Minulla ja vaimollani on ihana 2-vuotias lapsi. Minä käyn töissä ja vaimo on kotona lasten kanssa ja tämä on meistä molemmista hyvä ratkaisu, koska emme halunneet lasta mihinkään päiväkotiin tms. Minulla on paljon harrastuksia, mm. moottoripyöräily, kalastaminen ja talvisin moottorikelkkailu. Saan aikaa harrastuksiini oikeastaan joka päivä töiden jälkeen ja viikonloppuisin. Paras kaverini harrastaa myös moottoripyöräilyä ja käymmekin useimmiten yhdessä ajelemassa 2-5 tunnin reissuja. Palattuani olen perheeni kanssa (nojoo jos venähtää tohon viitee tuntiin niin ehdin sopivasti mukaan nukuttamaan lasta).
Minulla ei ole ollut valittamista, miksi olisikaan? Ja en osannut edes ajatella, että vaimollani olisi. Hän ei ikinä valittanut mistään. Toissapäivänä hänellä kuitenkin vissiin raja ylittyi ja sain kuulla kauhean valituksen, kuinka hän ei saa ikinä käydä missään. Minä olen aina jossain poissa kotoa harrastamassa, mutta hän on aina kotona. Ymmärsin häntä, ja ehdotin hänelle, että menisi nyt vaikka saman tien pienelle kävelylle, minä kyllä vahdin kun lapsi oli sopivasti päiväunilla. Hän kuitenkin katsoi minua sen näköisenä, etten nyt tajunnut hänen pointtiaan. Hän ei puhunut aiheesta sen enempää, meni vain toiseen huoneeseen rauhoittumaan (purskahti melko näyttävään itkuun..).
Kertokaa siis mitä vaimoni nyt oikein haluaa? Tai siis tiedän mitä haluaa, mutta miksi ehdotukseni oli sitten niin naurettava että siihen ei voitu sanoa mitään?
Olen varmaan aika idiootti kun en ymmärrä rakastani. Omaa aikaa hän siis haluaa, miksei siis ottanut tarjoustani vastaan ja mennyt kävelylle.. olisin kyllä vahtinut pienokaisen unta. Ja voisin tehdä niin useamminkin, olisi vain aikaisemmin sanonut eikä padonnut asiaa sisällään.
Minulla ei ole ollut valittamista, miksi olisikaan? Ja en osannut edes ajatella, että vaimollani olisi. Hän ei ikinä valittanut mistään. Toissapäivänä hänellä kuitenkin vissiin raja ylittyi ja sain kuulla kauhean valituksen, kuinka hän ei saa ikinä käydä missään. Minä olen aina jossain poissa kotoa harrastamassa, mutta hän on aina kotona. Ymmärsin häntä, ja ehdotin hänelle, että menisi nyt vaikka saman tien pienelle kävelylle, minä kyllä vahdin kun lapsi oli sopivasti päiväunilla. Hän kuitenkin katsoi minua sen näköisenä, etten nyt tajunnut hänen pointtiaan. Hän ei puhunut aiheesta sen enempää, meni vain toiseen huoneeseen rauhoittumaan (purskahti melko näyttävään itkuun..).
Kertokaa siis mitä vaimoni nyt oikein haluaa? Tai siis tiedän mitä haluaa, mutta miksi ehdotukseni oli sitten niin naurettava että siihen ei voitu sanoa mitään?
Olen varmaan aika idiootti kun en ymmärrä rakastani. Omaa aikaa hän siis haluaa, miksei siis ottanut tarjoustani vastaan ja mennyt kävelylle.. olisin kyllä vahtinut pienokaisen unta. Ja voisin tehdä niin useamminkin, olisi vain aikaisemmin sanonut eikä padonnut asiaa sisällään.
Vastaukset 20
Vanhimmat
pieni virhe tuli tohon alkuun kohtaan " Minä käyn töissä ja vaimo on kotona lasten kanssa..." tarkoitan siis että lapsen enkä lasten :-)
vaimokinnhlua harrastusia
Ei taida pelkkä kävelylenkki enää riittää. Hän tarvitsee kunnon irtioton arjesta, vähintäänkin viikonlopun -jos sekään riittää-nyt alkuun.
Ehkä hän havahtui viimein todellisuuteen-yhteinen lapsi tehtynä, toinen vanhemmista menee ja tulee, miten haluaa, itse kotiin sidottuna, alati vastuuta kantaen.
Jostain kumman syystä hän ei ole aikaisemmin sinulle huomauttanut, se tosin kuullostaa hieman oudolta ja pohdin, onko tarina tosi, mutta jotkut ihmiset ovat sietokykyisempiä kuin toiset.
Siinä kävelylenkin tarjoaminen saattaa sen patoutuneen v****tuksen mukavasti laukaista. Itkuun pillahdus on aika vähäistä, usko pois.
Epäoikeudenmukaisuuden kokemus, näin minusta.
No vastaus on sen verran ilmeinen että taitaa todella karahtaa typeryyden puolelle tai sitten vaan innostuit väsäämään hieman tavallista huolellisemman provon.
Elikkäs. Sinulla on kalliita ja aikaavieviä harrastuksia, vaimolla ei. Sitten eräänä päivänä kun vaimon mitta täyttyi, hänen olisi pitänyt ottaa kiitollisena vastaan mahdollisuus lähteä kävelylle, huvitti just silloin tai ei, ja sinä olisit armollisesti jäänyt vahtimaan nukkuvaa lasta. Onpas antelias tarjous ;D kuinka se mussukka nyt niin pillastui....
Kuulepas. Jos olet ihan todella tässä tilanteessa, avaa keskustelu harrastuksista vaimon kanssa, mitä pikemmin sen parempi. Teette yhdessä aikataulua ja sovitte vaikka ihan täsmäillat jotka varataan teidän kummankin mahdollisuuksille harrastaa. Ja jätätte tietenkin iltoja myös perheen käyttöön jolloin oleilette koko porukalla & teette ehkä jotain mukavaa ja sitten kannattaisi varata myös ainakin yksi ilta viikosta ihan parisuhteenkin hoitoon. Eli kun lapsi nukahtaa, sitten jotain yhteistä kivaa.
ettei vaimosi ole jo lähtenyt kävelemään. Kuulostaa sitä, että hän on enemmänkin kodin-/lapsenhoitaja kuin vaimo.
Miten olisi kahtena iltana omaa aikaa molemmille vanhemmille viikottain? Muu aika yhteistä..
Tai sitten niin kuin omassa ehdotuksessasi, että myös sinun kaikki oma aikasi rajoittuu lapsen päiväuniaikaan?
Vaimo haluaa yhtä paljon ja yhtä kalliita harrastuksia kuin sinullakin on. Eikö se ole ihan reilua? Ja hän haluaa valita harrastuksensa itse, eikä vain "mennä kävelylle" sinun sanelemanasi ajankohtana. Olisitko itse valmis siihen, että olet sidottuna kotiin ja saat armollisesti mennä kävelylle joskus silloin kun vauva sattuu nukkumaan päiväunia? Ehkäpä jopa vielä enemmän vaimo haluaisi, että olisit kotona hänen ja lapsen kanssa. Hän haluaisi saada tilaisuuden keskustella kanssasi ja silloin voisi jopa kertoa noista "patoutumistaan" ajoissa, mutta nythän se ei ole mahdollista, kun olet aina poissa. Ja kun kerrankin olet kotona, niin käsket hänen häipyä kävelylle ja jäät itse "hoitamaan" nukkuvaa lasta.
Vaihtakaapa osia vaimon kanssa vaikka viikoksi, niin ehkä tiedät, mikä häntä pännii.
Et ainakaan ole mikään pölvästi, kun suhtauduit vaimosi tuhahtamiseen kovin järkevästi. On niitä muunlaisia ukkokultiakin.
Vaimosi varmaan tarkoittaa, että hänkin voisi joskus irrottauttua siitä kodinpyörittämisestä oikein niin, että olisi vaikka jonkun likkakaverin kanssa viettämässä viikonloppua tai edes yhtä iltaa jossain. Hän ei välttämättä tarkoita mitään ravintolajuttuja tai sellaista, vaan (onko kulttuuri-ihminen? mitä harrastaisi, jos voisi), että saisi hänkin "kätensä vapaaksi" edes vuorokaudeksi.
Kävelylenkkikin on varmaan ihan ok, mutta se ei nyt enää tässä vaiheessa ole tarpeeksi vahva lääke. Hän on ollut niin kauan sidottuna siihen kotiin ja seurannut Sinun harrastamistasi sivusta hieman kuin vankilasta, joten siihen ei enää pelkät kävelylenkit auta.
Jatkossa hän voisi käydä joka ilta kävelylenkillä joskus silloin tällöin joku "pään tuuletus". Likkakaverin kanssa vaikka kahville päivällä tai syömään tai jonnekin näyttelyyn tai tapahtumaan (ilman lasta, ilman miestä).
Lykkyä Teille! Hienoa, että huolestuit. Taidat rakastaa vaimoasi, Mies!
Ai niin, piti vielä jatkamani...
Ettei vaimosi sitten kaipaisi jo töihin, eli takaisin siihen sosiaaliseen verkostoon.
Sekään ei mikään ihme olisi. Onhan se aika tinki olla kadestaan tuon ikäisen lapsen kanssa päivät pääksytysten kotona ja keksiä lapselle touhua. Eri tilanne olisi, jos siinä olisi toinen lapsi, niin niistä olisi toisilleen seuraa.
Kysy häneltä sitä työasiaakin. Voi olla, ettei "uskalla" sanoa sitä ääneen?
Itse olen paljon "tervepäisempi" äiti, kun saan käydä töissä.
Mua ainakin ärsyttää kun mies lähtee omiin menoihinsa sen enempää etukäteen ilmoittelematta. Minäkin kuulemma pääsen halutessani (kunhan kerron viikkoa ennen).
Kiitos hienoista ja rakentavista vastauksista.
Puhuimme vaimon kanssa asiasta ja asia todella on niin että hänkin haluaa omaa aikaa eikä todellakaan tarkoita pientä kävelylenkkiä lapsen nukkuessa.
Myös aikaa minun kanssa kahdestaan ja perheenä yhdessä oloakin saisi olla enemmän. Lupasin yrittää parantaa tapojani. Eli en menisi harrastelemaan suoraan töistä joka päivä ja tavoitteena on olla ensin pari tuntia kotona. Aijotaan "suunnitella" viikonloput siten, että esim ekana viikonloppuna (joko pe, la tai su) minä saan harrastaa omiani, toisena viikonloppuna ollaankin koko perhe yhdessä läpi viikonlopun ja kolmantena vaimo saa jonkun päivän omaan käyttöönsä.
Toivottavasti tämä tulee toimimaan ja minä pystyn muuttamaan tapani.
Sillä kyllä, minä todella rakastan vaimoani ja lastamme.
Hyvä, että puhuitte. Se on jo iso asia nykypäivänä.
Kyllä se tulee toimimaan ja Sinä pystyt muuttamaan tapojasi. Kaikkeahan ei tarvitse muuttaa, mutta kuitenkin niin, että toisellakin on mahdollisuus hieman irrottautua välillä.
Mukavaa kesää koko perheelle!
"Lupasin yrittää parantaa tapojani. Eli en menisi harrastelemaan suoraan töistä joka päivä ja tavoitteena on olla ensin pari tuntia kotona. Aijotaan "suunnitella" viikonloput siten, että esim ekana viikonloppuna (joko pe, la tai su) minä saan harrastaa omiani, toisena viikonloppuna ollaankin koko perhe yhdessä läpi viikonlopun ja kolmantena vaimo saa jonkun päivän omaan käyttöönsä."
Nyt täytyy kyllä sanoa suoraan näin kahden lapsen isänä että vaikka oletkin luvannyt "yrittää" parantaa tapasi, koko homman ydin ei ole tainnut sinulle oikein kirkastua. Perhe-elämän tarkoitus EI ole se että sille raivataan välillä aikaa kalenterista, esim. yhtenä viikonloppuna kolmesta. Perhe-elämän tarkoitus on että se on sitä tavallista jokapäiväistä elämää, harrastukset ja muut menot ovat ekstraa jota tehdään silloin kun se perhe-elämän väliin sopii. Nyt elät harrastuselämää josta poikkeat joskus kotiin katsomaan että kaikki ovat vielä siellä paikalla.
Sinun täytyy oikeasti kääntää arvosi päälaelleen jos et halua että muutaman vuoden päästä et istu yksin siinä kalustamattomassa yksiössä ja ihmettele kun lapsesikaan eivät enää halua tulla käymään kun eivät edes sinua oikein tunne. Tämä nyt oli hieman tytylsti sanottu mutta ei ehkä kovinkaan paljon kärjistettyä...
OIKEIN!!!
Mutta pisteet aloittajalle, joka ilmeisesti kuitenkin on valmis tekemään muutoksia. Kunhan nyt ensin hoksaa mistä mittakaavasta on kyse :)
Luulisi tyhmemmänkin (vähemmän itsekkäämmän?) miehen ymmärtävän, että lapsen tullessa elämän prioriteetit pistetään uusiksi. Perhe laitetaan etusijalle, sillä on etuoikeus siihen kallisarvoiseen aikaan, joka työnteolta jää. Pidät ilmeisesti itsestäänselvyytenä sitä, että puolisosi hoitaa yksin yhteisen lapsenne ja yhteisen kodin, on ikään kuin sinun ilmainen palvelijasi. Arvostatko häntä todella?
Ehkä rakastat vaimoasi ja lastasi, mutta heitä huomattavasti tärkeämpi ihminen sinulle on sinä itse. Muutoinhan et joutuisi "yrittämään" tapojesi parantamista ja asettamaan tavoitteeksi muutamaa kotona vietettyä tuntia päivittäin.
Osta toinen moottoripyärä ja vaimosi opettelee ajamaan ja lapsia mukaan niin silloin harrstatte kokoperhe yhdessä. Kyllä max. kaksi-iltaa viikossa sinun harrastuksiin ja vaimolle kaksi ja muut yhdessaä niin hyvä tulee. Hoidappa sinä miehenä seuraavat kaksikuukautta joka ilta lasta ja anna vaimosi harrastaa joka ilta jotain niin tiedät miltä vaimostasi tuntuu kun ei pääse mihinkään.
Onpa fiksua. Miksi vaimon pitäisi alkaa harrastamaan miehen lajia?
tämähän on jo vanha juttu ja aloittaja tuskin täällä enää pyörii vastailemassa..?
anna hääle aikaa edes puolet mitä itse saat. koska lapsen (LASTEN) kanssa puohailulle ei mikään työ edä vertoja.
Vanha aloitus, mutta kumminkin. Vaimoasi ei juurikaan ilahduttanut ehkä se, että sinä kuljet niin paljon muualla. Eikä hän riemastunut siitäkään, että tarjoat hänelle mahdollisuutta myös mennä, kun jutun juoni on se, että vaimosi mahdollisesti haluaisi että te olisitte yhdessä enemmän. Mietihän, jos olisit jättänyt häntä samalla tavoin yksin ennen kuin menitte yksiin, ennen lapsen tuloa.. Olisiko hän katsellut touhuasi, vai kenties huomannut jo (ajoissa) ettei sinulla ole riittävästi aikaa hänelle. Saati nyt kun on lapsi, jonka vuoksi vaimosi on aika kiinni arjessa.
Oikeasti, minä en moista katsoisi. Ei olisi pakko. Ihan saisit vapaasti viettää aikaasi haluamallasi tavalla. Olisin vaan toivonut, että minä ja lapsi olisimme ne kaikkein tärkeimmät, joille ainakin löytyy aikaa.
kerron nyt sinulle sen,niin että alkaisit ymmärtää.Tehkääpä ihan koemielessä niin,että kaiken sen ajan,mikä on mennyt harrastuksiisi,käytättekin vaimon harrastuksiin ja sinä siirryt lastenhoitopuolelle,iltaisin siis ja viikonloppuisin.Tottakai päivällä käyt töissä,vaimo tekee työpäivänsä kotona.
Kun olette tehneet näin esim. pari viikkoa niin voit ehkä kaukaisesti alkaa ymmärtää,miksi se lapsen unen valvominen ei ollut vaimollesi sopiva ratkaisu.