Seukkaan exää

Kun seurustelee, on tarkoitus, että se johtaa johonkin: yhteen muuttamiseen, perheen perustamiseen jne.

Minä olen oudossa tilanteessa ja hyvin, hyvin epävarma vahvoista tunteistani huolimatta.

Erottin vuosi sitten. Minulla ei ole ollut muita suhteita tänä aikana, exälläni muutama, jotka eivät ole kantaneet pitemmän päälle.
Olemme alkaneet seurustella exän kanssa uudelleen. Aikomus ei ole enää muuttaa ikinä yhteen, oli niin huonot kokemukset. Olemme kuitenkin hyvin ihastuneita toisiimme uudelleen ja haluamme pitää pelkän seurustelusuhteen.

Onko kokemuksia, kuinka olette onnistuneet ? Kannattaako tällaista edes yrittää, koska yhteistä tulevaisuutta ei kerta kaikkiaan ole muuten kuin seurustelumielessä.
Tilanne on minulle uusi ja outo, enkä tiedä kuinka olla tai miten suhtautua tilanteeseen.
6236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yksi tärkeä tarkoitus on myös, että se johtaa seksiin.

Äänestä

Eiköhän se aika tuhoon tuomittu valinta ole, koska olette sitä mieltä, että yhteen ette ikinä enää muuta.
Yhdessä oleminen omalta osaltaan estää teitä rakastumasta muihin, ainakin nyt aluksi, koska olette taas ihastuneet toisiinne.
Aika näyttää kauanko tuollainen uudelleen lämmittely jaksaa teitä kiinnostaa ja tyydyttää ja miten luonnollisesti tai myrskyisästi se tällä kertaa päättyy. Päättyy se joka tapauksessa, kun ei ole päämäärää jota kohti pyrkiä yhdessä.

Äänestä

Mulla on menillään platoninen seksisuhde riikinruotsalais-italialaisen miehen kanssa.Olen vahvoilla vain yhden asian suhteen: kävin vuosi sitten terapiassa ja olen täysin tasapainoinen rintojeni kanssa.Lähes kaikki muut tapaamani naiset haluavat olla wHO'S That Girl isoilla belgialaisilla lolloilla.Koska heillä on kompleksit he ovat aina huonolla tuulella.

Mutta en ole itsekään aina auringonpaiste.Onneksi seksi auttaa stressiin UU

Äänestä

Kyllä exän kanssa voi olla tiiviissä ja rakastavassa suhteessa vaikka ei asumisesta yhdessä tule mitään.Ehkä jan kanssa sitten voi sekin onnistua ja miksei onnistu,molemmat kasvaa ihmisenä,huomaa omat virheensä molemmat. Ei ihminen ole muumio ettei se voi kehittyä.
Tsemii kaikille jotka jaksaa uskoa ikuiseen rakkauteen, välikappaleet on kuitenkin vain välikappaleet. Tunteet ne on jotka sydäntä hallitsee.

Äänestä

Ei onnistu. Kyllä ne vanhat ongelmat tulevat joka tapauksessa vielä esiin.Jos on päätetty joskus erota ,on siihen tosi painavat syyt ollu.Turhaa ajan haaskausta ,eletään joissain vanhoissa haaveissa.

Äänestä

Onnistuu varmasti,täällä kaksi rakastavaista jotka palasi yhteen 8 v sitten ja paljon viisaanpana ja entistä rakastuneenpana < 3

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi ja outo tilanne kirjoitti:

Kun seurustelee, on tarkoitus, että se johtaa johonkin: yhteen muuttamiseen, perheen perustamiseen jne.

Minä olen oudossa tilanteessa ja hyvin, hyvin epävarma vahvoista tunteistani huolimatta.

Erottin vuosi sitten. Minulla ei ole ollut muita suhteita tänä aikana, exälläni muutama, jotka eivät ole kantaneet pitemmän päälle.
Olemme alkaneet seurustella exän kanssa uudelleen. Aikomus ei ole enää muuttaa ikinä yhteen, oli niin huonot kokemukset. Olemme kuitenkin hyvin ihastuneita toisiimme uudelleen ja haluamme pitää pelkän seurustelusuhteen.

Onko kokemuksia, kuinka olette onnistuneet ? Kannattaako tällaista edes yrittää, koska yhteistä tulevaisuutta ei kerta kaikkiaan ole muuten kuin seurustelumielessä.
Tilanne on minulle uusi ja outo, enkä tiedä kuinka olla tai miten suhtautua tilanteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu