Nyt kun ketutus on jo vähän laantunut, kerron miksi matka tyssäsi kotipihaan. Kävin siis tänään katsastuksessa liikennekäytöstä poistetulla matkailuautolla, ja hyväksytty leima tuli. Sitten kun ajoin kotiin ja aioin Trafin verkkopalvelussa tehdä liikennekäyttöön palautuksen, kun kerran leima tuli ja voisi vaikka lähteä johonkin . Kirjauduin Trafin verkkopalveluun ja näppäilin rekisterinumeron ja rekisteriotteen ilmoitusosasta tarkastus numeron, mutta ei onnistunut vaikka kuinka yritti ja tarkasti että kaikki oli oikein. Sitten tuli mieleen että sain katsastuksesta vain sen ykkös osan / teknisen, ja vanhassa ilmoitusosassa joka oli kotona jemmassa olikin väärä tarkistenumero, koska uusi aina lähetetään postissa myöhemmin jossa sitten on oikea tarkiste nro jonka Trafin palvelu tunnistaa. Jos tämän olisi tiennyt olisin ennen katsastusta kyseisen homman tehnyt, ja olisi maksut saatu pyörimään, mutta mistäs näitä tietää kun ekan kerran näin kävi. Ensiviikolla varmaan sitten tulee uusi rekisteriotteen kakkososa, jossa on oikea numero että pääsee ajelemaan .
Onneksi on huonot kelit, niin ei harmita
NRO:a odotellessa
069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.