykkää, siksi mm. tuolivinkki. Paljon muitakin tapoja on saada itsensä luonnolliseen ja rentoon asentoon, ne on vaan itsestään haettava jokaisen esiin. Usein johonkin nojaaminen on kuitenkin hyvä lähtökohta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv92259Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441865- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938