Epävarmuus

En tiedä mitä ajatella ja miten tästä eteenpäin. Rakastan miesystävääni. Seurusteltu noin vuosi. Itselläni takana myös pitkä avioliitto ja lapsia. Lapset asuvat luonani joka toinen vko. Ei mikään helppo yhdistelmä nykyiselle miehelle tai siis ei hän minun mieheni ole ja ongelma onkin kai se haluaako hän koskaan ollakaan. Minusta tuntuu, että on ns.poikamiestyyppiä, joka tarvitsee omaa aikaa ja tilaa ja me emme koskaan tule mahtumaan hänen arkeensa sataprosenttisesti. Itse taas kaipaisin toista myös arkeemme jakamaan ihan jokapäiväistä elämää iloinen, suruineen, tylsinen päivineen. Isää lapset eivät tarvitse, heillä on loistava isä.

Seksikään ei oikein suju. Minä olisin sen aktiivisempi puoli. Oikeastaan en tätä kirjoittaessani oikeastaan tiedä miksi hän seurustelee kanssani. Paetakseen välillä yksinäisyyttään? En ole vielä kuullut, että hän rakastaisi minua, tykkää kyllä. Olen yrittänyt puhua asioista, kirjoittanutkin, mutta vastauksia en saa.

Kaikenkaikkiaan on siis epävarma olo ja mietityttää kannaattaako minun enää haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta, yksin? Ehkä mies minua rakastaa, muttanäyttää sen tavoilla, joita en osaa lukea. En vain tunne hänen rakkauttaan. Viime kesänä en ollut epävarma itsestäni, nyt en muuta olekaan kuin epävarma. Mikä minussa on vialla? Miksi hän ei halua minua?
0114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


huokailija kirjoitti:

En tiedä mitä ajatella ja miten tästä eteenpäin. Rakastan miesystävääni. Seurusteltu noin vuosi. Itselläni takana myös pitkä avioliitto ja lapsia. Lapset asuvat luonani joka toinen vko. Ei mikään helppo yhdistelmä nykyiselle miehelle tai siis ei hän minun mieheni ole ja ongelma onkin kai se haluaako hän koskaan ollakaan. Minusta tuntuu, että on ns.poikamiestyyppiä, joka tarvitsee omaa aikaa ja tilaa ja me emme koskaan tule mahtumaan hänen arkeensa sataprosenttisesti. Itse taas kaipaisin toista myös arkeemme jakamaan ihan jokapäiväistä elämää iloinen, suruineen, tylsinen päivineen. Isää lapset eivät tarvitse, heillä on loistava isä.

Seksikään ei oikein suju. Minä olisin sen aktiivisempi puoli. Oikeastaan en tätä kirjoittaessani oikeastaan tiedä miksi hän seurustelee kanssani. Paetakseen välillä yksinäisyyttään? En ole vielä kuullut, että hän rakastaisi minua, tykkää kyllä. Olen yrittänyt puhua asioista, kirjoittanutkin, mutta vastauksia en saa.

Kaikenkaikkiaan on siis epävarma olo ja mietityttää kannaattaako minun enää haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta, yksin? Ehkä mies minua rakastaa, muttanäyttää sen tavoilla, joita en osaa lukea. En vain tunne hänen rakkauttaan. Viime kesänä en ollut epävarma itsestäni, nyt en muuta olekaan kuin epävarma. Mikä minussa on vialla? Miksi hän ei halua minua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu