Kaukosuhde yhdessä asumisen jälkeen

rakastunutopiakelija

Mieltäni mietityttää asia, joka ei ehkä kovin yleinen ole, mutta johon haluaisin jonkinlaisia mielipiteitä ja/tai kokemuksia.

Olemme tyttöystäväni kanssa seurustelleet vajaan vuoden, ja periaatteesa asuneet yhdessä koko seurustelun ajan. Tapasimme koulussa, ja asuimme samassa asuntolassa, jonka vuoksi olimme yhdessä päivittäin.

Kesäloma tuli, koulu loppui, ja molemmat ovat nyt kotipaikoillaan kesäloman ajan. Suhde toimii edelleen, ja näemme mahdollisuuksien mukaan. Suunnitelmissa oli mahdollinen yhteenmuutto, mikäli vain toinen saisi opiskelupaikan, tai pääsisimme samalle paikkakunnalle kouluun. Nyt tilanne on kuitenkin se, että molemmilla on opiskelupaikka eri paikkakunnilla, välissä vajaa 200km. Syksyllä on väistämättä edessä tilanne, jolloin pitkäaikainen näkeminen ei ole mahdollista. Opiskelut kestävät molemmilla kolme vuotta, onko mahdollista elää koko aika kaukosuhteessa, tietenkin kesäisin enemmän tai vähemmän?

Itse olen pohtinut asiaa yötä päivää, ja mieli painuu aina maahan, kun ajattelee että joutuu toisen läheisyydestä luopumaan vuoden yhdessä olon jälkeen. Toimiiko kaukosuhde tällaisessa tilanteessa? Olen korviani myöten rakastunut, enkä edes uskalla kuvitella eroavani tytöstä, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta - vain sen takia, että joudumme opiskelun myötä asumaan eri paikkakunnilla. Itse olisin valmis ainankin kokeilemaan kaukosuhdetta, alkuaikojen keskusteluiden perusteella hän ei yleisesti ottaen pidä kaukosuhteista.

Onko kenelläkään ollu samanlaista tilannetta? Miten olette menetelleet, miten on homma toiminut? Jatkuiko kaukosuhde kauan, palasitteko "yhteen"?

63

4863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huyut

      Itsellä pikkuisen sama tilanne tulossa, joten mitään vastauksia ei sulle vielä ole. Kuitenkin,

      Olemme asuneet samalla paikkakunnalla koko seurusteluajan ja nähneet todella usein. Nyt kuitenkin olen päässyt opiskelemaan kauas ja hän ei ole saanut opiskelupaikkaa ollenkaan. En vielä tiedä mitä hän meinaa tehdä, mutta teoriassa hän voisi lähteä mukaani, mutta entäpä jos ei lähdekään.. esim finanssiaalisten syiden takia...
      Jos joudumme eri paikkakunnille, en tiedä, miten suhteen käy, mutten todellakaan halua erota. Toivon, että asia kääntyy parhain pain, sillä se vaivaa minua paljon.

      • kiäloppsika

        finance on suomeksi talous


      • minula
        kiäloppsika kirjoitti:

        finance on suomeksi talous

        Ja se om myös sitä toisella äidinkielellä ja sivistyneesti sanottuna!
        Kiäloppusika on suomeksi ja oikein kirjoitettuna ikäloppusika!:))


      • zxz.

        Heinäkuinen juttu otettu tänne. Eikö ole uudempia..... Mut on siinäkin mies, kun
        kysyy toisilta mielipidettä, että mitä teen vaikka rakastan.


    • Mörököllinen

      Samanlainen tilanne menossa, itselläni jatkuu opiskelut Suomessa ja poikaystävä jäi Englantiin vaihtovuoden jälkeen. Tosin enää on pari kuukautta jäljellä, koska hänellä on työpaikka tiedossa Suomesta ja alustavasti suunnitteilla että hän muuttaa kanssani asumaan. Ikävä raastaa, pahinta on juurikin se että ei saa tuntea toisen läheisyyttä, kun siihen koko suhteen ajan (10kk) on tottunut. Ja tietenkin välillä on kaikenlaisia epäillyksen hetkiä että miten asiat järjestyy ja onko tämä järjetöntä, onko meillä tulevaisuutta. Varsinkin pelottaa että mitä jos hänen työkuvioissaan menee jotain vikaan ja homma peruuntuu tai ihan mitä vain menee pieleen. Skype, mese, facebook ja puhelut silloin tällöin helpottaa mutta aina on vaikeampaa lopettaa keskustelu, varsinkin kun kuulee toisen äänen. Mutta toisaalta poikaystäväni jaksaa valaa tulevaisuuteemme uskoa koska hän on sanonut että olen parasta mitä hänelle on ikinä tapahtunut, eikä anna sen noin vain luisua pois. Tästä nyt tuli vähän tällainen oman tilanteen vuodatus, toivottavasti edes jotain apua. Jos ei muuta niin ainakin voit lohduttautua että ainakaan teidän välimatkaanne ei tulla mittaamaan tuhansissa, vaan vain sadoissa kilometreissä. Ja sitten vielä latteus tähän loppuun: joku fiksu joskus lausui vertauksen että etäisyys on rakkaudelle mitä tuuli tulenliekille. Jos liekki on pieni, tuuli puhaltaa sen sammuksiin. Mutta jos liekki on iso, tuuli saa sen roihuamaan entistä komeammin. Pitää oman kokemukseni perusteella paikkansa.

      • Kaukorakastaja

        Ei ole tulta joka ei sammuisi,ei tuulta joka ei tyyntyisi,ei päivää joka ei maillensa laskeutuisi.Ei yötä joka ei maallistarauhaa kaikille antaisi.


    • KausPOisKotoa

      Täällä vähän sama tilanne. Tavattu ollaan 3 vuotta sitten, puolen vuoden seurustelun jälkeen poikaystävä lähti vuodeksi eurooppaan vaihtoon. Sen jälkeen muutimme yhteen. 1,5 vuotta asuttuamme yhdessä, olen itse lähdössä Kiinaan vaihtoon. Väilmatka tulee olemaan SUURI. Onneksi olen vaihdossa vain puolivuotta, Näemme sinä aikana varmaan vain kerran.

      Kaukosuhteesta yhteen ja kohta taas kaukosuhteeseen. Sen kyllä tietää miten raastavaa välimatka on. Mutta nyt se tulee olemaan vielä paljon suurempi, on myös vaikea pitää yhteyttä skypessa koska aikaerokin on sen verran suuri että ei aina vain voi aikataulut sopia yhteen... :(

      Nyt sitä miettii miten suhteen käy kun noin kauksi lähteen...

    • sydän itkee

      Meillä ehkä vieläkin erikoisempi tilanne. Rakkaani sai opiskelupaikan 500 kilsan päästä ja minulla ei mahdollisuutta lähteä mukaan yritystoimintani takia. Kaiken huipuksi opiskelu kestää 3 vuotta. Erikoisinta on että olemme olleet yhdessä jo yli 5 vuotta...asumatta kuitenkaan yhdessä. Tilanne repii sisintäni päivittäin, koska en tiedä kestänkö tätä ollenkaan. Vaikka tiedän että meidän rakkaus on syvää.... olenkin miettinyt onko tämä vain itsesääliä? Voi kun joku osaisi kertoa onko tällanen suhde enää mahdollista ollenkaan:(

    • F

      Minunkin mies lähti viikko sitten kiinaan 10 kuukaudeksi.. Aika kauheeta on ollut, mutta olen itsekkin ollut vaihdossa eli tiedän tunteen ja kuinka hyödyllinen vaihtarivuosi on sitten tulevaisuudessa. ja parempi että lähtee nyt reilu kakskymppisenä kun sitten joskus 20 vuoden päästä. helpompaa nyt. itsekkiun sain mieluisan yliopistopaikan. Tulevaisuus vähän auki että muutetaanko samalle paikkakunnalle kun palaa.

    • fairytale love

      Miten pystytte lähtemään ? En ikinä voisi kuvitella, että voisin olla erossa rakkaastani ainakaan yli kuukautta. En kestäisi todellakaan sitä eroa. Itsekkin halusin ulkomaille vaihtoon, mutta toisaalta olen jo asunut ulkomailla ja käyn koulua englannin kielellä. Jos saan koulut käytyä, yritän saada varmaan töitä ulkomailta ja luulisin, että avokki on lähdössä mukaan. Hänkään ei voisi kuvitella olevansa erossa minusta. Suhteemme alkoi kaukosuhteella ja nekin parin viikon erot olivat ihan tuskaa. Ja välimatkaa oli n 900km (lappi/etelä-suomi)

    • onnellisin kaikista

      Etäsuhde kyllä toimii, kunhan pelisäännöt ovat selvät. Sovittava milloin jompikumpi matkustaa toisen luo ja vierailut voi olla ihan hyvin periaatteella jokatoinen viikonloppu minulla ja jokatoinen sinulla. Opiskelijat saavat opiskelijakortilla alennuksen julkisiin liikennevälineisiin. Jos rakastaa ja välittää toisesta, ei matka ole este eikä mikään. Itse pidän yhteyttä rakkaaseni skypen kautta, näin saamme päivittäin jutella keskenämme ja se on kuin toinen olisi siinä ihan lähellä

    • Oma kokemus...

      Minulla on muutamasta kokemusta kaukosuhteesta .Ja ,ikävä kyllä ,ne eivät meidän tapauksessa toimineet ,kun kävä on kova ja vapaita on vähn viikonloppuisin.Livenä on helpompii tavata :9 muulloin kommunikoidessa tulee väkisin väärinkäsityksiä:(

      • E

        Kyllä sen erossa olon kestää.Ennen lähtöä se vain kuulostaa ja tuntuu paljon pahemmalta kuin onkaan. Ja kun tietää että kyseessä on väliaikainen ratkaisu, ei se niin kauheaa ole:) Hyvällä asenteella vaan matkaan, kumpikin koittaa sitten tsempata toista jos on huono päivä! Itse olen tälläkin hetkellä vaihdossa ulkomailla, ihmeen helppoa on ollut vaikka miehen kanssa ollaankin oltu 7,5 vuotta yhdessä ja niistä viimeisimmät 5,5 vuotta kimpassa asuttukkin. Toisaalta, tuoreessa suhteessahan erossa olo varmaan onkin rankempaa, kun on vielä "alkuhuumat" meneillään?


      • AlfMelmac
        E kirjoitti:

        Kyllä sen erossa olon kestää.Ennen lähtöä se vain kuulostaa ja tuntuu paljon pahemmalta kuin onkaan. Ja kun tietää että kyseessä on väliaikainen ratkaisu, ei se niin kauheaa ole:) Hyvällä asenteella vaan matkaan, kumpikin koittaa sitten tsempata toista jos on huono päivä! Itse olen tälläkin hetkellä vaihdossa ulkomailla, ihmeen helppoa on ollut vaikka miehen kanssa ollaankin oltu 7,5 vuotta yhdessä ja niistä viimeisimmät 5,5 vuotta kimpassa asuttukkin. Toisaalta, tuoreessa suhteessahan erossa olo varmaan onkin rankempaa, kun on vielä "alkuhuumat" meneillään?

        Kaikkea ei pidä kertoa. Vieraassa maassa saa uutta elämystä ja lihaa, hmm. Kyllä muuten ollaan mielin kielin, tarkkana vaan, ettei saa tautia.


    • Etiäinen.

      Kolme vuotta yhdessä ja sen jälkeen viisi etäsuhdevuotta. Rakkaus on kestänyt ja kuukauden kuluttua palaamme takaisin saman katon alle. Suhde on vakaa, tasainen ja luottamus on kohdillaan eli etäsuhteilu vain vahvisti suhdettamme. Vaatii kuitenkin paljon uhrauksia ja aikaa. Kaiken arvoista vain jos todella rakastatte toisianne.

    • KIMMO SAARI-62

      Ei toiminut ,lähdin etelään josta löysin tosi kuuman pimun jonka toin suomeen ja se ei lähde kielitaidottamana mihinkään mutta jos diggaat kuivien nappailua niin siitä vaan,kaikkee kannattaa kokeilla.taas jos pimus on sitä vastaan ni potkase ulos se ja ala koukkailee uusia pimuja ,niitä kyllä riittää.

    • rakastunutopiakelija

      Joudun ehkä eroamaan, koska KELA haluaa enemmän opintopistäitä lisää,eikä katso hyvällä kaikkia kutevia, maleksivia luuseriteinejä .


      Kolulut ovat OPPIMISTA varten, ei kutemista! Toivon, että Kela lopettaisi kaikkien seurustelevien opintotuet, jotta todella opiskeluhalukkaat ihmiset saisivat näiden heikkojen luusereiden opiskelupaikat

    • miksumuksumiksi

      Hei minulla on kaukosuhde olemme ollut nyt 10kk yhdessä kaverini asuu espoossa mie pohjoisessa , ,että näyttää tämä suhde on ollut alusta asti ihan ok ,tietysti ennkkoluuja tulee ja mitä vaan ,mutta uskon teidän onnistuvan ,jos oikein rakastatte toisianne ja olette onnellisia,toivon sitä omasta puolestani ,että teidän onni onnistuu t.sumu

    • akka kierrätykseen

      Vastaus on lyhyt ja sisältää totuudensiemenen: EI ONNISTU! Ainoana poikkeuksena on naisten harlekiini-kirjat, joissa on aina onnellinen ja romanttinen loppu :)

      • FIN/EST

        ONNISTUU...itse 4 vuotta töissä ulkomailla,puhelimet ja skype keksitty, mikä voisi mennä pieleen?
        Ja jos tulee luottamuspula niin pistää rahahanat kiinni, niin kohentuu jälleen


      • FIN/THAI
        FIN/EST kirjoitti:

        ONNISTUU...itse 4 vuotta töissä ulkomailla,puhelimet ja skype keksitty, mikä voisi mennä pieleen?
        Ja jos tulee luottamuspula niin pistää rahahanat kiinni, niin kohentuu jälleen

        Olet oikeassa...kaukosuhde-eukkoni kuvitteli, että nyt on kaikki reilassa eikä tarvitse vastailla aina minun puhelinsoittoihini. Laitoin hanat kiinni, niin johan rupesi yhteys jälleen pelaamaan. Ja tekstareihinkin vastailee hanakasti tyyliin: " I love you so much" ;)


    • Aidot tunteet

      Kaukosuhteen toimivuus riippuu paljon molemminpuolisen luottamuksen ja rakkauden määrästä. Jos näitä ei ole, on aivan sama vaikka suhteen toinen osapuoli asuisi seinän takana. Ikävöinti ja kaipaus ovat normaaleja tunteita kun ei näe rakastettuaan jatkuvasti. Ihmisellä on useimmiten pyrkimys löytää elämänkumppani, jonka kanssa voi elää myös ns.normielämää. Jos kaukosuhde pitkittyy ja siitä puuttuu yhteinen tavoite elää joskus yhdessä, on lopputulos aika usein finito, eli loppu. Itsellä kaukosuhde on kestänyt pian viisi vuotta. Alussa meni pari vuotta miettien tuleeko tästä mitään, sillä kumppani ei asu Suomessa. Oli kapinointia, epätoivoa, unettomia öitä...mutta meillä on ollut koko ajan yhteinen tavoite- Se tulee koko ajan lähemmäksi. Pian asumme jo yhdessä. Mieli on rauhoittunut ja rakkautemme kestänyt. Hyvää kannattaa odottaa, mutta sen eteen on myös itse ponnisteltava :) Yksi suuri virhe on kaataa etäsuhteen ongelmat toisen kannettaviksi. Parisuhteessa on nimittäin aina pari.

    • jk

      ei ole olut samanlaista tilanneta

    • ??????

      Miksette muuta puoliväliin, jos epäilyttää ? kyllä tuon n. 100 kilometriä suuntaansa kulkee päivittäin. Olen näet itse käynyt töissä tuon matkan päässä.

    • TULEE OLEMAAN

      RAKKAUDEN KOITINKIVI

    • riippuu ihmisistä

      Jos toinen tai molemmat on hurjia bilehileitä, pettäminen on todennäköistä. Varsinkin jos yhteydenpito hiipuu. Opiskellessa ja töissä törmää aina uusiin ihmisiin.
      Jos suhde on hyvä ja molemmat tykkää enemmän rauhallisesta elämäntyylistä ja ikävöi/pitää yhteyttä päivittäin, sekä näkee aina kun on mahdollista, voi onnistua.

    • juupajuu............

      Mulla kaatui ainakin 7vuoden suhde, kun mies muutti toiselle paikkakunnalle työn perässä. (vaikka oli siis viikonloput mun luona)

      Hänellä taisi nousta uudet kuviot liikaa päähän ja dumbbas 7vuoden jälkeen puhelinsoitolla.

      Eli aika harvinaista, jos kestää...

      • kaisakakkonen

        Jos omalle suhteellesi on käynyt huonosti kaukosuhteessa et voi yleistää että niin käy kaikille tai että on harvinaista jos kaukosuhte kestää. Mitä itse olen lukenut niin hyvin moni kaukosuhde kestää, eli voisi ennemmin sanoa että sinun tilanteesi tässä on harvinainen. Tuollaiseen väitökseen tarvitsee alle tietoa muidenkin kaukosuhteista, oman suhteen tila ei kerro onko ero yleistä vai ei.


    • EI TOIMI!

      Ei onnistu. Siinä vaiheessa kun muijan tekee mieli munaa niin sitä haetaan lähimmästä baarista etenkin jos "oma kulta" notkuu jossain satojen kilometrien päässä poissa vahtimasta. Unohda koko juttu. Kyllä kaloja meressä riittää!!

    • ...

      Jos rakastatte ja kunnioitatte toisianne, se toimii!
      Jos ette se ei toimi.
      Kaikki riippuu siitä lähdettekö haikailemaan toisten ihmisten perään.

    • Jerederi

      Varsin huono ennuste on kaukosuhteilla. Raastavin asia lienee epäily toisen pettämisestä tai siitä, että tunteet vain katoavat kun toinen ei ole läsnä. TÄmä tunteiden katoaminen kaukosuhteissa on tieteellinen fakta. Itse olen niin umpirakastunut kuin olen, että minun tunteeni eivät mihinkään katoa, mutta naisilla tämä lienee yleisempää. Naisen kun on todella paljon helpompi löytää uusi mies kuin miehen nainen, ja uusia ehdokkaita pukkaa jatkuvasti. Skype tai mese ei todellakaan riitä läheisyydentunteeseen, se on hyvä tulla selväksi jo heti alussa. Jos suhteessa ei ole fyysistäkosketusta, se ei vaan toimi. Kyse on siis luottamuksesta ja rakkauden säilymisestä. Olet todella onnekas mies jos pystyt säilyttämään naisen kaukosuhteessa. Nainenhan noi suhteet yleensä "mokaa" pettämällä tai tunteiden laantumisella.

      Jokatapuksessa kokemuksesta tiedän, että aika erossa on helvetillistä ja se jäynää mieltä jatkuvasti. Toki voi olla ihmisiä joille kaukosuhde/avoins uhde toimii mainiosti.

    • pitkät riiausreissut

      Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä (niinkuin varmaan sadat muutkin) että jos se on TOSI rakkautta se kestää!!!
      Ompahan sitten tulevaisuudessa kahta makoisampaa kölliä yhteisessä asunnossa vierekkäin.
      Tämä on toki koetinkivi molemmin puolin kestääkö vaiko ei, mutta jos se ei kestä sinun täytyy ajatella ettei se sitten ollut sitä OIKEAA.
      Onhan paljon ihmisiä jotka elävät kaukosuhteessa vaikka kuinka ja kauan, ja silti mieli palaa toisen luo ja uskollisuus säilyy.
      Olen itse "seurustellut" jo yli 4.5v miehen kanssa joka asuu yli 50km päässä, olosuhteet ovat vain nyt nämä, näillä mennään (siis kumpikaan ei ole toisessa liitossa, meillä ei ole muita kumppaneita, olemme kihloissa)
      Ole vain luottavaisilla mielillä!!!

    • Totuttele

      Se haluaa vaan eroon susta, ei kiinnosta ns. tarpeeksi. Naiset kyllä heittää kaikki tulevaisuudensuunnitelmat äijän vuoksi jos se kiinnostaa, eikä varsinkaan suunnittele opiskelupaikkoja satojen kilometrien päähän. Jostain asuntolasta bongattu tyhjätasku ei ole vaikea jättää.

      • tulevaisuus---

        Olen nainen, enkä heittäisi tulevaisuuden suunnitelmiani (opiskeluita) pois vain jonkun miehen takia. Jos kyseessä on tosirakkaus ja halu olla yhdessä on kova, niin silloin toista pystyy kyllä odottamaan vaikka niiden opiskeluiden ajan etäsuhteessa.

        Jotenkin tuntuu huvittavalta, että toinen on valmis perumaan kaikki suunnitelmat vain seurustelun takia. Entäs sitten, jos seurustelu loppuu ja itse on tyhjän päällä? On muutettu toisen takia paikkakuntaa, jätetty opiskelut, työpaikat, mutta suhde ei kantanutkaan. Sitten voi tulla suru puseroon.

        Itse nuorempana luovuin minulle tärkeästä suunnitelmasta miehen takia. Kuvittelin, että olisimme yhdessä vaikka kuinka pitkään ja katsoin toiveikkaana tulevaisuutta, halusin katsoa mihin suhde veisi. Suhde päättyikin jonkin ajan päästä ja tunsin surua menetetyn mahdollisuuden takia. Ikinä en voi sitä enää saada uudestaan...

        Olen varmaan muuttunut kyyniseksi.


    • saharaaa-

      Ite tapasin oman mieheni noin vähä yli puoli vuotta sitte ja välimatkaa oli sellaset 170km. (Kymenlaakso/Etelä-Savo)
      Syystä tapailut meni ainoastaan vain viikonlopuille ja lomilla. Ite työskentelin omalla paikkakunnalla ja mieheni opiskelee omalla (opiskelee edelleen) ja olimme kaukosuhteessa noin 3-4kk ja hyvin se toimi, koska meillä oli ihan selvät pelisäännöt ja vasta, kun jäin töistäni pois niin harkittiin yhteen muuttoa ja muutinkin sitte mieheni paikkakunnalle ja sain täältä kivasti töitä. Yhdessä oloa ei ole vielä ihan vuottakaan.
      Itsekkään en ole aikasemmin pitänyt kaukosuhteista, koska toinen voi hairahtua tekemään anteeksiantamatonta ja muuten vaan unohtaa, mutta onneks näin ei meidän kohdalla käynnyt ja nyt ollaa asuttu 4kk yhdessä. Aito Rakkaus kestää mitä vain, jos sen antaa kestää!!! :)

    • 32423424234

      Minulla on jonkinlaista kokemusta kaukosuhteesta.. mutta silloin kyse oli "vain" viidestä kuukaudesta.

      Aloin seurustelemaan pojan/miehen kanssa, ja hän oli jo tavattaessa järjestänyt itsensä puoleksi vuodeksi ulkomaille vaihtoon. Meni 3-4 kk ihanasti seurustellen, kunnes aika tuli ja jätettiin hetkeksi hyvästit. Oltiin joka ikinen päivä jollain lailla yhteyksissä, lähinnä Skypen välityksellä. Yhden kerran sitten matkustin häntä tapaamaan, ja päästiin olemaan yhdessä kokonainen viikko.

      Rakkaani palasi kotiin kesän alussa ja on siitä asti asunut luonani pienessä yksiössä. Olemme ajatelleet yhteenmuuttamista ensi keväällä.

      Ai juu, ja tavatessamme välimatkaa oli n. 60 km, mutta se taittui nopeasti junalla tai autolla useamman kerran viikossa.

    • santsuuuu

      Olen ollut kaukosuhteessa 3,5 vuotta ja 200km välimatkaa. Vaikeuksia on ollut mutta niiden yli on päästy puhumalla ja sopimalla säännöt. Kaikki mahdolliset lomat ja viikonloput nähtiin ja tottakai pidettiin yhteyttä soittelemalla. Onneksi vihdoin poikaystävä pystyi muuttamaan luokseni :)

    • uudeltamaalta

      itsellä kaatui 7v kihlaus juuri saman asian takia.ex muija petti siellä uudella opiskelu paikkakunnalla.eli suurella toden näköisyydellä nainen tulee hakemaan uuden miehen tilallesi.
      tai se on jo väsynyt sinuun siksi haki kouluun joka on kilometrien päässä.

    • anttiilves

      moi!
      oltiin tulevan vaimoni kaa 2 vuotta 400 km:n päässä.nyt ollaan oltu 11 v naimisissa ja on 3 lasta joten toimii

    • Leski87

      Heips. Täällä kirjoittaa 23-vuotias leski, jouduin tuossa vähän aikaa sitten ikuiseen kaukosuhteeseen miesystäväni kanssa, jos näin voi sanoa :/

      Voisin sanoa että jos teillä tulee ongelmia välimatkan takia jne, niin ainakin voitte selvittää asiat ennemmin tai myöhemmin. Teinä en repisi turhaa stressiä välimatkasta, asiat menee niin niinkuin niiden on tarkoitus mennä. Joku mainitsikin että teillä on edessä koetinkivi, ja näinhän asia onkin.

      Välimatka vain 200km? Eihän se ole mitään! Äkkiähän tuo aika menee vaikka junassa, autollakin ajaen.

      Vajaan vuoden seurustelu on kyllä kovin lyhyt aika, mutta nyt teitä testataan ;)

      Jos saisin itse valita, niin mieluummin ottaisin vaikka sen kaukosuhteen kuin nykyisen tilanteeni. Ette tajuakaan miten hyvin teillä asiat loppujen lopuksi on.

      • Uutuus

        Mistä päin leski kirjottelee? Miksi jäädä menneitä murehtimaan, sähköpostiosoitteesi?


    • hmmh

      Itselläni on myös samankaltainen tilanne menossa. Ollaan seurusteltu/asuttu yhdessä yli 3v. Opiskelujeni takia jouduin muuttamaan toiselle puolelle Suomea. Suhteen alussa myös sanoin että en ikinä ryhtyisi kaukosuhteeseen, siitä ei tulis mitään. Nyt kumminkin tässä ollaan. Rakastan miestäni niin paljon että ero ei tulisi kysymykseenkään. Kestän kyllä kaukosuhteen mutta eroa en voisi ajatellakaan. Nyt on kulunut 2kk muutosta ja olen juuri tulossa lomalta mieheni luota, ensimmäistä kertaa nähdään muuttoni jälkeen.
      Kaukosuhte voi kyllä onnistua, se riippuu ihan molempien panostuksesta ja sitoutumisesta. Meillä tämä ero ei kestä kuin 9kk joka toivonmukaan kuluu nopeaa. Pitempään kaukosuhteeseen en kyllä haluaisi, eikä toivottavasti tämän jälkeen tarvitse ikinä enää kaukosuhteessa ollakaan.
      Kommunikointi meillä on lähinnä ollut mesekeskusteluja, jossa on aika suuri väärinymmärtämisen riski (ilman että näkee toisen eleet, kuulee äänensävyn jne), jonka vuoksi on myös pientä kinaa ollut useasti. Mitään vakavampaa riitaa ei kumminkaan ole ollut, ja aina on pystytty sopivaan kinat.
      Pelkäsin myös sitä että riideltäisiin lomalla, sillä joillakin on kaukosuhteessa niinkin käynyt. Mutta onneksi se pelko osoittautui turhaksi, päinvastoin ollaan toisiimme ihan umpirakastuneita ja osataan arvostaa yhteistä aikaa ihan eri tavalla nyt.
      Sopikaa pelisäännöistä ennen muuttoa ja pitäkää yhteyttä toisiinne mahdollisuuksien mukaan niin hyvin se menee. :) Tsemppiä kaikille kaukosuhteessa oleville!

    • Todennut

      Hyvä suhde kestää kaukosuhteen.

    • nti järkevä

      Hei jos rakastatte toisianne tosissaan niin sen pitäisi kestää ja miksette opiskele samalla paikkakunnalla koska silloin olisitte toistenne läheisyydessä. Ehkä olisi sitten aika pitää tauko ja nähdä lomilla.Esim minä muutan pian mutta poikaystäväni lupasi ettei hän jätä minua ja kyllähän te kaik näette vaikka facebookissa ja twitterissä tai skypessä

      • nti sinisilmä

        Lupauksia, lupauksia...


    • miemie^^

      Hei!

      200km on lyhyt matka, taittuu nopeasti junalla/bussilla. Itse yhden (pitkän) suhteen laitoin tosin palasiksi, kun lähdin töihin Lappiin, sieltä on kuitenki hiukan hankalampi kulkea toisen luo. Toisaalta välimatka saattaa tehä myös hyvää!!!

    • bloodred247

      Itselläni on asia hieman toisin päin, olen ollut kaukosuhteessa yli vuoden ja nyt samalla paikkakunnalla asumisen mahdollisuus jännittää.
      Mutta yleisenä ohjeena voisin sanoa että kaikkeen tottuu. Seurusteluni alussa soittelimme toisillemme tuntien mittaisia puheluja (ilmaiset puhelut), juttelimme Skypessä ja mesessä. Päivisin tekstailimme. Oli se rankkaa, mutta alun jälkeen kun kaukosuhde vakiintui, myös mieli tasaantui. Välimatkaa on 450km, joten näemme kerran-pari kuussa. Kaikille kaukosuhteet eivät tosin vaan toimi, mutta aina kannattaa kokeilla. Jos luottamusta löytyy, ei siinä mitään häviäkään.

    • zemppiä teille

      Vanhempana ja eronneena naisena voin kertoa ettei niitä tosi rakkauksia kovin usein tässä elämässä tule eteen. Jos sellaisen on onnistunut löytämään, niin siitä kannattaa pitää kiinni. Kannattaa ainakin yrittää.

    • hihhuli hei

      Jeps, se on leikin loppu.

    • Avovaimo

      Voi toimiakin. Ainakin meillä toimii, yhdessä asuttu 2 vuotta, mies on tällähetkellä rauhanturvaajana Afganistanissa, sitä ennen vietti 1,5kk koulutuksessa toisella puolen Suomea.
      Afganistanista pelaa nettiyhteys ihan kivasti, lähes jokapäivä on skypen/mesen kautta juteltu, joskus on muutaman päivän operaatioita jolloin ei voi pitää Suomeen yhteyttä. Kun operaatio on ohi, mies soittaa tai ottaa netin kautta yhteyttä. Kahden kuukauden välein pääsevät lomille, ja saavat olla pari viikkoa kotona.
      Enemmänkin tämä välimatka vahvistaa uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja rakkauden kestävyyteen. Tiesin jo ennen seurustelun aloittamista, että mies hakeutuu jossainvaiheessa rauhanturvaajajoukkoihin, joten tiesin mihin olen ryhtymässä kun suhteen aloitin.

    • Blakki

      Tällä hetkellä menossa toinen kaukosuhde (ja toinen vakava suhde ikinä). Ex-poikaystäväni kanssa meillä oli 4 tunnin välimatka junalla. Tiukkaahan se teki. Olimme yhdessä 6kk ja pidimme skypella ja mesellä yhteyttä melko tiuhaan. Muutin n. 5 kuukauden seurustelun jälkeen uudelle paikkakunnalle opiskelujen perässä, jolloin välimatkamme väheni n. 100 km. Valitettavasti exäni ei kestänyt välimatkaa. Totesi, ettei suhteellamme ole tulevaisuutta, varsinkin kun hän lähtee suorittamaan palvelustaan. Loppujen lopuksi selvisi, että hänellä oli toinen, joka oli helppo salata välimatkan takija. Kun muutin lähemmäksi mies pelästyi kiinnijäämisen mahdollisuutta ja vihelsi pelin poikki.

      Nykyisen kanssa olen ollut nyt yhdessä viikkoa vaille vuoden. Asumme n. 250 km päässä toisitamme ja mies suorittaa samalla vuoden palvelustaan, joka onneksi päättyy tammikuussa. Voisi sanoa, että meillä kaukosuhde on sujunut paremmin kuin hyvin. Ehkä tätä auttaa vielä se, että vanhempani asuvat n. 50 km päässä poikaystäväni kotikaupungista. Vietän usein aikaa sillä puolen suomea, joten näemme melkein joka viikonloppu. Armeijan vaikutus on vahvistanut suhdettamme ja pakottanut hitaaseen etenemiseen. Niinhän sitä sanotaan, että jos suhde ei kestä armeijaa, niin se ei todennäköisesti kestä tulevaisuuttakaan.

    • kaukosuhteessa

      Mielestäni kaukosuhde ja sen toimiminen on aivan ihmisestä kiinni. Luottamuksen tulee olla vankka, toista tulee rakastaa ja hänelle tulee olla äärettömän avoin ja uskollinen. On tärkeää huomioida toinen joka päivä, ettei etäänny toisesta, koska toista ei pysty näkemään (viestit, puhelut, internetin välityksellä keskustelut. on monia tapoja näyttää hellyyttä ja rakkautta, kuten esimerkiksi sydän viestin perään, kauniita sanoja puhelun lopuksi tms). Hän ei tiedä, mitä sinä olet päivän aikana tehnyt eikä tunne uusia kuvioitasi asuinpaikkakunnallasi. Ajan järjesteleminen on ennen kaikkea tärkeää. Yhteistä aikaa on vähän ja siksi onkin tärkeää pystyä viettämään se yhteinen aika yhdessä. Kannattaa suunnitella tapaamisen hyvin etukäteen, että ne sopivat molempien kannalta sopiviin ajankohtiin. Ennen tapaamisia kannattaa hoitaa kaikki muu ylimääräinen pois alta, että voi keskittyä vain toiseen (eli työt, läksyt jne pois alta).

      Itse olen ollut aina kaukosuhteessa, ensimmäinen suhteeni kesti 3 vuotta ja nyt olen parhaillaan toisessa suhteessa, joka on kestänyt tällä hetkellä vuoden ja kovasti haluamme suhdetta jatkaa ja olemme rakastuneita. Lyhin kaukosuhteen välimatka on ollut 100 km, josta se siirtyi 400 km ja lopulta asuimme erimaissa. Ensimmäinen suhteeni ei kaatunut välimatkaan, vaan aivan muuhun (mieheni olisi halunnut naimisiin, muutta yhteen, perheen jne, itse en ollut vielä valmis sellaiseen). Tällä hetkellä minulla ja miehelläni meillä on alle 300 km välimatkaa, pian 4 tunnin lentomatka, koska muutan taas ulkomaille. Suhteemme toimii hyvin, olemme avoimia toisillemme ja rakastamme toisiamme. Suhteessamme on paljon hellyyttä, yllätyksiä ja hyvä luottamus. Tässä ja edellisessä suhteessa olemme tavanneet 3-4 kertaa kuussa eli joka viikonloppu huolimatta siitä, missäpäin olen asunut.

      Kaukosuhde on itsestä kiinni. Pitää olla kurinalainen ja miettiä paljon aikatauluja, raha-asioita (koska liput ovat kalliita) jne, mutta kyllä se toimii, jos vaan niin itse haluaa ja molemmat ovat siihen sitoutuneita. Kaukosuhde kestää yleensä vain aikansa, sitten on kokoelämä aikaa olla yhdessä.

    • herätysss

      Jos on todella rakkaudesta kyse, niin silloin välimatka ei ole ongelma. Rakkaus on eikä tunne välimatkaa. Läheisriippuvuus on eri asia.

    • rakkaus=humpuukia

      Riippuu lähinnä naisesta. Mies kykenee yleensä aina kaukosuhteeseen, mutta nainen on normaalisti ns. "vapaata riistaa" sillon kun poikaystävä ei ole vartioimassa. Ei siinä normaalisti tarvita kuin muutama kaunis sana naiselle niin tämä vaihtaa omistajaa.

      • ................

        Totta tuo. Mielestäni naisen "rakkaus" on ylipäätäänkin ohimenevää sorttia, se laantuu normaalivauhdilla joskus jopa muutamassa kuukaudessa. Miehen rakkaus on tyypillisesti kestävämpää sorttia. Jos mies on pelimiehiä, naisen kokeman alkurakkauden voi venyttää vuoden, ehkä jopa parin vuoden pituiseksi. Turvallisinta on kuitenkin kihlata nainen ja sitten panna hänet paksuksi n. puolen vuoden yhdessäolon jälkeen. Sitten kun kahleet (yhteinen kämppä ja lapset) on kivasti paikallaan, voi sellainen enemmän ystävyyspohjainen rakkaussuhde kehittyä rauhassa.

        Oman äskettäisen kokemukseni mukaan, jos suhde etenee kaukosuhteena noin vuoden pituiseksi, ilman että on edes näköpiirissä mitään mahdollisia konkreettisia sitoumuksia tulevaisuuden yhdessä asumisesta, tai miehellä vain menee hermot siihen että naista pitää jonkun netin välityksellä joka päivä geimata täydellisesti jotta tämä pysyisi kiinnostuneena ja uskollisena, niin kaukosuhde ei pääty erityisen onnellisesti. Suhteen ylläpito vei paljon aikaani ja kuitenkin stressaannuin ja masennuin siitä, joten puhuin suuni puhtaaksi kaikista ongelmistamme ja seuraavasta erimielisyydestä nainen lähti kävelemään, toivotin hänet tervemenneeksi koska kaipasin hermolepoa.

        Se kuinka helposti nainen itse asiassa pettää, riippuu tietysti ehkä vähän siitäkin miten lutkahtavia taipumuksia hänellä on ja onko jotain moraalikäsityksiä päässyt jostain tarttumaan.


    • kaukorakkaus_

      samanlainen tilanne itselläni.
      aloimme kihlattuni kanssa seurustella tammikuussa ja minä olin töissä etelä-suomessa kun hän opiskeli pohjoisessa. näimme melkein joka viikonloppu koska isäni asuu samalla paikkakunnalla kuin hän ja isäni kuskasi kihlattuani luokseni usein ja joskus hän tuli bussilla.
      kesällä muutimme yhteen paikkakunnalle josta hän sai työharjoittelupaikan. minäkin sain kesätöitä ja hain opiskelemaan samalle paikkakunnalle kuin hän.
      elokussa sain opiskelupaikan 100km päästä häntä. minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin ottaa paikka vastaan koska en halunnut jäädä työttömäksi.
      ihanan ja tiiviin kesän jälkeen välissä 100km, näemme (taloudellisestatilanteesta riippuen) jokatoinen viikonloppu, joskus joka viikonloppu. kihlatulleni tämä järjestely käy mutta minua tämä ahdistaa. en pidä tästä. haluaisin hankkia asunnon paikkakunnalta jossa hän opiskelee ja kulkea sieltä tänne kouluun. hänelle tämä ei käy. hän ei halua.
      tunnen olevani umpikujassa koska ajatus siitä että tätä kestää seuraavat 3 vuotta on kauhea!! hänelle se on lyhyt aika mutta minulle ikuisuus.

      erota en halua. pakko vain tyytyä tähän.

    • kaputti

      Rakkaus kestää melkein mitä vain. :)

    • akkas pettää

      4,5v oltiin emännän kanssa seurusteltu, 3v asuttu yhdessä. Sitten lähin vaihtoon 8kk ajaks ja 2kk kerkesin olla pois ku akalla oli läheisyyden(munan) tarve yltynyt niin suureksi että ei pöksyt pysyny jalassa. Töistä se uus ukko vissiin löytynyt.

      Itse sinisilmäsenä luotin ja muijaki rakkausviestejä lurkutteli kaiken aikaa samalla ku vierasmies kävi vähän väljä hoitelemassa. Jäi sitte kiinni ja nyt muka niin surullinen ja rakastaa. Naisilla sitä riittää julmuutta

    • Anonyymi

      Nostetaas tätä vanhaa keskustelua vähän esiin.

      Eli asutaan vielä erillään poikaystävän kanssa samalla paikkakunnalla ja ollaan seurusteltu melkein 6 vuotta. Omat opiskelut on pian loppusuoralla ja sitten pitäisi alkaa etsimään töitä. Tiedän, että tältä paikkakunnalta minun on vaikea työllistyä, joten voi olla että joudun muuttamaan useiden satojen kilometrien päähän. Poikaystäväni ei yritystoiminnan takia pysty tulemaan perässä.

      Olisiko tällaiseen tilanteeseen neuvoja? Onko tulevaisuutemme jo tuhoon tuomittu?

      • Anonyymi

        Itsellä juuri reilu 3 vuoden opinnot alkamassa ja muutan kauas poikaystävän luota. Ollaan oltu yhdessä 4 vuotta ja puolet siitä kaukosuhteessa aikasemminkin. Usko on kova, lähdemme matkaan luottavaisin mielin ja se on molemmista kiinni kestääkö suhde.

        Kyseessä ulkomaat- kotimaa kaukosuhde molempina kertoina.

        Ensimmäistä kertaa kaukosuhteilevat; virheitä tulee tehtyä, molemmin puolin. Se kuinka vakava virhe on, ja miten se käsitellään, määrittää tulevaisuutenne. Älkää silti miettikö liikaa heti alkuunsa, koska tunnetusti näin alkaa kehitellä ongelmia tyhjästä <3


    • Anonyymi

      Aiemmin kaukosuhde 2v, yhdessä 4 vuotta ja nyt pitäisi lähteä sinne mistä töitä saa. Minulla työllistyminen olisi nyt pääasiassa, mutta suhteen tulevaisuus pelottaa. Se näissä tilanteissa on hankalaa kun kaikki on niin avointa, ei tiedä mistä saa töitä koska työt ne määrää aika pitkälti missä asut. Olisi niin helppoa jos olisi sellainen ammatti, jota voisi harjoittaa missä vaan!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2824
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      523
      2654
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      57
      1089
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    Aihe