Olen 14-vuotias poika 168cm/74kg. Ymmärrän ettei minun iässäni voi olla kyse laihduttamisesta, sillä olen kasvuvaiheessa, mutta elämäntapani kaipaisivat muutosta terveelliseempään suuntaan. Yksin on vaikea ruveta muuttamaan niinkin suurta asiaa, joten toivoisin kaveria, joka on tai on ollut samassa tilanteessa kuin minä. Ikäero ei haittaa yhtään.
Perheeni suhtautuu ylipainooni inhoten yms. enkä koe saavani heiltä tarvitsemaani tukea. Mutta ihminen joka oikeasti tietää mitä koen juuri nyt on mitä oivallisin kaveri ja tuki. Ajattelin, että voisimme pitää yhteyttä noin kerran tai pari viikossa ja hieman kertoa miten olemme päässeet lähemmäksi tavoitetta. Minulle henkilökohtaisesti on todella hienoa, jos joku aivan tuntematon jaksaa ja viitsii tukea minua.
Ylipaino häiritsee minua normaalissa elämässä, sillä minua syrjitään sen vuoksi. Olen myös altistunut koulukiusaamiselle. Painon pudottaminen kohentaisi mielialaani ja itsetuntoani roimasti. Olisi tosi hienoa jos minun ei enää tarvitsisi pelätä liikuntatunneilla, että minut valitaan viimeiseksi, vaan voisin oikeasti olla paljon parempi kuin tähän asti.
Ota yhteyttä keskustelussa tai sähköpostitse: [email protected]
ps. en ole tottunut kirjoittamaan kirjakieltä, mutta yritin tällä kertaa, jotta minua jopa kuunneltaisiin. :)
Perheeni suhtautuu ylipainooni inhoten yms. enkä koe saavani heiltä tarvitsemaani tukea. Mutta ihminen joka oikeasti tietää mitä koen juuri nyt on mitä oivallisin kaveri ja tuki. Ajattelin, että voisimme pitää yhteyttä noin kerran tai pari viikossa ja hieman kertoa miten olemme päässeet lähemmäksi tavoitetta. Minulle henkilökohtaisesti on todella hienoa, jos joku aivan tuntematon jaksaa ja viitsii tukea minua.
Ylipaino häiritsee minua normaalissa elämässä, sillä minua syrjitään sen vuoksi. Olen myös altistunut koulukiusaamiselle. Painon pudottaminen kohentaisi mielialaani ja itsetuntoani roimasti. Olisi tosi hienoa jos minun ei enää tarvitsisi pelätä liikuntatunneilla, että minut valitaan viimeiseksi, vaan voisin oikeasti olla paljon parempi kuin tähän asti.
Ota yhteyttä keskustelussa tai sähköpostitse: [email protected]
ps. en ole tottunut kirjoittamaan kirjakieltä, mutta yritin tällä kertaa, jotta minua jopa kuunneltaisiin. :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ai niin. Unohdin kokonaan kertoa päivieni normaalista kulusta. No, nyt kesälomalla en poistu juurikaan kotoa. Suurimmaksi osaksi aikaa istun tietokoneen edessä. Tiedän, että tämä on mahdollisesti suurin ongelmakohta, sillä syön melko normaalisti. Liikuntaa tulee harrastettua n. tunti viikossa, eli siis aivan liian vähän. Pidän uinnista ja pyöräilystä. Ja nämä kaksi voin vielä kätevästi yhdistää. Uinnista vaan sen verran, etten kovin paljon ole kuntouintia harrastanut, mutta osaan kuitenkin uida melko hyvin (rintauintia, vapaauintia). Siinä on myös eräs toinen pulma. Itsetuntoni on lihavuuteni takia melko heikko, joten vain uimahousuissa päällä on hieman epämiellyttävää. Mutta pystyn luultavasti voittamaan kaikki esteet tieltäni. :)
Toinen suuri kompastuskivi on napostelu. Ruokailujen välissä tulee otettua karkkia ja muuta hieman epäterveellistä välipalaa. Tämä johtuu siitä, että olen luonteeltani melko laiska tehdäkseni mitään terveellisempää, mutta myös siitä, että minulla on kovin usein tylsää ja syön joskus vain ajankuluksi. Makioita mehuja ja limsojakin tulee päivittäin juotua hirveitä määriä. Olen monesti yrittänyt tehdä parempia valintoja, ja yrittänyt luopua mieliteoista, mutta on vain niin helppo antaa periksi.
Juu, elikkäs nämä varmaan riittää näin aluksi ja sähköpostilla juttelemme sitten varmaan enemmän :)
Hei, päätöksesi elämäntapamuutoksesta kuullostaa hienolta - ja se on aika esimerkillinen tavoite, iästä riippumatta! Pelkästä laihdutuksesta puhuminen on keski-iässäkin ihan turhaa, jos ei ole valmis tekemään muutosta pidemmällä tähtäimellä. Sinulla tosiaan ikä ja pituuskasvu ehtivät hyvin tehdä tehtävänsä painon suhteen, kun nyt tsemppaat ja käännät suunnan; mutta ennekaikkea teet itsellesi arvaamattoman hyvän palveuksen tulevaisuutta ajatellen, kun nyt aloitat taparemontin! Näin 40 iässä se on jo paljon, PALJON vaikeampaa...= ))
Kurja jos et saa perheeltä tukea, ja olet vielä joutunut muutenkin huomauttelun kohteeksi; ja hienoa, ettet ole antanut sen lannistaa! Tärkeintähän on se mitä teet ja olet itsellesi, ja miltä itsestäsi tuntuu omassa kropassasi!
Tuo mielitekojen vastustaminen, josta mainitset, onkin sitten se painonhallinnan suurin harmi...sama ongelma täällä! Ryhdyin itse tätä palstaa selailemaan juuri siksi, että kaipasin samaan tapaan kaveria ja potkua omaan elämäntaaremontiini, kun viime aikojen yrityksestä huolimatta en ole alkua pidemmälle päässyt. Ikäni on siis n. 40, pituutta reilut 170 cm ja painoa n. 78-79 kg. Olen päättänyt pudottaa 8-10kg ja päästä hiukan alle 70:een, mikä on ennen ollut normaalipainoni. Ja ajattelin päästä hyvään alkuun kesälomalla. Asia ei vaan etene....Niinpä ajattelin, että täällä seuraamalla muiden tsemppaamista ja itsekin pakottamalla itseni tekemään hiukan tiliä lankeemuksistani saisin itseni kuriin! Jos siis sopii, niin tsempataan täällä toisiamme! Olisin mielelläni tukenasi - viestisi oikein inspiroi aloittamaan tämän oman urakan!
En ole käsinyt isosta ylipainosta, kuten et sinäkään; kilot ovat tulleet hiipimällä. Kerran aiemmin olen onnistunut pudottamaan 7 kg, ja se tapahtui yksinkertaisesti; ryhdyin syomään ruoka-aikoina kunnollista ruokaa (napostelun sijaan), enkä yrittänyt kieltää väkisin itseltäni pahimpia mielitekoja (suklaata). Hirveä kieltäminen aiheuttaa usein vain sen, että ajattelee pelkästään sitä mikä on kielletty....ja sitten sortuu. Normaali ruoka, kohtuus ja säännöllisyys riittävät aika pitkälle! Ja minä olen äärimmäisen laiska liikkumaan...
Nyt aion yrittää samaa; pitäisi tehdä hiukan suunnitelmaa joka päivälle siitä, mitä ja milloin syö. Minun ongelmani on juuri tuo napostelu, ja erityisesti iltasyöminen...Minun pitäisi päästä rytmiin aamiainen, kohtuullinen lounas, jossa pääosassa liha/kala vihannekset, pieni välipala (hedelmä, jugurtti), ja hyvin kevyt päivällinen. Ja illalla ehkä vain hedelmää tms. EI ILTAVOILEIPIÄ, EI JOKA PÄIVÄ MAKEAA; EI VÄLINAPOSTELUJA! Huomenna alkaa!!
Miten sinä aiot edetä? Hyvä aloitus voisi olla tarttua yhteen asiaan, ja sen muuttamiseen rauhassa, sen sijaan että yrittää täysremonttia kerralla. Se vaatii aikamoista itsekuria muuten...Syöt ja juot aika paljon makeaa. Mitä jos koetat ensiksi korvata limsan jääkaappikylmällä lähdevedellä, jota pidät pöydällä saatavilla? Ja vähentää esim karkkimäärää vaikka ensin puoleen, jne.?
Huomenna käy vaa ´assa ja aloitan tämän oman urakkani. Olisi hienoa kuulla miten sinä etenet!
Moi "Kaveria vailla".
Aivan ensialkuun täytyy todeta, että kirjoitat erittäin selkeästi. On kiva lukea tekstiäsi. Älä missään tapauksessa lopeta kirjakielellä kirjoittamista! :)
Tuo mitä sanoit perheesi inhoamisesta tuntui pahalta kuulla, mutta uskon että todellisuus ei ole aivan noin yksioikoinen. Osaltaan kokemuksesi inhoamisesta voi olla omaa projektiotasi johtuen alentuneesta itsetunnostasi. Äitisi ja isäsi voivat olla huolissaan tavastasi viettää aikasi passiivisena tietokoneen ääressä jumittaen, mutta he eivät tiedä millä tavoin kannustaa sinua muuttamaan tapojasi loukkaamatta tunteitasi, ja tulkitset tämän hiljaisuuden olevan inhoa. Uskon että perheesi tulee olemaan iloinen ja kannustava, kun he näkevät sinulla olevan draivia tehdä muutoksia elintapojesi eteen. Oletko kertonut heille suoraan, että sinusta tuntuu heidän inhoavan sinua?
Minulla on muuten aivan samat suosikkiharrastukset, pyöräily ja uinti. Minulla on myös aivan sama ongelma itsetuntoni kanssa esiintyä julkisesti uimahousuissa. :) Erityisesti kun kolmisen vuotta sitten elämäni kunnossa toimin läheisen uimahallin uimavalvojana, hävettäisi ilmestyä entisten työkavereiden edessä muodottomaksi turvonneena. Aion kuitenkin aloittaa taas kuntosalin ja salitreenin jälkeisen uimisharrastuksen kunhan 90 kilon rajapyykki tulee vastaan. Oma laihdutusprojekti alkoi 101.8 kilosta ja nyt, 4 viikon jäljiltä, huitelen 94 kilon alapuolella. Hyötyliikunnan lisäksi tykkään käydä valokuvaamassa maisemia pyörällä kulkien. Olen myös bongannut geokätköjä, mikä on ollut itselle mukava tapa saada pientä lisämielekkyyttä lenkeille.
Jokaisen mielenlaadulle löytyy oma tyyli laihduttaa ja siitä on päätettävä itse, mutta en voi olla suosittelematta muun liikunnan lisäksi lihaskuntoharjoituksia. Punnertaminen, dipit, leuanveto jne. on helposti tehtävissä myös kotona, ja mikä parasta optimi joka tähtää lihasmassan kasvattamiseen vaatii yllättävän vähän tekemistä. 1 tai 2 sarjaa per liike per viikko. Koulujen alkuun mennessä voisit melko vähäisellä vaivalla olla jo selvästi ryhdikkäämmässä kunnossa, vaikka lihasten kasvattaminen ja samanaikainen laihduttaminen onkin vaikea yhtälö.
Paljon tsemppiä sinulle ja toivon suurta menestystä laihdutusprojektiin. Urakka edessäsi ei ole valtava ja on erittäin fiksua, että olet havahtunut ajoissa! Itsekuria se tulee silti vaatimaan. Toivottavasti tulet kertomaan kuulumisia tällä foorumilla!
Terveisin Köllykkä
Juuri tällä hetkellä olen erittäin maassa, juuri ylipainoni takia, joten ilahduin suuresti, kun olin saanut kaksi noin asiallista vastausta. Tänään tuli pyöräiltyä n. 30 kilometriä, muttei tosin kuntoilutarkoituksessa, vaan lähdin pyöräilemään parhaan kaverini kanssa pienelle retkelle. Yksin on aina kovin hankala lähteä minnekkään, joten kaveri taitaa joutua vastaisuudessakin tulemaan mukaani :D Tässä kohtaa täytyy sanoa, ettei kaverini aina ole ihan yhtä innokkaita lähtemään pyörällä eri paikkoihin, mikä on hyvin surullista. Kaupunkiin on meiltä 10 kilometriä, mikä ei minusta tunnu kovin suurelta matkalta, sillä olen usein pyöräillyt sinne kirjastoon, vaikka omassakin kunnassani on kyllä kirjasto.
Ehkä minunkin olisi hyvä tehdä enemmän suunnitelmia tulevien päivien varalle, jottei ne kuluisi pelkästään sisällä maaten. Huomenna päivä taitaa kulua kesätöiden parissa, mutta sen jälkeenhän voisin hyvin mennä uimaan.
Illalla minunkin tulee syötyä aivan liikaa. Olen yrittänyt miettiä jotain lempihedelmää, jota voisi aina olla keittiössä, mutten ole vielä törmännyt yhteenkään joka maistuisi aina. Mitään kovin eksoottisia hedelmiä en tosin ole kokeillut. Nektariinit ja vastaavat maistuvat aika hyviltä.
Vaaleaa paahtoleipää olen syönyt aivan liian paljon, enkä edes tiedä miksi, sillä se ei edes maistu hyvältä. Ennen en ole juonut kamalasti maitoa, mutta nyt olen sitä muutaman lasillisen juonut, eikä se niin pahaa ole, kuin muistin sen olevan.
Meille ostetaan kotiin sellainen sodastream-juttu, niin en ole ihan varma pystynkö välttämään limujen juontia, kun niitä on silloin aina tarjolla. Miltä mahtaa maistua pelkkä kylmä vesi johon on lisätty hiilihappoa? Onko olemassa vähäsokerisempia tiivisteitä, joista sitä limsaa voisi tehdä? Vai onko parempi yrittää vain olla juomatta mitään siitä laitteesta tulevaa?
Vaikutat todella fiksulta ja mukavalta nuorelta mieheltä. Hienoa, että haluat muuttaa elämäntapojasi terveellisemmiksi. Yritä liikkua joka päivä. Varsinkin nyt kesällä juuri uiminen ja pyöräily on mukavaa. Tykkäätkö mansikoista tai herneistä? Mansikat ovat lievästi nestettä poistavia. Itse syön melkein litran päivässä. Juomissa kannattaa välttää sokeroituja limuja ja mehuja mutta maito on tärkeää, olethan kasvava nuori. Kaikkea hyvää toivotan sinulle. Leuka pystyyn, olet juuri hyvä sellaisena kuin olet!!!
Moi taas,
Kyllä me muutamat kilot tässä selätetään, älä murehdi! Mukavinta on ettei olla yksin tässä asiassa! Ja asiat kannattaa myös laittaa välillä oikeisiin mittasuhteisiin - ylipaino on vain haaste, ei ylipääsemätön ongelma ollenkaan.
Hyvältä kuullostavat sinun pyörälenkkisi! Tuollainen matka jo pitää kuntoa yllä kun tekee sen vaikka muutaman kerran kuussa, ja siihen lisäksi sitten muuta hyötyliikuntaa. Luin jostain, että sykkeen nostaminen päivittäin vaikka vähäksikin aikaa pitää jo kuntoa yllä, ja auttaa sitä kohenemaan, mikä oli hyvä uutinen myös tällaiselle täyslaiskalle kuin minä. En millään pysty itse muuttamaan yhtäkkiä tapojani hirveän liikunnallisiksi... Ja minulla ei ole lähellä kuntosaleja eikä jumppakeskuksia, enkä ole niistä harmi kyllä edes kiinnostunut.. Nyt olen kumminkin koettanut päivittäin huhkia edes hiukan jotta hengästyn. Siivoilen vähän tarmokkaammin, otan fillarin (jonka korjautin varta vasten) ja polkaisen vaikka vain pari kilometriä, kunhan teen jotakin ja tulee liikuttua.
Tuota soodastreamia en tunne, mutta miksei varmaan voisi kokeilla silläkin kaikenlaista! Itse melkein sanoisin, silti, että mikään makea juominen ei ole toista parempi, jos sitä juo päivittäin monta lasia. Koeta mieluummin kohtuullistamista; anna itsellesi ensin lupa juoda vaikka pari-kolme lasia päivässä makeita juomia, ja loput maitoa tai vettä silloin kun janottaa. Parin viikon päästä vähennät makeat yhteen lasiin. Täyskieltoahan ei tarvitse itselleen tehdä, rittää kun oppii vetämään rajoja ja olemaan jokus kokonaan ilmankin. Juhlapäivinä voi sitten nautiskella enemmän hyvällä omatunnolla, ja kaikki maistuukin paremmalle, kun se ei ole jokapäiväistä!
Minä olen yrittänyt pitää nyt jääkaappikylmää vesikannua aina valmiina, samoin vissyä jääkaapissa. Aina kun tulee ylimääräinen mieliteko jääkaapille silloin kun EI ole ruoka-aika, koetan tarttua vesikannuun tai vissyyn..nyt muutamana päivänä se on toiminut jo aika hyvin! Miten sinulla toimisivat kaapissa iltasyömiseksi valmiiksi pilkotut porkkanatikut? Tai pieni ananassäilykepurkki? Se on aika makea ja täyttävä (kaloreista en tiedä, mutta ei varmaan niin paha kuin kasa voileipää.. ) Hedelmäsalaatit ovat aika hyviä muutenkin.
Muuten, minun paino oli aloittaessani 78,4 kg - ja heti seuraavana päivänä se pompahti jo 79:ään....iltasyöminen!! Nyt on sitten ollut pari päivää enemmän töitä, enkä ole ehtinyt notkumaan jääkaapilla, mikä on heti näkynyt positiivisena kehityksenä oikeaan suuntaan. Olen koettanut noudattaa periaatettani syödä ruoka-aikoina niinkuin pitää, vain vähän pienempiä annoksia. Sen olen huomannut, että syömättä jättäminen ei laihduta, niin hassua kuin se onkin!
Sinun haasteesihan ei tarvitse olla painon pudotus, vaan se hallinnassa pysyminen. Koulun alkaessa voisit halutessasi varmaan saada terveydenhoitajalta paljon tukea ja myös konkreettisia ruokailuun liittyviä ohjeita? Sitä tukea kannattaa hyödyntää. Voisitte yhdessä seurata vaikka koko vuoden säännöllisesti, miten painokäyrä kehittyy suhteessa pituuteen, se voisi auttaa sinua sitoutumaan asiaan. Ja saisit aikuisen tuen hyvälle muutoksellesi!
Tsemppiä tulevaan viikkoon!
En ole ollut oikein sillä tuulella, että olisin tänne jaksanut kirjoittaa. Nyt olen päättänyt kokeilla mehujen ja limsojen poisjättöä kuukauden ajan ja katsoa paljonko saan siten pudotettuja kiloja. Niiden määriä tulisi muutenkin vähentää tosi paljon.
moi,
joo. limut pois ja siihen sodasteameriin laitat vaan vettä ja makeutat esim tilkalla sokeritonta mehutiivistettä tai sitruunatiivistettä. siihen ei tarvii käyttää niitä sodastreamerin omia aineksia :) nää hiilihapotetut juomat täyttää vatsaaki jonkin verran...
jos saisit vanhemmista vähän tukea niin voisit pyytää ostamaan ateriankorvikepatukoita ja korvaisit niillä yhden aterian päivästä.
Sit muuten sellanenn mikä tiettävästi on vaikeaa nuorelle miehelle, niin kannattaa mennä ajoissa nukkumaan ettei tuu illalla syöpöteltyä. tässä muuten aika hyvä linkki millä voit vähän laskea päivän tarpeita... toisaalta kun olet noin nuori ja niinikään vielä pituutta kasvava niin sun kannattaa ottaa tavoitteeksi painon säilytys. :)
http://www.iltalehti.fi/painopaivyri/?gclid=CN7Fx4u_6aMCFYEz3godZ04Z2A
Kiitos tosi paljon tosta painopäivyri-linkistä. Olin aika yllättynyt ettei painon pudotukseen tarvita kovin paljoa työtä, sillä ainakin tämän päivän mukaan painoni olisi nyt putoamassa.
Äsken koin taas tälläisen ihme hetken, jona päätin että nyt aloitan tosissani. Ylipainoa onkin tosi paljon, että on parempi aloittaa ajoissa eikä myöhemmin katua, kun saan diabeteksen tai muita sairauksia.
sinähän olet ilmaisen terveydenhoidon piirissä, siis terkkarille vaan. voitte puhua ravinnosta, liikunnasta, kasvuikäisen kevennetystä ruokavaliosta...saat materiaalia ja tukea
MUTTA
sinähän olet ihan normaalipainoinen vielä. keskity ensin siihen, ettei paino nouse. pituutta kun luultavasti saat vielä lisää.
joo, mä oon muuten ihan samaa mieltä että yritä säilyttää paino, ulkomuoto sit tasaantuu pikkuhiljaa ku tulee pituutta ja miehekkäät raamit ;) eikä tartte niin stressata ku ei varsinaisesti laihduta. ja kyllä nuorella pitää olla yks hekkupäivä viikossa et voi vetää karkkipussit kehiin :)