ongelmia

vastausta vailla

Meillä on vaikeuksia mieheni kanssa, jotka juontuvat aika tavoin kulttuurieroista. Emme ole naimisissa mutta asumme yhdessä. Yritimme naimisiin aikoinaan mutta puuttui vaadittuja papereita (passi). Sen koommin ei asiasta ole edes puhuttu. En oikein osaa suhtautua hänen vaatimuksiinsa eikä hän osaa suhtautua minun suhtautumiseeni tilanteisiin. Hän tapailee sinkkukaveriaan ja se tietää aina ongelmia. Kaveritaapamisesta tullessaan hän ilmoitti kokevansa minun rajoittavan häntä liikaa, kun ei ole tanssiin eikä diskoilemaan päässyt (kaveri oli jopa kutsunut katsastamaan heille yhteistä asuntoa). Hän ei pidä siitä, että kysyn häneltä mihin hän menee tai koska tulee. Hän on tuhat kertaa sanonut, että häiritsen häntä puhumalla hänelle esim aamuisin ennen töihin lähtöä (hän nukkuu) tai kun hän yrittää syödä tai iltaisin nukkumaan mennessä. Nyt täytyy muistaa, että minä olen töissä päivät ja hän illat, joten näemme arkena vain aamuisin ja iltaisin. Hän käski minun olla hiljaa häiritsemättä häntä. Tämä on pieni ongelma, kun tykkään jutustella ja pohtiakin asioita. Kun en saa puhua, niin loittonen myös fyysisesti. Tulee tunne, etten uskalla koskea. Näin kosketusaloitteet siirtyvät ainoastaan hänelle. Ja kun en saa puhua, niin asiat pakkautuvat sydämeeni ja välillä tulee kyyneliä kuin pakosta. Peitän ne häneltä, koska hän ei siedä niitä. Hän sanoo, että jos itken tms niin tulen rumaksi ja vanhan näköiseksi, eikä hän halua minua enää. Hän käy päivällisillä perheellisen ystävänsä luona. Minua ei kutsuta, koska hän on selittänyt, että minua ei voi kutsua, koska en voi kutsua perhettä sitten vastavuoroiselle vierailulle. Tiedän, etten oikein voi kutsua perhettä vastavuoroisesti, koska en osaa tehdä senkaltaisia aterioita eikä minulla ole oikein varaakaan tällä hetkellä syöttää kuin oman perheen jäsenet, vaikka sinänsä olen hyväpalkkaisessa työssä, mutta kodin osto ja sisustus on aiheuttanut minulle tilanteen, että olen aika tiukilla. Kun hän lähtee päivälliselle ystävänsä luokse, hän ei kerro siitä etukäteen. Hän hermostuu, jos katson häntä väärin tai kysyvästi tai jotenkin kun hän lähtee näille päivällisilleen. Hän ei pidä tekemästäni ruoasta. Jos ei ole hänen mieleistään, niin hän jättäytyy nälkäiseksi ja suuttuu.
Miksi hän sitten on minun kanssani? Nytkin hänellä oli mahdollisuus todellakin vuokrata kaverinsa kanssa ilmeisesti aika halpa poikamieskämppä, jossa saisi rellestää mielensä mukaan, mutta hän ei lähtenytkään. Miksi, en tiedä.

11

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juupa juu

      Kysyt miksi hän on kanssani...no ilmeisesti olet "kassien" tyhjennys alusta siihen asti kunnes hän löytää sen oikean sorry... näin niinkuin yksinkertaisesti sanottuna!

      • en usko tuota

        Tuota en ihan suoraan osta. En uskoisi hänellä olevan vaikeuksia löytää naista vaikkapa discosta tai netistä. Ja jos hänellä olisi oma poikamieskämppä niin se naisten metsästys kävisi entistä helpommaksi.

      • juupa juu
        en usko tuota kirjoitti:

        Tuota en ihan suoraan osta. En uskoisi hänellä olevan vaikeuksia löytää naista vaikkapa discosta tai netistä. Ja jos hänellä olisi oma poikamieskämppä niin se naisten metsästys kävisi entistä helpommaksi.

        Niin ei ole vielä löytänyt. Poikamieskämppä olis jo liian läpinäkyvää.

    • ...

      ohops löytyipä yhtäläisyyksiä minun ukostani. Naimisissa ollaan jo kuudetta vuotta, mutta mies käyttäytyy samoin kuin ap:n. Itsekin olen ollut se puhelias ja ulospäinsuuntautunut - eipä enää.. Mies tulee myöhään ja eipä me ehditä paljon näkemään kun aamulla itsellä töihin lähtö. Joillekin mamuille on ominaista se, ettei menemisistä kysellä ja niin meilläkin. Olen sen jo oppinut kantapään kautta. Sanopa miehellesi, että opettaa sinua ruoanlaittoon, jos kerta ei sinun ruoat maistu. Kyllä sitä täällä ollaan maassa maan tavalla. Mies on oppinut mukisematta syömään ruokiani, sanoipa yksi päivä, että ihan sama mitä teen kyllä hän syö.. aikaa siihen silti meni :).. Itse olen antanut miehen mennä ja olla, en ole soittanut ja laulanut - kyllä mies on sen aina huomannut ja tullut paljonkin vastaan. Näitähän ei saa ahistaa, ettei ne tunne olevansa vankilassa :) Lykkyä tykö. :)

      • -ap-

        Tämä on kiinnostavaa, että sinulla on sama kokemus kuin minulla. En ole oikein koskaan oppinut tekemään hyvää ruokaa. Ihan ok ruokaa, mutta ei mitään erityistä. Ollessani avioliitossa aikoinaan suomalaisen miehen kanssa hän laittoi ateriat aina silloin kun halusimme syödä jotain "hyvää". Olen enempi leipuriluonne kuin kokki. Ja olen todella teoreettinen ihminen. Fysiikan lakien ja suhteellisuusteorian ymmärtäminen luonnistuu minulta tuhat kertaa paremmin kuin ruoanlaitto. Kun en vain syntynyt kotihengettäreksi. Opettajani halusi minusta matemaatikkoa. Valitettavasti valitsin toisen alan, mitä olen katunut monta kertaa, koska kaipaan matematiikkaa. Se oli yksi kivoimmista asioista elämässäni kunnes hakeuduin yliopistoon, jossa ei enää laskupäätä tarvittu eikä mitään asioiden ymmärtämistä yleensäkään. Kunhan vain ulkoaluku toimi. No nykyinen mieheni ei ole kiinnostunut lainkaan suhteellisuusteorioista tai muista teorioista. Hänen mielestään naisten puheilla ei ole arvoa noin yleensäkään.

      • 3324
        -ap- kirjoitti:

        Tunnut olevan aika kädetön oman elämäsi suhteen. Elät kusipään kanssa, olet väärällä alalla... Olisiko aika ottaa elämän hallinta omiin käsiin? Kukaan täällä tai muuallakaan ei voi sitä tehdä puolestasi.

      • ...
        -ap- kirjoitti:

        Tämä on kiinnostavaa, että sinulla on sama kokemus kuin minulla. En ole oikein koskaan oppinut tekemään hyvää ruokaa. Ihan ok ruokaa, mutta ei mitään erityistä. Ollessani avioliitossa aikoinaan suomalaisen miehen kanssa hän laittoi ateriat aina silloin kun halusimme syödä jotain "hyvää". Olen enempi leipuriluonne kuin kokki. Ja olen todella teoreettinen ihminen. Fysiikan lakien ja suhteellisuusteorian ymmärtäminen luonnistuu minulta tuhat kertaa paremmin kuin ruoanlaitto. Kun en vain syntynyt kotihengettäreksi. Opettajani halusi minusta matemaatikkoa. Valitettavasti valitsin toisen alan, mitä olen katunut monta kertaa, koska kaipaan matematiikkaa. Se oli yksi kivoimmista asioista elämässäni kunnes hakeuduin yliopistoon, jossa ei enää laskupäätä tarvittu eikä mitään asioiden ymmärtämistä yleensäkään. Kunhan vain ulkoaluku toimi. No nykyinen mieheni ei ole kiinnostunut lainkaan suhteellisuusteorioista tai muista teorioista. Hänen mielestään naisten puheilla ei ole arvoa noin yleensäkään.

        Miehesi saa nyt vaan pärjätä sinun eväillä, ja sillä sipuli.

        Ja mitä tulee matemaattiseen intohimoosi, älä sitä missään tapauksessa hautaa vaan hakeudu opintojen pariin.

        Minäkin opiskelen työn ohessa - eteenpäin on meidän naisten vaan mentävä.

    • kenties...

      Oliskohan taas kyseessä nämä meille niin rakkaat kurdimiehet ..miksi edes siedät moista?

      • ...

        Heh, jep meille niin rakkaat kurdimiehetpä hyvinnii.. :) Hyvinpä arvasit.

    • Too bad for you...

      "Miksi hän sitten on minun kanssani?"

      Tekee mieli kysyä, että miksi ihmeessä sinä olet hänen kanssaan?

      Mies elää ihan omaa elämäänsä. Sinua ei kutsuta menoihin mukaan, et saa kysyä miehen menoista, eikä sinulle kerrota niistä. Ruokasi ei kelpaa, et saa näyttää mielipahaa, et saa koskea häntä, et saa puhua hänelle ettet vain häiritse. Eihän tuo ole mitään elämää eikä oikea parisuhde! ONNEKSI se naimisiinmeno ei aikanaan onnistunut!

      Minullakin on ulkomaalainen mies (lähi-idästä), mutta tunnen eläväni kokolailla tasa-arvoisessa suhteessa. Aluksi mies yritti eristää omaa elämäänsä, hengasi paljon ja myöhään kavereiden kanssa jne, mutta tein selväksi että se on jokotai. Joko hän on minun kanssani kunnon parisuhteessa, tai sit ei olla yhdessä ollenkaan. Nyt jo reilun puolen vuoden ajan mies ei tosin ole ollut kiinnostunut kavereiden kanssa roikkumisesta ollenkaan, vaan sanoo olevansa kaikista mieluiten minun kanssani.

      Palatakseni sinun tilanteeseesi, niin vaikuttaa siltä että mies ei ole tosissaan kanssasi, vaan pitää vain jotenkin varalla ja varmana nakkina. Kyllä sen tuntee ja tietää, onko mies sydämellä mukana suhteessa vai ei. Ja tämä pätee ihan suomalaisiinkin miehiin. Jos yhtään tarvitsee epäillä tai miettiä, niin silloin kannattaa luottaa jo omaan vaistoon ja lähteä eri suuntaan.

    • 213123231

      "Miksi hän sitten on minun kanssani?"

      Älä sitä mieti. Oikea kysymys kuuluu: miksi sinä olet hänen kanssaan? En voi ymmärtää, miksi kukaan haluaisi jatkaa tuollaisessa "suhteessa". Älä nyt ihmeessä enää hukkaa elämääsi moiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      102
      6448
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      83
      4933
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      105
      3191
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      3032
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2235
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1616
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1211
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1192
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1106
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      884
    Aihe