Jätetyksi tuleminen sattuu – kipu näkyy

"Aivojen magneettikuvauksissa on havaittu, että jätetyksi tuleminen aktivoi aivojen kipualueita. Yhdysvaltalaisen Columbian Universityn tutkimusten mukaan hylätyksi tuleminen näkyy aivojen magneettikuvauksissa kivun tuntemiseen välittömästi yhteydessä olevien aivojen osien aktivoitumiseen.

Tutkimuksessa vertailtiin neljänkymmenen henkilön aivokuvia toisiinsa. Kaikki tutkimukseen osallistuneet henkilöt kertoivat tulleensa jätetyksi vastoin tahtoaan viimeisen puolen vuoden aikana".

http://www.ts.fi/online/kotimaa/232147.html

Tutkijat kuvasivat koehenkilöiden aivoja samalla, kun antoivat näille tehtäväksi katsella ex-kumppaniensa valokuvia. Koehenkilöitä pyydettiin myös ajattelemaan hylätyksi tulemista.

Tutkijat analysoivat myöhemmin myös kymmenien muiden negatiivisten tunteiden kuten pelon, surun, vihan ja ahdistuksen vaikutuksia aivoalueiden aktivoitumiseen. Mikään näistä tunteista ei kuitenkaan aktivoinut kipualueita yhtä voimakkaasti kuin jätetyksi tuleminen.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


aivokuvauksissa kirjoitti:

"Aivojen magneettikuvauksissa on havaittu, että jätetyksi tuleminen aktivoi aivojen kipualueita. Yhdysvaltalaisen Columbian Universityn tutkimusten mukaan hylätyksi tuleminen näkyy aivojen magneettikuvauksissa kivun tuntemiseen välittömästi yhteydessä olevien aivojen osien aktivoitumiseen.

Tutkimuksessa vertailtiin neljänkymmenen henkilön aivokuvia toisiinsa. Kaikki tutkimukseen osallistuneet henkilöt kertoivat tulleensa jätetyksi vastoin tahtoaan viimeisen puolen vuoden aikana".

http://www.ts.fi/online/kotimaa/232147.html

Tutkijat kuvasivat koehenkilöiden aivoja samalla, kun antoivat näille tehtäväksi katsella ex-kumppaniensa valokuvia. Koehenkilöitä pyydettiin myös ajattelemaan hylätyksi tulemista.

Tutkijat analysoivat myöhemmin myös kymmenien muiden negatiivisten tunteiden kuten pelon, surun, vihan ja ahdistuksen vaikutuksia aivoalueiden aktivoitumiseen. Mikään näistä tunteista ei kuitenkaan aktivoinut kipualueita yhtä voimakkaasti kuin jätetyksi tuleminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu