Yksi afrikkalainen maahanmuuttaja pyysi kerran, että jos maalaan hänelle taulun, kun hän oli saanut tietoon, että harrastan maalaamista.
No kun tuli maaluksen hinnasta puheeksi ja pyysin 50 euroa, niin tämä maahanmuuttaja sanoi, että liian kallis.
Loppukaneetti oli, että 30 euroakin olisi ollut liian kallis hinta.
No ei tuolla hinnalla mitään kauppoja syntynyt, koska jo materaalit maksaa vähintään 20 euroa ja 50 euroa ei ole todellakana paljon.
Kyllä jotain täytyy sentään saada vaivanpalkaksi, koska aikaa maalaamiseen
kuluu kuitenkin, eikä silloin ollut edes kokopäiväisesti aikaa, kun olin kurssilla.
Yhdelle suomalaiselle työttömälle möin pienen taulun 50 eurolla, eikä hän edes alkanut tinkimään hinnasta, oli vain tyytyväinen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sulla on surkeet markkinat, jos kaikki ostajaehdokkaat on rahattomia.
Vaihda metodia, silmät kiinni, pohjahinta 700€. Ohenna väriä, voit
ottaa itekkin, etsi varakkaampia asiakkaita.
Nuoret sisustaa nykyään halpataiteella.
Thaimaasta tuovat hienoja kankaalle maalauksia melkein ilman.
Maalari maalaa ja rahaa saa, ryyppää viinaa ja oksentaa.
No tuo taulu meni lähes ilmaiseksi, jos vertaa siihen, että hyväpalkkainen työmies tienaa tuon summan jo 2-3 tunnissa.
Muutamia tauluja olen myynyt ja ostaja on aina kysynyt, että paljonko pyydän taulusta.
Pitääkin vastaisuudessa kysyä ostajalta, että paljonko maksat taulusta.
Se voi olla vaikea kysymys, koska vaikeaa on myös sopivan hinnan löytäminen vaikka jollekin taululle.
Sisustuksliikkeiden halvalla myymät sisustustaulut on kopiokoneella tehtyjä massakopioita, eivät mitään yksittäin tehtyjä taideteoksia, ei niitä muuten voitaisi myydä niin halvalla.
Varakkaimmat ostajat löytyvät tietenkin tuolta öljyalan, elokuva teollisuuden, muotimaailman, kiinteistösijoittajien, urheilumaailman huippujen, eri julkkisten, kuninkaallisten ja näiden eri maiden uusrikkaiden piireistä, joille 10 000 euroa on pelkkä taskuraha.
Varmaan moni niille markkinoille pyrkii, mutta harva pääsee.
Koska siellä kallis tuote myy, mutta halpa taas ei.
Ehkä keskityn jatkossa myös johonkin erikoisempaan ja sellaiseen, jolla on vähemmän taitajia ja tekijöitä eli lasiin, kuten tiffanylasitöihin.
Tiffanylasityö tekeminen on paljon enemmän aikaa vievä prosessi, joten niitä ei sitten kovin halvalla kannata myydä, koska materiaalikin on arvokasta
(A4 kokoinen lasilevy 7€-50€ lasilaadusta riippuen)
Lasityön hinnan määrittely on yksinkertaisempaa eli vähintään1€/lasinpala isommissa töissä, joissa voi olla satoja lasinpaloja, kuten tiffany valaisimet.
Pienemmissä lasitöissä 1,50-2 euroa lasinpala, koska lasinpalasia on vähemmän, mutta hintaa kertyy muutoin vähemmän.
Lasityö on aina uniikki, koska jokainen taidevärilasi levy on uniikki, toista samanlaista ei ole.
Jokainen voi itse kokeilla tehdä jotakin käsityötä, niin saa konkreettisesti kokea, ettei mikään käsityö synny niin vain helposti ja nopeasti.