Ihastuin, panikoiduin!!

Tapasin eilen kivan miehen. Oltiin baarissa, siellä alettiin jutella.
Sit lähdettiin kävelemään valomerkin jälkeen yhdessä kotiin päin (asutaan samalla suunnalla), alkoi sataa. Kysyi onko mulla kylmä, sanoin joo. Se välittömästi antoi takkinsa mulle, vaikka itellään oli vaan t-paita. Sit tultiin sen kämpän kohdalle. Kysyi haluisinko tulla sisään, ja sanoin joo. (välihuomio: mitään suutelua tai halailua tms. ei ollut vielä tapahtunut, vaan juttelua).

Sit kuunneltiin musiikkia, katottiin yks elokuva. Ei mitään fyysistä edelleenkään. Huomattiin pitävämme samanlaisesta musiikista.

Lähin siitä sit kotiin, halattiin lähtiessä.

Hän on aivan ihana!
Olen ihastunut. Tosi ihastunut.

Saa nyt nähdä miten tästä eteenpäin. Pidän hyvänä asiana sitä ettei mitään fyysistä tapahtunut.
3240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihanaa olla ihastunut! :D
Pakko hehkuttaa vielä.

Ihana ihana ihana tunne!

Äänestä

No miten kävi?

Äänestä

Miten niin panikoiduit. Et juossut karkuun ainakaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihastunut nainen kirjoitti:

Tapasin eilen kivan miehen. Oltiin baarissa, siellä alettiin jutella.
Sit lähdettiin kävelemään valomerkin jälkeen yhdessä kotiin päin (asutaan samalla suunnalla), alkoi sataa. Kysyi onko mulla kylmä, sanoin joo. Se välittömästi antoi takkinsa mulle, vaikka itellään oli vaan t-paita. Sit tultiin sen kämpän kohdalle. Kysyi haluisinko tulla sisään, ja sanoin joo. (välihuomio: mitään suutelua tai halailua tms. ei ollut vielä tapahtunut, vaan juttelua).

Sit kuunneltiin musiikkia, katottiin yks elokuva. Ei mitään fyysistä edelleenkään. Huomattiin pitävämme samanlaisesta musiikista.

Lähin siitä sit kotiin, halattiin lähtiessä.

Hän on aivan ihana!
Olen ihastunut. Tosi ihastunut.

Saa nyt nähdä miten tästä eteenpäin. Pidän hyvänä asiana sitä ettei mitään fyysistä tapahtunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu