Ala-arvoisen puheen karttaminen

---- Efesolaiskirjeen 4:29:ssä meille esitetään ensin kehotus:
”Älköön suustanne lähtekö mitään ala-arvoista puhetta.”
Tämän noudattaminen ei ole ehkä helppoa.
Yksi syy siihen on se, että hävytön puhetapa on erittäin yleistä meitä ympäröivässä maailmassa.
Monet kristityt nuoret kuulevat kiroilemista päivittäin, sillä koulutoverit saattavat ajatella, että se lisää painokkuutta heidän puheeseensa tai tekee heistä karskimman tuntuisia.....
- Emme kenties pysty täysin sulkemaan korviamme siivottomilta sanoilta, mutta voimme ja meidän tulisi ponnistella tietoisesti,
ettemme omaksu niitä sanavarastoomme.
Niillä ei ole mitään sijaa mielessämme eikä suussamme.
--- Paavalin varoitus pohjautuu kreikkalaiseen sanaan,
joka liittyy mädäntyneeseen kalaan tai pilaantuneeseen hedelmään. Kuvittelehan mielessäsi seuraavaa:

Huomaat miehen tulevan kärsimättömäksi ja sitten suorastaan raivoisaksi. Lopulta hän räjähtää, ja näet mädän kalan tulevan ulos hänen suustaan. Sitten näet haisevan, pilaantuneen hedelmän putoavan ja tahrivan kaikki lähellä olevat.
YÄÄÄK!!!!!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

K y r p ä

Äänestä

Lopulta hän räjähtää, ja näet mädän kalan tulevan ulos hänen suustaan. Sitten näet haisevan, pilaantuneen hedelmän putoavan ja tahrivan kaikki lähellä olevat."

kuvailit juuri helunan :DDD

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mätä puhe kirjoitti:

---- Efesolaiskirjeen 4:29:ssä meille esitetään ensin kehotus:
”Älköön suustanne lähtekö mitään ala-arvoista puhetta.”
Tämän noudattaminen ei ole ehkä helppoa.
Yksi syy siihen on se, että hävytön puhetapa on erittäin yleistä meitä ympäröivässä maailmassa.
Monet kristityt nuoret kuulevat kiroilemista päivittäin, sillä koulutoverit saattavat ajatella, että se lisää painokkuutta heidän puheeseensa tai tekee heistä karskimman tuntuisia.....
- Emme kenties pysty täysin sulkemaan korviamme siivottomilta sanoilta, mutta voimme ja meidän tulisi ponnistella tietoisesti,
ettemme omaksu niitä sanavarastoomme.
Niillä ei ole mitään sijaa mielessämme eikä suussamme.
--- Paavalin varoitus pohjautuu kreikkalaiseen sanaan,
joka liittyy mädäntyneeseen kalaan tai pilaantuneeseen hedelmään. Kuvittelehan mielessäsi seuraavaa:

Huomaat miehen tulevan kärsimättömäksi ja sitten suorastaan raivoisaksi. Lopulta hän räjähtää, ja näet mädän kalan tulevan ulos hänen suustaan. Sitten näet haisevan, pilaantuneen hedelmän putoavan ja tahrivan kaikki lähellä olevat.
YÄÄÄK!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu