Olen erittäin ujo 19 vuotias nuorimies ja ihastunut saman ikäiseen yhtä ujoon neitoseen. Noin vuosi sitten kerroin ihastuneen häneen jonka jälkeen kangertelin yhteyden ottamisen kanssa. Sain kuitenkin rohkaistua itseäni ja otin häneen muutaman kerran yhteyttä tapaamisen merkeissä ja tapasimmekin.
Tapailumme oli kuitenkin erittäin jäätäviä hiljaisia hetkiä ja käsittämätöntä jännitystä jonka jälkeen en tiennyt kehtaisinko ottaa häneen yhteyttä.
Kuukaudet vierivät enkä enää uskaltanut olla häneen suoraan yhteydessä. Satuimme näkemään aina silloin tällöin samoissa pippaloissa, joissa alkoholin vaikutuksesta sitten uskalsimme jutella enemmän ja flirttailla. Selvinpäin kaikki heittäytyi aivan selälleen, emme edes vältämättä moikanneet jos törmäsimme kaupungilla tai vaihtaneet sanaakaan jos näimme kaveriporukoidemme kohdatessa. Olimme molemmat aivan ujona jokaisessa tilanteessa.
Kerran hän sitten kysäisi minulta miksen ole ottanut häneen yhteyttä ja kerroin suoraan, etten ole kehdannut olla yhteydessä, sillä oletin että hän halusi minun jättävän hänet rauhaan. Tälläisen käsityksen olin ainakin saanut kun ei hän (muutamaa kertaa lukuunottamatta) ottanut minuun yhteyttä. Luulin myös, että hän vain vaivautuisi jos ottaisin häneen useammin yhteyttä. Hän tosin vakuutteli ettei hän koskaan vaivautunut tai ottanut pahakseen jos otin häneen yhteyttä. Tapailimme taas muutaman kerran ja asiat menivät hieman paremmin, sitten taas hiljeni tyystin ja ajattelin että nyt olisi aika jo antaa olla kun en osaa/uskalla olla häneen yhteydessä.
Kuukaudet vierivät, kevät alkoi ja satuimme tapaamaan noin 3 kk hiljaisuuden jälkeen eräissä pippaloissa. Välillämme toistui samat asiat kuin aikasemminkin, alkuillasta melkoista ujoa jäätämistä ja sitten loppuillasta keskustelimme nonstoppina. Yhteyttä ei myöhemmin kuitenkaan pidetty ja aina kun näimme sattumalta oli sama jännitys/jäätäminen/ujous läsnä.
Jokin aikaa sitten otin häneen kuitenkin yhteyttä, kyselin hänen kuulumisiaan ja josko hän tahtoisi tehdä jotain joku viikonloppu. Yllätyksekseni hän oli erittäin innoissaan tästä ja sovimme tapaamisesta heti. Tapaaminen sujui hyvin ja hauskaa oli. Nyt tuostakin on kohta jo noin 2 kuukautta aikaa enkä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Aina kun näemme satunnaisesti on ilmassa sitä jotain, muttei mitään kuitenkaan tapahdu tai jos tapahtuu ei sille ole mitään jatkoa. Kannataisiko jo antaa olla vai ottaa enemmän yhteyttä häneen? Itseäni rasittaa koska minusta tuntuu että tuhlaan vain molempien aikaa "uudelleen" starttaamalla yhteyden pitämistä satunnaisesti. En vaan osaa pitää jatkossa yhteyttä koska oletan, että hän vain vaivautuu. Olen erittäin turhautunut tähän tilanteeseen enkä tiedä kuinka edetä.
Tapailumme oli kuitenkin erittäin jäätäviä hiljaisia hetkiä ja käsittämätöntä jännitystä jonka jälkeen en tiennyt kehtaisinko ottaa häneen yhteyttä.
Kuukaudet vierivät enkä enää uskaltanut olla häneen suoraan yhteydessä. Satuimme näkemään aina silloin tällöin samoissa pippaloissa, joissa alkoholin vaikutuksesta sitten uskalsimme jutella enemmän ja flirttailla. Selvinpäin kaikki heittäytyi aivan selälleen, emme edes vältämättä moikanneet jos törmäsimme kaupungilla tai vaihtaneet sanaakaan jos näimme kaveriporukoidemme kohdatessa. Olimme molemmat aivan ujona jokaisessa tilanteessa.
Kerran hän sitten kysäisi minulta miksen ole ottanut häneen yhteyttä ja kerroin suoraan, etten ole kehdannut olla yhteydessä, sillä oletin että hän halusi minun jättävän hänet rauhaan. Tälläisen käsityksen olin ainakin saanut kun ei hän (muutamaa kertaa lukuunottamatta) ottanut minuun yhteyttä. Luulin myös, että hän vain vaivautuisi jos ottaisin häneen useammin yhteyttä. Hän tosin vakuutteli ettei hän koskaan vaivautunut tai ottanut pahakseen jos otin häneen yhteyttä. Tapailimme taas muutaman kerran ja asiat menivät hieman paremmin, sitten taas hiljeni tyystin ja ajattelin että nyt olisi aika jo antaa olla kun en osaa/uskalla olla häneen yhteydessä.
Kuukaudet vierivät, kevät alkoi ja satuimme tapaamaan noin 3 kk hiljaisuuden jälkeen eräissä pippaloissa. Välillämme toistui samat asiat kuin aikasemminkin, alkuillasta melkoista ujoa jäätämistä ja sitten loppuillasta keskustelimme nonstoppina. Yhteyttä ei myöhemmin kuitenkaan pidetty ja aina kun näimme sattumalta oli sama jännitys/jäätäminen/ujous läsnä.
Jokin aikaa sitten otin häneen kuitenkin yhteyttä, kyselin hänen kuulumisiaan ja josko hän tahtoisi tehdä jotain joku viikonloppu. Yllätyksekseni hän oli erittäin innoissaan tästä ja sovimme tapaamisesta heti. Tapaaminen sujui hyvin ja hauskaa oli. Nyt tuostakin on kohta jo noin 2 kuukautta aikaa enkä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Aina kun näemme satunnaisesti on ilmassa sitä jotain, muttei mitään kuitenkaan tapahdu tai jos tapahtuu ei sille ole mitään jatkoa. Kannataisiko jo antaa olla vai ottaa enemmän yhteyttä häneen? Itseäni rasittaa koska minusta tuntuu että tuhlaan vain molempien aikaa "uudelleen" starttaamalla yhteyden pitämistä satunnaisesti. En vaan osaa pitää jatkossa yhteyttä koska oletan, että hän vain vaivautuu. Olen erittäin turhautunut tähän tilanteeseen enkä tiedä kuinka edetä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sama. Paitsi että minä hiukan tunnustelen tilannetta jollain neutraalilla viestillä tai puhelulla, ylipäätään vain katson, vastaako toinen edes mitään, jos siihen antaa mahdollisuuden. Jos haluaa olla yhteyksissä, kyllä vastaa vaikka vain jotain yhtä neutraalia ja jos ei ole mitään merkitystä tai ei tykkää yhteydenotosta ei reagoi sitten mitenkään. Tietty voit myös sanoa, että teet sitten omat johtopäätöksesi, kun toinen on ollut niin pitkään hiljaa.
Jos jotain epäselvää jää, voit aina kysyä suoraan. Sanot vaan että olis kiva olla yhteyksissä, mutta että et tunne toista niin hyvin, että tietäisit, millainen tyyli hänellä on pitää yhteyksiä, eli onko parempi olla vain tuollaisella nähdään joskus-tapaamisasteella, vai sopisko, jos nähtäis joskus useemminkin? Musta tuokin on aika neutraali tapa sanoa asia, mut tulee asiana ainakin selväks.
Tuo siinä varmaan jäätää, että molemmat on yhtä epävarmoja. Selvennys asiasta varmaan sulattas molempia.
Vaikea sanoa mitä pitäisi tehdä. Jos näette 3kk välein niin ei siitäkään kummoistea kehkeydy, aika vain kuluu ja kuluu.