Ma 16.02.2009, klo 23:27
Olemme vaimoni kanssa koulutusyrityksessämme vuodesta 1992 lukien tehneet parhaamme työllistääkseemme asiakkaitamme ohjaavissa työvoimakoulutuksissamme uuteen ammattiin. Olemme ohjanneet heitä mm. kouluttautumaan "ilmaiseksi" ( työttömyysturvaa saaden 8 € päivä, voi saada II-asteen ammattitutkinnon reilussa vuodessa) uusiin ammateihin, joissa oli pulaa työvoimasta - osassa on vieläkin. Ja koulutetaan ilmaiseksi - "sänkyyn syötetään". Haluja ei aina löydy ja koulutustakin on vain peruskoulu tai kansalaiskoulu.
Olen katsonut projekteissa ( ääritapaus, että työttömyyden pituus usealla osallistujalla ennen kurssia jopa k.m 6 - 8 vuotta!), miten asiaan puuttumalla voidaan saada tuloksia. Ja nyt tulee tämänkaltainen ohjelma, jossa annetaan ymmärtää, että kun yksilön "valitsemaan työttömyyteen" hänelle etsitään ratkaisu hankkia kohtuullinen - työttömyysturvaa parempi - toimeentulo ilman veronmaksajien ja työnantajien ( muuten työnantajathan maksavat suurimman osan työttömien toimeentulosta työtapaturmavakuutukseen sisältyvällä työttömyysvakuutusmaksulla, myös ansiosidonnaista saavien ) varoja,l niin tässä on tehty jotain väärin. Jos työaika työttömyysvaroin tuetussa työssä on 80 - 85 % normaalista, henkilöllä ei ole kyseisen alan ammatillista koulutusta,työ on osoitettu hänelle, kun muutakaan ei ole vuosiin tarjota, ammatillinen työllisyyskoulutus ei kiinnosta ( "minähän en koulun penkille lähe"), työtä ei lähdetä aktiivisesti hakemaan, vaikka"työnhakuvalmennettaisiin... ja kun mitä tahansa ehdottaakin, niin "maa on jäässä ja kärsä kipee".
Mitä sitten tulee palkkatukityöhön sijoitettujen työnantajiin - samat vastuut, kuin yleensä työnantajilla. Palkka on vain yksi osa - sen päälle tulevat eläkevakuutusmaksu, sosiaaliturvamaksu, lomakorvaus, lomaraha,ryhmähenkivakuutus, tapaturmavakuutus, sairauspäivien maksaminen ilman tulosta ... Muuten kyseessä ei ole palkaton pakkotyö, vaan lyhennetyön työajan ansiotyö. Kun tiedän, että osa on pitkään jatkuneen työttömyyden tai sosiaaliturvan "nautinnan" jälkeen velvoitettu em. palkkatukitöihin, niin ymmärrän palkan "alhaisuuden" osa-aikatyössä - pakolla tullaan, koska muuten työllisyysturva katkaistaan kahdeksitoistaviikoksi, motivaatio ei ole ehkä paras mahdollinen, muuhun työhön, kuin tuettuun "ei ikänä työllisty" ( persoonallisuus, motivaatio, alkoholi... tms ). Revi siinä sitten työntekijästä tuottavuutta, olit yhteisö, sosiaalinen yritys, oy, ky , osk ...
Tulen mielelläni "työttömyyttä" silmästä silmään kouluttajana ja ohjaajana
( 12 vuotta työttömien ohjaavien koulutusten kouluttajana, 10 v. työhallinnossa ...pitkäaikaistyöttömien projekteissa ... )
katsoneena kertomaan kokemuksistani työttömyyden monimuotoisista "ulottuvuuksista" niin yksilöiden, kuin yhteiskunnankin kannalta. Ja siitä, mitä todella pitäisi tehdä näille asioille - ilman korporatiivista suojelua ( esim ansiosidonnaisellä säilöminen, "eläkeputki"...) - mihin tahansa ajankohtaisohjelmaan...
Kalevi Flyktman
0400 645 691
[email protected]
- Kaarlo K Kauhiala
Moi palstalaiset!
Pampputyöllistäminen
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010506
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404070Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323612Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352664Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591582Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386