Pidätkö mökkeilystä?

Itse en oikein ymmärrä tätä suomalaisten mökkeilyintoa ja suorastaan vituttaa lähteä johonkin metsän keskelle hyttysten syötäväksi. Ei ole mun juttuni.

Mutta on kai pakko taas juhannuksena mennä sukulaisten mieliksi.
301577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Mie piän mökkeilystä, parastahan olis, jos mökissä ei olis sähköjä ollekhan. Se luonnon rauha on aivan ihanaa, sääskille on olemassa karkotteita, ei minun elämistä haittaa. Samoin tykkään telttailusta ja patikoinnista.

Mutta eihän sole kaikkien mielhen, joillaki on erilaiset rentoutumiskeinot.

Äänestä

En todellakaan pidä. En ole suostunut enää moneen vuoteen lähtemään mökille. Sukulaisetkin ovat tämän oppineet eivätkä enää ruinaa.

Äänestä

Mökkeily on pieninä annoksina ja mukavassa seurassa ihan ok. Unohtuu tehokkaasti kaikki kiirehtiminen ja informaatioähky. Poikkeuksiakin on, eli jos mökkeily on vaan sitä, että jumiudutaan tupaan kiskomaan alkoholia kaksin käsin, niin herää kysymys, mitä järkeä sitä varten on kärvistellä tuntikausia tuskaisena viikonloppuruuhkissa. Mökkeily ikuisella työleirillä, jossa rentoutumiseen ei ikinä tunnu jäävän tilaisuutta, on myös innon tappaja. Toisaalta joku pieni maalausurakka tai vastaava voi olla ihan rentouttavaa vaihtelua kirjoituspöytähommille, näkee heti oman työnsä tulokset.

Äänestä

Omakotitalossa on mökkelyä tarpeeksi, ei kiinnosta lähteä mihinkään korpeen pois mukavuuksien keseltä kököttämään hyttystensyötiksi.

Äänestä

Kyllä pidän mökkeilystä. - Ainoa mikä vähän rajoittaa on ulko-WC. - Sellainen edes jollakin lailla varustettu mökki on tosi kiva ;)

Äänestä

Miksi menet mökille juhannukseksi jos et halua mennä? Typerä marisija olet!!

Äänestä

Kyllähän sitä mökkeilyä aina välillä voi arvostaa, mutta en kyllä jaksaisi mitään kovin säännöllistä mökkeilyä harrastaa. Mökkeilyllä voidaan täällä Suomessa varmaan tarkoittaa lähinnä kahta eri asiaa; 1. mennään jonnekin vähän kauemmas kaveriporukalla ja vedetään viinaa pari-kolme päivää, 2. mennään yksin tai kaksin jonnekin todella syrjäiseen paikkaa, ehkä jopa sellaiseen missä ei ole sähköjä ja vietetään siellä hiljaista elämää jonkin aikaa.

Itse olen harrastanut molempia ja täytyy kyllä sanoa että tuo kuvauksen 2 mökkeily on kyllä enemmän sitä mistä minä nautin, vaikka on siinä 1:kin ne omat hyvät puolensa.

Äänestä

Tykkään mökkeilystä tosi paljon. Parasta on lähteä mökille pienellä ja tutulla porukalla, jonka kanssa on mukavaa ja rentoa yhdessäoloa.

Odottelen jo innolla parin viikon päästä olevaa mökkireissua.

Äänestä

Lähtisin vaikka heti koko kesäksi jonnekin mökille, naps vaan.

Hyttysiä? Pohjoisessa kasvaneena naurattaa jo sana "hyttynen", jo itse sana sana on heppoisen ja vaarattoman kuuloinen. Olen tottunut sanaan "sääski" ja sääsket ovat isoja, tummia ja murhanhimoisia.

Äänestä
  • Totta, itekki ku pohjosesta on niin vierastaa sanaa hyttyset :)

    Äänestä

Pidän mökkeilystä hyvien kavereiden ja tuttavien kanssa. Mökin sijainti on kaiken a ja o. Kesällä on kiva grillailla ja kaljotella rantasaunan ja mökin terassilla, ottaa aurinkoa ja pulahtaa uimaan, pelata ulkopelejä. Talvella laskettelemaan läheiseen keskukseen tai vetämään murtsikkaa. Sen jälkeen maistuu sauna, hyvä ruoka ja monta olutta.

Äänestä

No, voin kyllä myöntää, että en ole niin mökkelyintoinen, vaikka ei mökkini keskellä metsää ole, eikä siellä ole sen enemmän hyttysiä kuin kotonakaan.
Mökilla on kyllä ihan samat mukavuudet kuin kotonakin, sähkö, kunnan vesi, sisä WC, mikro ja tiskikone ja autotie perille.
On vain paljon vähemmän tekemistä mökillä kuin kotona, sen takia viihdyn paremmin kotona.
Yleensä vietän viikon kesälomasta siellä, se rittää minulle. Nautin kylläkin olla siellä kauniilla säällä, nautin rauhasta ja veden ääressä olemisesta.
Terassillakin yleensä istun myöhään yöllä, luen tai katselen vain merta, kun eivät tosiaan hyttyset vaivaa siellä.
Ymmärrän toki sinua, en minäkään haluasi lähteä sukulaisten mökille.

Äänestä

Hyvällä kaveriporukalla on ihan mukava käydä mökillä. Muuten minua ei saa sinne kirveelläkään.

Äänestä

Tykkään mökkeilystä ja tykkään telttailusta. Tykkään yleensäkin luonnossa olemisesta.

Mökkeilyyn kylläkin sellainen rajoitus, että en pystyisi olemaan työleirityyppisellä mökillä koko kesää. Meillä on suvussa joillain ihmisillä taipumusta ajatella, että mökillä pitää olla kuin työleirillä. Jos ei muuta keksitä, niin sitten pitää maalata vaikka ne viime vuonna maalatut seinät tänä vuonna uusiksi. Mun mielestä mökille sopii se sanonta, että asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat.

Äänestä
  • Jos on omia mökkejä ja isoja nurmialueita, niin kannattaa leikata lyhyeksi nurmet, jos kasvattaa jotain kasveja siellä.

    Pöllöt ja haukat syövät mielellään sitten tuhoeläimet jos on lyhyt nurmikko, näkevät ne hyvin ilmasta.

    Tehokas luonnollinen tapa tappaa tuhoeläimiä.

    Meillä on golf-harjoituskenttäkin, senkin takia pitää pitää nurmikkoa aina kunnossa.

    Äänestä

  • luonnollinentuhoamin kirjoitti:

    Jos on omia mökkejä ja isoja nurmialueita, niin kannattaa leikata lyhyeksi nurmet, jos kasvattaa jotain kasveja siellä.

    Pöllöt ja haukat syövät mielellään sitten tuhoeläimet jos on lyhyt nurmikko, näkevät ne hyvin ilmasta.

    Tehokas luonnollinen tapa tappaa tuhoeläimiä.

    Meillä on golf-harjoituskenttäkin, senkin takia pitää pitää nurmikkoa aina kunnossa.

    Haarapääskyt vielä, ne tekivät kerran pesän sellaiseen 2-kerroksisen uuden mökin räystäälle, sitten ne kyllä kakkivat paljon, mutta samaan paikkaan, olisi voinut olla astia siinä mitä ehdotin isälle, mutta se hätisti ne pois siitä.

    Nuo linnut syövät tehokkaasti hyttysiä ja muita pörriäisiä, hyödyllisiä lintuja.

    Äänestä

Pidän ja heinäkuussa varmaan vuokraan taas mökin viikoksi, jos vielä löytyy/vapautuu. Haluamani mökit olivat menneet jo alkukeväästä, joten kyttään peruutuksia.

Nyt lähden viettämään kesäiltaa kaupunkiin; tämän päivän hommat on pulkassa. Ylihuomenna näihin aikoihin alkaa virallinen kesäloma!

Äänestä
  • Aiotko bailaa paljon Rolexanderin kanssa lomalla?

    Äänestä

Tylsää puuhaa, mutta halvemmaksi tulee kuin kaupungissa pörrääminen.

ja hyvässä seurassa varmaan ihan ok.

Äänestä

Itse pidän mökkeilystä, mutta sen pystyy helposti pilaamaan ottamalla mukaan ihmisiä, jotka itse eivät nauti siitä. Joten, jos et pidä mökkeilystä, älä mene mökille ärsyttämään muita vaan pysy suosiolla poissa.

Äänestä

Pidän mökkeilystä. Olisin nyt juhannukseksii mielelläni mennyt mökille, jos olisi ollut mahdollista. Kun olen sinkku, niin miestuttavuus ois tehnyt kyllä niin hyvää. Nam :)

Äänestä
  • Voikun olisin tiennyt... Yksin olin minäkin rantamökilläni, ihan kiva vapaa mies. Luontoaddikti, vesillä viihtyvä. Kuikan huuto kivempi, kuin ravintolamelu, nuotio ja nokipannukahvi voittaa tuoksussa jaa maussa.

    Äänestä

  • Mökkihöperömies kirjoitti:

    Voikun olisin tiennyt... Yksin olin minäkin rantamökilläni, ihan kiva vapaa mies. Luontoaddikti, vesillä viihtyvä. Kuikan huuto kivempi, kuin ravintolamelu, nuotio ja nokipannukahvi voittaa tuoksussa jaa maussa.

    Mun unelma on asua romanttisessa saaristolaismökissä. Rakastan erämäaata vettä, kallioita ja vuoristoseutua. Mielellään romattisessa ja rauhallisessa, idyllisessä paikassa, kuin kaupungissa melussa ja vilskeessä

    Äänestä

Ehdottomasti viihdyn,vaikka koko kesän.Edellytyksenä on tietenkin että löytyy sähköt ja vesi tulee sisälle.Mutta,se itse luonnon hiljaisuus taikka 5 aikaan kalalle nouseminen kun luontokin herää uuteen päivään,aivan mahtavaa.

Muutenkin tykkään siitä puiden huminasta,laineiden liplattamisesta jne.Suomen luonto on todella hieno paikka viettää kesää.

Nii,ja tosiaan,mökkeily ei ole mikään työleiri.Se tehdään mitä tarvitsee tehdä mutta muuten nautitaan olosta.

Harmi vain ettei enään ole mökkiä minne mennä koko kesäksi mutta ehkä 20 vuoden päästä on:D:)

Äänestä

Kerran oli hauska tapaus jonkun hiirihaukan kanssa, oltiin yöllä veljen kanssa liikenteessä, jonnekin paikkaan menossa mökillä, kävelemässä.

Kuului ilmasta haukan huuto, jonka jälkeen alkoi kuulumaan siipien suhinaa, äänestä erotti että tulee lujaa kohti meitä nyt. Oli varmaan metsästämässä saaliita se lintu ja häirittiin sitä.

Onkiminenkin on hauskaa, kaikki saavat onkia ja voi tulla isojakin kaloja, joita voi sitten itse valmistaa ruoaksi.

Me kyllä uistellaan yleensä, kun on maanomistuksen kautta luvat vesialueen käyttöön.

Äänestä

Mä muutin joku vuosi sitten mökille (tai ei tämä varsinaisesti semmonen perinteinen mökki ole, vaan ennen sotia rakennettu hirsitalo, semmonen rintamiestalon näköinen) eron jäljiltä ajatuksena että jos syksyllä muuttaisi takaisin keskustaan.

Mutta oon tykännyt olla täällä ja kun mulla on auto että pääsen kulkemaan, niin en ole muuttanutkaan takaisin.
Tosin talvisin tammi-helmikuu kyllä ottavat koville ihan lumitöiden, puiden ja muiden korvessa asumiseen liittyiven asioitten vuoksi.

Mutta, se että aamulla saa kuunnella linnunlaulua, lähestyvän auton kuulee ennen kuin näkee, taivaan tähdet loistavat talvi-iltoisin kun ei ole kaupunkien valosaastetta ja metsä alkaa talon takaa... Se kaikki on korvaamattoman hienoa ja arvokasta. Ja silti ihan Etelä-Suomessa ollaan.

Olen aikanani asunut Helsingissä, Dublinissa ja Glasgowssa, eli vertailupohjaa kaupunkiasumiseenkin löytyy.
Ja voin reilusti sanoa, että tulen asumaan elämäni maalla mikäli se minusta riippuu.

.... Mutta naisia täältä ei kyllä löydy... :(

Äänestä

Pieninä annoksina OK.

Äänestä

Kyllä mä uskon pitäväni. Muksuna ollessani, käytiin lähes joka kesä jossain päin suomea mökkeilemässä, muutamia viikkoja. Vuokrattiin siis kesämökki perheen käyttöön tietyksi ajaksi. Oli siinä oma viehätyksensä.

Aikuisena en ole mökkeillyt. Aika nuorena tulin ostaneeksi omakotitalon maalta, joten siinä oli tavallaan kesämökki ja koti samassa. Ei tullut edes mieleen lähteä mäkkeilemään. Järvi vieressä ja pihaa myllättäväksi ajoi asian siinä kotona ollessakin. :-)

Voisin kyllä pohjoisemmassa suomessa hyvinkin viihtyä. Tai joku Mäntyharju on kaunista seutua mökkeilyyn. Ehkä enemmän nyt kiinnostaa ulkomaanmatkailu juuri nyt. Mutta ei huono idea, silloin tällöin mökkielämässäkään viivähtäminen. Mökki ja järvi on sitten ehdoton yhdistelmä.

Äänestä

Mikäs pakko sinne mökille on mennä, jos ei halua?? Ei kai ihminen, joka vihaa golfia änge väkisin golfkentälle, vaikka sukulaiset niin toivoisivat?

Itse taas pidän mökkeilystä yli kaiken! On sellainen vaatimaton saari ulkosaaristossa, ei juoksevaa vettä ja sähköt vain aurinkosähköllä, siellä voisin olla koko ajan, vaikkei ole kuin vanha pieni mökki, tosin uutta rakentelen sinne pikku hiljaa. Ehkä joskus vanhana muutan kaupungista kokonaan maalle, kuka tietää.

Äänestä

no jaa.. joo ja en, en inhoa enkä liiemmin tykkää jos puhutaan nyt kans tyyliin jostain sukulaisten kans mökkeilystä. mut silloin jos lähtisin niin lähtisin pienellä tuttavakaveriporukalla ottaan viinaa, saunomaan, uimaan, grillaileen ja muuten vaan oleileen niin silloin ehdoton ykkönen olis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mökkeilyä? ei kiitos kirjoitti:

Itse en oikein ymmärrä tätä suomalaisten mökkeilyintoa ja suorastaan vituttaa lähteä johonkin metsän keskelle hyttysten syötäväksi. Ei ole mun juttuni.

Mutta on kai pakko taas juhannuksena mennä sukulaisten mieliksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu