Netistä löytyy useita keskustelupalstoja, joissa ihmiset, jotka kärsivät kumppaninsa valehtelusta, avautuvat ja hakevat vertaistukea. Minä haen nyt vertaistukea olemalla itse valehtelija parisuhteessa. Tunnistan oman valehteluni, tiedän aiheuttavani sillä hallaa miesystävälleni, olen myöntänyt ongelmani hänelle, olen jopa pystynyt myöntämään hänelle joitain asioita, joista olen valehdellut. Miksen silti pysty lopettamaan valehtelua? Miksi silti joka kerran, kun huomaan valehdelleeni, yritän refleksin omaisesti korjata asian valehtelemalla lisää? Miten tähän ongelmaan voi saada apua? Uhrien määrästä päätellen, en ole ainoa valehtelija tässä maailmassa. Voisiko joku jakaa kokemuksiaan kanssani ja kertoa, etten ole yksin? Koko elämäni pyörii tämän ongelman ympärillä ja haluaisin saada apua! Haluaisin pystyä lopettamaan, mutten löydä keinoja. Niin kovasti olen yrittänyt ja niin paljon olen koittanut puhua totta, mutten ole onnistunut. Alan menettää toivoni. Eläminen kanssani on varmasti kaikkea muuta, kuin helppoa, mutta toivoisin, että joku ymmärtäisi, ettei eläminen valehtelijanakaan ole yhtä juhlaa. Voinko parantua? En jaksa enää kantaa syyllisyyttä, haluan kokea normaalin, rehellisen elämän ja aidon, rakastavan parisuhteen. Ei kai vielä kannata luovuttaa? Kai jotain on tehtävissä?
Patologinen valehtelu parisuhteessa - Valehtelijan näkökulma!
ruma_ankanpoika
73362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Seuraa matkaani kohti parempaa elämää:
http://ruma-ankanpoika.vuodatus.net/
Ensimmäinen asia jonka teet asian korjaamiseksi, on se, että lopetat ihmisille vastaamisen 'refleksinomaisesti'. Kun joku kysyy jotain tai aiot sanoa jotain, pysähdy, älä sano mitään heti, vaan sano se mielessäsi ensin itsellesi ja käsittele sen totuusarvo, jos valehtelit, toista toimenpide niin kauan, että onnistut pysymään totuudessa, jonka jälkeen voit avata suusi.
Tämä tekee kanssasi keskustelusta vähän erikoista, mutta uskon että kumppanisi auttaa sinua mielellään totuttautumaan tälläiseen tapaan.
Vaikea sanoa mistä tämä loppujen lopuksi johtuu, mutta kun opit tunnistamaan omat valheesi ja pitämään ne pääsi sisällä, hyvällä tuurilla opit myös tunnistamaan ne tilanteet joissa / asiat joista valehtelet ja sitä kautta löydät perimmäisen syyn josta se johtuu.
Täällä kohtalotoveri. Minulla on aina ollut taipumus valehdella ihan mitättömistä asioista jatkuvasti, eka lähtee pikku liioitteluna ja kohta ennen kuin huomaankaan, puhun ihan täyttä paskaa. En ymmärrä miksi, luulen että sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että en tunne riittäväni tällaisena kuin olen vaan alan "parannella" itseäni muiden silmissä pienillä valkoisilla valheilla. Saispa tän loppuun.
Niin, olen miettinyt ihan tuota samaa. Useimmiten asiat, joista valehtelen ovat pieniä asioita, jotka saavat itseni näyttämään paremmalta muille. ja tosiaan niinku sanoit, niin pian tulee pienestä liioittelusta niin suuri valhe, että sen myöntäminen on erittäin vaikeaa.
Meillä ehkä suurin ongelma parisuhteen kannalta onkin ollut juuri myöntäminen. Mieheni tietää, että valehtelu on minulle ongelma ja on ollut ihanan kärsivällinen asian suhteen, mutta kaipaisi sitä, että kun huomaa minun valehtelevan ja kysyy puhuinko totta, että myöntäisin siinä vaiheessa. Miksi se on niin kamalan vaikeaa? Useimmissa asioissa pysyn ns. omassa totuudessani viimeiseen asti ja koitampa vielä paikkailla sitä uusilla valheilla. Vasta kun mieheni tuo minulle ns. veden pitävät todisteet nenäni eteen on minun pakko myöntää että noinhan se oikeesti menikin, minä puhuin p:tä. Muutamissa pikku asioissa olen viimeaikoina kehittynyt ja saanut sanotuksi että puhuin puutaheinää, mutta matka näyttää toistaiseksi vielä kovin pitkältä ja kiviseltä....
Et siis ole sitä tyyppiä, joka uskoo omiin valheisiin vaan kyseessä on ikään kuin hätävarjelu ja paremmalta näyttäminen muitten silmissä. No, tuota menoa miehesi ei kohta luota sinuun. Yllä on annettu hyvä neuvo siinä, että pysähdy hetkeksi ja vastaa vasta sitten. Toinen neuvo voisi olla vain kouluttautua sanomaan totuus. Jos siis päästät suustasi valheen, korjaat sen samantien, heti kun huomaat ja jos päästät uuden valheen niin korjaat senkin kunnes saat totuuden itsestäsi irti. Kyllä aivot pikkuhiljaa tottuu tuohon muutokseen. Ihan kokonaan ongelmasta ei taida päästä millään, koska ihmisen luonteessa on pikkuvalhettelu. Pahimmista asioista kuten pettämisestä tai varastamisesta, rikoksista jne. ei todellakaan kannata valehdella. Mitä väliä sillä oikeasti on, että ostitko jonkun paidan tästä vai viime tilistä, paitsi jos käytät yhteisiä talousrahoja tai miehen rahoja..älä odota itseltäsi liikoja, mutta hyvä että tunnistat ongelman ja sinulla on vielä kärsivällinen mies rinnalla. Kun kovasti tahdot päättää olla valhettelemasta, niin pystyt siihen. Tsemppiä.
Minulla on sama ongelma, ja tänä aamuna jouduin kertomaan miesystävälleni totuuden valehteluistani. Kaikesta en saanut kerrottua edelleenkään (ja osaa valheista paikkailin jälleen uusilla pakonomaisilla pikkuvalheilla), mutta suurimmat asiat ovat nyt pöydällä.
Luulen pian olevani täysin yksin, ilman asuntoa, rahaa tai kykyä selvitä tulevasta. Olen tehnyt nämä samat virheet toisessa elämäntilanteessa toiselle ihmiselle ennenkin, luulin jo oppineeni jonkin verran käsittelemään tätä sairaalloista käytöstäni, mutta aina luisun takaisin samaan vanhaan.
En usko koskaan kelpaavani sellaisena kuin olen, en ollenkaan.
Olen epätoivoinen, miksi en opi? Mistä saan apua?
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194707484527/artikkeli/puheenaihe meidan kaikkien on valehdeltava paivittain .html