esitietoa
ollaan uusioperhe johon kuuluu yksi yhteinen pieni vauva.
elämämme on kaikin puolin kunnossa ja olemme onnellisisa.
tai oli?
mä tein yhden erittäin typerän tempun (ei ole kyse pettämisestä). mutta miehen luottamuksen petin. asia on sellainen jonka joku toinen ihminen ei välttämättä pitäisi kovinkaaan pahana. mutta miehelleni se oli äärimmäisen paha teko. hän on ihan murtunut ja eittäin suuttunut. uhkaa erolla ja sillä että vie lapsen mukanaan.
teko on sellainen että osittain se ei ole tapahtunut tietoisesti, eli minusta riippumattomista asioista. tätä tekoa ei kukaan haluaisi tehdä koska jo asia pelkästään on nolo. asiaan liittyy alkoholi. minä käytin ja siitä syntyi pahat seuraukset. (en ole alkoholisti, käytän erittäin vähän, nyt karkasi mopo)
oloni on kamala, mitään en kiellä ja kadun todella tekoani. tiedän että minun on nyt vain asia kärsittävä ja se olkoon opetus minulle. miehelleni ei tämä tunnu riittävän, hän meinaa tehdä elämästäni helvettiä (sanoo kylla rakastavan ja välittävän minusta mutta ei voi elää asian kanssa).
asia on erittäin tuore. voin pahoin fyyssisestikkin koska pelkään. rakastan tätä perhettäni ja viime vuodet ovat olleet elämäni onnellisimmat ja vielä kun vauva tuli taloon, olen ollut elämääni niin tyytyväinen kuin ihminen voi olla.
en tiedä mitä tällä (sekavallakin) kirjoituksella haen mutta tahdoin nähdä mustaa valkoisella. jos jotakuta kiinnostaa kommentoida tätä, antaa tulla vaikka lokaa, sen olen ansainnut. olen valmis tekemään mitä vain että saisin miehen ymmärtämään että tämä tapahtui minusta riippumattomista syistä.
jos tämä olisi tapahtunut 2 kymppiselle perheettömälle, tätä juttua voisi jopa sanoa huvittavaksi ja tyyliin "onpahan jotain mille nauraa vanhainkodissa".
Mokannut mamma
--------------------
1
189
Vastaukset
- 6+17
Paha sanoa mitään kun et kerro mitä tapahtui.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17213125
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545468Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454860Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392808Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1231989Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1141734Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3671655Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1101552Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481