Kaukosuhde yhdessä asumisen jälkeen

Itsellä pikkuisen sama tilanne tulossa, joten mitään vastauksia ei sulle vielä ole. Kuitenkin,

Olemme asuneet samalla paikkakunnalla koko seurusteluajan ja nähneet todella usein. Nyt kuitenkin olen päässyt opiskelemaan kauas ja hän ei ole saanut opiskelupaikkaa ollenkaan. En vielä tiedä mitä hän meinaa tehdä, mutta teoriassa hän voisi lähteä mukaani, mutta entäpä jos ei lähdekään.. esim finanssiaalisten syiden takia...
Jos joudumme eri paikkakunnille, en tiedä, miten suhteen käy, mutten todellakaan halua erota. Toivon, että asia kääntyy parhain pain, sillä se vaivaa minua paljon.

Samanlainen tilanne menossa, itselläni jatkuu opiskelut Suomessa ja poikaystävä jäi Englantiin vaihtovuoden jälkeen. Tosin enää on pari kuukautta jäljellä, koska hänellä on työpaikka tiedossa Suomesta ja alustavasti suunnitteilla että hän muuttaa kanssani asumaan. Ikävä raastaa, pahinta on juurikin se että ei saa tuntea toisen läheisyyttä, kun siihen koko suhteen ajan (10kk) on tottunut. Ja tietenkin välillä on kaikenlaisia epäillyksen hetkiä että miten asiat järjestyy ja onko tämä järjetöntä, onko meillä tulevaisuutta. Varsinkin pelottaa että mitä jos hänen työkuvioissaan menee jotain vikaan ja homma peruuntuu tai ihan mitä vain menee pieleen. Skype, mese, facebook ja puhelut silloin tällöin helpottaa mutta aina on vaikeampaa lopettaa keskustelu, varsinkin kun kuulee toisen äänen. Mutta toisaalta poikaystäväni jaksaa valaa tulevaisuuteemme uskoa koska hän on sanonut että olen parasta mitä hänelle on ikinä tapahtunut, eikä anna sen noin vain luisua pois. Tästä nyt tuli vähän tällainen oman tilanteen vuodatus, toivottavasti edes jotain apua. Jos ei muuta niin ainakin voit lohduttautua että ainakaan teidän välimatkaanne ei tulla mittaamaan tuhansissa, vaan vain sadoissa kilometreissä. Ja sitten vielä latteus tähän loppuun: joku fiksu joskus lausui vertauksen että etäisyys on rakkaudelle mitä tuuli tulenliekille. Jos liekki on pieni, tuuli puhaltaa sen sammuksiin. Mutta jos liekki on iso, tuuli saa sen roihuamaan entistä komeammin. Pitää oman kokemukseni perusteella paikkansa.

Täällä vähän sama tilanne. Tavattu ollaan 3 vuotta sitten, puolen vuoden seurustelun jälkeen poikaystävä lähti vuodeksi eurooppaan vaihtoon. Sen jälkeen muutimme yhteen. 1,5 vuotta asuttuamme yhdessä, olen itse lähdössä Kiinaan vaihtoon. Väilmatka tulee olemaan SUURI. Onneksi olen vaihdossa vain puolivuotta, Näemme sinä aikana varmaan vain kerran.

Kaukosuhteesta yhteen ja kohta taas kaukosuhteeseen. Sen kyllä tietää miten raastavaa välimatka on. Mutta nyt se tulee olemaan vielä paljon suurempi, on myös vaikea pitää yhteyttä skypessa koska aikaerokin on sen verran suuri että ei aina vain voi aikataulut sopia yhteen... :(

Nyt sitä miettii miten suhteen käy kun noin kauksi lähteen...

Meillä ehkä vieläkin erikoisempi tilanne. Rakkaani sai opiskelupaikan 500 kilsan päästä ja minulla ei mahdollisuutta lähteä mukaan yritystoimintani takia. Kaiken huipuksi opiskelu kestää 3 vuotta. Erikoisinta on että olemme olleet yhdessä jo yli 5 vuotta...asumatta kuitenkaan yhdessä. Tilanne repii sisintäni päivittäin, koska en tiedä kestänkö tätä ollenkaan. Vaikka tiedän että meidän rakkaus on syvää.... olenkin miettinyt onko tämä vain itsesääliä? Voi kun joku osaisi kertoa onko tällanen suhde enää mahdollista ollenkaan:(

Minunkin mies lähti viikko sitten kiinaan 10 kuukaudeksi.. Aika kauheeta on ollut, mutta olen itsekkin ollut vaihdossa eli tiedän tunteen ja kuinka hyödyllinen vaihtarivuosi on sitten tulevaisuudessa. ja parempi että lähtee nyt reilu kakskymppisenä kun sitten joskus 20 vuoden päästä. helpompaa nyt. itsekkiun sain mieluisan yliopistopaikan. Tulevaisuus vähän auki että muutetaanko samalle paikkakunnalle kun palaa.

Miten pystytte lähtemään ? En ikinä voisi kuvitella, että voisin olla erossa rakkaastani ainakaan yli kuukautta. En kestäisi todellakaan sitä eroa. Itsekkin halusin ulkomaille vaihtoon, mutta toisaalta olen jo asunut ulkomailla ja käyn koulua englannin kielellä. Jos saan koulut käytyä, yritän saada varmaan töitä ulkomailta ja luulisin, että avokki on lähdössä mukaan. Hänkään ei voisi kuvitella olevansa erossa minusta. Suhteemme alkoi kaukosuhteella ja nekin parin viikon erot olivat ihan tuskaa. Ja välimatkaa oli n 900km (lappi/etelä-suomi)

Etäsuhde kyllä toimii, kunhan pelisäännöt ovat selvät. Sovittava milloin jompikumpi matkustaa toisen luo ja vierailut voi olla ihan hyvin periaatteella jokatoinen viikonloppu minulla ja jokatoinen sinulla. Opiskelijat saavat opiskelijakortilla alennuksen julkisiin liikennevälineisiin. Jos rakastaa ja välittää toisesta, ei matka ole este eikä mikään. Itse pidän yhteyttä rakkaaseni skypen kautta, näin saamme päivittäin jutella keskenämme ja se on kuin toinen olisi siinä ihan lähellä

Minulla on muutamasta kokemusta kaukosuhteesta .Ja ,ikävä kyllä ,ne eivät meidän tapauksessa toimineet ,kun kävä on kova ja vapaita on vähn viikonloppuisin.Livenä on helpompii tavata :9 muulloin kommunikoidessa tulee väkisin väärinkäsityksiä:(

Kolme vuotta yhdessä ja sen jälkeen viisi etäsuhdevuotta. Rakkaus on kestänyt ja kuukauden kuluttua palaamme takaisin saman katon alle. Suhde on vakaa, tasainen ja luottamus on kohdillaan eli etäsuhteilu vain vahvisti suhdettamme. Vaatii kuitenkin paljon uhrauksia ja aikaa. Kaiken arvoista vain jos todella rakastatte toisianne.

Ei toiminut ,lähdin etelään josta löysin tosi kuuman pimun jonka toin suomeen ja se ei lähde kielitaidottamana mihinkään mutta jos diggaat kuivien nappailua niin siitä vaan,kaikkee kannattaa kokeilla.taas jos pimus on sitä vastaan ni potkase ulos se ja ala koukkailee uusia pimuja ,niitä kyllä riittää.

Joudun ehkä eroamaan, koska KELA haluaa enemmän opintopistäitä lisää,eikä katso hyvällä kaikkia kutevia, maleksivia luuseriteinejä .


Kolulut ovat OPPIMISTA varten, ei kutemista! Toivon, että Kela lopettaisi kaikkien seurustelevien opintotuet, jotta todella opiskeluhalukkaat ihmiset saisivat näiden heikkojen luusereiden opiskelupaikat

Hei minulla on kaukosuhde olemme ollut nyt 10kk yhdessä kaverini asuu espoossa mie pohjoisessa , ,että näyttää tämä suhde on ollut alusta asti ihan ok ,tietysti ennkkoluuja tulee ja mitä vaan ,mutta uskon teidän onnistuvan ,jos oikein rakastatte toisianne ja olette onnellisia,toivon sitä omasta puolestani ,että teidän onni onnistuu t.sumu

Vastaus on lyhyt ja sisältää totuudensiemenen: EI ONNISTU! Ainoana poikkeuksena on naisten harlekiini-kirjat, joissa on aina onnellinen ja romanttinen loppu :)

Kaukosuhteen toimivuus riippuu paljon molemminpuolisen luottamuksen ja rakkauden määrästä. Jos näitä ei ole, on aivan sama vaikka suhteen toinen osapuoli asuisi seinän takana. Ikävöinti ja kaipaus ovat normaaleja tunteita kun ei näe rakastettuaan jatkuvasti. Ihmisellä on useimmiten pyrkimys löytää elämänkumppani, jonka kanssa voi elää myös ns.normielämää. Jos kaukosuhde pitkittyy ja siitä puuttuu yhteinen tavoite elää joskus yhdessä, on lopputulos aika usein finito, eli loppu. Itsellä kaukosuhde on kestänyt pian viisi vuotta. Alussa meni pari vuotta miettien tuleeko tästä mitään, sillä kumppani ei asu Suomessa. Oli kapinointia, epätoivoa, unettomia öitä...mutta meillä on ollut koko ajan yhteinen tavoite- Se tulee koko ajan lähemmäksi. Pian asumme jo yhdessä. Mieli on rauhoittunut ja rakkautemme kestänyt. Hyvää kannattaa odottaa, mutta sen eteen on myös itse ponnisteltava :) Yksi suuri virhe on kaataa etäsuhteen ongelmat toisen kannettaviksi. Parisuhteessa on nimittäin aina pari.

ei ole olut samanlaista tilanneta

Miksette muuta puoliväliin, jos epäilyttää ? kyllä tuon n. 100 kilometriä suuntaansa kulkee päivittäin. Olen näet itse käynyt töissä tuon matkan päässä.

RAKKAUDEN KOITINKIVI

Jos toinen tai molemmat on hurjia bilehileitä, pettäminen on todennäköistä. Varsinkin jos yhteydenpito hiipuu. Opiskellessa ja töissä törmää aina uusiin ihmisiin.
Jos suhde on hyvä ja molemmat tykkää enemmän rauhallisesta elämäntyylistä ja ikävöi/pitää yhteyttä päivittäin, sekä näkee aina kun on mahdollista, voi onnistua.

Mulla kaatui ainakin 7vuoden suhde, kun mies muutti toiselle paikkakunnalle työn perässä. (vaikka oli siis viikonloput mun luona)

Hänellä taisi nousta uudet kuviot liikaa päähän ja dumbbas 7vuoden jälkeen puhelinsoitolla.

Eli aika harvinaista, jos kestää...

Ei onnistu. Siinä vaiheessa kun muijan tekee mieli munaa niin sitä haetaan lähimmästä baarista etenkin jos "oma kulta" notkuu jossain satojen kilometrien päässä poissa vahtimasta. Unohda koko juttu. Kyllä kaloja meressä riittää!!

http://www.youtube.com/watch?v=V__lC7e3Ch8&feature=related

Jos rakastatte ja kunnioitatte toisianne, se toimii!
Jos ette se ei toimi.
Kaikki riippuu siitä lähdettekö haikailemaan toisten ihmisten perään.

Varsin huono ennuste on kaukosuhteilla. Raastavin asia lienee epäily toisen pettämisestä tai siitä, että tunteet vain katoavat kun toinen ei ole läsnä. TÄmä tunteiden katoaminen kaukosuhteissa on tieteellinen fakta. Itse olen niin umpirakastunut kuin olen, että minun tunteeni eivät mihinkään katoa, mutta naisilla tämä lienee yleisempää. Naisen kun on todella paljon helpompi löytää uusi mies kuin miehen nainen, ja uusia ehdokkaita pukkaa jatkuvasti. Skype tai mese ei todellakaan riitä läheisyydentunteeseen, se on hyvä tulla selväksi jo heti alussa. Jos suhteessa ei ole fyysistäkosketusta, se ei vaan toimi. Kyse on siis luottamuksesta ja rakkauden säilymisestä. Olet todella onnekas mies jos pystyt säilyttämään naisen kaukosuhteessa. Nainenhan noi suhteet yleensä "mokaa" pettämällä tai tunteiden laantumisella.

Jokatapuksessa kokemuksesta tiedän, että aika erossa on helvetillistä ja se jäynää mieltä jatkuvasti. Toki voi olla ihmisiä joille kaukosuhde/avoins uhde toimii mainiosti.

Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä (niinkuin varmaan sadat muutkin) että jos se on TOSI rakkautta se kestää!!!
Ompahan sitten tulevaisuudessa kahta makoisampaa kölliä yhteisessä asunnossa vierekkäin.
Tämä on toki koetinkivi molemmin puolin kestääkö vaiko ei, mutta jos se ei kestä sinun täytyy ajatella ettei se sitten ollut sitä OIKEAA.
Onhan paljon ihmisiä jotka elävät kaukosuhteessa vaikka kuinka ja kauan, ja silti mieli palaa toisen luo ja uskollisuus säilyy.
Olen itse "seurustellut" jo yli 4.5v miehen kanssa joka asuu yli 50km päässä, olosuhteet ovat vain nyt nämä, näillä mennään (siis kumpikaan ei ole toisessa liitossa, meillä ei ole muita kumppaneita, olemme kihloissa)
Ole vain luottavaisilla mielillä!!!

Se haluaa vaan eroon susta, ei kiinnosta ns. tarpeeksi. Naiset kyllä heittää kaikki tulevaisuudensuunnitelmat äijän vuoksi jos se kiinnostaa, eikä varsinkaan suunnittele opiskelupaikkoja satojen kilometrien päähän. Jostain asuntolasta bongattu tyhjätasku ei ole vaikea jättää.

Ite tapasin oman mieheni noin vähä yli puoli vuotta sitte ja välimatkaa oli sellaset 170km. (Kymenlaakso/Etelä-Savo)
Syystä tapailut meni ainoastaan vain viikonlopuille ja lomilla. Ite työskentelin omalla paikkakunnalla ja mieheni opiskelee omalla (opiskelee edelleen) ja olimme kaukosuhteessa noin 3-4kk ja hyvin se toimi, koska meillä oli ihan selvät pelisäännöt ja vasta, kun jäin töistäni pois niin harkittiin yhteen muuttoa ja muutinkin sitte mieheni paikkakunnalle ja sain täältä kivasti töitä. Yhdessä oloa ei ole vielä ihan vuottakaan.
Itsekkään en ole aikasemmin pitänyt kaukosuhteista, koska toinen voi hairahtua tekemään anteeksiantamatonta ja muuten vaan unohtaa, mutta onneks näin ei meidän kohdalla käynnyt ja nyt ollaa asuttu 4kk yhdessä. Aito Rakkaus kestää mitä vain, jos sen antaa kestää!!! :)

Minulla on jonkinlaista kokemusta kaukosuhteesta.. mutta silloin kyse oli "vain" viidestä kuukaudesta.

Aloin seurustelemaan pojan/miehen kanssa, ja hän oli jo tavattaessa järjestänyt itsensä puoleksi vuodeksi ulkomaille vaihtoon. Meni 3-4 kk ihanasti seurustellen, kunnes aika tuli ja jätettiin hetkeksi hyvästit. Oltiin joka ikinen päivä jollain lailla yhteyksissä, lähinnä Skypen välityksellä. Yhden kerran sitten matkustin häntä tapaamaan, ja päästiin olemaan yhdessä kokonainen viikko.

Rakkaani palasi kotiin kesän alussa ja on siitä asti asunut luonani pienessä yksiössä. Olemme ajatelleet yhteenmuuttamista ensi keväällä.

Ai juu, ja tavatessamme välimatkaa oli n. 60 km, mutta se taittui nopeasti junalla tai autolla useamman kerran viikossa.

Olen ollut kaukosuhteessa 3,5 vuotta ja 200km välimatkaa. Vaikeuksia on ollut mutta niiden yli on päästy puhumalla ja sopimalla säännöt. Kaikki mahdolliset lomat ja viikonloput nähtiin ja tottakai pidettiin yhteyttä soittelemalla. Onneksi vihdoin poikaystävä pystyi muuttamaan luokseni :)

itsellä kaatui 7v kihlaus juuri saman asian takia.ex muija petti siellä uudella opiskelu paikkakunnalla.eli suurella toden näköisyydellä nainen tulee hakemaan uuden miehen tilallesi.
tai se on jo väsynyt sinuun siksi haki kouluun joka on kilometrien päässä.

moi!
oltiin tulevan vaimoni kaa 2 vuotta 400 km:n päässä.nyt ollaan oltu 11 v naimisissa ja on 3 lasta joten toimii

Heips. Täällä kirjoittaa 23-vuotias leski, jouduin tuossa vähän aikaa sitten ikuiseen kaukosuhteeseen miesystäväni kanssa, jos näin voi sanoa :/

Voisin sanoa että jos teillä tulee ongelmia välimatkan takia jne, niin ainakin voitte selvittää asiat ennemmin tai myöhemmin. Teinä en repisi turhaa stressiä välimatkasta, asiat menee niin niinkuin niiden on tarkoitus mennä. Joku mainitsikin että teillä on edessä koetinkivi, ja näinhän asia onkin.

Välimatka vain 200km? Eihän se ole mitään! Äkkiähän tuo aika menee vaikka junassa, autollakin ajaen.

Vajaan vuoden seurustelu on kyllä kovin lyhyt aika, mutta nyt teitä testataan ;)

Jos saisin itse valita, niin mieluummin ottaisin vaikka sen kaukosuhteen kuin nykyisen tilanteeni. Ette tajuakaan miten hyvin teillä asiat loppujen lopuksi on.

Itselläni on myös samankaltainen tilanne menossa. Ollaan seurusteltu/asuttu yhdessä yli 3v. Opiskelujeni takia jouduin muuttamaan toiselle puolelle Suomea. Suhteen alussa myös sanoin että en ikinä ryhtyisi kaukosuhteeseen, siitä ei tulis mitään. Nyt kumminkin tässä ollaan. Rakastan miestäni niin paljon että ero ei tulisi kysymykseenkään. Kestän kyllä kaukosuhteen mutta eroa en voisi ajatellakaan. Nyt on kulunut 2kk muutosta ja olen juuri tulossa lomalta mieheni luota, ensimmäistä kertaa nähdään muuttoni jälkeen.
Kaukosuhte voi kyllä onnistua, se riippuu ihan molempien panostuksesta ja sitoutumisesta. Meillä tämä ero ei kestä kuin 9kk joka toivonmukaan kuluu nopeaa. Pitempään kaukosuhteeseen en kyllä haluaisi, eikä toivottavasti tämän jälkeen tarvitse ikinä enää kaukosuhteessa ollakaan.
Kommunikointi meillä on lähinnä ollut mesekeskusteluja, jossa on aika suuri väärinymmärtämisen riski (ilman että näkee toisen eleet, kuulee äänensävyn jne), jonka vuoksi on myös pientä kinaa ollut useasti. Mitään vakavampaa riitaa ei kumminkaan ole ollut, ja aina on pystytty sopivaan kinat.
Pelkäsin myös sitä että riideltäisiin lomalla, sillä joillakin on kaukosuhteessa niinkin käynyt. Mutta onneksi se pelko osoittautui turhaksi, päinvastoin ollaan toisiimme ihan umpirakastuneita ja osataan arvostaa yhteistä aikaa ihan eri tavalla nyt.
Sopikaa pelisäännöistä ennen muuttoa ja pitäkää yhteyttä toisiinne mahdollisuuksien mukaan niin hyvin se menee. :) Tsemppiä kaikille kaukosuhteessa oleville!

Hyvä suhde kestää kaukosuhteen.

Hei jos rakastatte toisianne tosissaan niin sen pitäisi kestää ja miksette opiskele samalla paikkakunnalla koska silloin olisitte toistenne läheisyydessä. Ehkä olisi sitten aika pitää tauko ja nähdä lomilla.Esim minä muutan pian mutta poikaystäväni lupasi ettei hän jätä minua ja kyllähän te kaik näette vaikka facebookissa ja twitterissä tai skypessä

Hei!

200km on lyhyt matka, taittuu nopeasti junalla/bussilla. Itse yhden (pitkän) suhteen laitoin tosin palasiksi, kun lähdin töihin Lappiin, sieltä on kuitenki hiukan hankalampi kulkea toisen luo. Toisaalta välimatka saattaa tehä myös hyvää!!!

Itselläni on asia hieman toisin päin, olen ollut kaukosuhteessa yli vuoden ja nyt samalla paikkakunnalla asumisen mahdollisuus jännittää.
Mutta yleisenä ohjeena voisin sanoa että kaikkeen tottuu. Seurusteluni alussa soittelimme toisillemme tuntien mittaisia puheluja (ilmaiset puhelut), juttelimme Skypessä ja mesessä. Päivisin tekstailimme. Oli se rankkaa, mutta alun jälkeen kun kaukosuhde vakiintui, myös mieli tasaantui. Välimatkaa on 450km, joten näemme kerran-pari kuussa. Kaikille kaukosuhteet eivät tosin vaan toimi, mutta aina kannattaa kokeilla. Jos luottamusta löytyy, ei siinä mitään häviäkään.

Vanhempana ja eronneena naisena voin kertoa ettei niitä tosi rakkauksia kovin usein tässä elämässä tule eteen. Jos sellaisen on onnistunut löytämään, niin siitä kannattaa pitää kiinni. Kannattaa ainakin yrittää.

Jeps, se on leikin loppu.

Voi toimiakin. Ainakin meillä toimii, yhdessä asuttu 2 vuotta, mies on tällähetkellä rauhanturvaajana Afganistanissa, sitä ennen vietti 1,5kk koulutuksessa toisella puolen Suomea.
Afganistanista pelaa nettiyhteys ihan kivasti, lähes jokapäivä on skypen/mesen kautta juteltu, joskus on muutaman päivän operaatioita jolloin ei voi pitää Suomeen yhteyttä. Kun operaatio on ohi, mies soittaa tai ottaa netin kautta yhteyttä. Kahden kuukauden välein pääsevät lomille, ja saavat olla pari viikkoa kotona.
Enemmänkin tämä välimatka vahvistaa uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja rakkauden kestävyyteen. Tiesin jo ennen seurustelun aloittamista, että mies hakeutuu jossainvaiheessa rauhanturvaajajoukkoihin, joten tiesin mihin olen ryhtymässä kun suhteen aloitin.

Tällä hetkellä menossa toinen kaukosuhde (ja toinen vakava suhde ikinä). Ex-poikaystäväni kanssa meillä oli 4 tunnin välimatka junalla. Tiukkaahan se teki. Olimme yhdessä 6kk ja pidimme skypella ja mesellä yhteyttä melko tiuhaan. Muutin n. 5 kuukauden seurustelun jälkeen uudelle paikkakunnalle opiskelujen perässä, jolloin välimatkamme väheni n. 100 km. Valitettavasti exäni ei kestänyt välimatkaa. Totesi, ettei suhteellamme ole tulevaisuutta, varsinkin kun hän lähtee suorittamaan palvelustaan. Loppujen lopuksi selvisi, että hänellä oli toinen, joka oli helppo salata välimatkan takija. Kun muutin lähemmäksi mies pelästyi kiinnijäämisen mahdollisuutta ja vihelsi pelin poikki.

Nykyisen kanssa olen ollut nyt yhdessä viikkoa vaille vuoden. Asumme n. 250 km päässä toisitamme ja mies suorittaa samalla vuoden palvelustaan, joka onneksi päättyy tammikuussa. Voisi sanoa, että meillä kaukosuhde on sujunut paremmin kuin hyvin. Ehkä tätä auttaa vielä se, että vanhempani asuvat n. 50 km päässä poikaystäväni kotikaupungista. Vietän usein aikaa sillä puolen suomea, joten näemme melkein joka viikonloppu. Armeijan vaikutus on vahvistanut suhdettamme ja pakottanut hitaaseen etenemiseen. Niinhän sitä sanotaan, että jos suhde ei kestä armeijaa, niin se ei todennäköisesti kestä tulevaisuuttakaan.

Mielestäni kaukosuhde ja sen toimiminen on aivan ihmisestä kiinni. Luottamuksen tulee olla vankka, toista tulee rakastaa ja hänelle tulee olla äärettömän avoin ja uskollinen. On tärkeää huomioida toinen joka päivä, ettei etäänny toisesta, koska toista ei pysty näkemään (viestit, puhelut, internetin välityksellä keskustelut. on monia tapoja näyttää hellyyttä ja rakkautta, kuten esimerkiksi sydän viestin perään, kauniita sanoja puhelun lopuksi tms). Hän ei tiedä, mitä sinä olet päivän aikana tehnyt eikä tunne uusia kuvioitasi asuinpaikkakunnallasi. Ajan järjesteleminen on ennen kaikkea tärkeää. Yhteistä aikaa on vähän ja siksi onkin tärkeää pystyä viettämään se yhteinen aika yhdessä. Kannattaa suunnitella tapaamisen hyvin etukäteen, että ne sopivat molempien kannalta sopiviin ajankohtiin. Ennen tapaamisia kannattaa hoitaa kaikki muu ylimääräinen pois alta, että voi keskittyä vain toiseen (eli työt, läksyt jne pois alta).

Itse olen ollut aina kaukosuhteessa, ensimmäinen suhteeni kesti 3 vuotta ja nyt olen parhaillaan toisessa suhteessa, joka on kestänyt tällä hetkellä vuoden ja kovasti haluamme suhdetta jatkaa ja olemme rakastuneita. Lyhin kaukosuhteen välimatka on ollut 100 km, josta se siirtyi 400 km ja lopulta asuimme erimaissa. Ensimmäinen suhteeni ei kaatunut välimatkaan, vaan aivan muuhun (mieheni olisi halunnut naimisiin, muutta yhteen, perheen jne, itse en ollut vielä valmis sellaiseen). Tällä hetkellä minulla ja miehelläni meillä on alle 300 km välimatkaa, pian 4 tunnin lentomatka, koska muutan taas ulkomaille. Suhteemme toimii hyvin, olemme avoimia toisillemme ja rakastamme toisiamme. Suhteessamme on paljon hellyyttä, yllätyksiä ja hyvä luottamus. Tässä ja edellisessä suhteessa olemme tavanneet 3-4 kertaa kuussa eli joka viikonloppu huolimatta siitä, missäpäin olen asunut.

Kaukosuhde on itsestä kiinni. Pitää olla kurinalainen ja miettiä paljon aikatauluja, raha-asioita (koska liput ovat kalliita) jne, mutta kyllä se toimii, jos vaan niin itse haluaa ja molemmat ovat siihen sitoutuneita. Kaukosuhde kestää yleensä vain aikansa, sitten on kokoelämä aikaa olla yhdessä.

Jos on todella rakkaudesta kyse, niin silloin välimatka ei ole ongelma. Rakkaus on eikä tunne välimatkaa. Läheisriippuvuus on eri asia.

Riippuu lähinnä naisesta. Mies kykenee yleensä aina kaukosuhteeseen, mutta nainen on normaalisti ns. "vapaata riistaa" sillon kun poikaystävä ei ole vartioimassa. Ei siinä normaalisti tarvita kuin muutama kaunis sana naiselle niin tämä vaihtaa omistajaa.

samanlainen tilanne itselläni.
aloimme kihlattuni kanssa seurustella tammikuussa ja minä olin töissä etelä-suomessa kun hän opiskeli pohjoisessa. näimme melkein joka viikonloppu koska isäni asuu samalla paikkakunnalla kuin hän ja isäni kuskasi kihlattuani luokseni usein ja joskus hän tuli bussilla.
kesällä muutimme yhteen paikkakunnalle josta hän sai työharjoittelupaikan. minäkin sain kesätöitä ja hain opiskelemaan samalle paikkakunnalle kuin hän.
elokussa sain opiskelupaikan 100km päästä häntä. minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin ottaa paikka vastaan koska en halunnut jäädä työttömäksi.
ihanan ja tiiviin kesän jälkeen välissä 100km, näemme (taloudellisestatilanteesta riippuen) jokatoinen viikonloppu, joskus joka viikonloppu. kihlatulleni tämä järjestely käy mutta minua tämä ahdistaa. en pidä tästä. haluaisin hankkia asunnon paikkakunnalta jossa hän opiskelee ja kulkea sieltä tänne kouluun. hänelle tämä ei käy. hän ei halua.
tunnen olevani umpikujassa koska ajatus siitä että tätä kestää seuraavat 3 vuotta on kauhea!! hänelle se on lyhyt aika mutta minulle ikuisuus.

erota en halua. pakko vain tyytyä tähän.

Rakkaus kestää melkein mitä vain. :)

4,5v oltiin emännän kanssa seurusteltu, 3v asuttu yhdessä. Sitten lähin vaihtoon 8kk ajaks ja 2kk kerkesin olla pois ku akalla oli läheisyyden(munan) tarve yltynyt niin suureksi että ei pöksyt pysyny jalassa. Töistä se uus ukko vissiin löytynyt.

Itse sinisilmäsenä luotin ja muijaki rakkausviestejä lurkutteli kaiken aikaa samalla ku vierasmies kävi vähän väljä hoitelemassa. Jäi sitte kiinni ja nyt muka niin surullinen ja rakastaa. Naisilla sitä riittää julmuutta

Nostetaas tätä vanhaa keskustelua vähän esiin.

Eli asutaan vielä erillään poikaystävän kanssa samalla paikkakunnalla ja ollaan seurusteltu melkein 6 vuotta. Omat opiskelut on pian loppusuoralla ja sitten pitäisi alkaa etsimään töitä. Tiedän, että tältä paikkakunnalta minun on vaikea työllistyä, joten voi olla että joudun muuttamaan useiden satojen kilometrien päähän. Poikaystäväni ei yritystoiminnan takia pysty tulemaan perässä.

Olisiko tällaiseen tilanteeseen neuvoja? Onko tulevaisuutemme jo tuhoon tuomittu?

Aiemmin kaukosuhde 2v, yhdessä 4 vuotta ja nyt pitäisi lähteä sinne mistä töitä saa. Minulla työllistyminen olisi nyt pääasiassa, mutta suhteen tulevaisuus pelottaa. Se näissä tilanteissa on hankalaa kun kaikki on niin avointa, ei tiedä mistä saa töitä koska työt ne määrää aika pitkälti missä asut. Olisi niin helppoa jos olisi sellainen ammatti, jota voisi harjoittaa missä vaan!