Huono työ

Aloitin viikko sitten kiinteistönhoitotyöt alkuun puhuttiin kuuden tunnin työajasta joka sopikin minulle koska vaimoni käy vuorotyössä kun minä tulen klo 13.00 niin vaimoke lähtee iltavuoroon klo 1400. noniin tehtiin työ sopimus kuudelle tunnille eikä päivystys vuoroja niin kuin alkuun puhuttiin no hyvä, olen nyt viikon ollut työssä ja jo puhutaan, että pitäisi alkaa 8h päivä ja päivystyskin pitäisi alkaa tässä kuussa. En muuten ymmärrä pannuhuoneista mitään enkä muistakaan niistä putkista jne hilavitkuttimista. Olen maininnut asiasta, mutta kuuroille korville, no siitä päivystyksestä päivystys olisi aina perjantaista perjantaihin no otetaan tilanne muija iltavuorossa minä illalla lasten kanssa kolmistaan kotona tulee puhelu vaikkapa naapuri kunnasta jossa myös on meidän hoidossa olevia kiinteistöjä, niin puhelu, että olin baarissa ja nyt on avain hukassa voitko tulla avaamaan oven, haa mihinkä lapset noin tunnin ajaksi joiden nukkuma aika on 21.00 viimeistään lapset ovat 1.6v ja 4v, kuinka toimin voi vittu. Päivstyksestä ei ollut työtä aloittaessa mitään puhetta sanottiin kyllä, että ei ne kuulu sinulle ja työpäivän pituus on 6h tuo kuusi tuntia lukee toistaiseksi voimassa olevassa työsopimuksessa, mutta siinä ei mainita tai ei ole rastia päivystys ruudukossa siis sitä ei olisi pakko tehdä niinkö.
Lopetanko koe ajalla ja saan karensin vai?? vai saanko mitenkä pääsen eroon tästä firmasta ilman karenssia. Vai otanko ja ilmoitan, että en ota päivystystä koska sitä ei mainita työsopimuksessa,.
Palkkakin on huimaava 7euroo tunti haa.
Ainiin alkuun oli myös puhe, että minä hoidan ulkoalueet.
5509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Päivstyksestä ei ollut työtä aloittaessa mitään puhetta sanottiin kyllä, että ei ne kuulu sinulle ja työpäivän pituus on 6h tuo kuusi tuntia lukee toistaiseksi voimassa olevassa työsopimuksessa,"

Keskustele työnantajasi kanssa. Ota reippaasti esille asia ja sano että se ei nyt oikein sovi sinulle asian ollessa tällä mallilla ettei ole lapsille silloin hoitajaa jolloin pitäisi päivystykset suorittaa. Sano vaan ettei niistä alunperinkään ollut mitään sovittuna. Jos työnantaja antaa sinulle lemput niin et itse ainakaan ole sitä aiheuttanut rikkomalla sopimusta, vaan työnantaja.
Soita vaikka liittoon huomenna ja kysy tarkempia ohjeita siihen miten toimia asiassa.

Äänestä
  • Niin se kait tätyy tehdä jännittää vaan, että jos pukkaa se karenssi päälle mikäli työnantaja ei suostu ehdotukseen tai pikemminkin vaatimukseen.

    Äänestä

rauhallisesti työnantajan kanssa ja selitä että päivystys ei yksinkertaisesti sovi tilanteeseesi, perusteet kuultuaan voinee päättää päästääkö sinut suosiolla pois (eli koeajan jälkeen saat työtodistuksen jossa työnantaja on katkaissut työsuhteen) vai antaako sinun tehdä tuota 6:tta tuntia. Ei lienee ole kummankaan etu jos joudut ovet paukkuen lähtemään ja jos työnantaja haluaa päivystävän kiinteistönhoitajan voi hän alkaa etsimään uutta miestä kun tietää että lähdet ilman riitelyä.

Äänestä

jollei suosiolla muuta sopimuksen mukaiseksi hommaa tms.

varsinaisissa lakihommissa ei oikein mahda mitään jollei omista itse rahaa ja arvostusta jolla saa kunnon lakimiehen, ainakin oman kokemuksen mukaan mutta kun tuttavat ovat laittaneet kovemman kovaa leikkivää vastaan niin yleensä ovat taipuneet huijarit

Äänestä
  • Kävin työvoimatoimistossa alustavasti kysymässä ja näyttämässä työsopimustani aikansa luettuaan sopimustan virkailia sanoi, että mikäli et halua päivystyksiä niin sinun ei niitä tarvitse ottaa koska työsopimuksessa ei niin mainita ja mikä tärkeintä tämä kiinteistöhuolto oli hakenut työntekiää nimikkeellä ulkoalueidenhoitaja siis ei kiinteistönhoitajaa. Hakioiden joukossa oli ollut ammattinimikkellä kiinteistöhoitajia ja öljypoltinasentajia eivät olleet kelvanneet tai sitten ammattimiesten mielestä palkka liian pieni joka on 7 euroa tunti siis kiinteistöhuolto firma on ahne ottaa mielummin ammattitaidottomia töihin joille ei tarvitse maksaa kunnon palkkkaa, mutta mitäs sitten jos tapahtuu jonkin sortin vahinko pannuhuoneissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


duunari kirjoitti:

Aloitin viikko sitten kiinteistönhoitotyöt alkuun puhuttiin kuuden tunnin työajasta joka sopikin minulle koska vaimoni käy vuorotyössä kun minä tulen klo 13.00 niin vaimoke lähtee iltavuoroon klo 1400. noniin tehtiin työ sopimus kuudelle tunnille eikä päivystys vuoroja niin kuin alkuun puhuttiin no hyvä, olen nyt viikon ollut työssä ja jo puhutaan, että pitäisi alkaa 8h päivä ja päivystyskin pitäisi alkaa tässä kuussa. En muuten ymmärrä pannuhuoneista mitään enkä muistakaan niistä putkista jne hilavitkuttimista. Olen maininnut asiasta, mutta kuuroille korville, no siitä päivystyksestä päivystys olisi aina perjantaista perjantaihin no otetaan tilanne muija iltavuorossa minä illalla lasten kanssa kolmistaan kotona tulee puhelu vaikkapa naapuri kunnasta jossa myös on meidän hoidossa olevia kiinteistöjä, niin puhelu, että olin baarissa ja nyt on avain hukassa voitko tulla avaamaan oven, haa mihinkä lapset noin tunnin ajaksi joiden nukkuma aika on 21.00 viimeistään lapset ovat 1.6v ja 4v, kuinka toimin voi vittu. Päivstyksestä ei ollut työtä aloittaessa mitään puhetta sanottiin kyllä, että ei ne kuulu sinulle ja työpäivän pituus on 6h tuo kuusi tuntia lukee toistaiseksi voimassa olevassa työsopimuksessa, mutta siinä ei mainita tai ei ole rastia päivystys ruudukossa siis sitä ei olisi pakko tehdä niinkö.
Lopetanko koe ajalla ja saan karensin vai?? vai saanko mitenkä pääsen eroon tästä firmasta ilman karenssia. Vai otanko ja ilmoitan, että en ota päivystystä koska sitä ei mainita työsopimuksessa,.
Palkkakin on huimaava 7euroo tunti haa.
Ainiin alkuun oli myös puhe, että minä hoidan ulkoalueet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu