totuus seksin ja läheisyyden määrästä pidemmissä parisuhteissa..? Yksi sanoo saavansa liian vähän, toisen mielestä se, mikä toiselle on vähän, on jo liikaakin. Joku haluais lisää ja paljon, mut kumppani sanoo, että kuules meillä on ihan riittävästi näinkin, parisuhde on muutakin kuin panemista. Kuka on se, joka parisuhteessa on se, jonka sana on absoluuttinen totuus ja jonka näkemystä noudatetaan? No se, jolle se vähempikin piisaa, kun taas enemmän seksiä haluava osapuoli on jotenkin sairas ja sais hävetä, kun koko ajan on vailla. Jotenkin tullut vaan sellanen käsitys, että suhteissa, joissa seksiä ja hellyyttä on sopivasti molempien mielessä, ei petetäkään?
Oon itse alle 3-kymppinen sinkkunainen ja salasuhteessa noin 10 v vanhemman ukkomiehen kanssa. Sen verran tiedän, et pariskunta on ns arvostettua porukkaa, kaikki päällisin puolin tiptop ; hyvät duunit, hieno talo, kauniit lapset eli sitä suomalaista unelmaa. Tapasin ukkomiehen alunperin baarissa, jäätiin juttusille sitten taksijonossa ja mies lykkäsi mulle numeronsa ja sp.osoitteensa. Ajattelin, etten ala varatun kanssa mitään, vaikka ihana tummasilmä olikin. No en ottanut yhteyttä, mutta kun mies tiesi duunipaikkani ja että säpo on etunimi.sukunimi jne, niin sinne tuli seuraavalla viikolla viesti. Lupasin käydä kahvilla, en muuta. Alettiin sitten kirjoitella viestejä toisillemme päivittäin ja saamani hyvä ensivaikutelma vahvistui. Tein pari tiukkaa kyssäriä siihen liittyen, et tässä ollaan menossa luvattomia teitä kohti, kun juttu alkoi mennä jotenkin eroottiseen suuntaankin. Mieheltä tuli melkoinen avautuminen siitä, että hän haluaisi kotona enemmän seksiä, mutta vaimo määrittelee sen sopivan määrän. Ja että muuten ei ole ongelmia, joten syytä eroonkaan ei hänestä ole. Tuttavuutemme kehittyi pikkuhiljaa, kuukausikaupalla vaan juteltiin eikä "koskettu" toisiimme ennen kuin pikkujoulujen jatkotunnelmissa. Mies on ihan unelma myös sängyssä, mutta no, mikä sopii yhdelle, ei näemmä käy toiselle. Suhteemme on nyt puolisen vuotta sisältänyt siis seksiäkin, tosin harvakseltaan tavataan. Yhteyttä pidetään harva se päivä iltaunisen vaimon jo nukkuessa.
Näitä palstan juttuja kun lukee, tulee eteen näitä "typerä kakkonen, kyllähän mies minunkin kanssani rakastelee, vaikka muuta sanookin"-juttuja... Varmaan noinkin on, mutta ei aina. Kyllä on niitäkin miehiä, jotka eivät kotona saa hellyyttä ja seksiä tarpeekseen ja kärvistelevät liitoissaan eteenpäin, koska seksinpuutehan ei ole hyväksyttävä syy erota tai asettaa mitään ultimaatumeita kumppanille, että asioiden on parannuttava. Itsellä ei ole parisuhdekokemusta yhtä parin vuoden seurustelua enempää, mutta kun asiaa olen miettinyt, niin onko toisella osapuolella oikeasti oikeus kieltäytyä seksistä ja "tuomita" kumppani kärvistelemään puutteessa?
Mikä sitten on
16
221
Vastaukset
- Älä ole tyhmä!
Jos et ole provo, niin nyt kuule lue ihan ajatuksella ja ota järki käteen!
Aika kauan se sinunkin kanssasi kärvisteli ilman seksiä. Tarkoituksena saada vähän piristystä elämänsä arkeen. Etkö nyt ymmärrä, että olet tavannut ihan tavallisen valehtelevan pettäjän! Ainahan ne sanovat, ettei vaimon kanssa ole "parisuhdetta" tai seksiä tai läheisyyttä. On niillä. Ne vaan haluavat enemmän kuin mitä ovat koskaan ansainneet. Sinä maksat sen huvin. Se on kallis hinta.
Tiedän mistä puhun, menin itse tuohon halpaan. Mies jopa erosi vaimostaan, että aika pitkälle päästiin ennen kuin totuus paljastui.
En usko, että voit hyvin tuollaisessa suhteessa. Tuo on unelma sille miehelle. Mutta sinä tulet kärsimään.- -PahaBetty-
No sä et tainnut ymmärtää mun kirjoitusta?
En mä tässä selitä eläväni "todeksi unelmaani" eli ei tämä mies, vaikka ihana ja mukava onkin, mikään mun "Kohtalo" ole. Sanotaan nyt näin, että sopii elämäntilanteeseeni, kun työ vie niin paljon aikaa, ettei tavalliselle "vapaalle" seurustelulle olisi kuitenkaan sen vaatimaa / ansaitsemaan aikaa. Eli mitä "huvia" mä tässä nyt sitten "maksan"?
Ei tässä nyt ole kyse siitä, miten voin tässä suhteessa tms, sillä mähän tiedän tilanteen eli ettei mies aio erota tms. Eihän mies ole sanonut, ettei heillä ole "parisuhdetta" tai että elämä olisi syvältä vaimon kanssa, vaan että seksiä ja läheistyyttä kaipaisi lisää. Huom. ei siis ole sanonut sitäkään, ettei seksiä heillä olisi lainkaan.
Taisit pettyä aika pahasti omasssa virityksessäsi vai oletko lopultakaan se, joka sanot olevasi? En ainakaan itse voisi sanoa nyt kokemani perusteella toiselle, jonka tarina kuulostaa vähäsen samalta kuin omani, että no sun tarinas menee just samoin kuin omani. - Eräs nainen
-PahaBetty- kirjoitti:
No sä et tainnut ymmärtää mun kirjoitusta?
En mä tässä selitä eläväni "todeksi unelmaani" eli ei tämä mies, vaikka ihana ja mukava onkin, mikään mun "Kohtalo" ole. Sanotaan nyt näin, että sopii elämäntilanteeseeni, kun työ vie niin paljon aikaa, ettei tavalliselle "vapaalle" seurustelulle olisi kuitenkaan sen vaatimaa / ansaitsemaan aikaa. Eli mitä "huvia" mä tässä nyt sitten "maksan"?
Ei tässä nyt ole kyse siitä, miten voin tässä suhteessa tms, sillä mähän tiedän tilanteen eli ettei mies aio erota tms. Eihän mies ole sanonut, ettei heillä ole "parisuhdetta" tai että elämä olisi syvältä vaimon kanssa, vaan että seksiä ja läheistyyttä kaipaisi lisää. Huom. ei siis ole sanonut sitäkään, ettei seksiä heillä olisi lainkaan.
Taisit pettyä aika pahasti omasssa virityksessäsi vai oletko lopultakaan se, joka sanot olevasi? En ainakaan itse voisi sanoa nyt kokemani perusteella toiselle, jonka tarina kuulostaa vähäsen samalta kuin omani, että no sun tarinas menee just samoin kuin omani.Juuri näin, olet oikeassa tässä asiassa.
Tällä palstalla saa usein lukea vaimojen kirjoituksia, kuinka miehen pettäminen ja miehen lähteminen avioliitosta tulee aivan puu takaata.
Eli itse tulkitsen asian juuri niinkuin sinäkin, toinen osapuoli olettaa että asiat ovat hyvin ja toinen on todella tyytymätön tilanteeseen. Vaimot valitettavan usein luulevat että kun lapset ovat pieniä, eletään vain lapsille (tai niiden kautta), ja unohdetaan se puoliso siinä vaiheessa. Tuntuu että miehet ovat käveleviä pankkiautomaatteja ja niitä lasten hoitajia sitten töiden jälkeen.
Ja valitettavasti se on niin, että meidän naisten olettamukset parisuhteesta ovat aivan erilaiset kuin miehen. Me luulemme että miehet ovat tyytyväisiä siihen missä ollaan ja kun ei ole sitä puheyhteyttä niin sitten kolahtelee juuri useinmiten puolison pettämisen aiheuttamalla tavalla.
Näitä asioita valitettavan usein kuulee miesten suusta (nyt saan taas vaimot niskaani, koska hehän ovat mielestään tehneet kaiken jne.)
Ja se vielä, että naiset heittäytyvät hyvin herkästi marttyyreiksi, lapset ovat pieniä, heidän pitää hoitaa, kotityöt pitää hoitaa jne. En valitettavasti ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa. Itsellänikin on lapset ollut pieniä, olen käynyt töissä ja hoitanut kodin iltaisin (mieheni teki silloin vielä vuorotyötä), ikinä en valittanut enkä kokenut sitä mitenkään vaikeaksi ja raskaaksi. Ja muistin myös hoitaa miestäni, ettei tarvinnut lähteä vieraisiin. - Hoh hoijaa
Eräs nainen kirjoitti:
Juuri näin, olet oikeassa tässä asiassa.
Tällä palstalla saa usein lukea vaimojen kirjoituksia, kuinka miehen pettäminen ja miehen lähteminen avioliitosta tulee aivan puu takaata.
Eli itse tulkitsen asian juuri niinkuin sinäkin, toinen osapuoli olettaa että asiat ovat hyvin ja toinen on todella tyytymätön tilanteeseen. Vaimot valitettavan usein luulevat että kun lapset ovat pieniä, eletään vain lapsille (tai niiden kautta), ja unohdetaan se puoliso siinä vaiheessa. Tuntuu että miehet ovat käveleviä pankkiautomaatteja ja niitä lasten hoitajia sitten töiden jälkeen.
Ja valitettavasti se on niin, että meidän naisten olettamukset parisuhteesta ovat aivan erilaiset kuin miehen. Me luulemme että miehet ovat tyytyväisiä siihen missä ollaan ja kun ei ole sitä puheyhteyttä niin sitten kolahtelee juuri useinmiten puolison pettämisen aiheuttamalla tavalla.
Näitä asioita valitettavan usein kuulee miesten suusta (nyt saan taas vaimot niskaani, koska hehän ovat mielestään tehneet kaiken jne.)
Ja se vielä, että naiset heittäytyvät hyvin herkästi marttyyreiksi, lapset ovat pieniä, heidän pitää hoitaa, kotityöt pitää hoitaa jne. En valitettavasti ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa. Itsellänikin on lapset ollut pieniä, olen käynyt töissä ja hoitanut kodin iltaisin (mieheni teki silloin vielä vuorotyötä), ikinä en valittanut enkä kokenut sitä mitenkään vaikeaksi ja raskaaksi. Ja muistin myös hoitaa miestäni, ettei tarvinnut lähteä vieraisiin.Olipa omahyväinen sepustus. Aivan, sinähän se oletkin oikea supernainen, mutta etpä vaan voi tietää onko miehesi pettänyt sinua, vaikka oletkin muistanut hoitaa miestäsi. Niin on nimittäin moni muukin, vaikka kuvitteletkin olevasi jotenkin erinomainen.
- the bitch
Jos puutteessa oleva osapuoli on nainen, on tabu vielä suurempi. Perheellinen keski-ikäinen nainen kun ei kerta kaikkiaan voi haluta seksiä. Ja kun aviomies ihan taatusti haluaa kerran viikossa pimeässä peiton alla, pitää sen riittää tyydyttämään himokkainkin emäntä.
Vaan kun mies ei halua. Ei vaimonsa eikä muiden kanssa. Perinteinen asetelma on nurinpäin: kun lapset on hankittu, ei miehen mielestä ole tarvetta seksiin. Naisen mielestä se olisi tärkeää ja kivaa. Kun nainen aikansa tuloksetta viettelee, houkuttelee, ymmärtää, kyselee, kärttää ja vaatii, lakkaa seksi aviomiehen kanssa kiinnostamasta. Miksi pahoittaa mielensä ajattelemalla sitä, mitä ei voi saada. Molemmat ovat kiintyneitä toisiinsa ja elämä on mukavaa. Mutta kun nainen edelleenkin kaipaa seksiä, hellyyttä, naisena huomatuksi tulemista...
En ole kysynyt salarakkaaltani, mitä heillä kotona tapahtuu enkä haluaisi kuullakaan. En ole koskaan kertonut hänelle aviosuhteeni laadusta eikä hän haluaisi kuulla. Mutta onhan se selvää, että kaksi keski-ikäistä ei pelehdi keskenään, jollei molemmilla ole puutetta läheisyydestä.
Jollei puoliso halua seksiä, olisi tyytyväinen, kun toinen hoitaa halunsa turhia metelöimättä. Pitkässä avioliitossa on niin paljon muutakin yhteistä kuin seksi, että eroaminen sen puutteen takia olisi suhteen törkeää halventamista. En kehtaisi sanoa toiselle, ettei millään, mitä tämä tekee, ole mitään arvoa, jollei peitto heilu vähintään kerran viikossa.
Ja nyt puheenvuoro moraalinvartijoille...- Moraalinvartija*
Ihmetyttää tuo logiikka. Ensin hehkutetaan palstat täyteen että kakkossuhde ei missään tapauksessa ole seksisuhde, se on sitä aitoa ja ainoaa ja oikeaa. Sitten on kirjoitettava palstametreittäin ja todistettava että kakkossuhde on seksisuhde ja ladottava motiivi toisensa perään syyt mitkä oikeuttaa pettämisen. Nämä todistelut ovat tosi turhia ja arvottomia koska asia on ihan ihmisen omista moraaliarvoista kiinni. Te joiden moraali on siitä löyhemmästä päästä on itse koettava koko juttu mihin tällaiset suhteet johtavat. Vaikka kuinka moni jo itse kokenut yrittäisi varoitella on teistä jokainen se poikkeustapaus joka selviää ilman kolhuja. No, tulevaisuus näyttää. Moni kyynel tulee valumaan. Pitäkää hauskaa niin kauan kun "hurmio" kestää.
- justpassingby
Moraalinvartija* kirjoitti:

Minua puolestaan ihmetyttää sinun logiikkasi niputtaa kakkossuhteet. Aivan kuin "virallisia" suhteita, niin kyllä niitäkin on monenlaisia.
Ei tuo aloittajakaan sano suoraan, että kyseessä on vain seksisuhde, eihän?
Mutta pohtii toki enemmän siihen kuin henkisiin tekijöihin liittyvää uskottomuutta.
Itse tässä on jokaisen elämä elettävä ja virheet tehtävä - ja koettava jopa ne ilon hetket, joita aivan varmasti kakkossuhteissakin on, vaikka moraalinvartijat hommasta synkän ja likaisen kuvan antavatkin. Tekisivätkö ihmiset sellaista, jos se olisi aivan syvältä ja kamalaa? Kuka on niin viisas, että osaa valmiiksi sanoa, miten missäkin tarinassa tulee käymään? - Moraalinvartija*
justpassingby kirjoitti:
Minua puolestaan ihmetyttää sinun logiikkasi niputtaa kakkossuhteet. Aivan kuin "virallisia" suhteita, niin kyllä niitäkin on monenlaisia.
Ei tuo aloittajakaan sano suoraan, että kyseessä on vain seksisuhde, eihän?
Mutta pohtii toki enemmän siihen kuin henkisiin tekijöihin liittyvää uskottomuutta.
Itse tässä on jokaisen elämä elettävä ja virheet tehtävä - ja koettava jopa ne ilon hetket, joita aivan varmasti kakkossuhteissakin on, vaikka moraalinvartijat hommasta synkän ja likaisen kuvan antavatkin. Tekisivätkö ihmiset sellaista, jos se olisi aivan syvältä ja kamalaa? Kuka on niin viisas, että osaa valmiiksi sanoa, miten missäkin tarinassa tulee käymään?Eiköhän tuo aika selvästi sano että suhde MIEHEN puolelta on pelkkä seksisuhde jos luet ja ymmärrät tekstin. Pohtii "henkisiin tekijöihin liittyvää uskottomuutta" siinä mielessä että "toisen ei ole oikeutta määrätä seksin määrää suhteessa". Siispä kun tämä mies ei saa tarpeekseen kotona niin avulias samariitti laskee pöksynsä ja auttaa. Ja joo, ihmiset todellakin tekevät sellaista "joka on aivan syvältä ja kamalaa". Lues vähän lehtiä niin näät sinäkin tämän totuuden!
"Kuka on niin viisas....". No viisaampi on se joka ymmärtää mitkä on panokset tässä pelissä. Jos on valmis ottamaan seuraukset niin anti mennä! Eipä sitten ole oikeutta jälkeenpäin kyynelehtiä eikä katkeroitua. - Ero suhteissa
Moraalinvartija* kirjoitti:
Ihmetyttää tuo logiikka. Ensin hehkutetaan palstat täyteen että kakkossuhde ei missään tapauksessa ole seksisuhde, se on sitä aitoa ja ainoaa ja oikeaa. Sitten on kirjoitettava palstametreittäin ja todistettava että kakkossuhde on seksisuhde ja ladottava motiivi toisensa perään syyt mitkä oikeuttaa pettämisen. Nämä todistelut ovat tosi turhia ja arvottomia koska asia on ihan ihmisen omista moraaliarvoista kiinni. Te joiden moraali on siitä löyhemmästä päästä on itse koettava koko juttu mihin tällaiset suhteet johtavat. Vaikka kuinka moni jo itse kokenut yrittäisi varoitella on teistä jokainen se poikkeustapaus joka selviää ilman kolhuja. No, tulevaisuus näyttää. Moni kyynel tulee valumaan. Pitäkää hauskaa niin kauan kun "hurmio" kestää.
Mitä minä olen tätä palstaa lukenut, niin usein nämä sinkkunaiset, jotka ovat suhteessa varattuun mieheen sanovat suhteessa olevan henkisenkin puolen, ei kaikki mutta jotkut. Joillekin tällaisillekin kyse on pelkästä seksistä.
Tuo nainen taas, jolle vastasit on itse naimisissa (jos et kirjoituksestaan sitä tajunnut). Hän on muuten tyytyväinen liittoonsa ja mieheensä, mutta ei seksi-elämään. Siksi hän hakee avioliiton ulkopuolisesta suhteesta vain seksiä.
Tuossa on teille puolisoaan pettävä ihminen, joka kertoo suoraan miksi pettää -ei ole tyytyväinen seksin määrään/laatuun. Se kai on usein syynä teidän pettävillä miehillännekin, vaikka kuinka teidän mielestänne teillä harrastetaan oikein hyvää seksiä ja riittävästi. Se on vain teidän oma kokemuksenne asioiden laidasta, mutta puolisonne voi kokea asian ihan eri tavalla.
Tuosta asiastahan aloittaja puhuu -miten eri tavalla puolisot kokevat suhteessaan tämän puolen, ja kumpi määrittelee mikä on riittävää ja riittävän hyvää seksiä.
Varmasti on myös niitäkin pettäjiä, jotka ehkä ovat seksiinkin tyytyväisiä kotona, mutta kaipaavatkin siltä kakkoselta jotain henkistä yhteyttä, mitä eivät puolisonsa kanssa koe.
Toki pettämis -kuvioissa on paljon samaa, mutta koskaan niitä ei voi niputtaa yhdeksi ja samaksi, aivan kuten ei avioliittojakaan, vai onko sinun avioliittosi täsmälleen samanlainen kaikin osin kuin naapurisi? - Hellyydenkipeä vaimo
Ymmärrän, aikani olen minäkin vongannut läheisyyttä ja seksiä, mutta eipä vaan miestä kiinnosta. Eikä itseäni edes huvita enää lähestyä, kun aina tulee torjutuksi. Olen vakavasti harkinnut toisen miehen ottamista, mutta en millään viitsisi ottaa varattua ja vapaat alkavat vongata heti vakavampaan suhteeseen. Voi p-a-s-k-a.
- Make -44
Parempi olisis, jos ei psykologisoitaisi liikaa. AP Betty kertoo tavanomaistakin tavanomaisen tarinan, näitä näkee jatkuvasti.
Rakkautta piisaa eriasteisina vaikka kuinka. Ei se virallinen aviosuhde takaa mitään, kun ihmiset taantuvat siinä puutumisen ja arjen tilaan. Sauma kun tulee kohdalle, joka toinen vähintään pettää.
Ei arjessa sinänsä ole mitään pahaa, mutta kumppaneitten kohtaamatomuudessa on.
Ihmiset on toisilleen tarpeen, sekä henkisellä ja fyysisellä tasolla hakee täyttymystä , avioliitosta tai sen ulkopuolelta. - Ruskeasilmä.........
Voi luoja. AIna näitä naisia löytyy, jotka syvällä rintaäänellä ja tavattoman vakavissaan selittelee, ensin ukkomiehen ja sitten omaa, käyttäytymistään.
Älä sinä usko kaikkea. Sinunlaisiasi on em. ukkomiehellä vaikka kuinka monta ja vaihtoon menet just kun alat kuvittelemaan itsestäsi liikoja. Vaimo on ja pysyy. - I likerainbowsand fa
Tyttöystäväni kanssa ei seksi ole hiipunut vaan pyrimme aina keksimään jotain uutta ja kivaa piristystä.. Hieman goottityylisyyttä kun löytyy elämäntyylistä niin yleensä siihen "normisessioonkin" kuuluu miniruoskaa ja käsikahleita. Määräkin on useimmiten ihan riittävä ja vaihtelee paljon. Ehkä siinä 1 - 4 kertaan viikossa.
- Jalo olet juu
Miksi selittelet tekemiäsi kuin muut olisivat jotenkin tyhmiä. Etkö halua myöntää itsellesi, että hankkiuduit suhteeseen ihan harkitusti ja omien päätöstesi kautta?
"Tapasin ukkomiehen alunperin baarissa, jäätiin juttusille sitten taksijonossa ja mies lykkäsi mulle numeronsa ja sp.osoitteensa. Ajattelin, etten ala varatun kanssa mitään, vaikka ihana tummasilmä olikin. No en ottanut yhteyttä, mutta kun mies tiesi duunipaikkani ja että säpo on etunimi.sukunimi jne, niin sinne tuli seuraavalla viikolla viesti. Lupasin käydä kahvilla, en muuta."
Miksi? Jos kerran et halunnut muka säätää ukkomiesten kanssa, niin miksi et pitänyt kiinni periaatteistasi? Miksi lähdin kahville ukkomiehen kanssa, joka tunki baari-illan päätteeksi numeronsa sinulle? Et kai sinä niin yksinkertainen ole, ettet muka tajunnut mikä miehellä on mielessä?
"Alettiin sitten kirjoitella viestejä toisillemme päivittäin ja saamani hyvä ensivaikutelma vahvistui."
Tämäkin oli täysin harkittu teko sinulta. Miksi kirjoitella päivittäin varatun miehen kanssa? Ei mitään syytä.
Yrität vain esittää jotakin ihme "niin vaan kävi" -teatteria, vaikka sinun täytyi koko ajan tajuta mitä olet tekemässä ja mihin juttu on johtamassa. Et vain halunnut lopettaa, vaikka väititkin, ettet ala mihinkään varattujen kanssa. Ole rehellinen edes itsellesi.
Olet sinä vaan todellinen jalo pyhimys, kun annoit ukkomiehelle seksiä kun ei saanut kotona tarpeeksi ja vielä täysin vastoin omia periaatteitasi!- -aloittaja-
Ilmeisesti osuin jotenkin arkaan kohtaan, kun tuollaisen ripityksen kirjoitit?
En halunnut selitellä omia tekemisiäni - vaan kysyin, että millä oikeudella parisuhteessa toinen osapuoli kieltää seksin sellaiselta kumppanilta, joka haluaisi läheisyyttä oman kumppaninsa kanssa?
- Kohtuus vaatimuksiin
Ketjussa puhutaan paljon seksin puutteesta. Asia saa hämmästymään, sillä avioliitossani on aina ollut seksi mukana, joskus tieheämmin joskus harvemmin. Muutokset johtuneet sairauksista tai elämäntilanteista. Mutta harvoin on viikkoakaan mennyt.
Mielestäni avioliittoon liittyy seksi puolison kanssa, en ymmärrä pihtaamista. Mutta onko se pihtaamista, vaiko jotain muuta. Asiosita ei ilmeisesti keskustella. Saattaa olla tulehdusta, joka estää seksin, saattaa olla masennus, varsinkin pienten lasten äideillä ja panivat asian kanssa yksin, puoliso ei näe toisen tilaa. Tähän mennään, kun aina ihmisen masentuminen katsotaan mielenvikaisuudeksi, jota se ei lainkaan ole. Ihminen on silloin vain voimiinsa nähden liian suuren taakan vetäjänä. Kyllä puolison silloin pitäisi jättää omat menonsa ja olla kotona se tekevä osapuoli eli auttaa kaikessa, jotta voimat kertyy. Pienten lasten äidit joutunevat tähän tilanteeseen useimmiten, huoli lapsista, vaatehuollot, sairaudet, ruuanlaitto, siivoukset, ja itse äiti tarvitsisi kipeästi toisen kosketusta ja seksiäkin. Jo puoliso juoksee tätä pakoon, seuraa siitä yleensä vaan pahempaa ja avioeroon päädytään liian usein ihan ymmärtämättömyyttä.
Laiheisyytta puolisolle ja kodin arjen asioiden hoito ja tekeminen yhdessä, lasten hoito myös yhdessä. Nämä vaikeat ajat menevät ohi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026448
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h834933Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1053191Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303032Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262235Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191616Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961211Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391192Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311106- 48884