sekaisin...

Noin vuosi sitten erosin exäni kanssa, mutta meillä oli sen jälkeen yhden yön juttuja. Ajattelin, että tämä saa loppua ja käskin sen etsiä toisen "panopuun". Kuitenkin me taas ajauduttiin jatkoilla vällyjen väliin ja se tuntui liian hyvältä. Yön jälkeen ei nähty vähään aikaan, ja jos nähtiin pyrin olemaan siitä kaukana. Kadulla se ajoi minusta ohi ja katsoi minua pitkään, ahdistavan ihana tunne. Se tekstasi pari kertaa, mutta en vastannut sen viestiin..järki käski sekaantumasta siihen ihmiseen, mutta sydän sanoi toista. Nyt YO-juhlien jatkoilla me olimme taas "hommissa" ja jäin sen viereen yöksi. Tuntui niin hyvältä, kun se kietoi käden mun ympärilleni.
Mun järki sanoo, että pysyisin kaukana exästäni, kun en tiedä mitä se haluaa
(pelkkää seksiä vai?)..sen kanssa yhdessä oleminen tuntuu vain liian hyvältä ja läheiseltä. En uskalla mennä sille viestittämään ja utelemaan tunteita, koska pelkään sen palautetta. Se jätkä on sen tyylinen, että se ei hirveesti tykkää sitoutua, mutta sen huomaa, että se on edelleen mustasukkainen ja vaikka koitan olla sitä kohtaan välinpitämätön niin se aina jaksaa yrittää, vaikka toiset jätkät jo siinä tilanteessa saattaisi luovuttaa. Olen ihan sekaisin..mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella, jakaisiko joku elämän viisauksia, neuvoja tai kokemuksia?
51763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

naisten draamaa. Yksinkertasena neuvona tee asiat selväksi puhumalla tiukkasävyyn. Sitten unohda koko henkilö ja opettele elämään yksin. Ellet tuota opi niin pelkkiä vaikeuksia tiedossa. Näin yksinkertainen neuvo.

Äänestä

Siis se jätkähän on sun panopuunas, koska sä määräät koska pannaan, eikä toisin päin.

ja mitä vikaa seksissä on? koska se tuntuu hyvältä ja olette molemmat vapaana.

Äänestä

Exän kans erottiin vuoden seurustelun jälkeen hyvinä ystävinä. Tosin jostain lähti tapa, että eksyttiin vällyjen väliin kahdestaan aika usein. Ja jatkuu vieläkin noin kolmen vuoden jälkeen. Onhan se alussa aika raastavaa kun toinen sittenkin pitää sylissä ja sitä rataa, pitää vaan itselle tehdä selväksi että mitään juttua ei ala uudelleen.

Joskus on pitkiäkin taukoja, ettei edes nähdä, mutta sitten kun nähdään ( ja molemmat ovat vapaita) niin ilta etenee aina tietyn kaavan mukaan loppuun asti. Kyllähän se joskus vähän harmittaa. Kun ollaan kuitenkin tosi hyviä ja läheisiä kavereita. Njaa, mikäs siinä kun säännöt ovat selvät.

Äänestä

Mun ex-tyttökaveri oli samanlainen. Lopulta en tienny, mitä ajatella kun yritin pitää kiinni ja olin saada hermoromahduksen (siis ihan oikeen ). Neuvoisinkin, että parempi loppu tuskalle kuin loputon tuska, eli kysy ihmeessä tunteista, muuten homma menee vaikeemmaksi ja vaikeemmaksi. Jos huvittaa, niin kysy lisää. Jeesaan jos voin.

Äänestä
  • Kyllä mä olen jo hiukan viisastunut viime tempauksesta. Jouduin vähän aika sitten autokolariin ja se omalta osaltaan pisti miettimään omaa elämää ja sen järjestystä uudelleen. Mun on turha enää murehtia sen exän perään, kun uskon nyt vakaasti ettei se ole halukas muuhun kuin seksiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä ex-kulta haluaa? kirjoitti:

Noin vuosi sitten erosin exäni kanssa, mutta meillä oli sen jälkeen yhden yön juttuja. Ajattelin, että tämä saa loppua ja käskin sen etsiä toisen "panopuun". Kuitenkin me taas ajauduttiin jatkoilla vällyjen väliin ja se tuntui liian hyvältä. Yön jälkeen ei nähty vähään aikaan, ja jos nähtiin pyrin olemaan siitä kaukana. Kadulla se ajoi minusta ohi ja katsoi minua pitkään, ahdistavan ihana tunne. Se tekstasi pari kertaa, mutta en vastannut sen viestiin..järki käski sekaantumasta siihen ihmiseen, mutta sydän sanoi toista. Nyt YO-juhlien jatkoilla me olimme taas "hommissa" ja jäin sen viereen yöksi. Tuntui niin hyvältä, kun se kietoi käden mun ympärilleni.
Mun järki sanoo, että pysyisin kaukana exästäni, kun en tiedä mitä se haluaa
(pelkkää seksiä vai?)..sen kanssa yhdessä oleminen tuntuu vain liian hyvältä ja läheiseltä. En uskalla mennä sille viestittämään ja utelemaan tunteita, koska pelkään sen palautetta. Se jätkä on sen tyylinen, että se ei hirveesti tykkää sitoutua, mutta sen huomaa, että se on edelleen mustasukkainen ja vaikka koitan olla sitä kohtaan välinpitämätön niin se aina jaksaa yrittää, vaikka toiset jätkät jo siinä tilanteessa saattaisi luovuttaa. Olen ihan sekaisin..mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella, jakaisiko joku elämän viisauksia, neuvoja tai kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu