Arvatkaa mitä 2 miljoonaa syrjäytettyä tekee kohta ?

Kun valtionjohdosta ilmoitetaan saman menon jatkuvan yhä syvempänä, vaikka äänet annettiin "protestille", tuleeko Soini saamaan kiitosta kansalta ?

Saa arvata, oma tietoni on, että tapahtumarikas syksy on luvassa. Ihmiset pistävät varmasti haisemaan, kun sitä luvattua kansalaispalkkaa ei kuulu, ei näy ja Soini vaan istuu leveällä ahterillaan Bilderberg kabineteissa.
14147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

SE ON NYT NIIN ETTÄ SYRJÄYTYNEILLE LOISPUMMEILLE EI VOIDA ENÄÄ JAKAA RAHAA KOTTIKÄRRYILLÄ KUN VELKAA TULEE 8 MILJARDIA EUROA VUODESSA ELI MILJOONA EUROA TUNNISSA!!!!

MENKÄÄ PUMMIT JA KERJÄLÄISET TÖIHIN NIIN SAATTE RAHAA NIIN PALJON KUIN HALUATTE.

DUUNARIT EIVÄT JAKSA ENÄÄ ELÄTTÄÄÄ KU.SIPÄISIÄ LAISKUREITA!!!!

AINAKIN MAAHAN KUULUTMATTOMAT VOITAISIIN LÄHETTÄÄ ULKOMAILLE TAI ONGELMATJÄTELAITOKSELLE POLTETTAVASKI

Äänestä
  • se nyt vaan on niin, että jos on kokenut toisen puolen, tietää, ettei elämä ole pelkkää raatamista. Kamalaa ajatella, että joku nukkuu työpaikalla, eikä silti kuin riudu. Kultalusikka perseessä syntyneet eivät ole päivääkään tehneet oikeita töitä, se on toinen puoli. Raha on vain rahaa... Turha sanaheinä helinää. Minä pidän ihan käytännön töistä sopivassa suhteessa , mutta oikealla palkalla. Puoli-ilmaiseksi ei kannata tehdä mitään.

    Äänestä

  • töötötötöötött kirjoitti:

    se nyt vaan on niin, että jos on kokenut toisen puolen, tietää, ettei elämä ole pelkkää raatamista. Kamalaa ajatella, että joku nukkuu työpaikalla, eikä silti kuin riudu. Kultalusikka perseessä syntyneet eivät ole päivääkään tehneet oikeita töitä, se on toinen puoli. Raha on vain rahaa... Turha sanaheinä helinää. Minä pidän ihan käytännön töistä sopivassa suhteessa , mutta oikealla palkalla. Puoli-ilmaiseksi ei kannata tehdä mitään.

    osa tehnyt enemmän työtä kin yksikään mamu tehnyt tai tulee tekemään-

    rahaa näkyy kuitenkin riittävän vain mamuille.

    Suomalaiset asunnottomia ja rahattomia.

    Töitä ei ole, on vain kokoomus-halpatyöfirmojen pätkätyö-mafia-suhmurointi-työsuhteita, joilla ei vuokria maksella.

    Äänestä

Minulta Soini saa kiitosta. Kiitos, että ette lähteneet mukaan moiseen.

Äänestä
  • halpatyövoima-puljut ja valtiota rahastavat porvarit ja muut VOITAISIIN LÄHETTÄÄ ULKOMAILLE TAI ONGELMATJÄTELAITOKSELLE POLTETTAVASKI mamujensa kanssa.

    Äänestä

"Arvatkaa mitä 2 miljoonaa syrjäytettyä tekee kohta ?"


Suurin osa ryyppää keskaa ja katselee bigbrotheria tms. Surkeimmat kirjoittelevat Suomi24:n "Maailman menoa"-palstalle.

Äänestä

Surkeimmat "syrjäytetyt" eivät ehkä ole niitä, jotka kirjoittelevat. Hekin tekevät osansa, miettien asioita. Ja kirjoituksia lukiessa voi vain sanoa, että moni on hyvinkin tarkkaan miettinyt maailman menoa.

Äänestä
  • kansa ajettu ahdinkoon.

    EU-fasistien politiikkaa.

    Äänestä

keillä täällä nyt niin kova puute on ,kun ne ''köyhimmät '' kuitenkin saavat enemmän ''käyttörahaa'' mitä työssäkävijälle tilistä jää laskujen jälkeen, vaikkei mitään velkaakaan ole.EImulle ole koskaan jäänyt yli 400e vapaasti käytettäväksi mihin haluaa /kk. Mutta nämä hakevat vaan sossusta ja saavat minkä haluavat.

Äänestä

Kansalaispalkka? Mikävittu sekin on? Maksetaan palkkaa siitä, että on olemassa? NYTVITTU OIKEESTI!

Ei voi mitään. Vituttaa kaltaises marisijat. Palkkaa pitäis saaha netissä roikkumisesta ja joutenolosta.

-90 pääsin laman runtelemasta peruskoulusta. Hain kesätöihin ja pestiä jatkuikin seuraavan vuoden, kunnes menin ammattikouluun. Kaks vuotta opiskelua viikonlopputöitä. Amiksesta suoraan töihin vuodeksi ja sitten inttiin. Kahdeksan kuukautta sotakoulua ja sieltä sitten suoraan töihin. Muutama vuosi meni sitten urakkahommissa ja perhekkin tuli perustettua. Kun taitoa tuli, päätin perustaa oman firman.
Työllistän tilanteesta riippuen 2-5 työmiestä ja itselle riittää hommia enemmän, kun tarvis ja hyvä näin.
Peruskoulussa en ollut kovinkaan hyvä. 6,4 keskiarvo ei ollut imarteleva, mutta eipä tuo sillon kiinnostanukkaan. Silti olen tullut toimeen aina omillani.
En ole koskaan ollut työttömänä. Voisitko säkin ees yrittää?

Äänestä
  • Koskaan en ole yrittänyt. Peruskoulun kävin ja nyt 18v työelämässä ja kuukausitulot jolla tulen kohtuullisesti toimeen. Joten turha tulla duunareiden leveilemään kuin ahkeria ollaan ja kuinka työttömät loispummit elää meidän kustannuksella. Tämä mollaaminen ja syyllistäminen on vain keino jolla saadaan työttömät mukisematta työhön ilman mitään vastinetta. Siten nämä miljoonaosinkoloispummit voivat yhä paksummin ja paksummin. Oletko oikeasti noin idiootti, että menet mukaan tähän tahalliseen vastakkainasetteluun jossa vastakkain ovat duunarit ja työttömät. Vai onko kenties niin, että itsekin eurojen kiilto silmissäsi itsekin käytät hyväksesi tätä ilmaista työvoimaa.
    Itselläni on ollut mieletön säkä työelämässä.Työni teen hyvin, mutta en koe olevani millään tavalla parempi ihminen ja elättäväni näitä "työttömiä pummeja". Päin vastoin tuntuu, että tässä elätän poliitikko- ja miljarditukia nauttivia suuryrittäjäloispummeja.
    Lähes jokaisella on tarvetta kokea olevansa osa yhteiskuntaa ja halua kantaa kortensa kekoon. 10% suomalaisista ei ole työtä vieroksuvia pummeja. Tämä on tarkkaan harkittua riistopolitiikkaa, eikä ole tarkoituskaan,että kaikki pääsisivät nauttimaan yhteisestä työn hedelmästä. Ylenpalttinen rikkaus on aina jonkun toisen selkänahasta revitty.

    Äänestä

Syrjäytyneimpiä surkimuksia taitavat olla ne, jotka köyhimpiä ja syrjäytettyjä kadehtivat.

Mikäli olisi haluttu kaikkien suomalaisten elämänlaatua parantaa olisi orjatyöt ja harmaatalous kertakaikkiaan kielletty silläkin uhalla, että epäterveet yritykset, jotka eivät normaalipalkalla pysty työllistämään kaatuisivat.

Vähintä mitä nyt valtiovalta voisi tehdä, olisi tiedote jokaiseen suomalaiseen kotiin leivänjakelupisteistä ja joukkokuljetukset jonoihin.
Köyhillä ei ole enää varaa bensaan eikä autoveroihin.

Kateelliset tukehtukoot katkeruuteensa, kansalaispalkka olisi estänyt monen monta ennenaikaista kuolemaa ja mahdollistanut tulevaisuuden köyhänkin lapsille.

Äänestä

Keskustanuoret tulevat liittymään kansan puolesta taistelevaan sissiliikkeeseen. Yhä useampi haluaa viljellä maata.

Äänestä

Syrjäytyneiden veltot koivet kuljettavat heidän surkeaa kehoaan, jossa tyhjä nuppi huojuu päällimmäisenä, kohti viinakauppaa. Tavallinen lasti Gambinaa ja Aperiittaa lähtee jälleen mukaan, työläisten eli veronmaksajien kustannuksella. Surkea lohduton taival vie tuttuun puskaan tai porttikäytävään juomaan. Siellä on syrjäytyneen pummin paras kaveri Ape-riitta ja toisinaan veivi-pullo.
Sisällehän kukaan ei päästä haisevia loispummeja ja omaa kämppää ei ole, koska vuokrarahat on sossusta huijattu ja juotu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks kaks kolme nyt!! kirjoitti:

Kun valtionjohdosta ilmoitetaan saman menon jatkuvan yhä syvempänä, vaikka äänet annettiin "protestille", tuleeko Soini saamaan kiitosta kansalta ?

Saa arvata, oma tietoni on, että tapahtumarikas syksy on luvassa. Ihmiset pistävät varmasti haisemaan, kun sitä luvattua kansalaispalkkaa ei kuulu, ei näy ja Soini vaan istuu leveällä ahterillaan Bilderberg kabineteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu