Mistä se vetovoima syntyy ?

Nappasin kiinni tuosta viimeisestä lauseestasi. Ettei kelpaa edes itselleen. Olen jo vanhempaa ikäluokkaa (60) nainen ja haluaisin vielä seurustella, mutta mahdottomalta näyttää, koska ikäiseni miehet etsivät nyt ikäluokkaa 16-35!

Tämähän tarkoittaa, että he eivät kelpaa edes itselleen:) Onneksi osaan olla yksinkin, enkä ole epätoivoinen. Nuorempia säälittää, koska parinmuodostus on tärkeää, pitää lapsetkin keretä tekemään, tämä on aika julma maailma.

Olen asiasta erimieltä. Itse olen urheilullinen kaveri ja tykkään tehdä kaikenlaisia asioita. En vain voisi kuvitella seurustelevani naisen kanssa, joka ei harrasta mitään liikuntaa, vetää röökiä parvekkeella ja roikkuu naamakirjassa. Kyllähän se puolison etsiminen lähtee siitä millainen itse on. Poikkeuksia on! Tiedän, ei kuitenkaan tartuta niihin.

Mielestäni naiset ja miehet asettavat kumppanin lähtötason siihen missä itse ovat. Poikkeuksia on ja ne nyt jätetään omaan arvoonsa. Eihän kukaan missi seurustele minkään sohvaperunan kanssa.

Mutta ihmiset ovat erilaisia ja joskus urheilullinenkin kaveri haluaa puolisokseen pyören ihmisen, joka esim osaa tehdä hyvää ruokaa :)

Minä naisena olen aina pitänyt kookkaamista miehistä. Jos saan valita mahan ja sixpäkin väliltä valitsen vatsakkaan miehen. Samoin kalju tai pitkätukka tai sitten oikein hyvin leikatut hiukset. Minusta päälakikalju pellehermannilookina on vastenmielinen.

Mutta itsetunto ratkaisee. Narsistit kierrän samoin kuin rentut, en hoivaa. Alkoholisoituneet ja katkeroituneet sekä ukkomiehet eivät lukeudu miesihannemalliini.

Ja minä en pidä laihoista miehistä.

Itse olen hoikka mies ja en vain koe pyöreitä naisia puoleensa vetävinä. Toki se sisin on tärkeää, mutta niin on myös ulkonen vetovoima.

Jaa-a, erittäin hyvä kysymys kyllä. Oon itekki miettiny, että mistä hemmetistä se vetovoima oikein syntyy.
Onko se itsetunnosta, karismasta, kalleista vaatteista/autoista/esineistä, asenteesta, luonteesta, hormooneista, hajusta.
Itse jonkin verran pyöreänä miehenä olen tuntenu vetovoimaa ties minkälaisiin naisiin. Jotkut ovat hoikkia, jotkut normaaleja, jotkut pyöreitä, jotkut mielestäni erittäin kauniita, jotkut perusnättejä, jotkut eivät ulkoisesti vedä ollenkaan, mutta kummiskin heissä on sitä jotain mikä vetää puoleensa.
Itse en kyllä taida omistaa valitettavasti ollenkaan minkäänlaista vetovoimaa, koska en ole huomannut yhdenkään naisen olleen kiinnostunut minusta millään tasolla.

Pyöreä ei kelpaa enkä tunne sellaisiin naisiin vetoa. Piste.
Sille jokainen voi tehdä tai olla tekemättä jotain. Piste.
Loppu on selittelyä siitä että kauneus tulee sisältäpäin kun antaa itselleen kertyä ylimääräistä tai "liikkuu" vaikka on pyöreä tai selkeästi tukeva. Pöhpöh.

Joko ruoka- tai liikuntatottumukset ovat päin persettä jos on pyöreä. Se vain on niin. Ehkä ne muutamat hikijumpat ja kävelyt ei korvaa sitä kaikkea herkuttelua?

Ei siis sytytä laisinkaan olipa muuten ominaisuudet mitä hyvänsä.

Ollaanpas sitä nyt niin ehdotonta ja jyrkkää... Aukaise sitä ylänappia pikkuisen, ei tämä elämä noin totista tarvitse olla ;)

Allekirjoitan tuon aloittajan viimeisen lauseen. Kovin moni ei edes etsi sitä mitä itse on vaan pitää olla jokin superversio itsestään. Supersosiaalinen hyvä kroppainen mielellään paremmin koulutettu. Kovin monelle ei kelpaisi kolikon kääntöpuoli vaikka sitähän tässä ollaan lähdetty etsimään.

Noh viisastukaa sitten 30 vuoden tietämillä kun olette ne kokeilunne tehneet ja iskette jonkun täysin rimat alittavan luuserin kun ette usko parempaa enää löytävänne.

Itsekin joutunen odottamaan sinne 30 vuotiaaksi että tätä kautta kannattaisi edes yrittää etsiä täysjärkistä seuraa.

Lyhyen kokemukseni perusteella nettissä voi sanoa, että minäkään en näytä kelpaavan. Tai paremminkin kyseessä en ole minä vaan minun profiilini, nettipersoonani. Olen sinne yrittänyt rehellisesti kertoa itsestäni.

Yhteydenottoja tulee harvakseltaan, ihan mukavilta miehiltä ja kaikki näyttää olevan hvyin. itse yritän olla aktiivinen ja koska olen elämänmyönteinen ja iloinen, sen pitäisi näkyä tekstissänikin ja puheessa.

Mutta sitten miehille iskee joku rimakauhu tai jokin muu häiritsee. Tulee hiljaisuus.

Olen avoimella mielellä liikkeellä, olen kiinnostunut miehestä ja siitä mitä hän tekee ja ajattelee. Minulla ei ole etukäteen asetettuja isoja vaatimuksia, olen sen jo elämässä nähnyt, että meistä kaikista on moneksi.

Ehkä tämä ei olisi elämää, jos kaikki olisi helppoa ja ennustettavaa. Yhtä vaikeaa se on livenä, on suuri ihme, että täällä kukaan löytää onneansa koskaan.

Pinnallisuushan ei ole mikään itseisarvo vaan enemmänkin niin kuin mittari. Tai voihan siinä olla ihan vain loogista päättelykykyäkin, jos sattuu olemaan sen sorttisia ajatuksia että ottaa tulevaisuuttakin huomioon.

Mitä sitä nyt itsessä pelkäisi? Korkeintaan sitä, mitä muut ajattelevat juuri Minusta (laumaeläimen huonoja puolia, luulemma). Muu on vain itsensä voittamista... tai pikemminkin sen mitä on opetettu.
Jos lapsuudesta saakka ollaan oltu kannustavia ja käyty positiivisen kautta niin onko ihme että vanhempana on helpommin tyytyväinen...?