Vain Jeesus voi pelastaa Brasilian MM-kisat!

Brasilialainen jalkapallolegenda Romario on huolissaan kotimaansa valmiudesta isännöidä MM-lopputurnausta 2014.

Brasilian kisavalmistelut ovat kärsineet stadiontöiden viivästymisestä. Huolta ovat aiheuttaneet myös liikenneyhteyksiin liittyvät ongelmat.

Kun kisaisännyys myönnettiin Brasilialle, MM-kisoissa 1994 loistanut Romario uskoi turnauksesta tulevan kaikkien aikojen parhaan. Nyt Romario on miltei luopunut toivosta.

- Kerron teille totuuden: evankelistat sanovat, että Jeesus on palaamassa maan päälle. Vain hän voi varmistaa sen, että Brasilian kisoista tulee parhaat. Jos hän tulee alas kolmen seuraavan vuoden aikana, se on mahdollista, Romario sanoi Folha de São Paulo -lehdelle.

Romario uskoo silti Brasilian selviytyvän kisaisännyydestä, vaikka kisoja varten rakennettavista tai uudistettavista 12 stadionista kaksi ei ole edennyt piirustuksia pidemmälle. Fifa vei jo São Paulolta oikeuden isännöidä MM-kisojen esiturnauksena pelattavaa Confederations Cupia 2013.

- Valmistelujen alussa nähty budjetti on ainakin kaksinkertaistunut. Olemme kuulleet, että kisakaupungeissa on tehty suunnitelmia, joita he eivät pysty toteuttamaan, Romario kertoi.

http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/2011/06/1348567/vain-jeesus-voi-pelastaa-brasilian-mm-kisat

Mitenhän käy kisojen?
0123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pallo hukassa kirjoitti:

Brasilialainen jalkapallolegenda Romario on huolissaan kotimaansa valmiudesta isännöidä MM-lopputurnausta 2014.

Brasilian kisavalmistelut ovat kärsineet stadiontöiden viivästymisestä. Huolta ovat aiheuttaneet myös liikenneyhteyksiin liittyvät ongelmat.

Kun kisaisännyys myönnettiin Brasilialle, MM-kisoissa 1994 loistanut Romario uskoi turnauksesta tulevan kaikkien aikojen parhaan. Nyt Romario on miltei luopunut toivosta.

- Kerron teille totuuden: evankelistat sanovat, että Jeesus on palaamassa maan päälle. Vain hän voi varmistaa sen, että Brasilian kisoista tulee parhaat. Jos hän tulee alas kolmen seuraavan vuoden aikana, se on mahdollista, Romario sanoi Folha de São Paulo -lehdelle.

Romario uskoo silti Brasilian selviytyvän kisaisännyydestä, vaikka kisoja varten rakennettavista tai uudistettavista 12 stadionista kaksi ei ole edennyt piirustuksia pidemmälle. Fifa vei jo São Paulolta oikeuden isännöidä MM-kisojen esiturnauksena pelattavaa Confederations Cupia 2013.

- Valmistelujen alussa nähty budjetti on ainakin kaksinkertaistunut. Olemme kuulleet, että kisakaupungeissa on tehty suunnitelmia, joita he eivät pysty toteuttamaan, Romario kertoi.

http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/2011/06/1348567/vain-jeesus-voi-pelastaa-brasilian-mm-kisat

Mitenhän käy kisojen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu