avaudunko vai vaikenenko?

Heippa!
Nyt tarvittaisiin täysin ulkopuolisen näkökulmaa pulmaani..
Hyvä ystäväni on menossa naimisiin tämän vuoden elokuussa, eli aika piakkoin.
Tässä taanoin kuulin tulevan sulhasen leuhkivan yhden yön panoillaan läheisessä kahvilassa..
Ystävälleni en ole kertonut vielä asiasta, tahtoisin kyllä..
lähestyin kuitenkin ensiksi sulhoa ja ilmoitin hänelle kertovani ennen morsiamelle kaiken mitä tiedän ennen kuin kirkkoon astelevat..
Sulhanen ei ole itse kertonut asiaa, mitä toivoin salaa mielessäni.. Ajattelin että hän kertoo itse ennen kuin antaa minun kertoa, mutta näin ei ole käynyt..
Ystäväni tuntien hän ei pettämistä anna anteeksi (varsinkin kun ovat käyneet ennenkin pettämis asiat suhteessaan läpi ja silloin sulhos sai anteeksi)

Annanko heidän kävellä alttarille ja olen hiljaa. vai kerronko asian morsiamelle ja pahoitan hänen mielensä ja otan hänen vihansa vastaan... Mitä te muut tekisitte?!
17416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tee omantuntosi mukaan. Mitä haluaisit itse tuossa tilanteessa.

Äänestä

ehkäpä kertoa.. toisaalta taas en.. Jos itse olisin samassa tilanteessa niin tottakai haluiaisin että ystäväni kertoisivat minulle. mutta miten kertoa tälläinen asia kun hääkutsut on jo lähetetty.. olisi helpompaa jos häät olisi vasta suunnitteilla..

Äänestä

Olet pulassa koska kerroit tietäväsi... teit niin tai näin niin saat jonkun vihat. varmaan kaikkien.

Äänestä

Herranjestas,pelasta ystäväsi epäonnelta, mutta tee se siten että olet varma asiasta ja todisteita.
Pettäjä ei muutu, pahenee vaan kun sormus sormessa, koska silloin saa tunteen että on Varattu ja kiinni. Ei tuo mies rakasta oikeasti tuota naista, muita syit-.Avioliitto tulee päättymään katkeraan eroon, sitäkö ystävälle haluat?
Jos naisystävä on fiksu, ei hän ota loukkauksena, vaan kiittää siitä sinua vielä joskus syvästi.
Aivan niinkuin pettävien miehien vaimoille on hyvä paljastaa, se on ihmisläheisyyttä ja välittämistä.

Äänestä

niin.. mut varma onneksi voin pettämisestä olla kun sulho meni ja myönsi teon.. Siitä nyt ei ole enää epäilystä.. nyt vaan pitäisi keksiä tapa miten.. tai sit jatkan sulhon kiristämistä että kertoo itse.. ei kuulemma ole m*naa kertoa asiaa.. eikä tätä soppaa kyllä auta yhtään se että sulho kun on jäpähtänyt kahdesti ennemminkin.. mutta täytyypä ruveta miettimään missä kohtaa juttelen ystävän kanssa.. ehkäpä se joskus tulee vielä kiittämään...

Äänestä
  • Kysyt ystävältäsi, miten heillä hänen mielestään menee parisuhteessa. Kysyt, mitä hän tekisi, jos saisi tietää miehen taas pettävän häntä. Ehkä tieto ei hänelle tulisi mitenkään yllätyksenä, jos mies on pettänyt ennenkin. Tietää jo, millaisen miehen on ottamassa. Voi olla, ettei häntä tuo asia edes haittaa.

    Mun siskolleni kävi samoin. Mies petti jo ennen avioliittoa, jäi kiinni. Sopivat asiansa ja eikun vaan vihille piti mennä. Koska mies lupasi, ettei petä aviossa ollessaan kun rakastaa niin kovin, eikä tiedä miksi petti. Kuinkas kävikään. Mies jatkaa pettämistä. Parin vuoden välein on kriisi päällä, kun mies on jäänyt kiinni. Siinä sitten selvitellään koko suvun voimin, mitä heidän kannattaisi tehdä. Liitto jatkuu sotkun jälkeen taas onnellisena. Kun tilanne rauhoittuu, ukko juoksee taas vieraissa. Multa ei enää myötätuntoa riitä edes siskolleni. Jatkuvalla anteeksiannolla hän tavallaan antaa miehelle luvan pettämiseen, mies tietää, että pari kyyneltä kun valuttaa, niin toinen heltyy. Multa ei enää riitä myötätuntoa siskon itkuille. Jokainen makaa niinkuin petaa.

    Haluaisitko samanlaista elämää ystävällesi? Hän ehkä sinuun suuttuu, jos kerrot. Mutta leppyy aikanaan. Älä siitä huoli.

    Äänestä

  • ehkäkertoisinehkäen kirjoitti:

    Kysyt ystävältäsi, miten heillä hänen mielestään menee parisuhteessa. Kysyt, mitä hän tekisi, jos saisi tietää miehen taas pettävän häntä. Ehkä tieto ei hänelle tulisi mitenkään yllätyksenä, jos mies on pettänyt ennenkin. Tietää jo, millaisen miehen on ottamassa. Voi olla, ettei häntä tuo asia edes haittaa.

    Mun siskolleni kävi samoin. Mies petti jo ennen avioliittoa, jäi kiinni. Sopivat asiansa ja eikun vaan vihille piti mennä. Koska mies lupasi, ettei petä aviossa ollessaan kun rakastaa niin kovin, eikä tiedä miksi petti. Kuinkas kävikään. Mies jatkaa pettämistä. Parin vuoden välein on kriisi päällä, kun mies on jäänyt kiinni. Siinä sitten selvitellään koko suvun voimin, mitä heidän kannattaisi tehdä. Liitto jatkuu sotkun jälkeen taas onnellisena. Kun tilanne rauhoittuu, ukko juoksee taas vieraissa. Multa ei enää myötätuntoa riitä edes siskolleni. Jatkuvalla anteeksiannolla hän tavallaan antaa miehelle luvan pettämiseen, mies tietää, että pari kyyneltä kun valuttaa, niin toinen heltyy. Multa ei enää riitä myötätuntoa siskon itkuille. Jokainen makaa niinkuin petaa.

    Haluaisitko samanlaista elämää ystävällesi? Hän ehkä sinuun suuttuu, jos kerrot. Mutta leppyy aikanaan. Älä siitä huoli.

    Juuri tällaisen tapauksen tiedän itse. Minä olin nimittäin miehen rakastettu, jonka vuoksi (oli muitakin syita) mies oli valmis jättämään vihdoinkin vaimonsa. Oli pettänyt häntä usein ennenkin, kerran, vain yhden kerran tunnustanut tekonsa, ja sai anteeksi.
    En ole ikinä ollut kenenkään varatun rakastettu, ja voin sanoa, että se on hirveintä ja sydäntä repivää kun kiintyy ja rakastuu toiseen..anyway.

    Yritin ystävällisesti miehen paljastamalla, (ei mitään kostoa mielessä, vaan mies ja minä aloimme voida henkisesti huonosti, oireita jos minkälaisia, mies itki kun tiesi aiheuttavansa niin pahaa oloa lapsille, vaimosta viis, häntä kohtaan hän ei tuntenut huonoa omatuntoa) antaa vaimolle tiedoksi, mitä kaikkea mies oli tosiaankin tehnyt hänen selkänsä takana, pettänyt koko liiton ajan, vaikka edellisesttä kriisistä oli selvitty, aivan itsensä takia koska on kaunis ja ansaitsee miehen joka oikeasti häntä rakastaaja. Tiesin, että tämä on loputtava, joku ratkaisu on tehtävä, koska mies ei ehkä olisi siihen pystynyt. Oli kyllä sanonut vaimolle että haluaa erota, mitä haluaa tehdö sitä ennen, ja että syy on että ei rakasta vaimoaan. Vaimo aneli, itki, ja lopussa koska mies ei koskenut enää häneen kuukausiin myönsi itsekkin että haluaa erota.
    Olemme ystävien kanssa jotka tiesivät meidän kuukausia kestäneestä rakkaussuhteesta todella ihmetelleet, mies itsekkin, miksi suhteen paljastuttua vaimo ei sanallakaan enää vaatinut miestä poismuuttamaan ja eroamaan?
    Kaikki luottamus on rikottu, mies ei rakasta, myöntää sen edelleen ja ei varmasti pysy uskollisena.
    Miten tällainen vaimo voi olla niin riippuvainen, hän puolustaa miestään kynsin ja hampain, syyllistää toisia naisia, vaikka mies itse on myöntänyt olevansa kaikkeen itse mukaan lähtenyt ja syyllinen?
    Olemme tulleet siihen lopputulokseen, että vaimo ei pärjää ilman tuota miestä, hänellä on pakko olla psyykeongelma, menetyksen pelko lapsuudesta johtuva, ja säälimme tuota vaimoa, joka tuolla käytöksellään tosiaan mahdollistaa ja edesauttaa itsensä murtamista ja että mies voi pettää taas uudelleen.
    En todella haluaisi ystävälleni tuollaista elämää. Terve itsetunto ja itsensä arvostaminen ja luottamus, ne ovat tärkeintä terveelle avioliitolle.

    Äänestä

minua on petetty ennen avioliittoa ja avioliiton aikana. Olisin halunnut tietää. Minulla olisi pitänyt olla totuus ja mahdollisuus päättää kohtalostani. Tuollainen pettäjä puolisoksi ja saat palauttaa vuosia ystäväsi uskoa pelkästään ihmiseen. Uskottomuus ei ole sota, ei ole voittajia tai häviäjiä. Kaikilta menee vaan loppupelissä usko ihmiseen......

Äänestä

Avaudu. Mikäli ystävä saa tietää, että sinä tiesit ennen häitä etkä kertonut niin oh no. Ja ystävyys on sitä, että kertoo ikävätkin asiat. Nyt suojelet miestä. Miksi?

Äänestä

Totuus tulee aina esille ennemmin tai myöhemmin. Kumman valitsisit.

Äänestä

kerrot ilman muuta, uusi pettäminen on jo paljon pahempi, kun he ovat naimisissa, sillä jos tuollaista harrastaa, ei se tuohon jää, eli kerro heti.

Äänestä

nyt jää epäselväksi se että onko nuo yhden yön panot tapahtunut ennen nykyisen suhteen vakavoitumista,se on aika olennainen asia.

Äänestä

Keskiverto mies ei rakasta samalla lailla kuin nainen. Yleensä ne katsoo olevansa riittävän sitoutuneita, kun menevät avioon. Lisäksi miehen ajatteluun sopii se, että miehen luontainen käyttäytymismalli on pettää. Petos on vain pikkujuttu, avioliitto on isdompi asia.
Kyllä me naiset voitais jo tajuta tämä, eikä odottaa mieheltä kovin korkeaa henkistä ajattelua.
Itse olen alkanut ajattelemaankin kuin mies, sehän johtaa myös samanlaiseen toimintamalliin.

Äänestä

otanpa keskustelun ystäväni kanssa. epäilen että hän kyllä tietää jo asian mutta sitten olen ainakin ollut lojaali ystävälleni. Ensimmäiset kerrat kun mies petti olivat aika alkuaikoina. olivat kuitenkin jo yhteiseen kotiin muuttaneet ja sieltähän se narahtikin kun morsian tulikin töistä arvioitua aikaisemmin.. mutta väärinhän se on.. tuun kertomaan sitten miten ystäväni otti asian.. kiitos mielipiteistänne.. nämä kun ovat vaan niin vaikeita asioita.. ja toiseksi, miestä en todellakaan suojele. päin vastoin, tahdon hänet tilille tekemisistään!!

Äänestä

Kertomalla voit menettää ystäväsi ja hän kertomastasi huolimatta avioituu ko. miehen kanssa. Mutta ainakin sinulla olisi puhdas omatunto sitten kun heidän avioliitto on ensimmäisen kerran kriisissä pettämisten vuoksi. Vai haluatko kantaa silloin sen taakan, että tiesit tilanteen etkä kertonut ystävällesi? Ystäväsihän tukeutuisi silloin sinuun, mitä vastaisit silloin?

Kerro ystävällesi tietosi, mutta kerro hänelle myös se, että ymmärrät tietosi maksavan ystävyytenne (sanansaattaja teloitetaan, aina), mutta et voi pitää tietoa pelkästään itselläsi. Ystäväsi tekee itse päätöksensä. Haluaako pettävän puolison vai uskollisen ystävän. Hänen valinta.

Äänestä

Rauhallisesti, rehellisesti ja ystävääsi tukien kerrot tästä pettämisestä. Valitset sanasi tarkkaan - ei "voi voi olen pahoillani"-lässytyksiä, vaan kerrot asian rehellisesti ja olemuksellasi viestität (kosketat vaikka kädellä häntä olalle että olet hänen tukenaan.

Luultavasti hän ei aluksi arvosta rehellisyyttäsi ja huolenpitoasi, koska hänellä on shokkitila ja ajatukset pyörivät pettämisessä ja epärehellisyydessä ja siinä kuka on syyllinen ja kuka ei. Anna hänen rauhoittua oma aikansa, anna hänelle aikaa olla yksin mutta sano, että hän voi puhua sinulle koska vain.

Kun aika on kypsä, hän kiittää sinua, kun ymmärtää, että oli hyvä vain että hän erosi tuollaisesta kauheasti pettäjämiehestä.

Äänestä

Jos aiheesta kiinnostaa keskustella muuallakin kuin Suomi24:ssä, niin suuntaapas tänne: http://www.uskottomuus.fi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieltä painaa kirjoitti:

Heippa!
Nyt tarvittaisiin täysin ulkopuolisen näkökulmaa pulmaani..
Hyvä ystäväni on menossa naimisiin tämän vuoden elokuussa, eli aika piakkoin.
Tässä taanoin kuulin tulevan sulhasen leuhkivan yhden yön panoillaan läheisessä kahvilassa..
Ystävälleni en ole kertonut vielä asiasta, tahtoisin kyllä..
lähestyin kuitenkin ensiksi sulhoa ja ilmoitin hänelle kertovani ennen morsiamelle kaiken mitä tiedän ennen kuin kirkkoon astelevat..
Sulhanen ei ole itse kertonut asiaa, mitä toivoin salaa mielessäni.. Ajattelin että hän kertoo itse ennen kuin antaa minun kertoa, mutta näin ei ole käynyt..
Ystäväni tuntien hän ei pettämistä anna anteeksi (varsinkin kun ovat käyneet ennenkin pettämis asiat suhteessaan läpi ja silloin sulhos sai anteeksi)

Annanko heidän kävellä alttarille ja olen hiljaa. vai kerronko asian morsiamelle ja pahoitan hänen mielensä ja otan hänen vihansa vastaan... Mitä te muut tekisitte?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu