Olen perinyt aasialaista syntyperää olevan isäni runsaan tumman karvoituksen, mutta myös suomalaisen äitini suvun puolella miehillä on voimakasta karvan kasvua koko kropassa. Karvapeitettä ei sentään ole "ryijymäisesti", sillä se on harvaa, mutta kuitenkin joka puolella kehoa. Partakarvaa on tietenkin tiheässä ja pidän parran lyhyenä ja muotoiltuna(posket kuitenkin sileänä).
Aloin karvoitustani murehtia jo alakouluikäisenä, kun sitä alkoi jo silloin tulla. Muistan jopa höylänneeni ihoni verille johtuen luokkalaisteni kommenteista. Sitten lopetin kun tajusin etten voi asialle mitään, mutta nyt oli taas ajanjakso kun aloin niitä poistelemaan. Syy karvojen poistoon oli lähinnä naispuolisten kommentit, joko ne jotka kuulin sivukorvalla tai sitten kommentit suoraan minulle.
Nyt lopetin kuitenkin deittailut hetkeksi muiden syiden vuoksi enkä ole myöskään jaksanut karvoitukseeni puuttua. Alapäässä puska rehottaa armottomasti, vaikkakin ihan omistakin mukavuussyistä sitä lyhentelen välillä ja kivespussin päältä pidän karvat poissa. Yksinkertaisesti en jaksa enkä halua enää olla poistelemassa karvoja eri puolelta kroppaa. Ne siihen luonnostaan kuitenkin kasvavat ja vaikka jotkut sanovat vahauksen heikentävän karvankasvua, niin silti ne vaan kasvavat yhtä voimakkaina takaisin. Kaikenlisäksi tunnen oloni luonnottomammaksi ilman karvoja ja mielestäni posliini alapäässä on epämiehekkään näköinen.
Joidenkin naistenkin tulisi se tajuta, että monet miehet nyt sattuvat olemaan vain karvaisempia. Minua itseäni ei enää karvat haittaa, mutta jos jollekin naiselle karvat on este parisuhteelle niin kysyköön karvoituksesta ennen ekoja treffejä. Etsiköön ne naiset niitä androgyynejä tai karvattomia poikia. Minä en enää naismaiselle turhamaisuudelle alistu, koska olen mies ja tälläiseksi olen syntynyt. Luulisi, että naisiakin alkaisi pidemmän päälle ärsyttämään mies joka viettää aikaa karvanpoistoon runsaasti aikaa. Voihan sitä välillä huvin vuoksi olla karvaton, mutta jos karvat kasvaa yhtä nopeasti kuin mulla, niin pidemmän päälle karvojen poisto käy tuskalliseksi.
Karvainen mies
1
167
Vastaukset
- Mies23vkl
Sinua ei sitten haittane se, että naisella kainalokarvat rehottaa ja haaroväliäkin saa pari minuuttia ihmetellä ennen kuin löytää perille?
Itse en ole kovin karvainen, mutta kyllähän tuota karvaa on minullekkin alkanut tulemaan. Rintakarvat hyväksyn, mutta selkäänkin on alkanut hieman tulla karvaa. Ne kyllä vahaan pois säännöllisesti. Saksin myös häpykarvani todella lyhyeksi ja sheivailen pallit paljaiksi. Kainalotkin ajan paljaiksi ja annan karvan kasvaa niin kauan, että on mielestäni liian pitkä ja sitten otan taas kaikki pois.
Teen sen naisten mieliksi, mutta myös omaksi mielekseni. Karvat keräävät hajua ja hiostavat. Paljon helpompi pysyä hyvän tuoksuisena ilman karvoja. Eikä paikat hikoa niin paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16012256
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454600Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1353653Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3631611Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461