Rukoillaan Juutalaisten Kuningasta että lähettäisi

julistamaan hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta tällekin palstalle.

Minut on köykäiseksi havaittu ja ilmoitettu.
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Omalla esimerkillään todistaa Jumalasta!

Äänestä
  • ´Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta.´

    Äänestä

Ja, Israeliin etenkin.

Äänestä
  • että Hengen vuodatuksen jälkeen niitä riittää myös ympäri maan piirin.

    Äänestä

Mielestäni kolmiyhteys on kuin Hamanin korvat.

Äänestä
  • Israelin Pyhän Herran ja Jumalan siunausta.

    Äänestä

on, niin tietysti on Abba Isä ja Poika Yeshua ja Herran Hengen siunauksessa saamme terveet sydämen silmät valkeudessaan, amen.

Hallelujah Yeshuan nimessä, sillä Herra on hyvä, amen.

Äänestä

Jumala on tosi, sekin vielä että hänellä on ainosyntyinen poika joka on luonut kaiken muun elollisen.
Pyhää Henkeä vastaan rikottuja syntejä ei saa anteeksi, älä siis kiroa itseäsi ja kiellä jumalan 3 yhteyttä, vaikkakin ne kaikki on erikseen.

Mikä oli se synti jota ei saanut anteeksi?????

Äänestä

Vielä tulee ne kolme venettä jotka vievät täältä maasta kaikkien kunikaat.Silloin alkaa kaikkien hampaita kiristämään reilusti.koska Herra sanoo. teidän on katuvaisten valtakunta,eikä siihen ei ole minulla sijaa.
Katso Herra otti puunuijjan ja heitti sen päin rabbeja jotka kavahtivat ja heittivät rahansa lattialle.
hävetkää sanoi herra.omalta kansaltanne ette saa riistä korkoa.
ja se neljäs vene oli lastattu täyteen paperita joka antoi vallan hallita kaikkia kansalaisia.. ja se veneen nimi oli ikäänkuin piilotettu näyssäni.
Tehkää juutalais kääntymys koska aika on lyhyt.juutalaisuus on vastaus koska olemme valittu kansa.
lähetystyön aika nyt. käänyttämään kaikki kaldean nimesssä ja hengessä

Äänestä

Joo, rukoillaan työmiehiä ja -naisia elopelolle.
Olkoon rukouksemme myös: lähetä minut.

Jes. 6:8 (KR 33/38)
Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä olen, lähetä minut".

Äänestä
  • iloitsenkaan ja riemuitsenkaan viestistäsi, vaikka myös tunnen suurta vajavaisuutta ja puutteellisuutta Pyhän Kuningas Yeshua edessä ja nimessä, sillä Herra jätti meille esimerkin ja toivoo, että voimme rakastaa Israelin Pyhää Herraa ja lähimmäisiä kaikesta sydämmestä ja sielusta ja mielestä ja voimasta, ja saamme ristimme kantaa niinkuin Lunastajamme on sen kantanut, ei omaa tahtoa tehden vaan Isän tahdon täyttäen ja rukoillen Getsemanessa ja Golgatalla, amen.

    HalleluYeshua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työmiehiä ja -naisia kirjoitti:

julistamaan hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta tällekin palstalle.

Minut on köykäiseksi havaittu ja ilmoitettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu