Kysymys EUn puolesta aikanaan äänestäneille

Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, onko niiden ihmisten kanta EUta kohtaan muuttunut, jotka vuonna 1994 ovat antaneet EU:n puolesta äänensä..?
Itse en valitettavasti ikäni puolesta tuolloin uurnille päässyt ja muistankin lukeneeni, että mikäli äänestysikäraja olisi ollut alhaisempi, olisi äänestystulos todennäköisesti ollut toinen. Voitanee siis päätellä, että olisi ollut taas nuorissa Suomen tulevaisuus.
18110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Oli vain neuvoa antava kansanäänestys.
Sama mikä tulos,poliitikot olisivat liittäneet joka tapauksessa.

Täältäkin löytys 10mk kolikko joka lyöty ennen äänestystä,lukee jo SUOMI-EU.
Jos raha lyöty ennen äänestystä niin mitäpä veikkaat liittymisestä?

Äänestä

minä äänestin puolesta, mutta tänäpäivänä äänestäisin vastaan.

Äänestä

Äänestin EU:hun liittymistä vastaan ja samalla linjalla olen edelleen. Kuulin jo 20 vuotta sitten viisaiden ja ymmärtäväisten ihmisten puhuvan yhteisestä rahasta, liittyovaltio kehityksestä,...Olen todella hyvilläni siitä, että olen saanut ymmärrystä käsittää missä mennään, enkä usko kaikkea sitä mitä joku Eu-innokas poliitikko sanoo. Toivon sitä, että suomalaiset vihdoin heräävät!
Vaikuttaa siltä, että suurin osa päättäjistämme on vielä ihan silmät sokeana valitettavasti.

Äänestä

"mikäli äänestysikäraja olisi ollut alhaisempi, olisi äänestystulos todennäköisesti ollut toinen"

Käsittääkseni juuri nuoret oli enemmistönä EU:hun liittymisen puolesta?

Äänestä

Jooo, silloinen varovainen kyllä on muuttunut ehdottomaksi eiksi.

Sitä kutsutaan viisastumiseksi.

Äänestä

Kreikka näköjään on taas kontallaan pyytämässä lisää rahaa. Ihan tämänpäiväisiä uutisia. Senhän tietää kuinka siellä tulee käymään...

Se on tasan tarkkaan selvä, että jos Suomi ei olisi liittynyt EU:hun, ei kellään poliitikolla olisi mahdollisuutta ottaa edes puheeksi, että lähettelisimme rahoja kaiken maailman portugaleihin ja kreikkoihin.

On kuin ampuisi itseään jalkaan. Nuo rahaa kaipaavat ovat rankkoja kilpailijoitamme elintarviketuotannossa. Annetaan vaan heille lisää rahaa, niin sitä varmemmin saadaan ajettua omaa tuotantoa alas. Ja niinpä häipyy meiltä omat riskiresurssit. Kun jonkun mukaan tässä maailmassa on jossakin nälkää. Voisikohan se tulla meillekin. Ostetaanko sitten Kreikasta ja Portugalista, vaan ei enää halvalla...

Äänestä
  • Eihän kreikka ole kontallaan vaan se pelaa peliä erittäin taitavasti. Me olemme kontallaan koska maksamme Kreikalla.

    Kreikka puolestaan vetää linjaa "olemme jatkuvasti kaatumisen partaalla ja saamme muilta vitusti rahaa koska EU pelkää hajoamista" - joka on loistavaa tilannetajua.

    Eli kun Kreikkalaiset ovat kerran saaneet lypsettyä tällä tavalla EU:lta rahaa... Ne lypsää uudestaan... ja uudestaan.... ja uudestaan... ja uudestaan... kunnes niillä on niin paljon rahaa ja omistuksia että ne heittää EU:n vittuun ja jatkaa rikkaina Drakman kanssa.

    Kreikkalaisethan on NEROKKAITA :D

    Äänestä

  • UPDATE_8577284 kirjoitti:

    Eihän kreikka ole kontallaan vaan se pelaa peliä erittäin taitavasti. Me olemme kontallaan koska maksamme Kreikalla.

    Kreikka puolestaan vetää linjaa "olemme jatkuvasti kaatumisen partaalla ja saamme muilta vitusti rahaa koska EU pelkää hajoamista" - joka on loistavaa tilannetajua.

    Eli kun Kreikkalaiset ovat kerran saaneet lypsettyä tällä tavalla EU:lta rahaa... Ne lypsää uudestaan... ja uudestaan.... ja uudestaan... ja uudestaan... kunnes niillä on niin paljon rahaa ja omistuksia että ne heittää EU:n vittuun ja jatkaa rikkaina Drakman kanssa.

    Kreikkalaisethan on NEROKKAITA :D

    Siis suomalaisten kannattaisi heittää koko EU vittuun - se on se mitä EU pelkää kuin ruttoa - että kukaan ei kuuntele sitä.

    Jos Suomi uhkaa lähteä me saatais yhtälailla etuisuuksia ja myönnytyksiä. Siksihän EU kavahti Soiniakin niin perkeleesti.

    On vain ja ainoastaan EU-byrokraatti-eliitin etu olla kiltti hauveli ja tehdä niinkuin EU tahtoo. Suomen kansalaisista tämä tarkoittaa noin 2-5% etua, ja muiden tappiota. Muistakaa että nykyisin suomessa rikastuu enemmän väkeä kuin koskaan, mutta koko suomen väestöön nähden hyvin harva rikastuu - JA MUUT KÖYHTYVÄT.

    Sensijaan Kreikassa kaikki rikastuvat koska KREIKAN VALTIO SAA JATKUVASTI RAHAA.

    Meiltä siis ostetaan valtaa harvainvallan avulla, ja tämän vallan avulla esim. Kreikka rikastuu. Meidän muutamille kermaperseille maksetaan paljon - että suomalaiset saadaan maksamaan Kreikkalaisten jatkuva sosiaaliapu.

    Äänestä

Niin kauan Kataisella on kavereita Eu:n ytimissä, kun huomaavat että voivat hyötyä suomalaisten sinisilmäisyydestä. Halvalla on menee oma päätäntävalta. Tästä on seurauksena se että suomalaiset joutuvat tiukoille ja meitä on helppo hallita kun maa saatetaan yhä enemmän ja enemmän huonoon kuntoon.

Kannatan kansainvälisyyttä ja yhteistyötä muiden maiden kanssa, mutta itsenäisenä valtiona, eikä muiden holtittoman elämän maksajana. Sitäpaitsi nämä tukipaketit eivät auta pätkääkään tavallisia kreikkalaisia.

Äänestin Ei ja samaa mieltä edelleen olen.

Äänestä

Itsenäisenä valtiona Suomi on kuin hyttysen pissi Saharassa, ei mitään menestymisen mahdollisuuksia kuin porotaloudessa ja turistien palvelijoina.
Liittoutua pitää ja osallistua kansainväliseen työnjakoon.
Mutta kenen kanssa, olisko ehdotuksia mistä ostamme raaka-aineita ja puolivalmisteita, mistä värväämme työväkeä??? Ja millä ehdoilla yritämme myydä ulos, jos kansainväliset sertifikaatit puuttuvat??

Äänestä

on se onnistunut ennenkin, toope.

Äänestä

Suomalaiset kyllä pystyvät seisomaan omilla jaloillaan, niinkuin ennenkin.
Kansainvälistä yhteistoimintaa ja kauppaa tietenkin muiden kanssa.
Kyllä hyvin hoidettu maa aina saa kavereita! Ei EU:N ulkopuolella oleminen tarkoita taantumusta. Päinvastoin liittovaltiossa menemme varmasti taaksepäin kehityksessä, koska emme voi kehittyä omaa tahtia, vaan pitää laahata "holttittomia maita" taakkana mukana.

Äänestä

Suomi sen kun lähettelee rahojaan Kreikkaan. Ja onko Kreikassa sellaista asennetta, että alettaisiin maksella takaisin. Edes joskus?

Ei! Ei ole sellaista asennetta! Tämänpäiväisten uutisten mukaan siellä aletaan yleislakkoon. Vaikka lieneekö siinä niin suuri ero siihen työtahtiin, mitä siellä normaalisti noudatetaan.

Mutta anyway! Nyt se vasta rahaa pitääkin lähettää, että voivat lakkoilla. Kun maa ei lakon aikana tuota mitään, niin tuottohan täytyy saada meiltä. Pielisjärven Peksujehvi hoi! Kaiva kukkaroasi. Kreikka tarvitsee sinua!

Äänestä

Jätä, katajainen kansa, aurasi pellolle ja uutimesi tupahan. Nyt kirkolle ja siellä pankkiin, nyt maksetaan rahoilla ihan Kreikkaan saakka.

Mitä sitä ymmärtämätön rahvas rahalla tekisikään. Rahaa jos on, niin jos ei ole jo valmiiksi humalassa, niin kohta kuitenkin on.

On se hyvä, että Suomella on sellaiset hallitusherrat, jotka ymmärtävät lähettää paljon rahaa ulkomaille.

Äänestä

Eikö näitä vastuuttomia vastuunkantajia Katainen and Kiviniemi saada edes valtakunnanoikeuteen vastaamaan teoistaan?

Äänestä
  • Nythän hallituspiireistä kailotetaan, että persut pakoilevat vastuuta. En itse persuja äänestänyt, mutta ymmärrän sen, että jäivät pois hallituksesta. Vastuustahan tosiaan on kysymys. Muut puolueet olisivat mielellään nähneet persujen syövän sanansa ja nimenomaan heidät vastuussa siitä, että meidän rahojamme lähetellään ulkomaille jouten päiten.

    Taitaa olla parempi, että rahojen lähettelemisestä ovat vastuussa ne, jotka lähettelevät. Ja oikeaa yhteiskunnallista vastuuta kannetaan siten, että vastustetaan kiivaasti sitä lähettelemistä. Jos pitää sen vuoksi jäädä hallituksen ulkopuolelle, niin vapaasti vaan. Parempi sekin kuin menisi pirun ja peelsepuupin kanssa kolmanneksi!

    Äänestä

Kreikka alkaa nyt säästötalkoisiin. Ekaksi säästetään sillä, että ei tehdä ollenkaan työtä. Silloinhan ei mitään kulu ja kaikki säästyy. Toiseksi säästetään sillä, että ei maksella mitään maksuja mihinkään. Sillä säästyy eniten, koska saa itse kaikki rahat. - Jaa että saadaanko rahat takaisin Kreikasta?

Kreikan maksutalkoot ovat sen näköiset, että riehutaan, rikotaan ja savu nousee. Mihinkään säästötoimiin ei haluttaisi ryhtyä. Maksamisasenne lienee Suomen poliitikkojen mielestä silti aivan huippua!

Kannattaako tuupata riihikuivia seteleitä taloon, joka on tulessa?

Äänestä

Itse äänestäisin nyt ehdottomasti EU:iin liittymistä vastaan. Eihän tällaista setelisolidaarisuuden astetta kestä minkään pienemmmän maan saldovarannot.

Minun mielestäni Euroopan velkojen verkostosta on vihdoinkin saatava esille ainakin seuraavat perusasiat.

Tekstiselostein ja selventävin kaavioin varustettuna:

1. Kuka lainasi Euroopassa alunperin kenellekin?
2. Kuinka paljon ja minkälaisin sopimuksin sekä vakuuksin?
3. Miksi vakuudet eivät riittäneet? Mihin lainatut varat lopulta menivät?
4. Kenelle nämä nyt vapaana vellovat euromaiden tuet lopulta päätyvät?
5. Ajetaanko jättitukien piiriin koko ajan sinne kuulumattomia velkoja?
6. Miten takuuvelkojen takaisinmaksua voi seurata?
7. Euromaiden valtapuolueiden ja niiden edustajien vaalirahoittajat koko 2000-luvulta?
8. Mihin yksilöityihin lakeihin tai juridisiin sopimuksiin Suomen loputtomalta tuntuva roikkuminen tässä jatkuvasti pullistuvan eurokuplassa pohjautuu?
9. Ketkä henkilöt käytännössä euron pelastustehtävää hoitavat? Suomessa? EU:ssa?
10. Ovatko muut euromaat joutuneet muuttamaan perustuslakejaan Suomen lailla?

Tausta kohta numerolle 10 netistä hakukoodilla:
HE 60/2010 94

Nämä perustiedot saatuamme mekin tiedämme; mikä tilanne on ja miten siihen on jouduttu? Myös Irlannin, Portugalin, Belgian ja Italian osalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EUton kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, onko niiden ihmisten kanta EUta kohtaan muuttunut, jotka vuonna 1994 ovat antaneet EU:n puolesta äänensä..?
Itse en valitettavasti ikäni puolesta tuolloin uurnille päässyt ja muistankin lukeneeni, että mikäli äänestysikäraja olisi ollut alhaisempi, olisi äänestystulos todennäköisesti ollut toinen. Voitanee siis päätellä, että olisi ollut taas nuorissa Suomen tulevaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu