Jumala,joka kuolleista herätti Herran...!

"Miten äiti selviää, kun minä en enää palaa
kotiin?"

Nuori mies oli yllättäen sairastunut vakavasti ja
taisteli kolme viikkoa. Päivää ennen kuolemaansa
sairasvuoteella maatessaan hän purki sydäntään
tyttöystävälleen. Poika siis uskoi sisimpäänsä
annetun viestin ajallisen elämän päättymisestä
olevan totta. Niin myös tapahtui. Kuoleva mies
varmaan ajatteli että tyttöystävä olisi vahvempi
ja jaksaisi kantaa helpommin surun taakkaa ja
eron ikävää.

Raamatussa kerrotaan myös murheellisista
naisista. Heidän surunsa muuttui kuitenkin
iloksi. Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja
Joosefin äiti, olivat palvelleet Jeesusta hänen
kierrellessään Galileassa julistamassa Jumalan
valtakuntaa. He olivat myös nähneet ristille
kuolevan Jeesuksen ja miten yksi sotamiehistä
puhkaisi keihäällä hänen kylkensä ja heti vuoti
siitä verta ja vettä.
Kun he pääsiäisaamuna tulivat Jeesuksen haudalle,
ks. Matt. 28:1-10, niin haudan suulla oleva kivi
oli vieritetty pois. Enkeli sanoi
naisille: "Älkää peljätkö…, ristiinnaulittu
Jeesus on noussut kuolleista." Elävä Jumala oli
kukistanut kuoleman. Herran ihmeteon todistajiksi
valitut naiset saivat myös tehtäväkseen viedä
ilosanomaa kuolleista herätetystä Jeesuksesta.

Ylösnousemustoivo kantaa myös tänään. Elävä toivo
auttaa surun ja kaipauksen keskellä nuoren
poikansa menettäneitä vanhempia. Niin äiti kuin
isäkin uskovat näkevänsä poikansa Raamatun
lupauksen mukaisesti: "Jumala, joka herätti
kuolleista Herran, on herättävä meidätkin
voimallansa." 1Kor. 6:14

Mikko Lahti
saarnaaja

http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
8242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ei se noussu kuolleista.
valehetta ja tarinaa.

eikä se tule uudelleen.

uskokaa jo.

Äänestä
  • Älkää mussuttako noita" Jeesu nousi haudastaan" juttuja...Täällä on itse kukin jo nyppiintyny... Ehkä se ristiinnaulittiin, mutta eihän sitä todistettu, että se sieltä haudastaan nousi, tai että se pelasteli harva se päivä niitä syntisiä..."minä olen täydellinen, minä tahdon auttaa sinua. Aijai..ei ennenkuin sinä kumarrat jumalaa..." Pösöpösöpösöpöspöspööö.....

    Äänestä

  • Lord of Me kirjoitti:

    Älkää mussuttako noita" Jeesu nousi haudastaan" juttuja...Täällä on itse kukin jo nyppiintyny... Ehkä se ristiinnaulittiin, mutta eihän sitä todistettu, että se sieltä haudastaan nousi, tai että se pelasteli harva se päivä niitä syntisiä..."minä olen täydellinen, minä tahdon auttaa sinua. Aijai..ei ennenkuin sinä kumarrat jumalaa..." Pösöpösöpösöpöspöspööö.....

    Laupeuden Jumala rakastaa syntisiä lapsiaan jotka
    juoksevat häntä pakoon .

    Mutta Herramme huutaa heille kuten puskassa
    lymyäville Aatamille ja Eevalle :"Missä olet?"

    Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolleista
    herättäminen ovat raamatullisia tosiasioita. Se
    on elävä totuus. Kuten rakkauden Jumala on elävä.

    Ethän muuten voi ymmärtää miten tuo pilkkaaja,
    joka ennen oli niin kylmä uskonasioille ,nyt
    ylistää seurakunnassa ja kertoo kavereilleen:
    Jeesus on Herra ja kuoleman voittaja".

    Äänestä

Jeesus elää ja tulee takaisin.
Aamen!

Kertokaa sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta ja
siitä, että Hänen kuolemassaa meillä on elämä.
Jos ihminen ei kuule Jeesuksesta ei voi tulla
uskoon.

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun
opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän, Pojan ja
Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään
kaiken sen minkä Minä olen käskenyt teidän pitää"

Näin sanoi:
Jeesus Kristus, Jumalan poika!

Äänestä
  • jos sinä tuollaisia kuulet niin katsopas oletko
    unohtanut taas ne lääkkeet aamupäivällä.

    tai pese ainakin korvasi.

    Äänestä

  • neuvo kirjoitti:

    jos sinä tuollaisia kuulet niin katsopas oletko
    unohtanut taas ne lääkkeet aamupäivällä.

    tai pese ainakin korvasi.

    Lääkejuttu on jo nimittäin aika "kaluttu luu"

    Korvien pesemisessä on kyllä asiaa, mutta nämä
    meehoitoon- oottyhmä jututut kyllä antavat
    paremminkin määrätynlaisen kuvauksen lähinnä
    lähettäjästään.

    Samoin v-tyyli kertoo suurimmalle osalle
    sivistyneistä ihmisistä lähinnä murkkuikäisistä
    tai muuten sille tasolle jääneistä aikuisista.

    Äänestä

  • Juudas kirjoitti:

    voe että mul on makee olo,
    la laila laa laila laa!

    on mahtavaa olla uskossa.

    mitäs tällainen voisi kertoa lähettäjästään?
    sen lähetit muuten sinä itse juudakseni.

    Äänestä

  • laila vaan kirjoitti:

    voe että mul on makee olo,
    la laila laa laila laa!

    on mahtavaa olla uskossa.

    mitäs tällainen voisi kertoa lähettäjästään?
    sen lähetit muuten sinä itse juudakseni.

    Jos se kertoo sinulle, jostakin muusta, kuin
    iloisesta, elämänmyönteisestä, uskossa olevasta
    ihmisestä, niin tulkintasi on väärä.

    Juudaksella on asiat kunnossa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikko kirjoitti:

"Miten äiti selviää, kun minä en enää palaa
kotiin?"

Nuori mies oli yllättäen sairastunut vakavasti ja
taisteli kolme viikkoa. Päivää ennen kuolemaansa
sairasvuoteella maatessaan hän purki sydäntään
tyttöystävälleen. Poika siis uskoi sisimpäänsä
annetun viestin ajallisen elämän päättymisestä
olevan totta. Niin myös tapahtui. Kuoleva mies
varmaan ajatteli että tyttöystävä olisi vahvempi
ja jaksaisi kantaa helpommin surun taakkaa ja
eron ikävää.

Raamatussa kerrotaan myös murheellisista
naisista. Heidän surunsa muuttui kuitenkin
iloksi. Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja
Joosefin äiti, olivat palvelleet Jeesusta hänen
kierrellessään Galileassa julistamassa Jumalan
valtakuntaa. He olivat myös nähneet ristille
kuolevan Jeesuksen ja miten yksi sotamiehistä
puhkaisi keihäällä hänen kylkensä ja heti vuoti
siitä verta ja vettä.
Kun he pääsiäisaamuna tulivat Jeesuksen haudalle,
ks. Matt. 28:1-10, niin haudan suulla oleva kivi
oli vieritetty pois. Enkeli sanoi
naisille: "Älkää peljätkö…, ristiinnaulittu
Jeesus on noussut kuolleista." Elävä Jumala oli
kukistanut kuoleman. Herran ihmeteon todistajiksi
valitut naiset saivat myös tehtäväkseen viedä
ilosanomaa kuolleista herätetystä Jeesuksesta.

Ylösnousemustoivo kantaa myös tänään. Elävä toivo
auttaa surun ja kaipauksen keskellä nuoren
poikansa menettäneitä vanhempia. Niin äiti kuin
isäkin uskovat näkevänsä poikansa Raamatun
lupauksen mukaisesti: "Jumala, joka herätti
kuolleista Herran, on herättävä meidätkin
voimallansa." 1Kor. 6:14

Mikko Lahti
saarnaaja

http://www.nettilinja.fi/~mlahti2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu