Hei! Ongelmani on seuraavanlainen. Olen nyt parisen vuotta seurustellut tyttöystäväni kanssa, jonka kanssa riiteleminen on välillä jopa inhottavaa. Itse kun haluaisin riidan aikana sopia asian puhumalla selväksi niin, että sovinto on selkeä, mutta puoliso tyytyy yleensä mykkäkouluilemaan, kunnes riita ikään kuin kuivuu kasaan. Asiat kun eivät yleensä ole niin isoja, että niitä pitäisi jäädä vatvomaan. Uusissa riidoissa nämä vanhat asiat painavat jälleen mieltäni, koska niitä ei ole aiemmin sovittu. Tämän takia pienetkin asiat paisuvat monesti turhan isoiksi.
Monesti riitamme menevät myös niin, että kun loukkaannun jostain tyttöystävän sanomasta asiasta ja mainitsen siitä tyttöystävälle, niin hän sitten loukkaantuu, tyyliin "mun ei olis taaskaan pitäny sanoa mitään", jonka jälkeen itselleni tulee syyllinen olo ja mietin olenko ylireagoinut loukkaantuessani.
Myöskään anteeksipyytämistä en juurikaan kuule, mikä olisi minulle tärkeää, ja minä olen yleensä aina se pyytävä osapuoli vaikka minun mieleni olisi alunperin pahoitettu.
Olen koittanut puhua näistä asioista tyttöystävän kanssa, mutta tuloksetta. Mikä voisi olla neuvoksi? Vai olenko se minä jossa on vika? Pitäisikö minun yrittää suhtautua riitoihimme erilailla?
Monesti riitamme menevät myös niin, että kun loukkaannun jostain tyttöystävän sanomasta asiasta ja mainitsen siitä tyttöystävälle, niin hän sitten loukkaantuu, tyyliin "mun ei olis taaskaan pitäny sanoa mitään", jonka jälkeen itselleni tulee syyllinen olo ja mietin olenko ylireagoinut loukkaantuessani.
Myöskään anteeksipyytämistä en juurikaan kuule, mikä olisi minulle tärkeää, ja minä olen yleensä aina se pyytävä osapuoli vaikka minun mieleni olisi alunperin pahoitettu.
Olen koittanut puhua näistä asioista tyttöystävän kanssa, mutta tuloksetta. Mikä voisi olla neuvoksi? Vai olenko se minä jossa on vika? Pitäisikö minun yrittää suhtautua riitoihimme erilailla?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinun pitää noudattaa omaa logiikkaasi, niin että sinuun palaa tasapaino riidankin jälkeen. Jos annat periksi tyttöystävän mökötykselle ja riitojen "kuivumiselle kokoon", tapahtuu juuri se minkä kuvasit: hampaankoloon jääneet asia hyppivät silmille uuden riitatilanteen eteen tullessa.
Te olette vasta opettelemassa yhteiseloa kaikkinensa joten on selvää, että aikansa se ottaa ennen kuin uskalletaan riidelläkin loppuun asti ilman että pitää pelätä eroa tai tuntea syyllisyyttä ihan väärissä paikoissa. Syyllisyyden kantaminen toisenkin puolesta on merkki epävarmuudesta. Ei uskalleta käsitellä asiaa loppuun asti vaan annetaan periksi ja päästetään juttu kuivumaan kesken kaiken.
Se on helpompaa kuin loppuun asti tarpominen, anteeksi pyytäminen ja antaminen jne.
Riitely on ennen muuta myös tunteiden ilmaisua. Kun tunne laantuu pitäisi käsitellä järjellä se asia josta tunneryöppy syntyi. Sitä te ette tee. Te puratte tunteet toisiinne ja olette sitten hiljaa kun pitäisi alkaa väitellä asiasta ilman kauheaa tunteilua.
Tai vastaavasti ne tunnepiikit pitäisi purkaa jotenkin muuten kuin ryöppyämällä ne lähimmän ihmisen niskaan.
Hei Ihmiset! Olisko kellään mtn. tietoa tämän nimisestä henkilöstä`? Edward Christian Alexander Gerges Ex nainen/lapseni äiti on tekemisissä kyseisen miehen kanssa ja olen kuullut hänestä aika paljon skeidaa??? Ilmoittakaa jos tiedätte jotain.
Aika sama tilanne. Vaikka kuinka yrittää järkevästi selittää toiselle, ei auta. Ihan niinku sillä ois jotain vikaa päässä, en ymmärrä. Kolme ja puoli vuotta meillä lasissa. Pientä parannusta on kyllä tapahtunu. Meillä "kasaan kuivumista" ennen tulee erouhkaus ja mykkäkoulua pari päivää. Olen "kasaan kuivumisen" jälkeen selittänyt oman puoleni riidasta, ja nykyään sekin on selittänyt oman puolensa. Siitä saa jonkinlaisen sopimisen tunteen, mutta valitettavasti musta tuntuu, ettei se kuuntele mun puolta, eikä todellakaan pyydä anteeksi. Sovinnon saa puolikkaana ja hampaankoloon jää aina lisää ja lisää. Väsyttää jankuttaa aina samaa asiaa, mutta uskon että hiljalleen opetan tuon vielä puhumaan. Mielenkiinto alkaa kyllä olla aika vähissä. Aikuisen ihmisen pitäisi tajuta puhetta jo ekalla kerralla. Mutta toivoa tosiaan on, joskus yllättäen on tullut niitä poikkeuksia, kuuntelua, keskustelua ja anteeksipyynnöt. Ehkä ne kerrat vielä lisääntyvät!
Meillä on otettu riidellessä sähköpostit käyttöön. Kumpikin saa ajankanssa sanoa missä mättää ja toinen kuuntelee paremmin kun lukee mitä toinen tahtoi sanoa.
Kun ei riidellä ei kirjotella sähköposteja.
Tosin tämä vaatii kummaltakin että miettii mitä siihen sp kirjoittaa että ei kirjoita erokirjettään.
Teukka-123 kuvaus sopisi minunkin suhteeseeni. Sillä eroituksella, etten enää jaksanut enää mykkäkouluja, syyllistämistä ja ilkeilyä. Se kaikki latisti itsetuntoni ja vei voimani muulta elämältä.
Ikävä on vieläkin ajoittain, mutten ikinä, ikinä halua palata tuohon mykkäkoulun maailmaan. Haluan selvittää asiat puhumalla ja elää tasapainoista elämää, mikä on mahdotonta jos selvittämättömät ristiriidat jäytävät takaraivossa.
Itselläni on taipumus tuohon mykkäkouluun. Joskus mennyt 3-4:kin päivää ettei ole puhuttu oikeastaan mitään. Vaimo taas mielellään selvittäisi asiat samantien. Se on semmonen tunne kun ei vaan saa sanotuksi mitään, ajatuksia kyllä juoksee ja liikkuu päässä mutta kun niitä ei saa ulos. Jossain vaiheessa se sitten jo alkaa hävettää itselläkin mutta siltikään ei saa puhuttua. Sitten toinen vaan sanoo jotain sopivassa vaiheessa tai tulee vieraita esimerkiksi ja tilanne siinä illan päälle laukeaa. Nykyisin kyllä olen yrittänyt itseäni työstää ettei tämmöisiä tilanteita tulisi ja pystyisin puhumaan aiemmin. Olen mielestäni onnistunutkin ihan hyvin tässä työstämisessä ja harvemmin päiväkausi ihan tuppisuuna olen. Tiedän että se tuntuu toisesta todella pahalta kun en puhu mitään. Mutta en sille mitään voi kun joskus menee vain lukkoon.
Yleensä naiset valittavat samasta asiasta, mutta teillä tämä näyttää menevän toisin päin.
Suhteenne on selvästi ajautumassa huonoon jamaan. Kuten kerroit, selvittämättömät riidat jäävät painolastiksi, ette kohta uskalla enää edes riidellä ja "kasvatte" erilleen toisistanne. Älä siedä erouhkauksia. Minusta se on halpamaisin mielenosoitus parisuhteessa, sillä se syö luottamuksen ja aiheuttaa stressaavan varuillaanolon tunteen.
Jos sinun puhumisesi ei auta, niin menkää pariterapiaan ennen kuin on liian myöhäistä.