Torjutuksi tuleminen

Aika mustavalkoista tekstiä. Ajattelet joko täydellistä hylkäämistä tai täydellistä rakastamista. Tosielämä on tietenkin jossain noiden kahden välimaastossa, paljon vähemmän dramaattisempaa, ehkä tylsältäkin ystävyydeltä vaikuttavaa, jos mielikuvissasi elät rakkaus-hylkäys- mielikuvissa. Jos toinen haluaa olla sun ystäväsi ja säkin oikeastaan hänen, niin älä silloin torju. Kahden kauppa vaatii kyllä molemmilta jonkun tikun ristiin laittamista. Päihteet kannattaa jättää väliin, aina niille syy löytyy, jos pullon pohjasta alkaa etsimään ratkaisua asioihin, jotka ratkaistaan aivan jossakin muualla.
Ehkä vaarallista tuossa on se, että enemmän elät tilannetta mielikuvitusnaisen kanssa kuin oikean. Mielikuvitusnaisen kanssa sulla on tuo rakkaus-hylkäys- tunneskaala. Oikean kanssa voisi olla laimeampi ystävyys nyt vaihtoehtona, mutta asiat sekoittuvat ja tuleeko siitä ystävyydestäkään mitään? Miten näkisit asian naisen näkökulmasta? Sulla on ollut neljän vuoden tiivis avoliitto, mistä hän voi edes tietää, miten tärkeä asia se sinulle edes tällä hetkellä on. Ei kukaan ajatteleva olento voisi mitään muuta tuossa tilanteessa edes toivoa kuin edes ystävyyttä?
Teet ratkaisuja ja päätöksiä asioiden kulusta silloin, kun et ole hänen kanssaan vaan mielikuvitusnaisen kanssa. Ei mikään ole naiselle haastavampi vihollinen kuin mielikuvitusnainen hänestä itsestään miehen silmissä.

Ei hän ole aivan se sama ihminen tuollaisen ajan jälkeen, kuin ennen, etkä sinäkään ole. Helposti voikin tulla kaikenlaista väärinkäsitykstä, kun alkaa olettamaan asioita. Juuri tuollaiset olettamukset että - "huomasin, että häntä harmitti kun olin taas alkanut tuntemaan häntä kohtaan enemmän. Nyt meni sekin ystävyys pilalle. Olisko ollut parempi olla hiljaa ja kärsiä, mene ja tiedä.." Aika rankkaa settiä olettaa ja tulkita asioita.

Selvität asiat kunnolla ja otat tilanteet vastaan sellaisena kuin ne ovat. Ei mitään mielikuvaelämyksiä-toiveita eikä pelkoja, vaan asiat ja tunteet sellaisenaan kuin ne ovat. Vaikka sitten ystävyyttä. Tunnut tekevän niin pitkälle vieviä olettamuksia ja johtopäätöksiä, että tuollainen voisi tosissaan ärsyttää jopa naistakin, mistä sinä voit noin päättää, että miten ne asiat oikeasti menee, kun ne voi mennä miten vaan.

Samaa mieltä edellisen kanssa. Sulta on juuri loppunut 4 vuoden avoliitto. Se nainen olisi tyhmä jos alkaisi sun kanssa johonkin nyt. Kaikki ajattelee että siinä päätyy laastariksi yms. Tuskin se nainen alkaisi tuossa tilanteessa suhteeseen vaikka rakastais sua koko sydämesntään. Ei etenkään silloin. Ole sen kaveri ja katso rauhassa miten asiat etenee. Sun tunnustukset saatto saada sen naisen tuntemaan että haet pelkkää lohdutusta. Itseään kunnioittava nainen ei sellaiseen lähde. Nyt annat ajan kulua kavereina. Se voi hänestä näyttää erilaiselta jos ajattelet vielä jonkun ajan päästä samoin.

Oliko toi avoliitto välissä feikkiä? Luultavasti totta kun nainen sanoi ettet ole hänen tyyppiään(mitä tarkoittaneekin) ja harmittaa taas tunteittesi herääminen.
Suunnitelmat tulevaisuutenne suhteen, kellot kilkkais jo valmiiden mietintöjen vuoksi kyllä. Kuulostaa rehellisesti sanoen hiukan todellisuudelle vieraalta.
kuten täydellinen nainenkin. Itsellesi rehellisesti vastaa: rakastatko itse rakentamaasi kuvaa? Juominenhan tietty auttaa, sekä lisäksi varmaan viimeistään saa rakkauden kukkimaan...

jos näet, että teillä ei ole tuelvaisuutta ja koskaan ei ole mahdollisuutta enää mihinkään, niin sun täytyy sitten mennä eteenpäin ja miettiä, miten sä unohdat tuon naisen. On se ennenkin unohtunut ja olet suhteeseenkin ja onnelliseen elämään päässyt kiinni, joten sen suhteen sulla ei ole suuria vaikeuksia. Jossain vaiheessa joudut päättämään sen, että onko niitä mahdollisuuksia vai ei, ja toimimaan sitten sen mukaan. Pikkuasioitahan nuo aamulla heräämiset toisen vierestä ovat, jos toinen on torjunut sut jo monta kertaa ja suorin sanoin tehnyt selväksi, ettet sä ole hänen tyyppiään ja asiasta ei tule mitään. Haaveilla toki aina saa, mutta ehkä sä pystyt siirtämään haaveet ja onnen toisaalle, ja hyvähän se olisikin tuollaisessa tilanteessa.
Kirjoittelet aika ristiriitaisesti, että toinen ei hyväksy ja aika näyttää yms. Eli kuitenkin elättelet jotain toiveita. Haaveita toki kannattaakin olla, mutta ei sellaiseen joka torppaa ne täysin suorin sanoin.

Epäilen, että tuntemuksesi ovat peruja lapsuudestasi ja nyt vain siirrät nuo tuntemukset tämän hetken ihmisiisi.

Olisipa loukkaavaa olla ollut avokkisi, josta noin vähällä irrottauduit. Sentään neljä vuotta elämästään sinulle antanut.

Kaikesta kertomastasi kuultaa, että elät pinnallisesti. Toteat, että "edes aika ei paranna näitä haavoja, on ne niin syviä".
Tuo toteamus viittaa juuri lapsuuteesi.

Entä, jos lähtisit purkamaan kerää sieltä kautta? Et vaikuta ollenkaa kypsältä vaan huithapelilta. Ihminen ei ole mikään käyttöesine.

Ei tässä ole vanhempien kypsymättömyydestä kysymys, hänen vanhempansa olivat varmaan ihan ok ja mukavat, sellaisen kuvan olen saanut, vaan kysymys on hänen henk.kohtaisista kokemuksistaan, yksinjäämisestä ym. mitä on itse kertonut.
Lisäksi tulevat aiemmat pettymykset ihmissuhteissa.

"aiemmat pettymykset ihmissuhteissa"

Kuuluu kategoriaan lapsuus/vanhemmat.

Ok ja mukavuus ulkopuolisille ei takaa perhe-elämän tasapainoisuutta...

Minun vanhempani ainakin ovat hyviä ihmisiä eivätkä he liity tähän tilanteeseen millään muotoa. Elin suht tasapainoisen lapsuuden eikä sieltä jäänyt minulle juuri ollenkaan pahoja muistoja liittyen vanhempiini. "Haaveile hiljaa": jokainen sanasi on ihan totta. Järkeni sanoo: "unohda se, löydät vielä joskus paremmankin" mutta sydän ja tunteet sanovat jotain ihan muuta. Johtunee siitä, että tähän naiseen olen ylivoimaisesti voimakkaimmin rakastunut tämän elämäntaipaleeni aikana... Myönnän, että elättelen jotain toiveita vielä hänen suhteensa (mikä on turhaa). Ei tuon suoremmin pysty enää sanomaan, että "vain ystäviä". Hän kokee tilanteen nyt niin ahdistavana, että halusi tauon nyt ystävyyteenkin. Voisinpa korjata asian niin, että olisin hänen kanssaan vielä niissä hyvissä väleissä ennen kuin tämä tapahtui. Tosin siinä hirvittää ajatus siitä, että sikäli mikäli onnistun unohtamaan nämä tunteet ja välimme palautuisivat ennalleen, tunteet nousevat taas pintaan. Sitä virhettä en enää tosin tee, että niistä hänelle kertoisin enää.