Maailmanlaajuista suosiota nauttivan irlantilaisen U2-yhtyeen keulahahmo Bono on nostanut itsensä maailmanrauhan ja oikeudenmukaisuuden lähettilääksi. Nyt Bonon ja koko yhtyeen julkisivu on kuitenkin saanut massiivisen särön, kun karu totuus yhtyeen raha-asioista tuli julki.
Tuoreimpien tietojen mukaan megayhtye ei nimittäin maksa lainkaan veroja (kotimaahansa) Irlantiin. U2 on tänä viikonloppuna rokattavan massiivisen Glastonburyn festivaalin pääesiintyjä. Festarikeikka ei kuitenkaan alkanut kovin suosiollisissa merkeissä, kun joukko Art Uncut -ryhmittymän mielenosoittajia vaati suosikkiyhtyettä maksamaan veronsa muiden irlantilaisten tavoin.
- Tämä tuli shokkina. Rakastan U2-yhtyettä, mutta minusta kaikkien pitää maksaa veronsa. Mielenosoittajilla oli täysi oikeus ilmaista mielipiteensä, silminnäkijä totesi Daily Mail -lehdelle.
Festareiden mielenosoitus muuttui lopulta väkivaltaiseksi yhteydenotoksi tapahtuman järjestysmiesten kanssa. Mielenosoituksen teemana oli “U Pay Your Tax 2″
http://www.stara.fi/2011/06/25/u2-yhtye-kiertaa-veroja/
- - -
Kun Jeesuksen opetuslapset kysyivät, pitääkö heidän maksaa veroa keisarille (eli Rooman valtiolle), Jeesus vastasi: "Antakaa keisarille se, mikä keisarille kuuluu (raha), ja Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu (palvonta)." Mitä teet SINÄ, UU KAKKOSEN PALVOJA?!?

Vastaukset 8
Vanhimmat
homojen ei tarvitse veroista välittää!
Miksi maksaa veroja kun valtiot voi painaa rahaa?
saa seinästä! Se on vain, että menet seinän luo ja laitat kortin sisään, näppäilet tunnusluvun, ja... HOBLAA! SEINÄSTÄ VIRTAA ULOS SETELEITÄ KUNI IHMEEN KAUPALLA!!!
Miksi tosiaan maksaa veroja, kun EU takaa valtionlainat
maksa verojaan, niin sinä maksat irkun verot. Näin se nyt vaan menee.
eivät ainoastaan puolusta maailmanrauhaa ja YHTEISKUNNALLISTA OIKEUDENMUKAISUUTTA! He puolustavat myös ROTUJEN SEKOITTUMISTA. U2:n mielestä on ihan mahtavaa, jos afrikkalaiset sekoittuvat pohjoiseurooppalaisiin.
elukat!!!
Tehkää niinkuin minä sanon, älkää niinkuin minä teen...
Taitaa bändissä tai ainakin bändin manageri/lakimiehillä virrata sitä kuuluisaa juutalaisverta suonissaan...