Hei,
Olen alle 25-vuotias perheenisä. Olen pienen elämäni aikana tehnyt hanttihommia joka lähtöön. Jätin lukion aikoinaan kesken tehdäkseni paskahommia ja en ajatellut tulevaisuutta sen enempää.
Nyt jouduin jokunen kuukausi sitten työttömäksi ja päätin mennä aikuislukioon salaa työkkäriltä. Olen menestynyt todella hyvin, pelkkiä ysejä ja kymppejä napsuu kun olen saanut keskittyä täysillä opintoihin ensimmäistä kertaa elämässäni.
Kuitenkin olen vaikeassa tilanteessa: Minun pitäisi saada tehdä vuosi vielä töitä lukion eteen, jotta valmistuisin ja voisin hakea yliopistoon opiskelemaan. Pärjään hyvin peruspäivärahalla ja asumistuella, kun vaimoni nyt valmistuttuaan on alkanut myös tienaamaan edes jotain.
Ongelma on miten saan työvoimatoimiston vakuuttuneeksi vuoden ajaksi siitä, että haen töitä? Mielestäni en tee eettisesti mitään väärää tässä. Olen ahertanut selkä hiessä paskahommissa ja olen mielestäni ansainnut sen, että saan nostaa yhteiskunnalta tukea, jotta voin edetä elämässäni. Sossutuet eivät paljoa kiinnosta ja opintotukea ei aikuislukiossa makseta.
Työttömyys ja opiskelu
8
213
Vastaukset
- Joskus näinkin
Kävin itsekin aikoinaan iltalukion ollessani välillä työttömänä, välillä töissä. Sain ihan normaalisti työttömyysajoilta työttömyyskorvaukset, koska työkkäri katsoi, että opiskelemalla edistän myös työnsaantiani. En tiedä, onko asetukset nykyisin muuttuneet, mutta kannattaisiko selvittää? Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että olet opiskelumahdollisuutesi ansainnut! :)
- JimCarrey
Olen suorittanut nyt yo-kokeisiin valmistavia kursseja lukuunottamatta melkein kaikki pakolliset kurssit aikuislukiossa. Ainekeskiarvoni on noussut yhdeksään ja olen tosissaan tehnyt töitä menestyksen eteen. Olen ilmoittautunut kirjoituksiin keväälle 2012 ja viimeiset kokeet ovat 22.3 minun osaltani. Kirjoitan viisi ainetta kerralla, ja yritän päästä kevään pääsykokeissa helsingin kauppakorkeaan sisään samalta istumalta. Työtä tulee riittämään tuohon huhtikuun puoleenväliin saakka ihan kiitettävästi.
Kysyisin nyt neuvoja miten pystyisin vielä selviämään työvoimatoimiston kanssa kikkailusta. Kävin pieni aika sitten työkkärissä ja nyt minulle määrättiin tapaamista alle viikon sisään edellisestä, kyseessä on vissiin tämä maineikas petra-projekti kartoitus, vähän jännittää tämä. Jos minut nyt määrätään johonkin diipadaapa-kursseille päiväntäytteeksi, niin en selviä keväästä. En voi yksinkertaisesti ottaa mitään työkkärin tarjoamaa hommaa vastaan, kuitenkin pieni peruspäivärahani on kaikki kaikessa selviämisemme kannalta.
Kun kieltäydyn kursseista, niin joudun karenssiin. Miten toimeentulotuen hakeminen menee tämän jälkeen? Voinko saada sitä? - JimCarrey
Eikö kenelläkään ole sanottavaa tähän tilanteeseen? Menee yöunet jatkuvasti kun joutuu stressaamaan miten tästä selviää... maali ei ole kaukana ja jos tästä työkkärin kanssa, niin ensi kesänä on lakki, opiskelupaikka ja työpaikka.
- mäjokapäivätöitähaen
Itse vakuutan työkkärin siitä, että haen töitä sillä, että käyn siellä määräajoin ja kerron, että etsin töitä joka päivä. Toisaalta tämä on aivan totta, mutta ei kukaan ole mitään epäillyt eikä vaatinut jotain todisteita työnhaustani.
- JimCarrey
Hei,
Täällä taas!
Olen nyt suorittanut melkein kaikki kurssit ja kirjoitukset alkavat ensi viikon perjantaina äidinkielen tekstitaidon kokeella. Huomenna pitäisi mennä petra-projektin tapaamiseen TAAS ja ahdistus on kova. Olin jollain höpönpöpö-seminaarissa, missä näytettiin miten kannattaa juoda kahvia ja pitää kynää kädessä...jouduin olemaan tämän turhuuden takia pois yhdeltä oppitunnilta, joka olisi ollut paljon tärkeämpi kuin Petra-projektin motivaatiokurssi.
Huomenna joudun soittamaan ja valehtelemaan että olen kipeä jne, koska aamulla on VIIMEINEN ruotsinkokeeni ja osallistuminen on pakollista. Menen perjantaina siis aamulla kuulemaan tuomioni ja sen jälkeen suorittamaan äidinkielen abikurssin esseekoetta.
Olen ollut joka ilta yömyöhään kirja kädessä ja hyvältä näyttää siinä mielessä, että osaan kirjoitusalueeni ainekohtaisesti melko hyvin. Toivottavasti minua ei tungeta mihinkään kursseille...aika ei riitä. Aion selvitä tästä ja kohta on lakki päässä.
Toivottavasti en joudu toimenpiteisiin...vielä! 23.3 on viimeinen kirjoitusaine ja sen jälkeen voin vaikka virkata sukkia sokevalla. Voi kun byrokratia sallisi minun vain kertoa tilanteeni virkailijalle, mutta kun ei anna. Onko mitään hyviä vinkkejä miten vältellä työkkärin Petra-projektin koukeroita vielä tämä lyhyt aika?? Kaikki hyödylliset neuvot otetaan vastaan. Asiattomat kirjoitukset mielellään pois, vaikka pyyntö onkin mahdoton Internetissä. - Kyllä vain
Itse olen nyt ollut työttömänä melkein puolitoista vuotta eikä minulle ole kertaakaan sinä aikana tarjottu yhtikäs mitään. Tai no, kerran tarjottiin jotakin kurssia mutta se oli vapaaehtoinen ja arvaappas meninkö? No en.
Täällä päin työllistämiseen tarkoitetut rahat ovat käsittääkseni sen verran vähissä, että vain harvat ja "valitut" pääsevät nauttimaan työkkärin "työtarjouksista". Me tuskin asutaan samassa paikassa mutta toivotaan, että suakaan ei pakoteta mihinkään turhanpäiväiseen hommaan. - ...
Harmi, että ei ole mitään tyhjentävää vastausta tuohon minullakaan. Neuvoni on, että yritä vältellä karenssia sen veran kuin vain voit, mutta tuolta kurssilta lintsaamiseen ei minullakaan oikein ole neuvoja.
Niin, tosiaan nuorille siis tarjotaan aika aktiivisesti noita töitä ja sun muita diipadaapa-kursseja, jos on reippaasti yli kolmikymppinen eikä ammatillisia tutkintoja, niin helposti jää sivuun.
Itse olen vältellyt työtarjouksia, niin että olen kyllä hakenut töihin mihin on pitänytkin, mutta laitellut todella huonoja työhakemuksia kirjoitusvirheineen ja sekavine ansioluetteloineen plus kehunut kuinka huono olen =) Ei ole tullut karenssia =)
Pääseykokeisiin lukeminen mahdollistuu siten, että teen muutamia tunteja töitä ja kuukausitulot ovat minimissä ja sitten haen asumiseen tukea =) Työtön en ole,koska teen töitä (periaatteessa voisi olla sovitellulla päivärahalla kyllä) ja toimeentulotukeakin voi hakea jos haluaa.
Itsekin olen vuosia ollut ns. paskahommissa, lähtenyt aamulla ja tullut yöllä kotiin, joten mikään huono omatunto ei todellakaan ole. Paljon töitä on tehty ja burn outista kärsitty. Lisäksi en saanut lukioajoilta mitään tukea kun vahnempien tulot ylittivät.
Nykyään joissakin työkkäreissä suhteudutaan sallivammin tuohon opiskeluun samoin myös pääsykokeisiin lukemiseen, sillähän vain edistää omaa työnsaantia. Mutta jos sattuvat tarjoamaan töitä esim. pääsykokeisiin lukemisen aikana, niin sinun on otettava vastaan se työ mitä tarjotaan. Työttömänä on myös mahdollista opiskella tietyissä rajoissa, mutta en tiedä koskeeko tuo myös esim. lukiota.
Tsemppiä sullekin lukemiseen =) - JimCarrey
Terve kaikille,
Tällä viikolla viimeiset kirjoitukset ja sitten homma on paketissa lukion osalta. Keskiarvo on mielestäni melko kova ja kaikki kirjoitukset on mennyt tosi hyvin. Jotain stipendiä ovat luvanneet, mutta tiedä sitten näistä - olisihan se kyllä ihan mukavaa :)
Kevät tekee tulojaan ja rankka talvi on nyt takana. Suhtautuminen tulevaisuuteen on optimistinen ja tuntuu todella helpottavalta kun tietää, että nyt on suunta johon olen menossa.
Kaikki työkkärin aiheuttamat säädöt aiheuttivat ajoittain kovaakin stressiä, mutta nyt jälkeenpäin on helpottunut olo ettei luovuttanut ja alistunut johonkin pska-kurssitouhuun.
Mikä vaan on mahdollista jos tahtoo tarpeeksi ja on valmis tekemään töitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454990Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481119- 131053
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8927Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713