Olen saanut pauloihini kaksi miestä, ja omatunto kiusaa ja pahasti. Molemmat ovat ihania ja kilttejä, ja mitä ilmeisimminkin kovinkin ihastuneita, toinen jopa rakastunut minuun.
En ole missään vaiheessa sanonut pitäväni kenestäkään koska en tiedä mitä haluan, mutta kahden miehen tunteilla leikkiminen alkaa olla jo liikaa. Toisen miehistä olen tuntenut maaliskuulta asti ja meillä on ollut hyvät hetkemme. Nautimme toisten seurasta, mutta en tiedä ovatko tunteeni vain kaveripohjalla. En raskisi särkeä hänen sydäntään sitä sanomalla.
Toisen miehistä olen tuntenut vasta pari päivää, ja hän miellyttää minua enemmän ulkoisesti ja asuu lähempänä. Toisen kanssa välimatkaa on reilu 300km. Tavallaan tämän uuden tuttavuuden kanssa olisi helpompi pistää poikki ja jatkaa säätämistä toisen kanssa.
Mutta onko kahden miehen pitäminen sallittua, jos ei seurustele, mutta on antanut ymmärryksen, että seurustelu olisi joskus ajankohtainen??
Kahden miehen loukussa
3
168
Vastaukset
- simppeli homma
Anna molemmille pillua ja sit kumpi laukee nopeemmin niin hylkäät sen.
Helppoo ja yksinkertaista. - :3
"Olen saanut pauloihini kaksi miestä"
Olet aika pelinainen. Toisin sanoen sika - emakko -. Säälittävää.
"Toisen miehistä olen tuntenut vasta pari päivää, ja hän miellyttää minua enemmän ulkoisesti j"
Olet pinnallinen. Aina vain paranee.
"Mutta onko kahden miehen pitäminen sallittua, jos ei seurustele, mutta on antanut ymmärryksen, että seurustelu olisi joskus ajankohtainen?? "
Sinulla ei ole omatuntoa/moraalia. Tämä ei yllätä.
Diagnoosi: Olet henkisesti kaikkea muuta kuin aikuinen, eikä sinun missään nimessä tulisi ottaa osaa minkäänlaiseen parisuhdetouhailuun - jos sinun välttämättä tarvitsee, harrasta yhden yön juttuja tai hanki muovinen, tärisevä 'ystävä', mutta älä mene pidemmälle, aiheutat vain harmia muille. - Hoh hoijaa...
Miksi jatkaisit säätöä miehen kanssa, jota kohtaan tunteet ovat kaveri-tasolla, mutta en raaski sanoa sitä hänelle?? Mies varmasti kuulisi sen enemmin nyt kuin myöhemmin.
Eikä kahden miehen pitäminen ole sallittua!! Olisiko sinusta mukava olla nainen nro 2? Mielestäni seurustelua ei tarvitse aina erikseen sopia tyyliin "nyt sovitaan että me tästä hetkestä lähtien seurustellaan". Ihmiset tekevät oletuksia yhteisen ajan perusteella. Jos vietätte paljon aikaa yhdessä ja teillä on mukavaa, on yhteisiä suunnitelmia tulevan varalle tms. Niin ainakin itse olettaisin, että nainen/mies keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan. Olisi vähintään reilua sanoa sitten ääneen, että tapailet muitakin ihmisiä. Muuten tuo on vaan ihmisten tunteilla leikkimistä ja kaikkien osallisten ajan tuhlaamista.
En arvosta tollaista toimintatapaa lainkaan! Yksi kerrallaan ja sillä hyvä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753