Aika pian seurustelumme alettua tajusin, että miehellä on pientä juttua meneillään toisenkin kanssa. Tai siis oli ollut enemmänkin ennen meitä, mutta kun aloimme seurustelemaan niin mies vielä joskus tapasi tätä toista ja kirjoittelu jatkui pitkään. Minulle mies sanoi, että ovat nykyään kavereita.
Huomasin todella selvästi, että näin ei ole ja viestejä tuli joskus jopa yöllä. Pidin asiasta tiukan neuvottelun, sanoin miltä minusta tuntuu tämä "kaveruus" jne. ja tuntui että mies ymmärsi. Hän muutti suhtautumistani minuun selvästi paremmaksi tämän jälkeen, pyrki osoittamaan enemmän huomiota ja hellyyttä jne. Silti, minulla on sellainen tunne, että he jatkavat vielä tekstailua keskenään, salaa minulta. Mutta en voi olla varma! Joskus mies sanoo, että joku tietty kaveri kirjoittaa kun tulee viesti. Mies ei vastaa, mutta menee vähän ajan päästä vessaan(puhelin on taskussa) ja viipyy siellä(voi olla ihan vaan asioillaan, mutta voi samalla myös tekstata). Sitten kysyn vielä, että etkö sä nyt vastaa sille kaverillesi. Mies sanoo, että "en mä nyt vielä tiiä mitä sille sanoisin" tms. eikä vastaa. Eli vaikuttaa siltä, kuin hän olisi vessassa jo vastaillut. Puhelin on yhä hänen taskussa, voi siis olla vaikka äänettömällä.
Nämä on arvailuja, mutta hyvin nämä mun mutu-fiilikset piti paikkansa myös suhteen alussa, ja silloin tosiaan oli syytä olla huolissaan. Mutta en haluaisi pistää poikkikaan pelkkien arvailujen takia!! Olen koittanut kysellä mieheltä pitääkö yhteyttä ja kaikkea, mutta selvää on ettei hän ainakaan mitään myönnä. Muuten meillä menee todella hyvin, enkä edes voi käsittää, miksi mies jatkaisi "tekstaussuhdetta" toispaikkakuntalaisen kanssa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mä katsoisin läpi sormieni enkä pelkäsi paikkani puolesta.
Jos mies tykkää susta ihan oikeesti, niin kyllä noi kakaramaisuudet jää kyydistä. Ne menettävät hohtonsa väkisinkin jossakin vaiheessa kun konkreettinen elämä alkaa kiinnostaa enemmän.
Toisilla kestää kauemmin oppia sitoutumiseen vaadittava avoimmuus ja rehellisyys. Jotkut ei älyä sitä ennen kuin menettävät jotakin itselleen todella tärkeetä.
Toivotaan, että pääsette pian yhteisille selville vesille parisuhteenne suhteen eikä tuollaista kyttäämistä tai salailua tartte jatkaa.
Minä en myöskään antais omien kuvitelmieni hallita ja kierouttaa itseäni. Antaisin kundin pitää "kaverinsa" ja luottaisin täysin siihen, että hän kyllä tietää millasia valintoja elämässään tekee ja mitä niistä kullonkin seuraa.
Kyylääminen ja salaa toisen asioihin nokkansa paneminen ei kerro itseluottamuksesta eikä se lujita suhdettakaan. Monesti sellainen toiminta on vaan osasyy siihen, että toinen todellakin menee ja jopa pettää.
Varsinkin naiset ottaa usein sen tietäjänroolin ja alkavat viisaina "opettaa" miehiä. No, nehän ei sellasta neuvomista siedä vaan alkavat pahimmassa tapauksessa tehdä juttuja salaa tai kapinoida näkyvästi ohjailemista vastaan.
Jos todella luottaa edes itseensä, pystyy myös luottamaan siihen, että toinenkin kantaa vastuun omalta osaltaan ilman, että sitä pitää vahtia vierestä koko ajan.
Mutta. Ehkä tällainen rohkeus ja itsevarmuus on liikaa vaadittu ihmisiltä, jotka eivät vielä ole siinä elämänvaiheessa missä itse jo olen... ; )
Täytyy lisätä, että kyseessä ei ole mikään teinien suhde, jossa tuollaisen sähläämisen paremmin "ymmärtäisi". Aikuinen mies, ja siksi olettaisikin, ettei viitsi millään turhanpäiväisellä(?) tekstailulla aiheuttaa harmia suhteeseen. Mutta niin hän on jo tehnyt, en tosiaan ymmärrä miksi.
Tee se, mitä ei saisi tehdä: lue miehesi tekstarit. Sitten tiedät. Toki voi olla, että hän pyyhkii ne heti pois, mutta ainakin askel on otettu siihen suuntaan, että saat varmuuden.
Jos viesteistä käy ilmi, että hän pitää vielä yhteyttä siihen toiseen, järjestys on seuraava:
1) sano poikaystävällesi, että sinun pitää tunnustaa yksi asia. että olet tehnyt jotain väärää. poikaystävä on huolissaan ja pelkää jo vaikka mitä pahaa.
2) sano, että luit hänen tekstiviestinsä. poikaystävä ei tiedä mitä ajatella: on helpottunut koska se, mitä sanoit ei ole se, mitä hän jo hetken ehti pelätä. toisaalta häntä vituttaa, koska jäi kiinni.
3) sano, että tiedät, ettet olisi saanut lukea viestejä, mutta miksi valehtelit???
Kyllä hän jonkun selityksen antaa, ja vaikka saisitkin kulla kunniasi viestien lukemisesta, se oli sen arvoista. Nyt tiedät ja asiaa voidaan korjata oikeaan suuntaan.
Jos en pääse hänen kännykälleen (hän nukkuu kännykkä tyynynsä alla) tai viestit on poistettu -- tai niitä ei ole ollutkaan -- istuta miehesi alas ja sano, että sinua vieläkin ihan oikeasti suruttaa se, että epäilet, että hän tekstailee toisen kanssa. Jos ja kun hän sinusta tykkää/rakastaa, hänen on pakko lohduttaa sinua jotenkin: joko kertomalla totuuden tai lopettamalla tyhmät tekstaripelinsä.
...Toisaalta voit jättää ensimmäisen osan tekemättä ja kokeilla suoraan kohtaa kaksi: alas istuttamista ja juttelemista. :)
Täällä on useissa keskusteluissa varsinkin tuolla mustasukkaisuus-palstalla kirjoiteltu tosta tekstiviestien lukemisesta. Miksei voisi sopia että toisen puhelinta saa käyttää ja lukea. Näin meillä on , se vaan on jotenkin luonnollista, että jos ollaan yhdessä niin mitä salaisuuksia siinä vois olla. Sit jos toinen alkais piilottella puhelintaan vois olla huolissaan. Avoimuus =luotettavuus. Jos meillä tulee tekstiviesti niin se lukee joka on lähimpänä puhelinta riippumatta siitä kenen piippasi. Eikä muuten lueskella päivittäin toisen kännykkää eli mistään kyttäämisestä ei ole kyse. Kännyköistä tai viesteistä ei ole mitään ongelmaa, niitä vaan käytetään.
..puhelimeen saattaa tulla viestejä jotka eivät vaan kuulu kenellekään muulle! ei siis välttämättä itseä tarkoittavia, vaan esimerkiksi joltain ystävältä joka on hädässä/haluaa kertoa jotain tärkeää jollekin _luottamuksen arvoiselle_ ihmiselle. jolloin nämä asiat ei siis esim. avopuolisolle kuulu.
vai oletko sinä kenties niitä ihmisiä, jotka automaattisesti olettaa että myös kaikki sun ystävien asiat kuuluu sun avokille? sääliks käy niitä ystäviä..
toisinaan vaan on niin että vaikka tulis hyvinkin toimeen ystävänsä miehen kanssa, ei silti halua hänen tietävän kaikkia juttuja. ystävyyden tulee jatkua yhtä luottamuspitoisena senkin jälkeen kun seurustellaan.
eli ne ei ole sun salaisuuksia vaan jonkun toisen.
Ei tuu sellasia viestejä. Ne puhutaan ihan ääneen:-). Itsekään en lähetä viesteinä mitään kovin järisyttävää. Mua ei mun ystävät säälitä, tuskin ne ittekään säälii osaansa.
Hei!
Ihan pakko vastata sulle jotain. Aivan kuin olisit minut paljastanut pahanteosta. Olen jo 8kk viestitellyt ystäväni kanssa joka valitettavasti muuttui rakkaaksi ystäväksi...seksineen kaikkineen... Olen perheellinen ja elämä on yhtä helvettiä omassa sydämmessäni. Mieheni ei tiedä mitään eikä myöskään ystäväni puoliso.Olemme täydellisessä umpikujassa mihin emme olisi halunneet,mutta mihin meidän ystävyys johti...Olimme liian avoimia kaikissa asioissa ja silloin sitä tulee niin lähelle toista että asialle ei voi enää mitään.Huh on niin ahdistava olo, että huhuhu!!Mutta sen vielä voin sanoa että kyllä niitä tapaamis tilanteita valitettavasti keksii vaikka miten...kokemusta on...mitään niitä ihania hetkiä ystäväni kanssa en kadu...en antaisi niitä pois mistään hinnasta,mutta tämä minun sotkuhan on vain minun sotku.Teillä ei tarvi olla sama tilanne. Keskustelkaa avoimesti ajoissa...ettet menetä rakastasi...pidä kiinni toisesta vielä kun se on mahdollista...