ja siten isänmaan vihollisia. Puolustusvoimat ja varusmiespalveluksen suorittaneet tietävät tarkkaan, ettei 4 kk:ssa kouluteta Suomessa eikä missään maailmalla sotakelpoisia joukkoja ja miehiä. Muunlaisia sotilasjoukkoja emme tarvitsekaan. 4 kk:tta ajavat samat piirit, jotka YYA-aikana tekivät parhaansa Suomen sotilaallisen puolustuskyvyn romuttamiseksi. He siten ovat isänmaamme ja siis suomalaisuuden vihollisia.
4 kk:n varusmiesaikaa ajavat ovat maanpuolustuskyvyn romuttajia
seuratkaa tarkasti
981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan samalla tavalla se ydinpommi grillaa ne neljän kuukauden sotilaat kuin kuuden kuukauden palveluksen suorittaneetkin.
Velkapommiin eivät mitkään varusmiehet mitään pysty! Koska maamme puolustus on tehoton, on valtiomme kohta muisto vain, pelkkä uhrilammas talousmafiosojen korkohuijaus-alttarilla?
neljässä kuukaudessa onnistuta opettamaan ihmisiä käyttämään ilmantorjunta laitteita, ajamaan panssarivaunuilla tai käyttämään rynnäkkökivääriä.
Vielä kun otetaan huomioon että kaikkien ei todellakaan tarvitse osata kaikkea vaan sitä erikoistutaan joksikin.
Poikkeuksena tietenkin lentäjät ja muut erikoisjoukot.
Jos Suomi olisi sodassa niin luuletteko että 18 vuotiaita olisi aikaa pitää vuosi koulutuksessa kun homma onnistuu nopeampaakin.
Joopa...pitkä koulutusaika on ollut yksi konsti pitää työttömyyslukuja pienempinä.
Turha asiantuntemattoman avaus. Rajavartioston sissi-kurssi kesti 17 viikkoa, mutta oli varsin tehokasasta toimintaa ja varmasti koulutusaika riitti, oppimaan tehokkaaksi sotlaaksi.
Hyvä ehdotus. Oman kokemuksen mukaan 6 kuukaudessa jäi turhaa väljyyttä varusmiesaikana. 4 kk on paljon sopivampi pituus. Ja ennen kaikkea kannattaa lyhentää p- kautta pari- kolme viikkoa, ja erikoiskoulutuskaudesta viikko tai kaksi turhaa rastikoulutuksen kertaamista pois. Leirikautta ei kannata niin paljon lyhentää, koska siellä oppii parhaiten, ja leirit on intin parasta aikaa.
Ja selvät kolme saapumiserää: tammi- huhtikuu, touko- elokuu ja syys- joulukuu.
Ainahan intistä pääsee neljän kuukaudessa kun neljän kuukauden ensimmäinen päivä kokeilee saunassa vääpelin munat.
Natoon tässä ollaan menossa kohta lopetetaan koko armeija:DDDDDDDDDD
Alokasaika n.. 2kk olisi riittänyt ja sotilasvalalta siviiliin. Hommasta olisi jäänyt ihan hyvä maku jos se olisi ollut siinä. Ei olisi tullut turhaa lusimista vielä puoli vuotta alokasajan päälle.